Kide_isokuva_paajuttu_2_2015.jpg


MARJO LAUKKANEN
Työt työajalla vai elämäntyönä?

Jos työ on tekijälleen intohimo, hän ei välttämättä laske siihen käytettyjä tunteja. Silti jokainen meistä tarvitsee tasapainon työhön sitoutumisen ja siitä irrottautumisen välille.

            

Työaika on aihe, joka koskettaa kaikkia työssä käyviä. Työpaikoilla on kuitenkin vaihtelevia käytäntöjä eikä omasta työajan käytöstä ole aina helppo puhua avoimesti. Syyt vaihtelevat. Joku ei kehtaa kertoa, kuinka paljon tekee ylitöitä, kun taas toista hävettää työajan kuluminen kaikkeen muuhun kuin siihen mihin pitäisi.

Ilmiö on tuttu Työterveyslaitoksen erikoistutkijalle Annina Ropposelle. Työaika määritellään työaikalaissa ja työehtosopimuksissa. Työnantajan näkökulmasta työaika on palkanmaksun perusta, kun taas työntekijän kohdalla se vaikuttaa työntekoon ja vapaa-aikaan.

– Yliopiston työntekijät ovat ryhmä, jolle työajan käyttäminen palkanmaksun perustana on vaikeaa. Vaativassa työssä tasapainotellaan työtehtävien ja akateemisten pyrkimysten välillä, Annina Ropponen kuvailee.

Opetus- ja tutkimushenkilökunnalla on muun muassa opetusta, ohjattavia opiskelijoita ja hallinnollisia tehtäviä. Tieteellisessä meritoitumisessa tärkeintä on oma tutkimus ja julkaisut, jotka päivittäisessä työtulvassa jäävät helposti muiden tehtävien jalkoihin. Samalla akateeminen työ on monille intohimo ja elämäntapa, jota ei edes haluta rajata vain työajalle.

– Asiantuntijatyössä harva tekee työtään vain palkan tai työnantajan takia. Työtä tehdään sisältöjen takia, ja se koetaan tärkeäksi ja merkitykselliseksi.

Suomessa on selkeästi säädelty työaika, pitkät lomat ja hyvä määrä arkivapaita. Työn valuminen vapaa-ajalle ei välttämättä ole ongelma, jos työntekijä itse kokee sen mielekkääksi. Ropposen mukaan työajan käytöstä ei ole olemassa suosituksia, jotka sopisivat kaikille.

– Töiden rytmittäminen on hyvin yksilöllistä ja vaihtelee elämäntilanteen mukaan.


Esimiehen ja työyhteisön tuki

Lapin yliopistossa on kahta erilaista työaikaa. Opetus- ja tutkimushenkilökunta noudattaa kokonaistyöaikaa, jossa työaika on 1 600 tuntia vuodessa ja se jaetaan eri tehtäville. Muu henkilökunta noudattaa säännöllistä työaikaa, joka on arkipäivisin 7 tuntia ja 15 minuuttia. Heistä virastomestarit tekevät työtään kahdessa vuorossa, muut pääsääntöisesti ”virka-aikana”.

Yliopistolla syntyy joskus vastakkainasettelua ”kellokorttilaisten” ja muiden välille. Toimistohenkilökunnan säännöllistä työaikaa rytmittävät liukumat, joiden puitteissa heidän pitää olla toimistolla ja yleensä myös tavoitettavissa. Opetus- ja tutkimushenkilökunnalla ei ole samaa velvoitetta, mutta heiltä odotetaan usein enemmän joustoa esimerkiksi ilta- ja viikonlopputöiden suhteen. Projektissa työskentelevältä tutkijalta saatetaan edellyttää kellokortin käyttöä samaan aikaan kuin samankaltaista työtä tekevä kollega on kokonaistyöajalla.

Hankalinta työajan mittaaminen on juuri asiantuntijatyössä. Työnteko ei ole aina aikaan ja paikkaan sidottua, ja esimerkiksi konferenssimatkoilla saattaa helposti paiskia hommia kellon ympäri.

– Perinteiset työajan mittarit eivät sovellu työhön, jota tehdään myös muualla kuin työpisteellä. Silloin henkilökohtainen työaikakirjanpito voi antaa raamit työnteolle.

