Tapio Luusuan blogi

Vancouver oli ja meni

Yhdet isot kisat ovat taas historiaa ja mitalit löysivät uudet omistajansa. Omassa kaulassani eri riipu kultaa, hopeaa eikä pronssiakaan. Karsiutuminen finaalista ei ollut Vancouveriin lähtiessä mielessä vaan usko laskukokonaisuuden löytämiseen ja menestymiseen oli luja.

Edellisestä kerrasta Salt Lake Cityssä oli ehtinyt vierähtää jo kahdeksan vuotta. Ensimmäiset olympialaiseni olivat kokemuksena unohtumaton ja yksi urani kohokohdista, kun sijoituin viidenneksi. Tunnelmaltaan olympialaiset olivat täysin erilaiset kuin muut kisakarkelot ja tälläkin kertaa meininki oli aivan erityinen.

Avajaisissa salamavalot räiskyivät ja desibelit olivat kaakossa joukkueiden esittäytyessä keskellä suurta stadionia. Suomen lippu liehui yhtenä yli yhdeksänkymmenen maan lipusta. Avajaisesitysten seuraaminen paikanpäällä oli sanoin kuvaamatonta. Ihmiset odottivat innoissaan stadionin ulkopuolella joukkueiden ja urheilijoiden näkemistä. Nimmareiden antamiseltakaan ei voinut välttyä. Tuntui hienolta edustaa Suomea ja kuulua siihen pieneen joukkoon urheilijoita, joita paikallisten lisäksi sadat miljoonat ihmiset ympäri maapalloa seurasivat kisojen ajan.

Asuimme Vancouverin keskustassa sijaitsevassa kisakylässä, jossa majoittui suurin osa urheilijoista. Eri lajien edustajia oli useita tuhansia, joten vilinää pienillä kaduilla riitti. Viihtymisestä oli huolehdittu, kylästä nimittäin löytyivät muun muassa kuntosalit, hierontahuoneet, internetkahvilat, pelihallit ja ruokalat. Suomen joukkueen majoitustiloista löytyi lisäksi suomalaisia sanomalehtiä, elokuvia, salmiakkia ja aina tuoretta ruisleipää ja kahvia. Omaa kisapäivää odotellessa tekemistä ei siis todellakaan tarvinnut keksiä ja pari viikkoa tuntui lähes kuin parilta päivältä. 

Oman erikoisuutensa kisoihin toivat myös jatkuvat turvatarkastukset ja henkilökortin esittäminen kisakylän ympäristössä. Ulkopuolisten pääsy urheilijoiden joukkoon oli tällä tavoin tarkasti estetty. Valmistautumista koitoksiin haluttiin varjella viimeiseen asti.

Valmistautuminen sujuikin ongelmitta. Meillä oli neljä päivää aikaa laittaa palikat kasaan kisarinteessä eli pari päivää enemmän kuin normaalisti. Ainoastaan rankka vesisade hidasti välillä hieman menoa ja aiheutti pientä säätämistä kamojen pitämiseksi kuivina. Sain alusta asti laskun kulkemaan hyvin märässä lumessa ja hypytkin paranivat koko ajan kisojen lähestyessä.

Tunsin, että rinne sopii kokonaisuudessaan hyvin laskutekniikalleni. Korkkia oli välillä haasteellista kaataa asentoon ja ländätä suoraan ränniin, mutta mitään pahoja ongelmia ei kuitenkaan ollut. Sain kahtena viimeisenä treenipäivänä tehtyä muutaman hyvän kisanomaisen kokonaissuorituksen.

Heräsin kisapäivään virkeänä ja hyvin treeneistä levänneenä. Yllätyksekseni nukuin koko yön varmaan paremmin kuin koskaan ennen kisaa. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa koko viikolla. Fiilis sängystä noustessa oli energinen, mutta samalla kylmän rauhallinen. Kaikki mahdollinen kisaa varten oli tehty ja nyt oli aika mennä näyttämään taidot.

Kisamontussa odottivat kymmenen tuhatta silmäparia ja meteli oli sen mukainen, omat kannustajanikin paikanpäällä. Sain mielestäni hyvän lähtönumeron alkupäässä kisaa, jolloin rinne olisi samankaltainen kuin treeneissä. Olotila oli positiivinen ja sopivasti jännittynyt portille mennessäni. Vedin suorituksen keskittyneesti läpi, mutta en osannut sanoa, miten se oli mennyt ennen kuin näin laskun videotaululta.

Se oli lähes samanlainen kuin kisapäivää edeltävät treenisuorituksenikin. Lasku oli puhdas ja ajallisesti ihan kohtuullinen alkukisaksi. Heli oli tasapainoinen ja korkki sitä tasoa, mitä se on keskimäärin ollut tällä kaudella. Selviytyminen finaaliin ja kärkisijoille olisi kuitenkin vaatinut alahypyssä nappisuoritusta.

Olympiaesitys kesti kaiken kaikkiaan 25 sekuntia, kun se parhaassakin tapauksessa finaaliin selviydyttäessä olisi ollut hieman alle minuutin pituinen. Kumparelaskussa toista tilaisuutta ei ole. Pettymys oli suuri, kun en onnistunut yrityksessäni. Kaikkeen oli kuitenkin valmistauduttava, vaikka usko menestymiseen olikin kiven kova. Tällä kertaa palkinnoksi jäi upea tunne mahdollisuudesta haastaa itsensä toista kertaa urheilumaailman suurimmalla areenalla.

