Kide_banneri_paajuttu_1_2014.jpg

MARJO LAUKKANEN 
Kauneuden muodot ja muodon kauneus

Muotoilussa ja muodissa kauneus on kaikkea muuta kuin pintaa. Se ei ole vain katsojan silmässä vaan koko suunnittelu- ja tuotantoprosessissa.


Minulle se oli vain sohva. Vihreä, pehmeä ja aika ruma. Kun makoilin sillä ensimmäisessä omassa kodissani, en ymmärtänyt, millaiseen historian ketjuun asetun – etuoikeutettuna möhkösohvan omistajana.

Sohvan upottavan syli tulee mieleeni, kun juttelen taiteen ja kulttuurin tutkimuksen lehtorin Maija Mäkikallin kanssa. Möhkösohvien suuri suosio on hyvä esimerkki siitä, kuinka kuluttajien maku saattaa erota niin sanotun makueliitin mieltymyksistä. Sohvaryhmien läpimurtoa Suomessa on tutkinut Minna Sarantola-Weiss. Läpimurto tapahtui 1960–70-luvuilla, kun tavallisten palkansaajien tulotaso parantui niin, että he saattoivat ostaa koteihinsa pehmeyttä ja mukavuutta. Ylellisyyttä, joka kuului aiemmin yläluokille.

Sohvien yleistyminen on pieni, kiehtova pala esineiden historiaa. Oikeastaan koko ihmisten historian voisi kuvata juuri esineiden kautta. Näin on jo tehtykin brittiläisten BBC Radion ja British Museumin yhteisessä sarjassa A History of the World in 100 Objects. Listalta ei löydy vaahtomuovista möhkösohvaa.


Helpon hengittämisen hinta

Ihminen on tehnyt esineitä läpi historiansa, noin kahden miljoonan vuoden ajan, mutta nykyisen kaltainen esineiden suunnittelu on kehittynyt vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mäkikallin mukaan moderni teollinen muotoilu korostaa ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuutta. Suomessa 1920-luvun lopulla esiinnousseen funktionalistisen suunnitteluihanteen keskeinen ajatus oli, että esineen tulee suorittaa tehtävänsä. Tarkoituksenmukainen on kaunista.

– Pikemminkin kuin kauniista, usein puhutaan hyvästä muotoilusta.

Hyvä esimerkki modernista muotokielestä on Alvar Aallon Paimio-tuoli, jonka Aalto suunnitteli vuonna 1932 valmistuneeseen Paimion tuberkuloosiparantolaan. Taivutetusta vanerista tehty tuoli oli kevyt eli helposti siirrettävissä, helppo pitää puhtaana ja sen muoto helpotti potilaiden hengittämistä. Klassikoksi kohonnutta tuolia valmistetaan yhä.

– Tuoli ei ole erityisen helppo istua; se on liukas ja kova. Se on myös visuaalisesti näyttävä, eikä katseen merkitystä voi muotoilussa kuitenkaan ohittaa.

Onko tuoli kaunis? Mäkikalli miettii hetken.

– Kyllä se minusta on.

Muotoilun historian opettajana Mäkikalli korostaa ajan ja kulttuurisen kontekstin merkitystä. Kauneus on katsojan silmässä – ja katsoja on aina jossakin ajassa, paikassa, kulttuurissa.

– Arvot ja ihanteet ovat muuttuvaisia. Modernismin arvoista on vain tullut niin vallitsevia, ettei niille välttämättä ole pystytty näkemään vaihtoehtoja.

Aina arvot eivät toteudu käytännössä. Modernismin ideologiaan liittyi vahvasti tasa-arvoisuuden tavoite. Muotoilun avulla haluttiin muuttaa maailmaa: tehdä ihmisille paremmin heitä palvelevia esineitä, joihin heillä on varaa. Huippumuotoilu on kuitenkin muodostunut keskiluokkaiseksi, jopa elitistiseksi ilmiöksi. Millään parantolalla ei enää olisi varaa Paimio-tuoliin. Se maksaa nykyisin lähes 3 000 euroa.


Ornamentti on rikos

Mikä sitten tekee yhdestä tuolista huomatumman kuin jostakin toisesta? Suomalaisen muotoilun historiaan paneutunut Pekka Korvenmaa määrittelee, millä kriteereillä esine pääsee taideteollisuuden kaanoniin, näyttelyihin ja kirjoihin. Kriteereihin kuuluvat omintakeisuus, innovatiivisuus, tyyliä luova ote tai esteettinen rohkeus.

Modernissa muotoilussa korostetaan materiaaleja. Juuri materiaalilähtöinen estetiikka onkin Mäkikallin mukaan oma lukunsa suomalaisessa taideteollisuudessa.

– Esimerkiksi 40-luvun lasimuotoilussa lasi itsessään tuli suunnittelun lähtökohdaksi: materiaali on sitä, mitä muotoillaan, eikä vain koristella jälkikäteen.

