Kide_banneri_paajuttu_2_2014.jpg

MARJO LAUKKANEN 
Minun vai meidän
identiteettimme?

Pohjoisessa kiehuu. Kuuma kysymys kuuluu, kuka on saamelainen. Kuohuttu on myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hartaustilaisuudesta.
Keiden identiteetistä kamppailua oikein käydään?

Kuvitellaanpa tilanne. Kuvailen erästä ystävääni sinulle ja kerron, että hän on saamelainen. Mitä ajattelet?

– Mitä ajattelisin… Ajattelisin ehkä, että hän puhuu jotakin eri saamenkielistä ja käyttää joskus lapinpukua, aloittaa Hanna Peltomaa epäröiden mutta pudistaa sitten päätään.

– Tai en tiedä. Oikeasti miettisin ehkä, että miksi se pitää erikseen mainita. Saamelaisia kun on täällä keskuudessamme ihan kaikkialla, Peltomaa naurahtaa.

Miten sinä reagoisit, Sanna Valkonen?

– Kysyisin, että kuka se on. Pystyisin sitten sijoittamaan hänet saamelaisten maailmankartalle.

Kuvitellaanpa toisenlainen tilanne. Kuvailen erästä ystävääni sinulle ja kerron, että hän on homo. Mitä ajattelet?

– Ehkä miettisin, että miksi haluat tuoda seksuaalisen suuntautumisen esille. Mutta toisaalta, miksi sitä ei voisi tuoda esille? Valkonen vastaa.

Hmm. Ehkä osasyy on akateemisessa piirissämme ja siinä, että asumme Rovaniemellä. Hanna Peltomaa on sosiologian tutkija, joka valmistelee väitöskirjaansa seksuaalivähemmistöön kuuluvista ihmisistä lappialaisissa kyläyhteisöissä. Hän oli vuodenvaihteeseen asti myös Rovaniemen Setan puheenjohtaja. Politiikkatieteiden tutkija Sanna Valkonen on puolestaan väitellyt saamelaisuuden poliittisuudesta. Hän on Vilgon Biret Ánne Iŋger Ánne Sanna eli Vilkunan Birit Annin Inger Annin Sanna.

Pohjoisessa saamelaisuus on arkista, ja yliopistolla sama arkisuus pätee homoseksuaalisuuteen. Se ei ole mikään erityinen ”juttu”, joka pitäisi erikseen mainita – tai ainakin yleinen oletus on, että vähemmistöihin suhtaudutaan neutraalisti ja hienovaraisesti, turhia meuhkaamatta.


Queering Sápmi

Saamelaisuudella ja homoseksuaalisuudella ei äkkiseltään ajateltuna ole paljoa yhteistä. Toinen on etninen identiteetti, toinen seksuaalinen. Sama ihminen voi olla molempia mutta yhtä hyvin olla olematta. Juuri tässä hetkessä näillä kahdella vähemmistöllä on kuitenkin yllättävän paljon yhteistä.

Keskustelu niin sanottujen statuksettomien saamelaisten asemasta on johtanut puolin ja toisin ylilyönteihin ja nimittelyyn, jopa väkivallalla uhkailuun. Kovan painostuksen kohteeksi joutui myös pappi, joka lupautui pitämään hartaustilaisuuden alkuvuonna järjestetyssä Arctic Pridessa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen juhlassa. Poliisin mukaan kirkkoherranvirastoon myöhemmin tehdyn pommiuhkauksen takana saattoi olla joku, joka veti sateenkaarihartaudesta ”herneen nenään”.

Valtakunnallisella tasolla on jo pitkään vatvottu, pitäisikö alkuperäiskansojen oikeuksia vahvistava ILO-sopimus ratifioida vai ei. Myös tasa-arvoista avioliittolakia käsitellään eduskunnassa, kiitos kansalaisaloitteen. Sekä ILO-sopimuksella että avioliittolailla on kiivaita kannattajia ja kiivaita vastustajia.

Toisaalta vähemmistöjen kohtelussa on jo petrattu viime vuosikymmenien aikana. Enää kouluissa ei kielletä puhumasta saamea, eikä avoimesta homoseksuaalisuudesta joudu vankilaan tai hoitoon. Menneisyys on kuitenkin yhä lähellä ja kipeä, vaikuttaa asenteisiin ja arvoihin.