Paluu arkeen jatkuu nyt Rovaniemellä aurinkoisissa kevätkeleissä. Mielessä ovat jo kauden viimeiset kisat, kuten myös viimeiset tentitkin. Sen jälkeen kaksi suurta etappia ovat jo takanapäin. Hyvää kevättä kaikille!


Terveisin, Tapio

 


  Kauden tärkeimmät kisat:
  • 12.12.2009  Suomu
  • 16.12.2009  Méribel
  • 8.-10.1.2010  Calgary
  • 14.-16.1.2010  Deer Valley
  • 21.1.2010  Lake Placid
  • 14.2.2010 Olympialaiset Vancouver
  • 6.-7.3.2010  Inawashiro
  • 12.-13.3.2010 Åre 

Helmikuu 2010: Olympialaisiin lähdössä

Amerikan reissu tuli tehtyä ja viimeiset kisat ennen Vancouveria laskettua. Paluu Suomeen taittui huomattavasti menomatkaa kivuttomammin. Lennot pysyivät aikatauluissa ja tällä kertaa reittikin oli (ainakin hieman) suorempi. Tosin, matkatavarat tulivat tuttuun tapaan pari päivää myöhässä, mutta siitä ei nyt kotimatkalla ollut suurta haittaa.

Kausi on nyt näiden kuluneen kolmen kisaviikonlopun jälkeen puolessa välissä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Meillä kun startteja ei talven aikana ole kuin se reilu kymmenen. Mielelläänhän sitä kilpailisi enemmänkin, kun vauhtiin pääsee. Deer Valleyssä emme vielä onnistuneet taistelemaan kärkipään sijoituksista. Suorituksissa oli sekä epäonnea että tiettyjä teknisiä puutteita, joiden vuoksi tulokset jäivät kahdenkympin huonommalle puolelle.

Itselläni ja varmasti muillakin joukkueessa olevilla meno paranee huomattavasti, kun ne pienetkin jutut laskuissa loksahtavat paikoilleen. Fiilikset ovat kunnossa ja mahdollisuudet pärjätä loppukauden kisoissa ja olympialaisissa ovat hyvät.

Parin viikon tauon aikana suuntasimme vielä pohjoiseen leireilemään. Tahkosimme neljä päivää laskuja hyytävässä lähes kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Olosuhteet Suomulla olivat todellakin ankarat, kun isot jäiset kumpareet kimaltelivat kovan tuulen pieksemässä rinteessä. Keli veti miehen aika hiljaiseksi ja sai samalla myös nöyrästi kunnioittamaan olosuhteiden muokkaamaa mäkeä.

Mihinkään älyttömiin huippusuorituksiin ei siis ollut mahdollisuuksia, mutta sain kuitenkin tehtyä hyviä hyppy- ja hypylle laskuharjoituksia. Mielessä olivat tietenkin jo parin viikon päässä siintävät isot kisat, mikä helpotti asenteen löytämistä karussa säässä.  

Suomulta tultuani postissa odottivatkin jo uudet varusteet Vancouveria varten. Kaksi isoa pahvilaatikollista olympiakamoja mahtuivat hädin tuskin ovesta sisään. Paketit sisälsivät lähes kaiken mahdollisen kisoissa tarpeellisen toppapuvuista juhlapukuun ja alusvaatteisiin. Jopa sukatkin olivat väritetty Suomen olympiajoukkueen logolla. Omia vaatteita matkaan ei tarvitsekaan ottaa, kun kaikki suomalaisurheilijat esiintyvät näissä samoissa edustustamineissa.

Huomenna koittaa sitten matkaan lähtö Kiramon ja Ronkaisen kanssa. Sitä ennen pitäisi vielä laittaa kaikki tavarat valmiiksi, huoltaa sukset ja säätää uusia monojakin. Ennen reissuun lähtöä tuo aika tuppaa aina jotenkin loppumaan. Nytkin on pakkaus ihan puolitiessä, kun kello lähestyy puolta yötä. Joten lopettelenpa tämän kirjoittamisen nyt tältä erää tähän.

Vancouverista en valitettavasti voi päivittää kuulumisia näin blogin välityksellä, kun kansainvälisen olympiakomitean säännöt kieltävät sen. Viestintä on rajattu tiukasti eri medioiden kesken. Eli, muistakaahan seurata ja kannustaa suomalaisurheilijoiden edesottamuksia kisojen aikana! Kumparelaskussa kisat käydään naisissa 13. ja miehissä 14. päivä helmikuuta. Kuullaanpa sitten kisojen jälkeen!

Terveisin, Tapio

 


Tammikuu 2010: Mutkia matkaan

Reilu viikko sitten suuntasimme rapakon taakse Kanadaan maailmancup kiertueelle. Reissu sai heti hieman erikoisen alun, kun lentokoneemme meni rikki Tukholman kentällä. Olimme lennolla Lontoon kautta Calgaryyn, kun koneessamme alkoi savuta lähtökiihdytyksessä.

Kone oli jo lähes täydessä vauhdissa, kun osa matkustajista havaitsi matkustamossa savua. Kapteeni joutui tekemään äkkipysäytyksen juuri ennen ilmaan nousua. Varsinaista vaaratilannetta ei onneksi kuitenkaan syntynyt, ja kaikki selvisivät ehjin nahoin. Itse en oikeastaan huomannut mitään, kun olin nukahtanut ennen lähtöä. Herätessäni ihmettelin vain miksi rullasimme takaisin lähtöportille. Moni muukin ihmetteli mistä oli kysymys.

Terminaalissa meille kerrottiin, että jokin pesuneste oli syttynyt moottorissa palamaan ja tämä aiheutti pientä savun hajua sisätiloihin. Lentäjät hoitivat tilanteen asianmukaisesti ja kone siirrettiin syrjään. Tapahtuma sai hetkeksi hieman mietteliääksi, mutta kun jatkoimme sitten varakoneella, maittoi unikin jo jälleen.