Materiaaliestetiikan ohella muotoilussa puhutaan muun muassa mittasuhteista ja harmoniasta. Vaikka kauneus mielletään usein toissijaiseksi, monia esteettisiä ominaisuuksia pidetään tärkeinä. Modernissa muotoilussa yksinkertainen on kaunista ja koristelua pidetään kirosanana. Ornamentti rinnastettiin rikokseen jo modernismin alkumetreillä Itävaltalaisen arkkitehdin Adolf Loosin toimesta.


Erään sitruspuristimen tarina

Modernin muotoilun valtakausi jatkuu yhä, vaikka jo 1960–70-luvuilla postmodernismi haastoi modernismin edistysuskon ja funktionaalisuuden. Postmodernistit ajattelivat, että esineiden tuottama mielihyvä syntyy muustakin kuin käytännöllisyydestä, kuten leikillisyydestä ja iloisuudesta.

– Modernismin ”Form follows function” muuttui postmodernismissa italialaisen Alessi-yrityksen erään malliston otsikossa muotoon ”Form follows fiction”, Mäkikalli tiivistää.

Postmodernia suuntausta edustaa esimerkiksi italialainen muotoiluyritys Alessi. Sen mielikuvituksellisiin esineisiin kuuluu ranskalaisen Philippe Starckin suunnittelema hämähäkkimäinen sitruspuristin. Esine, joka on kuuluisa myös siitä, että sitä ei aina käytetä sitrusten puristamiseen, vaan se saatetaan omistaa vain näyttävyytensä – ehkä jopa kauneutensa – tähden.


Onhan muoti kaunista?

Muotoilussa kauneus ei ole itseisarvo, mutta yhdellä alalla kauneuden tavoittelun luulisi olevan itsestään selvää: vaatteiden ja muodin maailmassa. Onhan muoti kaunista, muodin ja vaatetuksen professori Marjatta Heikkilä-Rastas?

– Muoti voi olla kaunista, mutta se ei aina ole. Ainakaan se, mitä arkikielessä ymmärrämme muodiksi. Valitettavan usein muotia pidetään lyhytkestoisena villityksenä.
Pahimmillaan tällainen muoti on huonoista materiaaleista huonosti valmistettua halpatuotantoa. Paitoja housuja, jotka rikkoutuvat jo muutaman käyttökerran jälkeen. Ammattilaisen muotikäsitys on kuitenkin toisenlainen.

– Minulla on vanhan uniikkivalmistamisen ja ranskalaisen haute couturen perinne takaraivossa. Se on lapsesta asti muokannut käsitystäni laadukkaasta vaatetuksesta, johon kuuluu laatumateriaalit ja joka on laadukkaasti tehtyä.


Pikakäyttökulttuurin äärirajoilla

Nykyisin puhutaan paljon kestävästä kehityksestä. Paradoksaalista on, että samaan aikaan vaateteollisuus tuottaa ennätysmääriä nopeasti käyttökelvottomaksi muuttuvaa ”roskaa”. Vain muutama vuosikymmen sitten tilanne oli toinen.

– Aiemmin palkasta meni iso osa kunnon vaatteeseen.

Heikkilä-Rastas toivookin, että muuttaisimme taas suhtautumistamme vaatteisiin: hankkisimme vähemmän mutta laadukkaampaa. Hän uskoo, että vaatteiden pikakäyttökulttuurissa on menty äärirajalle.

– Kun vaate menettää muotonsa ensimmäisessä pesussa, pikkuhiljaa vaatteiden suurkuluttajatkin alkavat vaatia parempaa. Ehkä tämä on utopiaa, mutta näin kuitenkin toivon.
Heikkilä-Rastaalle muodin kauneus on kaikkea muuta kuin pelkkää pintaa: vain kestävä ja laadukas on kaunista. Häntä harmittaa että vaateteollisuudessa kaupallisuus ohittaa usein muut arvot. Kestävyys ei ole pelkästään sitä, että vaate kestää käyttöä, vaan sen tulee myös olla ekologisesti ja eettisesti valmistettu.

– Halpatuotantona tehty vaate ei ole mielestäni kaunis, koska näen sen koko ketjun läpi. Pelkkä kaunis kuvio ei riitä, vaan kokonaisuus tekee vaatteesta kauniin. Se on laatua, esteettisyyttä ja toimivuutta.

Korkeaan laatuun liittyy myös omaperäisyys.

– Kauniissa vaatteessa pitää olla joku juju. Oma idea on suunnittelun ydin. Lisäksi pitää olla ymmärrys muodoista ja materiaaleista.

Vielä tämän jälkeenkin vaate voi jakaa mielipiteet.

– Jonkun ruma voi olla toiselle kaunis.