– Kummassakin on ollut niin valtava stigma, Valkonen sanoo.

Valkosen mukaan vielä 1980-luvun koulumaailmassa saamelainen on usein ollut toisen luokan kansalainen. Toisaalta uusille sukupolville saamelaisuus on uudella tavalla luontevaa, voimavara ja ylpeyden aihe. Se on mahdollistanut myös vähemmistön oman vähemmistön ääneen kuulumisen uudella tavalla.

”Älä vihaa vaan rakasta”, vetosivat Anna Morottaja ja Suvi Kivelä Lapin Kansan yleisönosastokirjoituksessa helmikuussa. Kirjoituksessaan he ihmettelivät, miten vähemmistö voi kohdella niin huonosti toista vähemmistöä. Konkreettista työtä vähemmistön aseman puolesta on tehty muun muassa Queering Sápmi -projektissa, jossa on kerätty ja esitetty seksuaalivähemmistöön kuuluvien saamelaisen tarinoita – yli kaikkien rajojen.


Erityinen vai tavallinen?
 

Kaikki eivät halua identifioitua homoseksuaaleiksi, koska siihen liittyy painolastia. Vieläkin julkiset keskustelut homoseksuaalisuudesta palautuvat nopeasti kysymykseen sen luonnollisuudesta ja hyväksyttävyydestä. Ja silloin hienovaraisuudesta ei ole tietoakaan, ei edes eduskunnassa.

– Identifioimalla itsensä homoseksuaaliksi, kuuluu johonkin porukkaan. Voiko olla identiteettiä, jos ei vertaudu ryhmään? Peltomaa kysyy.

– Yksilöllinen identiteetti ei välttämättä vaadi muita.  Vaikka toisaalta kyllä identiteettini on se, mitä olen suhteessa muihin, Valkonen sanoo.

– Ja jos haluaa ajaa esimerkiksi saamelaisten tai homojen asemaa, silloin pitää kuulua ryhmään, Peltomaa lisää.

Mistä päästäänkin kuumaan kysymykseen siitä, kuka kuuluu ryhmään. Kuka on saamelainen? Valkosen mukaan joidenkin mielestä hän on väärä henkilö puhumaan tästä aiheesta.

– Aina on rajanvartioita, jotka valvovat, kuka on oikea henkilö edustamaan ryhmää.

Valkosta häiritsee vaatimus ryhmän samanlaisuudesta.

– On harhaanjohtavaa ajatella, että ryhmän pitää pystyä mahdollisimman suureen samanmielisyyteen voidakseen olla olemassa ryhmänä.

Sama samanmielisyyden vaade on hallinnut myös perinteistä aluepolitiikkaa Lapissa. Soraäänteen on ajateltu horjuttavan lappilaisten tai saamelaisten mahdollisuutta saada tavoitteensa läpi valtakunnallisella tasolla. Toisaalta erimielisyyksien vaimentaminen on ymmärrettävä taktiikka ”hajota ja hallitse” -politiikkaa vastaan. Esimerkiksi Saamelaiskäräjien erimielisyyksiin suhtaudutaan mediassa ja ulkopuolisten puheissa usein hämmästellen, jopa vahingoniloisesti.

– Vaikka parlamentin tarkoitus on nimenomaan olla ristiriitaisuuksien areena, Valkonen sanoo.

Etnisen identiteetin perustana on omaperäinen, valtaväestöstä eroava kulttuuri: oma historia, kieli, pukeutuminen, elämäntavat. Erojen korostaminen on tärkeää, jotta kulttuuri säilyy omaperäisenä. Sen sijaan seksuaaliselle identiteetille joudutaan usein hakemaan oikeutusta ihan päinvastoin.

– Pitää esittää kunnollisuutta ja tavallisuutta: olemme ihan samanlaisia kuin muut, Peltomaa kuvailee.


Yllättävä haluttavuus

Miksi saamelaiskysymys on ajankohtainen juuri nyt? Pääsyy on maaoikeuksissa, jotka puolestaan ovat ajankohtaisia ILO-sopimuksen ratifioimisesta käydyn keskustelun myötä. Lapissa saamelaiskysymys on kulkenut kuin vuoristorata: rauhallisempia hetkiä ovat seuranneet nopeat syöksyt ja tiukat kaarteet.