Episodi aiheutti mutkia matkaan, koska myöhästyimme Calgaryn jatkolennolta ja jouduimme jäämään Lontooseen yöksi. Suurin osa lennoista oli uudenvuoden tienoilla täyteen buukattuja, emmekä tietenkään saaneet seuraavalle päivälle suoraa lentoa. Jouduimme menemään Houstonin kautta. Amerikan Texasissa sijaitseva kaupunki ei ollut lähelläkään määränpäätämme, joten tämä ns. ketunlenkki aiheutti melkoisesti lisätaivalta matkamittariin.

No, loppujen lopuksi saavuimme kisapaikalle päivän alkuperäissuunnitelmaa myöhemmin ja ehdimme hyvissä ajoin treeneihin. 9 tunnin aikaero painoi kieltämättä kuitenkin vielä päälle ensimmäisissä harkoissa. Calgaryn rinne oli minulle ja kaikille muillekin laskijoille uusi. Itse asiassa kaupungissa oli viimeksi järjestetty kisat 22 vuotta sitten, jolloin kumparelasku valittiin olympialajiksi.

Laskut eivät menneet niin hyvin kuin olisin toivonut, tuloksina 13s ja 14s. Sopeuduin rinteeseen kyllä ihan ok, mutta kropasta ei löytynyt viimeistä herkkyyttä, jotta olisin onnistunut hieman nopeampaan suoritukseen. Australialainen Dale Begg-Smith voitti molemmat kisat. Muut suomalaiset jäivät tuloksissa kahdenkympin tienoille.

Nyt olemme jenkkien puolella Deer Valleyssa, Utahissa. Täällä monen mielestä maailman parhaimmassa kumparerinteessä laskettiin vuoden 2002 olympialaiset ja 2003 MM-kisat. Minulle tämä on jo kymmenes vuosi DV:ssä, joten paikka on enemmän kuin tuttu. Kaksi treenipäivää on nyt takana ennen torstain ja lauantain kisaa. Rinne vaikuttaa olevan jälleen hyvässä kunnossa ja laskutkin ovat sujuneet nyt ihan mukavasti. Pientä viilausta vielä huomenna kisa-aamun treeneissä ja sitten menoksi.

Tämän viikon kisat ovat minulle viimeiset ennen olympialaisia. Palaan ensi viikolla takaisin Suomeen harjoittelemaan, sillä välin kun muu joukkue matkaa Lake Placidin maailmancupiin. Tarkoitukseni on pitää pieni breikki kisoista, jotta kroppa ehtii palautua kunnolla ennen Vancouveria. Ensi viikolla pitäisi sitten olla selvillä lopullinen kisajoukkuekin olympialaisiin.

Hauskaa alkanutta vuotta sinne koto Suomeen ja yliopistolle! Palataan jälleen parin viikon päästä.

Terveisin, Tapio


 

 


Joulukuu 2009: Kauden ensimmäiset kisat

Suomulla laskettiin viime viikonloppuna kaksi maailmancupin kilpailua. Alun perin yhden kisan suunnitelma muuttuikin kahdeksi kisaksi, kun Meribel jouduttiin perumaan vähäisen lumitilanteen vuoksi ja kisa siirrettiin Suomun avausviikonlopun yhteyteen. Patonkimaassa kun ei kuulemma ollut lunta senttiäkään. Suomulla puolestaan lunta oli riittävästi ja olosuhteet olivat hyvässä kunnossa.

Aikataulumuutokset vähensivät treeniaikaa Suomulla yhdellä päivällä, mutta tämä ei aiheuttanut kuitenkaan mitään ylimääräistä hässäkkää. Itse olin kerinnyt hinkata mäkeä ihan riittävästi vaikka en päässytkään ihan täysin sinuiksi sen kanssa missään vaiheessa. Ensimmäisen kisan sijoitus oli 32n. ja toisen 18s.

Ongelmia aiheutti hieman toinen hyppyri. Haastavaksi nokan teki se, että se oli rinteen jyrkimmässä kohdassa. Ensimmäisessä kisassa ländäsin korkin laskulinjasta sivuun ja toisessa kisassa horjahdin vähän hypyn alastulossa. Molemmissa kisoissa hypyt olivat sinänsä muuten hyviä, mutta tuomarit rokottivat virheistä auttamattomasti. Lopputuloksissa takkiin tuli monta pykälää.

Muuten rinne oli todella loiva ja helppo, ja pienetkin virheet osoittautuivat suuriksi lopputuloksissa. Harmittihan se tietysti, kun olisi ollut mukava pärjätä kotimaisemissa. No, uudella innolla sitten seuraavalla kerralla.

Molempien kisojen kärkikolmikko veti lähes täydelliset laskut ja erot heidän välillään olivat marginaaliset. Ruotsalainen Jesper Björnlund voitti molemmat kisat, mikä oli varmasti kaikille yllätys. Jeppe ei ole koskaan aikaisemmin ollut palkintokorokkeella, mutta nyt menestystä ropisi oikein kunnolla.

Tiesin yhteisten kisavuosien ajalta ja Argentiinassa samalla leirillä oltuamme, että Jepellä on mahdollisuudet pärjätä, mutta hänen kaksi voittoaan tuli itsellenikin yllätyksenä. Aikaisemmin Jeppe on häseltänyt laskussaan huomattavasti enemmän, mutta nyt suoritukset olivat virheettömiä ja puhtaita.