Ropponen painottaa johtamisen merkitystä työn ja vapaa-ajan rytmittämisessä.

– Asiantuntijatehtävissä työaikojen tarvitsee harvoin olla samanlaisia aina ja kaikilla. Tutkijat ovat itseohjautuvia mutta tarvitsevat esimiestä johtamaan työn tavoitteita ja työn tekemisen ehtoja.

Juuri tässä on Ropposen mukaan yliopistojen haaste. Suuri osa esimiehistä valitaan työhönsä tieteellisten meriittien perusteella. Hakijoilta ei vaadita johtamiskokemusta tai -opintoja, eikä esimiesasemaan valittua välttämättä tueta johtajuudessa mitenkään.

Työajasta ja sen joustoista on hyvä sopia yhdessä ja avoimesti esimiehen johdolla. Esimerkiksi tutkimusryhmässä voidaan sopia, että nyt venytään ja tehdään pitkää päivää mutta sitten tasoitetaan ylityöt vapaina. Tällöinkin pitää ottaa huomioon yksilölliset tarpeet ja toiveet.


Itsensä johtamisen haaste

Mistä sitten tietää, että tekee liikaa töitä?

– Kysy itseltäsi: Koetko, että työ haittaa vapaa-aikaasi tai muuhun elämään liittyvien asioiden hoitamista? Jos vastaat kyllä, pitäisi selvittää, miten paljon, milloin ja miksi. Tätä voitaisiin kysyä myös kehityskeskusteluissa.

Hälytysmerkkejä ovat esimerkiksi unen viivästyminen tai yöllä heräily, kun työasiat pyörivät ajatuksissa. Jos työ läikkyy vapaa-ajalle, koska työtehtäviä on yksinkertaisesti liikaa, ongelma pitää ratkaista esimiehen kanssa. Jos rakentava keskustelu ei onnistu, apua voi hakea työsuojeluvaltuutetulta, työterveyshuollolta tai esimiehen esimieheltä.

Joskus ongelma on oman työn rytmittämisessä: työpäivät silppuuntuvat sähköpostin, sosiaalisen median, ovella kävijöiden ja puhelimen pirinän takia. Tällöin ongelmaan auttaa parhaiten työpäivien ja -viikkojen hahmottaminen ja suunnittelu etukäteen.

– Työaika pitää rakentaa niin, että tavoitteisiin pääsy on mahdollista. Työntekijältä vaatii harjoittelua, itsensä johtamista ja omien tehtävien priorisointia, mutta myös keskustelua ja tukea esimieheltä.

Miten töiden suunnittelu käytännössä sujuu? Esimerkiksi niin, että isommille ja keskittymistä vaativille töille varataan aika, jolloin suljetaan sähköposti, sammutetaan puhelin ja laitetaan ovelle ”älä häiritse” -lappu. Jos töiden takia pitää olla tavoitettavissa, työpuhelimen voi jättää päälle mutta poistaa kaikki muut häiriötekijät.

– Tärkeintä on löytää itselle paras tapa.

Ropposen mukaan työn kuormituksen kannalta olennaista on tasapaino työhön sitoutumisen ja siitä irrottautumisen välillä. Töistä palautuminen voi tapahtua esimerkiksi sosiaalisen elämän, nukkumisen, liikunnan tai kulttuurin parissa.



Riittääkö työaika?

Kysyimme yliopiston henkilökuntaan kuuluvilta, miten he rytmittävät työ- ja vapaa-aikaansa. Julkaisemme kommentit nimettöminä.

”Sähköpostia tulee luettua monta kertaa päivässä, eikä sitä ehdi siivota juuri koskaan. Illat ja viikonloput on luontevaa käyttää ’rästien hoitamiseen’, oman vapaa-ajan kustannuksella. Vai onko työ myös harrastus? Vasta illalla kykenen keskittymään paremmin – yöunien kustannuksella. Joskus tuntuu, etten ole saanut tänään mitään aikaiseksi, koska olen sohinut niin moneen suuntaan. Saman päivän aikana hoidettavat työtehtävät eivät liity toisiinsa ja nopeaa reagointia vaativat tehtävät pirstaloivat päivää. Tällöin on vaikea keskittyä isompiin kokonaisuuksiin, kuten opiskelijan kanditekstiin tai 30 esseeseen, jotka odottavat lukijaansa. Tutkimuksesta puhumattakaan.”