Vielä muutama vuosi sitten elettiin hiljaisempaa välivaihetta, mutta nyt kuuma keskustelu on levinnyt myös akateemisen tutkimuksen kentälle. Tutkimuksia luetaan kuin piru raamattua, omia poliittisia tavoitteita ajaen. Sosiaalisessa mediassa tutkijoita teilataan puolin ja toisin.

– Uskon silti, että keskustelua kuumentava ja hämmentävä porukka on aika pieni, Valkonen sanoo.

Tässä kohtaa saamelaisuudessa ja homoseksuaalisuudessa on identiteetteinä merkittävä ero.

– On ihmisiä, jotka haluavat olla saamelaisia, mutta en tiedä ketään joka varta vasten haluaisi olla homo, Peltomaa sanoo.

– Saamelaisuuden yllättävä haluttavuus on ainakin monien saamelaisten keskuudessa kristallisoinut, ketkä ovat saamelaisia ja ketkä eivät, Valkonen puolestaan toteaa.

Pääsemme kuuman keskustelun polttavaan ytimeen: kysymykseen polveutumisesta ja alkuperäisyydestä. Jos saamelaisuus edellyttäisi puhdasta polveutumista – mahdollisimman suurta ”saamelaisveren” pitoisuutta – kyseessä olisi rotuoppi. Koska Lapissa on pitkään eletty rinnakkain, lappilaissuvuissa on saamelaisverta ja saamelaisissa suomalaisverta.  Valkosen mukaan ILO-sopimukseen sisältyvä alkuperäisyyden ideologia on tehnyt hallaa saamelaisille.

– Saamelaisuudessa ei ole kyse yksilöiden polveutumisesta kaukaisista esi-isistä vaan koko kulttuurin polveutumisesta. Toisaalta nimenomaan yksilöt ovat tai eivät ole saamelaisia, ja käsitys yksilöiden saamelaisuudesta voi vaihdella näkökulmasta ja tulkitsijasta riippuen.

Ulkopuolisen on vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi saamelaisperheeseen ulkomailta adoptoitu lapsi olisi ”alkuperäisempi” kuin sellainen, jonka suku on asunut samalla paikalla satoja vuosia. On kuitenkin ymmärrettävää, että saamelaisperheessä kasvava lapsi on saamelainen syntyperästään riippumatta. Valkosen mukaan etnisyys rakentuu ihmisten välisissä suhteissa, ei verenperinnössä.

– Alkuperäiskansa tulisi ymmärtää paremminkin nykypäivään kuin historiaan viittaavana käsitteenä.  Sillä pyritään suojelemaan tässä päivässä läsnä olevia erityisiä ryhmiä, Valkonen sanoo.


Mihin perheeseen synnyt?

Valkosen mukaan saamelaisuus on perinteisesti ollut avoin kulttuuri. Saamelaisten suomalaisia puolisoja – riukuja – ei kuitenkaan pidetä saamelaisina. Tässäkin kohtaa eri suvuilla on tosin erilaisia tapoja. Esimerkiksi koltansaamelaisten suomalaiset puolisot saavat käyttää kolttapukua ja äänestää kyläyhteisön asioista.

Kasvatus on asia, joka erottaa saamelaisuutta homoseksuaalisuudesta. Heterossa valtakulttuurissa suurin osa lapsista saa ”heterokasvatuksen”, omasta seksuaalisuudestaan riippumatta.

– Saamelainen monesti syntyy saamelaiseen perheeseen, mutta harva homoseksuaali syntyy homoseksuaaliin perheeseen. Ryhmää ja identiteettiä pitää lähteä etsimään, Peltomaa kuvailee.

Ihanteellisessa tilanteessa saamelainen lapsi kasvaa yhteisössään saamelaisuuteen. Menneiden vuosikymmenten vahvan suomalaistamispolitiikan takia käytännön tilanne on kuitenkin raadollisempi.