Kisaturnee jatkuu seuraavan kerran Calgaryssa 8-10. tammikuuta. Siellä on ensimmäistä kertaa maailmancupin kisa ja paikka on minullekin täysin vieras. Kuulin huhua, että mäki saattaisi olla osittain jyrkkää ja loivaa. Lähden mielenkiinnolla tähän uuteen rinteeseen. Hauskaa, että on välillä vaihtelua kisapaikoissakin. Suurinta osaa rinteistä kun on tullut koluttua jo kohta toistakymmentä vuotta.

Ennen Kanadan reissua vietetään tietysti joulua. Ohjelma on rauhallista ja tarkoituksenani on käydä kevyiden salitreenien lisäksi rinteessä vain muutamana päivänä ylläpitämässä laskutuntumaa. Nyt on mukava nauttia joulusta, kiireettömyydestä ja kotona olosta. Samalla kroppa pääsee palautumaan viime viikkojen kumpujen päkytyksestä. Alkuvuodesta sitten taas reissuun.

Hyvää joulua kaikille!

Terveisin, Tapio

 

Blogi Tapio Luusua Suomun rinne


Joulukuu 2009: Suomu

Ensimmäiset maailmancupin kisat lähestyvät. Ne alkavat vajaan kahden viikon kuluttua (12.12) Suomutunturilla ja jatkuvat muutamaa päivää myöhemmin Ranskan Meribelissä. Olemme jo joukkueen kanssa täällä Suomulla paikanpäällä ja takana on kaksi harjoituspäivää kumpareissa. Emme tosin ole päässeet varsinaiseen kisarinteeseen, koska se on vielä työn alla.

Katselen tässä hotellihuoneen ikkunasta, kun järjestävät ovat työntouhussa ja koettavat saada olosuhteita valmiiksi kisoja varten. Tampparit puskevat ja tasoittavat lunta monta viikkoa kestäneen lumetuksen jäljiltä. Lunta on tykitetty melkoinen määrä ja tällä hetkellä se on vielä isoina kasoina ympäri rinnettä. Järjestäjät kertoivat äsken kahvipöydässä, että huomenna tai viimeistään keskiviikkona mäki on valmis.

Sillä välin, kun miehet painavat pitkää päivää möykkyjen valmiiksi saamiseksi, me käymme treenailemassa Rukalla. Majoitumme siis Suomulla, mutta käymme päivittäin Rukalla. Päivät ovat melko pitkiä, kun matkaa on kuitenkin 80 kilometriä suuntaansa. Auto starttaa Kuusamoon heti aamupalan jälkeen ja takaisin palaamme vasta iltaisella. Päivän aikana vedetään kahdet treenit ja lounas siinä välissä.

Rukan rinne on tosi haastava, mutta hyvä. Kumpareet ovat todella todella isoja ja pehmeitä, ja tästä syystä rinnettä on normaalia vaikeampi laskea. Se ei ole kuitenkaan haitannut menoa vaan kaikki ovat olleet fiiliksissään erityyppisestä rinteestä. Meininki on välillä näyttänyt kuin 80-luvun kumparevideossa, jossa miehet pomppivat traktorin kokoisia kumpuja pitkin mäkeä alas. Tällaiset "hotdog" baanat ovat nykyään aika harvinaista herkkua, joten nyt siitä on otettava ilo irti.

Paikalla on useita eri maajoukkueita. Ne ovat tulleet Lappiin hyvissä ajoin ennen tulevaa maailmancupin kilpailua. Viikonloppuna Suomulla lasketaan myös kaksi Eurooppa-cupin osakisaa ja monet maailmancupiakin kiertävät laskijat aikovat osallistua näihin. Itse ajattelin jättää ec:t väliin ja keskittyä vielä harjoittelemiseen. Tarkoituksenani on kuitenkin tutustua Suomun rinteeseen ja vetää siinä muutamat harjoitukset ensi viikkoa silmällä pitäen.

Viralliset treenit maailmancupia varten alkavat ensi viikon keskiviikosta lähtien eli kolme päivää on aikaa harjoitella ennen kisaa. Vasta rakennettu kumpareikko tulee varmasti kuhisemaan laskijoista koko viikon ajan. Urheilijat haluavat päästä mahdollisimman aikaisin testamaan kumpuja, koska monille rinne on vieras. Itsekään en ole laskenut siinä kuin yhden kisan.

Seuraavat viikot vierähtävät siis tiiviisti sukset jalassa ja kouluhommat ovat nyt vähäksi aikaa jäissä. Repussa odottaa muutama ruotsin kielen kirjoitustehtävä, jos luppoaikaa sattuu jäämään. Luulenpa kuitenkin ettei reppua tarvitse aukaista tällä reissulla.

Nähdään Suomulla! 

Terveisin Tapio

 

blogi Tapio Luusua Suomu


Marraskuu 2009: Naama pyöreänä kumpareissa

Reilu viikko sitten järjestettiin hiihtokansalle perinteeksi muodostuneet talviurheiluun keskittyneet skiexpo-messut. Myös me freestylejoukkueen jäsenet olimme tuttuun tapaan messuilla edustamassa joukkuettamme ja sponsoreitamme. Tänä vuonna aloitimme messuviikonlopun tiedotustilaisuudella, missä kerroimme viimeisimmät kuulumiset medialle. Paikalla olivat olympialajien eli kumparelaskun ja skicrossin miehistö valmentajineen.