Kauneus on myös kovin voimakas sana, ainakin kun puhutaan esineistä tai vaatteista. Niitä on helpompi kehua kivoiksi, hyvännäköisiksi tai – ammattilaisten toimesta – esteettistä silmää miellyttäviksi.


Pohjoista funktionaalisuutta

Yksinkertaiset muodot ja materiaalit, persoonalliset printit – niistä suomalainen vaate tunnetaan. Heikkilä-Rastaan mukaan suomalaisen vaatetusalan tulevaisuus on ennen kaikkea paikallisessa pienkäsiteollisuudessa. Heikkilä-Rastas ylistää paikallisia materiaaleja, kuten Suomen lampaan villaa ja poron nahkaa. Suomessa on myös pitkä perinne kylmältä suojaavien vaatteiden kehittämisessä.

Paikallisen tuotannon menestyminen edellyttää asennemuutosta myös kuluttajilta, vaatteiden käyttäjiltä.

– Meidän pitäisi alkaa suosia lähiruuan ohella lähivaatteita.

Vaikka vaatetta ei olisikaan valmistettu kokonaan Suomessa, se syntyy suomalaisesta osaamisesta suunnittelutaidosta ja arvoista. Emme voi kilpailla halpatuotannon kanssa, joten meidän tulee panostaa omiin vahvuuksiimme.

Siinä missä tuolin suunnittelu on muotoilun kuningaslaji, myös pohjoisen vaatetussuunnittelijoilla on oma kuningaslajinsa.

– Kaikkien pitäisi osata suunnitella talvitakki. Iltapuku on paljon helpompi suunnitella kuin toimiva ja upea talvitakki.



Mitä estetiikka on, kuvataiteilija ja kuvataiteen yliopistonlehtori Kalle Lampela?
”Taiteeseen ja kauneuteen liittyvistä kysymyksistä on keskusteltu antiikista asti, mutta "estetiikka" sai nimensä, kun Alexander Baumgarten alkoi 1735 käyttää termiä puhuessaan aisteihin ja kuvitteluun perustuvasta tiedosta. Immanuel Kant lähestyi estetiikkaa oppialana, jossa tutkitaan makua sekä luonnon ja taideteosten herättämiä kauneuden ja ylevän kokemuksia. Saksalaisilla varhaisromantikoilla estetiikka kytkeytyi hyvän elämän ihanteisiin ja paremman maailman muutosvisioihin.

Kysymys vie lisäkysymyksen äärelle: Mitä estetiikan piiriin luetaan? 1970-luvun Suomessa estetiikan piiriin luettiin kirjallisuustieteen lisäksi taiteensosiologia, ympäristöestetiikka, semiotiikka, fenomenologia ja feminismi. Viime aikoina arjen estetiikka on koettu kiinnostavaksi taidekeskeisten näkemysten sijasta. Arjen esteettisiä kysymyksiä ovat vaikkapa kotiin ja työympäristöön liittyvät asiat, kuten siivoaminen tai ruokailu.”

Mitä estetiikka merkitsee sinulle taiteilijana?

”Taiteenfilosofia on eräs estetiikan osa, niinpä kysymys taiteen luonteesta on estetiikassa väistämätön. Koen myös estetiikan kytköksen teologiaan kiehtovaksi, kuten vaikkapa abstraktin taiteen ja kuviin kieltävästi suhtautuvien taidesuuntausten tarkastelun vanhatestamentillisen kuvakiellon valossa. Tämä näkyy enemmän tai vähemmän taiteellisessa tuotannossani.

Estetiikka merkitsee minulle myös sammumatonta kiinnostusta ja uteliaisuutta ympärillä olevien ilmiöiden ja tapahtumien tarkasteluun esteettisesti: voin katsella huurteisia puita ja nauttia niiden kauneudesta, mutta yhtä lailla voin löytää kauneutta tai visuaalista kiinnostavuutta roskaläjästä tai haltioitua ränsistyneen puutalon romahtaneen katon äärellä.”

Mikä merkitys estetiikalla on mielestäsi taideopiskelijan opinnoissa – tarvitaanko sitä?

”Koska kaikki taiteiden tiedekunnan oppialat ovat tavalla tai toisella tekemisissä esteettisten ilmiöiden kanssa, estetiikkaa tarvitaan. Estetiikka tarjoaa myös tilan haaveille ja ihanteille, joita ilman ihmiselo olisi melko surkastunutta. Se on myös taipuisa monitieteiselle tarkastelutavalle: esteettisiä ilmiöitä voidaan tulkita politiikan teorian ja yhteiskuntateorian perspektiiveistä. Vastaavasti poliittisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä voidaan tarkastella esteettisestä näkökulmasta. Lisäksi estetiikkaa, kuten filosofiaa yleensä, koskee mielestäni sivistyksellinen tavoite kasvattaa opiskelijoista itsenäisesti ajattelevia ja kriittisiä kansalaisia.”