 ”Yleensä ehdin tehdä työt työajalla mutta en aina kaikkea, mitä haluaisin. Työn luonne on sellainen. Välillä on paljon hommia ja välillä on hyvinkin hiljaista, esimerkiksi loma-aikoina. Pääsääntöisesti työtahti on sopiva, enkä tee töitä vapaa-ajalla.”

”Pienen lapsen vanhempana en voi enkä halua työskennellä vapaa-ajalla. ’Virka-aika’ riittää juuri välttämättömään eli esimerkiksi väitöskirjan kirjoittamiseen, mutta muu ammattiin liittyvä sälä pitäisi tehdä työajan ulkopuolella. Kuten apurahahakemukset, konferenssiehdotukset, abstraktit ja esitelmät... Etenkin jatkuva rahoituksen hakeminen vie aikaa muulta työltä.”

”Olen pahimmillaan tullut töihin toisena pääsiäispäivänä ja aatonaattona. Viikonloput ja illat olivat itsestään selvästi työaikaa. Tentit, esseet, gradut ja muut kommentoin iltaisin ja viikonloppuisin. Lomilla menikin sitten pari viikkoa siihen, että opin nukkumaan. Vähitellen ruumis mieltä viisaampana alkoi kertoa työn ja levon väärästä suhteesta. Rytmi on hyvä käsite; rytmi vaihtelee ihmisestä toiseen ja eri elämäntilanteissa, mutta sitä tarvitaan elämän mielen ja voiman säilyttämiseksi.”

”Työssäni on jaksoittain kiireisiä aikoja ja rauhallisempia hetkiä. Pyrin tekemään työni työaikana, koska koen, että siitä ajastahan minulle maksetaan. En mielelläni tee töitä iltaisin tai viikonloppuisin. Joskus luen ja vastailen sähköposteihini tai etsin tietoa vapaa-ajallani, jotta työt eivät pääse kertymään. Vastaavasti tarvitsen vapaahetkiä keskellä työpäivää, jotta aivoni lepäävät ja saan uusia ideoita. Pidemmällä mittakaavalla työaikani on riittävä. Yritän koko ajan tietoisesti rytmittää työskentelyäni niin, että kiiresumia ei pääse syntymään minulle tai muille. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista.”

”Kun huomasin, ettei osa-aikainen palkka tarkoita osa-aikaista työaikaa, päätin pitää (laittomia) ylityövapaita esimieheni siunauksella. Toisaalta olen keskittymistä vaativissa töissä parhaimmillani aamulla ja illalla. Siksi ’toinen työpäiväni’ saattaa alkaa puoli yhdeksältä ja päättyä puoli yhdeltätoista. Kellokorttilaisena nämä yötyöt eivät näy missään. Olen siis tehnyt töitä reilusti myös työajan ulkopuolella ja toisaalta nauttinut pidemmistä vapaista. Olen ollut kiitollinen, että esimieheni on tämän ymmärtänyt.”

”Vaikean asian käsittely voi vaatia ylimääräisiä tunteja työajan ulkopuolella, koska asia ei muuten etene tarpeeksi pitkälle ja riittävän tasokkaasti. Tällöin teen töitä yleensä kotona tietokoneella yöaikaan, kun perhe on saatu unille. En edes halua tehdä töitä aina työajan puitteissa vaan joustavasti oman jaksamisen ja vireystilan mukaan. Koen, että valinta on henkilökohtainen ja myös kiinni siitä, kuinka korkealle riman asettaa. Akateemisessa maailmassa riman korkeuden päättää yleensä työntekijä itse. Työaika käy siis välillä vähiin oman kunnianhimon (tai epävarmuuden) vuoksi.”

”Haluaisin tehdä työt työajalla, mutta työn luonne vaatii joskus ilta- ja viikonlopputöitä. Toisaalta myös nautin vaihtelevista työajoista. Ennen olen tehnyt töitä kotonakin mutta en enää. Koti on koti ja työ on työ. Haluan rauhoittaa oman ajan. Minulle on tärkeää, että työajoissa on joustoa puolin ja toisin: joustan työntekijänä ja työnantaja joustaa myös. Olen onnekas, koska pystyn suunnittelemaan omat työni ja ennakoimaan kiirettä. Muutaman kerran vuodessa on tilanteita, jolloin teen viikossa jopa 20 ylityötuntia. Motivoidun kiireeseen, koska tiedän, että saan sen takaisin omana aikana. En halua jättää asioita puolitiehen, vaan otan vastuulleni niiden loppuun saattamisen.”