Oli hienoa nähdä, että eri medioiden edustajia oli saapunut paikalle kiitettävä määrä ja ehkä jopa enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tulevan talven olympialaiset olivat syynä tähän ja sen todistikin median meille esittämät kysymykset. Haastattelijat olivat kiinnostuneita erityisesti kumparelaskijoista, kun olemme aikaisemmin menestyneet hyvin arvokisoissa. Kiinnostusta herätti myös comebackin tekevä Mikko Ronkainen sekä nuoret tykit Harri ja Arttu, jotka ovat kovasti petranneet laskemistaan kesälumilla.

Saimme poikien kanssa kertoa haastattelu toisensa perään valmistautumisestamme kauteen, tämän hetkisestä kunnostamme sekä tulevan kauden tavoitteistamme. Kliseisten kysymysten ja vastausten välissä viesti oli selvä; joukkue oli tyytyväinen tähän mennessä tehtyihin harjoituksiin ja innokas odottamaan kisakauden alkua. Tiedotustilaisuudessa kysymyksiin vastaaminen sai ainakin minut nostamaan päätäni vaihteeksi sieltä kumpareiden välistä.

Se on jännä, kun tätä hommaa tekee päivästä päivään, viikosta viikkoon ja vuodesta vuoteen, niin koko toiminnan perustarkoitus saattaa aina välillä unohtua hetkeksi. Ajatukset syventyvät kyykkysarjan toistomääriin, korkkiseiskan lähtöihin, kumpareissa joustamiseen ja muihin treenien syövereihin. Välillä joutuu itseä ihan muistuttamaan, että minkä vuoksi sitä laskeekaan. Eihän me hikoilla pelkästään sen vuoksi, että onnistuisimme lataamaan tankoon lisää painoja, saisimme näyttämään korkin tasapainoisemmalta tai joustaisimme tehokkaammin käännöksissä. Näissä onnistuminen saa kyllä kieltämättä suupielet aina pyöreäksi.

Mutta teemme tätä hommaa tietysti myös sen vuoksi, että saavuttaisimme hyviä tuloksia ja menestyisimme urheilijoina. Mikä tärkeintä, saamme tehdä sitä mistä tykkäämme, asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä tavalla, joka on meille itsellemme merkityksellistä.

Huippu-urheilu sisältää onnistumisia ja epäonnistumisia ja herättää tunteita sekä itsessä että sivusta seuraajissa. Siinä missä media saa nautintoa urheilijoiden tuloksista, olivatpa ne mitä hyvänsä, urheilija itse saa nautintoa monella eri tavalla. Itse asiassa välillä on jopa vaikea sanoa, tuntuuko paremmalta harjoituksissa uuden hypyn hyppääminen ja siinä onnistuminen vai kisan voittaminen.

Kun on esimerkiksi takonut jotain Mistyä vuosikaudet, ja se alkaa vihdoin napsumaan nätisti jaloilleen, fiilis on aika makia. Tunne, kun on riittävästi rämpinyt nauttiakseen saavutuksestaan. Ja sitten, kun se Misty onnistuu vielä kisassa, niin sitä on ihan täpinöissään.

Huippu-urheilijan tie on pitkä, mutta toisaalta niin lyhyt. Kuinkahan monta kumpua tai hyppyä olenkaan urani aikana kolunnut, varmaan kymmeniä ellen satoja tuhansia. On varmaan tullut pujoteltua kilometreissäkin jo maailman ympäri. Samojen liikesuoritusten toistamista ja viilaamista, välillä paremmin, välillä huonommin.

Tottahan se on, että helpommalla pääsisi, jos laskisi ihan tasaista rinnettä eikä kumpareita. Mutta se vain tuntuu jostain syystä aina niin siistiltä. Loppujen lopuksi urheilijan elämä on vain murto-osa ihmisen elämää. Tuosta koko ajasta nauttiminen on se, miksi ne sukset haluaa aina laittaa jalkaan.

Kun joku kysyy kliseisiä kysymyksiä, niihin joutuu hetken mietinnän jälkeen antamaan kliseisiä vastauksia. Sen jälkeen voin painua takaisin sinne kumpareiden väliin ja miettiä, miten sen Mistyn saisi tehtyä vielä vähän hienommin. Myöhemmin saatan onnistua yrityksessäni ja saavuttaa yhden tavoitteistani.

Terveisin, Tapio

 

Tapio Luusua Zermatt lokakuu 2009

 

 


Lokakuu 2009: Tyypillinen leiripäivä Zermatissa, Sveitsissä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt maajoukkueen harjoitusleireillä keskimäärin kahdeksan viikkoa vuodessa. On taas se aika syksystä, kun olemme tulleet harjoittelemaan Zermattiin.

7.30 Kännykkä herättää sikeästä unesta tutulla sävelellään. Räppään välittömästi äänen pois ja jatkan unia. Kymmenen minuutin päästä melodi kaikuu jälleen ja nyt saan jo silmät avattua. On aika nousta ylös. Viimeiset kolme päivää on ollut sadetta ja myrskyä, emmekä ole päässeet rinteeseen. Kävelen kädet ristissä ikkunalle ja tarkistan säätilanteen, aurinko paistaa siniseltä taivaalta! Viimeisetkin rähmät karisevat silmistä ja olo on virkeä. Aamupuuro kiehumaan ja kohta mäkeen.

8.45 Kävelen rinteiden ala-asemalle ja näen edessäni järkyttävän pitkän hissijonon. Ihmisiä on tullut kasapäin lähialueilta viikonlopun viettoon ja laskettelemaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hissikierto tulee olemaan hidas ja treenaaminen vie normaalia enemmän aikaa. Kumparerinteelle 3500 metrin korkeuteen mennään kolmella eri gondolilla, ja tämä vie aikaa noin 45 minuuttia. Ylhäällä on sitten lyhempi kapulahissi, jota käytetään treenilaskujen välillä.