– Monet sukupolveni ihmisistä ovat kipuilleet sitä, että heillä ei ole ollut kauheasti saamelaista kulttuuria. Kotona ei esimerkiksi ole puhuttu saamea, Valkonen kertoo.

Myös hän itse opettelee puhumaan saamea vasta nyt aikuisena. Reagointi kielitaidottomuuteen on yksilöllistä, mutta kielenpuhujat kuuluvat kiistatta kulttuurinsa keskiöön.

 
Valinta vai ei?

Keskustelu homoseksuaalisuudesta identiteettinä palautuu julkisessa puheessa usein kysymykseen siitä, onko se synnynnäistä vai ei. Peltomaan mukaan taustalla on usein ajatus, että homous olisi hyväksyttävää vain silloin, jos sitä ei voi itse valita. Samalla monia muita omaan identiteettiin liittyviä valintoja pidetään hyvinä. Harva tosin pitää saamelaisuuttakaan valintana. Sen voi kuitenkin valita, elääkö saamelaisen elämän vai ei. Valkoselle saamelainen elämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, onko saamelaisuudella itselle merkitystä.

Saamelaisilla sukuihin perustuva tunnistaminen on yhä vahvaa. Maaseudulla suvuilla on ylipäätään suurempi merkitys kuin kaupungeissa. Saamelaisten ryhmäidentifikaatiossa on Valkosen mukaan kuitenkin erityisiä piirteitä.

– Suku määrittyy tietyllä tavalla, usein suvun vahvan henkilön mukaan. Sukuihin liitetään erilaisia ominaisuuksia ja ihmisten toimintaa selitetään heidän sukujensa kautta.

Toisaalta sukuihin perustuva tunnistaminen saattaa olla murtumassa. Nuoremmilla sukupolvilla on jo eri keinoja saamelaisuuden tunnistamisessa.

Kiinnittyykö saamelaisuus lopulta syntyperään vai kulttuuriin? Sekä että, vastaa Valkonen. Entä voiko saamelaisuudesta luopua?

– Jos päättäisin, että en ole saamelainen, kyllä sukulaiset katsoisivat, että nyt se on seonnut. Se on Vilkuna, vaikka mitä tapahtuisi.

Entä homoseksuaalisuus, voiko siitä luopua?

– Se on niin pitkään ollut oma identiteettini. Sen hylkääminen tuntuisi tyhjän päälle putoamiselta, oman ryhmän pettämiseltä ja itsen pettämiseltä, Peltomaa vastaa.

Niinpä. Keskustelumme saamelaisidentiteetistä ja seksuaalisesta identiteetistä palautuu aina yksilön, ryhmän ja kulttuurin väliseen dynamiikkaan. Painotus on kuitenkin eri. Seksuaali-identiteetissä tärkeintä on oma tunne omasta seksuaalisuudestaan. Se riittää, vaikka moni hakeutuukin saman kokemusmaailman jakavaan yhteisöön. Saamelaisuus sen sijaan syntyy ja elää yhteisössä ja kulttuurissa, saamelaisella maailmankartalla.

 

Kieli keskellä suuta

Hullu, älä nyt siitä kirjoita. Näin kommentoi tuttu, kun kerroin kirjoittavani saamelaisidentiteetistä. Tähän soppaan ei kuulemma kannata lusikkaa laittaa. Protestoin. Eihän tutkimuksen piirissä pitäisi olla aihetta, josta ei saisi kirjoittaa. Miksi saamelaiskysymystä ei voisi lähestyä, kuten mitä tahansa aihetta – ymmärtämään pyrkien.

”Sopalla” tarkoitetaan väittelyä siitä, ketkä ovat saamelaisia ja keillä on oikeus päästä Suomen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Nykymääritelmässä pääperusteena on saamen kieli, mikä joidenkin mielestä syrjii suomalaistettujen tai suomalaistuneiden saamelaisten jälkeläisiä.

Kun kirjoitin juttua huomasin, että sensuroin itseäni. Delete, delete, delete… Eihän näin voi sanoa, tämä ymmärretään varmasti väärin. Mitä enemmän aiheeseen paneudun, sitä vähemmän ymmärrän koko soppaa. Miksi sopua ei synny? Miten tästä tulehtuneesta tilanteesta päästäisiin eteenpäin?