”Minulla on kokonaistyöaika, joten työtuntien saldoa ei lasketa. Työaika on silti olemassa – teoriassa, ei käytännössä. Tekemisen tarve ei koskaan lopu, joten päivät venyvät. Myös silloin, jos on etätöissä tai jossain liikkeellä vain läppäri seurana. En ole uskaltanut laskea, mitä todellinen työaika on. Asiaan vaikuttaa sekin, että työt ovat olleet enimmäkseen hyvin motivoivia ja että tämänhetkinen perhetilanne mahdollistaa tällaisen. Ei liika venyminen ihmiselle hyväksi ole. Sähköpostien katsominen on liian helppoa, joten sitä tulee tehdyksi myös vapaa-ajalla. Mutta niihin liittyvien asioiden hoitamista ei pidä aloittaa oudoilla kellonlyömillä, joku raja sentään. Toivottavasti.”

”Tekemieni työtuntien määrä ei vaikuta työni tuottavuuteen. Oikeastaan tarvitsen päivässä vain muutaman innovatiivisen ja tehokkaan tunnin. Käyn toimistolla joka arkipäivä, mutta artikkelin tai apurahahaun deadlinen lähestyessä teen pitkiä päiviä ja myös viikonlopputöitä. Akateemisen elämän vapauden takia työtä ja vapaa-aikaa on vaikea erottaa toisistaan. Yritän kuitenkin aina huomioida perheeni ja muun sosiaalisen elämäni. Jos teen töitä kotona, teen niitä muiden nukkuessa. Pitkät työpuhelut käyn juttelemassa saunassa. En halua, että omat työpaineeni vaikuttavat perheeseeni.”

”Kokonaistyöajan suunnittelun uutta ohjelmaa ei toteutettu ainakaan tällä ensimmäisellä kierroksella siten kuin odotin: käytännössä aikaa tutkimukselle ei lisätty, vaan painopiste on yhä opettamisessa ja kontaktituntien orjallisessa laskemisessa. Työyksikköjen sisäinenkään työnjako ei mahdollista sitä, että voisi keskittyä enemmän joko tutkimukseen tai opetukseen. Harmittaa, kun itsellä on paljon tutkimusideoita ja käsikirjoituksia työn alla, mutta ei riittävästi aikaa niille. Tällä mallilla yliopisto hukkaa resursseja. Omassa yksikössäni vaaditaan opetustunteja, mutta samalla hengenvedolla ilmaistaan, että opetus syntyy ikään kuin itsestään: sen suunnitteluun ei kulu tunteja. Tarvitsemme parempaa akateemista johtamista ja työnohjausta.”




KUVA Anna-Leena Muotka

                       

Kommentti:  Kun 5,8 tuntia riittää

 

Miten ihmeessä pystyt tekemään töitä päivässä vain 5,8 tuntia, kollega hämmästeli. Itse mietin usein, miten ehtisin tehdä yhtään enempää töitä. Siitä pitävät huolen pienet lapset, lähipiirin sairaudet ja puolison reissutyö. Olen osa-aikainen ja teen töitä kellokortilla. Sen avulla on helppo seurata, että työtunteja tulee tehty sovittu määrä. Usein ne tunnit ovat aikamoista juoksua, mutta kiire loppuu töistä lähtöön.

En tee töitä vapaa-ajallani. Joskus olen joutunut periaatteesta joustamaan mutta yllättävän harvoin. Välillä teen pidempää päivää, mutta konkreettinen työnteko rajoittuu työajalle. Työasioiden miettiminen onkin sitten eri juttu. Tämänkin lehden teemaa olen pyöritellyt mielessäni lenkkipolulla ja kotisohvalla. Ideointi on kuitenkin luovaa ja hauskaa, toisin kuin sähköpostin vilkuilu. En koe kollegojen, esimiesten tai asiakkaiden taholta painetta olla koko ajan tavoitettavissa. Riittää kun olen sitä työajallani.

Marjo Laukkanen