10.00 Vajaan tunnin gondolissa seisoskelun jälkeen kroppa vaatii lämmittelyä. Päivä on varmuudella raskas korkeassa ilmanalassa. Venyttelen jalat ja selän ylhäällä rinnekahvilassa ennen kuin vetäsen monot jalkaan ja kypärän päähän. Keho tuntuu energiseltä, mutta aloitan perinteisesti laskemalla pari siivua tasaista rinnettä ennen kuin siirryn kumpareisiin. Haen laskuasennon ja käännökset kohdalleen muutaman päivän tauon jälkeen. Päivän suunnitelmaan kuuluu kokonaisten suoritusten laskeminen ilman liikkeitä, eli mäki ylhäältä alas, ponnistamalla hyppyreistä ainoastaan suorat hypyt. Vedän viisi laskua kumpareissa ennen lounastaukoa ja olen kohtalaisen tyytyväinen aamupäivään. Tosin, mieli tekisi laskea enemmänkin, mutta tiedän kokemuksesta, ettei se kannata. Voimia kannattaa säästää iltapäivälle. Parannettavaa jäi sauvamerkkeihin ja laskuasentoon.

11.30 Irrotan sukset jalasta ja istahdan niiden päälle lumeen. Kaivan repusta aamulla mukaani ottamani eväsleivän ja banaanin. Kenttälounastan kaikessa rauhassa muiden joukkuekavereideni kanssa ja seuraan samalla ulkomaalaisten urheilijoiden laskuja. Zermatt on täyteen buukattu eri maiden tiimeistä ja kumpareissa käy melkoinen kuhina laskijoista. Hangella istuessa naama muuttaa väriään korkealta paistavan auringon johdosta.

12.00 Eväät teki tehtävänsä ja homma jatkuu. Keskityn laskiessa käsiin ja pyrin keventämään käännöksessä sauvan kosketusta lumeen. Aamupäivällä turha sauvoihin nojailu suorituksen aikana veti ajoittain laskuasennon taakse suksen kannoille. Nyt toiminta helpottui huomattavasti ja fiilis laskun aikana on oikea. Nopsa laskujen tsekkaaminen videolta todistaa, että iltapäivällä laskut olivat teknisesti paljon parempia kuin aamupäivällä. Paketti pysyi kasassa koko rinteen mitalta, eikä tasapaino enää heilahdellut. Päivän saldoksi tuli yhteensä kymmenen mäkeä, mikä on normisetti näillä korkeuksilla. Nyt gondoliin ja takaisin hotellille.

16.00 Mäkitreenin jälkeen nautittu pasta kourii vielä mahassa, mutta ohjelmassa on kevyt iltapäiväverryttely. Mennään pelaamaan sählyä porukalla läheiselle ulkokentälle. Joukkueet jaetaan Pohjois-Suomeen ja Etelä-Suomeen, itse pelaan tietysti pohjoisen puolella. Kolme kertaa viiden minuutin erän aikana voittajaksi ratkesi tällä kertaa pohjoisen sakki. Syötin yhden ja maalasin yhden. Nyt hieronta ja päivän treenivideoiden analysointi ennen päivällistä.

19.30 Päivälliseksi kokkailen kanaa ja riisiä. Siitä saa hyvin hiilihydraatteja ja proteiineja, joilla palautuminen päivän savotasta helpottuu. Maha täynnä käyn levyttämään sängylle ja otan läppärin syliini, elokuvaksi valitsen Slumdog Millionairen. Fiilis on rentoutunut ja vaikka leffa onkin hyvä, niin en voi estää torkahtelua sitä katsoessa.

22.00 Silmäluomien painon kasvaessa vastustamattomaksi päätän mennä nukkumaan. Herätys huomiselle asetetaan jälleen samaan aikaan.

Terveisin, Tapio

 

Blogi Zermatt lokakuu 2009


Syyskuu 2009: Opiskelua ja harjoittelua

Jälleen Suomen kamaralla ja kotona! Paluu Argentiinasta sujui kivuttomasti ja taakse jäi hyvä harjoitusleiri. Homma saatiin polkaistua taas käyntiin kesälomien jälkeen ja treenisuorituksia tuli plakkariin roppakaupalla. Leiristä jäi positiivinen fiilis onnistuneiden suoritusten myötä ja odotankin jo innolla lokakuun reissua Alpeille. Ennen sitä toki on tarkoitus käydä vähän koulua ja treenailla kotioloissa täällä Rovaniemellä. 

Hauskan ja leppoisan kesän jälkeen paluu koulun penkille tuntui kieltämättä hieman nihkeältä, mutta onneksi vaivattomalta. Ensimmäisillä tunneilla nukahtamiskynnys oli vielä aika matalalla, mutta vähitellen alkaa jo helpottaa. Kalenterissa on ainoastaan pari kurssia ja luentojakin vain parina kolmena päivänä viikossa. Luennot sopivat passelisti aikatauluihin ja treeneillekin on hyvin aikaa. Päivisin koulua on aina aamulla ja treenejä iltapäivällä sekä illalla. Päivärutiiniin tuntuisi tottuvan taas aika nopeasti ja virtaa riittää tehdä molempia asioita.

Olen itse asiassa yhdistellyt urheilua ja opiskelua viimeiset seitsemän vuotta. Säännölliseen rytmiin urheilemisen ja koulun välillä on vähän vaikea päästä, mutta pyrin käymään koulua aina silloin, kun kisa -ja leirireissuiltani ehdin. Lukuvuoden aikana tulee opiskeltua lähinnä syksyllä, keväällä ja kesällä. Talvisin luennoilla käymiseen ei oikeastaan jää aikaa. Talvilajin urheilijana paras mahdollisuus opiskelemiseen olisikin kesällä, mutta koulut kun tuppaavat olla kiinni silloin. Olen yrittänytkin hyödyntää kesätenttipäivät ja -kurssit mahdollisimman hyvin. Vuosien varrella opintopisteitä on kertynyt sen verran, että suurin osa opinnoista on jo takana ja maalilinja häämöttää. Kauppatieteiden kandiksi valmistuin viime keväänä ja piakkoin pitäisi olla maisterit paperitkin kourassa. Kiirettä valmistumisessa en kuitenkaan aio pitää vaan homma etenee edelleen urheilemisen ehdoilla.

Opiskelu on tuonut sopivaa vaihtelua urheilemiseen. Harjoitusleireillä ylimääräistä luppoaikaa voi välillä täyttää lukemalla tentteihin tai rustaamalla jotakin kirjoitustehtävää. Tarvittaessa samalla saa myös ajatukset pois päivän treenisuorituksista. Raskaiden päivien päätteeksi saattaa monesti tehdä hyvääkin lukaista iltapalaksi jotakin opusta. Kun on muuta ajateltavaa, niin pysyy mieli virkeänä ja jaksaa vetää intensiivisiäkin harjoitussettejä loppuun saakka. Eikä niistä kirjojen opeistakaan taida mitään haittaa olla.

Syyskuun leirivapaalla jaksolla ohjelmaan kuuluu opiskelujen lisäksi peruskunto/kuivaharjoittelua. Kumparelaskussa peruskuntoharjoittelu on tärkeässä roolissa varsinaisen rinneharjoittelun lisäksi. Vaikka lajissa suoritus kestää vain noin puolisen minuuttia, niin kroppa joutuu ihan kohtuulliselle koetukselle ja välillä saattaa olla aika hakattukin olo. Etenkin jalat ja selkä tulisi pitää hyvässä kunnossa, jotta suuremmilta raajarikoilta vältyttäisiin. Kuntoharjoituksia pyritäänkin tekemään aina säännöllisesti rinneharjoitusten rinnalla.

Kesällä luotua hyvää peruskuntoa on nyt syksyllä hyvä jalostaa lajinomaisenpaan muotoon. Tärkeimpiä harjoitusmuotoja tähän aikaan vuodesta ovat nopeus -ja koordinaatio/tasapainoharjoitukset. Nopeutta jalkoihin haetaan punttisalilta sekä urheilukentältä juoksu -ja loikkaharjoituksilla. Kehon koordinaatiota ja tasapainoa kehitetään muun muassa trampoliini -ja voimisteluharjoituksilla. Etenkin trampoliini on hyvä keino ylläpitää ja kehittää hyppyjä. Voltteja ja spinnejä voi tehdä trampalla samalla tavalla kuin rinteessä, vaikkakin ilman suksia. Hyppyjen liikeradat ovat samanlaisia kuin rinteessä, ja sen vuoksi se on myös hyvää treeniä. Harjoitusohjelmaan kuuluu lisäksi peruskestävyys -ja voimaharjoituksia. Treenejä tulee tehtyä viikossa kaikkiaan noin kymmenisen kertaa.

Urheilukentät -ja hallit ovatkin tulleet hyvin tutuiksi kesän ja syksyn aikana. Vaikka treenit ovat luonteeltaan yksitoikkoisia, niin kenttien kiertäminen tai hikisten salien koluaminen ei ole vielä kertaakaan päässyt nyppimään liikaa. Itse asiassa rinne -ja kuivaharjoittelussakin on omat puolensa. Pitkän talven jälkeen kuivaharjoittelu tuo ohjelmaan tarvittavaa piristystä ja mielekkyyttä, kun taas kuivaharjoittelukauden jälkeen laskeminen maistuu jälleen hyvälle. Eli on ihan ok, että ne lumetkin sulavat välillä pois, niin säilyypä hommassa aina hauskuus yllä.

Tämän päivän ohjelmassa olisi intervalliharjoitus Ounasvaaran lenkkipoluilla. Näyttäisi tällä hetkellä satelevan vähän vettä, mutta kastuupa nuo vaatteet juostessa jokatapauksessa, että ei muuta kuin menoksi! Palataan seuraavan kerran asiaan Sveitsissä :-).

Terveisin, Tapio


Elokuu 2009: Terveiset maailman eteläisimmästä kaupungista Ushuaiasta, Argentiinasta!

Täällä aurinko paistaa, mutta lämmintä on vain muutama aste. Meneillään on talvi ja lunta on lähestulkoon joka paikassa. Sen vuoksi minäkin lähdin tänne, en kuitenkaan Suomen kesää pakoon vaan freestylemaajoukkueen kanssa harjoitusleirille.

Olen Tapio Luusua ja opiskelen Lapin yliopistossa kauppatieteitä pääaineena laskentatoimi. Opiskelu on minulle tällä hetkellä kuitenkin vain "harrastus" ja urheilu se työ. Olen kilpaillut freestylessä tai tarkemmin ottaen kumparelaskussa maajoukkuetasolla viimeiset kymmenen vuotta ja kilpailuja maailmancupissa on kertynyt jo lähes sata. Siinä matkalla olen käynyt myös muutamat MM-kisat ja yhdet olympialaisetkin.

Sain kunnian alkaa kirjoittaa tänne Lapin yliopiston sivulle blogia. Ajatuksissani on kirjoittaa urheilemisesta, treenaamisesta, kilpailuista ja niihin liittyvistä tekemisistäni. Siinä sivussa kirjoittelen ehkä vähän opiskeluistakin. Blogin kirjoittaminen on minulle mahdollisuus valottaa opiskelevan urheilijan elämää kaikille siitä kiinnostuneille. Seuraavan puolen vuoden aikana kalenteriini kuuluu harjoitusleirejä ja kisoja eri puolilla maailmaa, joten tulen kirjoittamaan juttuja milloin mistäkin, kotoa tai reissuilta. Keväällä tai tarkemmin ottaen helmikuussa 2010 järjestetään Kanadan Vancouverissa seuraavat talviolympialaiset, joihin minullakin on tarkoitus osallistua. Olympialaisia ja muitakin kisoja odotellessa on mukava vähän jakaa ajatuksia näin netin välityksellä. Tarkoituksenani on kirjoittaa ensi kevääseen asti aina muutaman viikon välein.

Tätä juttua kirjoitan täältä Ushuaiasta, minne me tultiin maajoukkueen kanssa tuossa viikko sitten. Meneillään on kesän harjoitusleiri ja ensimmäiset laskut muutaman kuukauden tauon jälkeen. Matka Suomesta tänne Ushuaiaan kesti aivan käsittämättömän kauan, yhteensä 35 tuntia. Siitä lentoaikaa oli parikymmentä tuntia ja lentokenttähengailua viisitoista tuntia. Kilometrejä jäi taakse kaiken kaikkiaan 17 tuhatta. Olipahan lihakset kankeina ja joka paikkaa kolotti matkan jälkeen. Eikä tarvinnut perille päästyä kauaa unta houkutella, kun pisti pään tyynylle.

Leiri kestää yhteensä kaksi viikkoa ja siihen matkat päälle. Lomailuun ja turistina olemiseen ei jää paljoa aikaa, sillä leiri ohjelma on melko tiivis. Päivittäin on kaksi mäkitreeniä ja iltaisin verryttelyt. Kokonaisia lepopäiviä ei kahden viikon aikana tule kuin kaksi. Nämä päivät voikin sitten käyttää shoppailuun ja alueeseen tutustumiseen.

Laskuolosuhteet täällä etelässä on tosi hyvät ja itse asiassa paremmatkin kuin Suomessa. Vuori on noin reilu tuhat metriä korkea ja rinteissä riittää pituutta. Lumi on pakkasella kuivaa ja helppoa laskea. Suurin osa laskettelijoista tulee Buenos Airesin alueelta, mistä tänne on noin kolmen tunnin lentomatka. Jostain syystä paikalliset asukkaat eivät täällä laskettele. Mäet täyttyy argentiinalaisten lisäksi ulkomaalaisista turisteista ja eri maiden alppi- ja freestylemaajoukkueista. Suomen joukkueen lisäksi täällä on harjoittelemassa Kanadan, Ruotsin ja Ranskan maajoukkueet. 

Ollaan laskettu nyt yhteensä kahdeksan päivää. Aluksi laskettiin pari päivää pelkästään tasaista rinnettä ennen kuin siirryttiin kumpareisiin. Tasaiselta rinteeltä on aina hyvä hakea suksituntumaa kesätauon jälkeen. Aika nopeastihan se tuntuma sieltä löytyi, eikä laskemisen kanssa ollut oikeastaan mitään ongelmia. Kumpareissakin treenit on sujuneet hyvin. Tässä vaiheessa harjoituskautta treenit on vielä helppoja ja kokonaisia kisasuorituksia ei vielä juurikaan tehdä. Ollaan vedetty laskuja pätkissä ja hypätty hyppyjä ainoastaan tasaiselle rinteelle rakennetuista hyppyreistä. Kumpareissa hyppääminen on tarkoitus aloittaa vasta sitten, kun tekniset asiat on jälleen riittävällä tasolla. Tässä vaiheessa keskitytäänkin vielä pienten teknisten asioiden, kuten laskuasentojen ja hyppyponnistusten hiomiseen.

Reilun viikon laskemisen ja hyppäämisen jälkeen on jäänyt semmoinen tunne, että palaset on loksahdelleet ihan hyvin kohilleen. Vain lihasten jumiutuminen meinaa välillä hidastaa meininkiä. Päivittäisen 4 tunnin mäkitreenin jälkeen kropassa nimittäin tuntuu. Se on kuitenkin normaalia tässä lajissa, että paikat on hapoilla aina välillä. Lepopäivinä voi sitten vähän palautella, että jaksaa vetää leirin loppuun asti.

Huomenna onkin luvassa lepopäivä ja tarkoitus olisi lähteä joukkueen kanssa opastetulle sightseeing -reissulle. Saas nähä mitäs hauskaa siellä tulee vastaan. Täällähän on pingviinejäkin, mutta ovat kuulemma lähteneet tähän aikaan vuodesta Brasilian vesille ja tulevat vasta lokakuussa takaisin. Eli ainakin ne jääpi nyt näkemättä tällä reissulla.

Syyskuun alkuun on sitten tarkoitus palata takaisin Suomeen ja Rovaniemelle. Tiedossa on muutaman viikon leiritauko ennen kuin Sveitsin alpit kutsuu. Siinä välissä olis tarkotus käydä vähän kouluakin. Ilmoittauduinkin jo parille kurssille, mutta mitenköhän se opiskelu maistuu, kun ei oo tullu noita kirjoja aukastua taas vähään aikaan.

Tästä se nyt pyörähti blogin kirjoittaminen käyntiin, palaillaanpa taas muutaman viikon päästä. Morjens!

Tapio

 

Tapio Luusua blogi salitreeni