Kide_banneri_paajuttu_4_2013.jpg
 
MARJO LAUKKANEN 
Mustia pilviä
pohjoisen taivaalla

Lapin tulevaisuuden toiveet on ladattu kolmeen suureen pelastajaan: matkailuun, kaivostoimintaan ja yleiseen arktiseen buumiin. ”Riittääkö se?” kysyy professori Asko Suikkanen.


Kuusamon Rukalla on käynnissä kamppailu. Kova kamppailu, joka viitoittaa keskustelua ja päätöksiä myös muualla. Näin uskoo sosiologian professori Asko Suikkanen.

Suunnitteilla on kaivos, joka tulisi lähelle Rukan matkailukeskusta. Liian lähelle, sanovat matkailuyrittäjät. Poronhoitoalueelle, sanovat poromiehet.

– Kuusamossa kamppailua käydään elinkeinojen välillä niihin liittyvistä erilaisista arvoista, Suikkanen kuvailee.

”Kuusamo elää puhtaasta luonnosta”, julistaa Pro Kuusamo -yhdistys. Se haluaa säilyttää Kuusamon luonto- ja matkailukuntana sekä edistää luontoon perustuvia elinkeinoja. Siihen maisemaan ei kaivos ongelmitta istu.

Suikkasen mukaan kaivoksia koskeva keskustelu on viime vuosina muuttunut. Perinteisesti uusien kaivosten perustamista on oikeutettu taloudellisella hyödyllä ja työllistämisvaikutuksilla, onhan kyse kymmenistä ja sadoista miljoonista, jopa miljardeista euroista. Niinpä kaivoksesta odotettu taloudellinen hyöty on ohittanut aika nopeasti vaikkapa luonnonsuojelun ja poronhoidon näkökulmat. Mutta ei ohita enää, ei ainakaan ilman kamppailua.


Napapiirin Kongo

Suikkanen ei vastusta kaivosten rakentamista. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa kestävää kaivospolitiikkaa ja vastuullista kaivostoimintaa. Hän on myös huolissaan tavasta, jolla Lappiin suhtaudutaan. Ensin hakattiin metsää, sitten rakennettiin vesivoimaa ja nyt kaivoksia.

– Lappi on siirtomaa, syrjäseutu, jota voi surutta hyödyntää. Se on surullinen piirre Lapin historiassa, Suikkanen kuvailee.

Kaivosten työllistämisvaikutuksia tutkinut Suikkanen muistuttaa, että yksittäinen kaivos ei pelasta alueen työllisyystilannetta. Vaaditaan jatkojalostuksen kehittämistä, jotta syntyy enemmän työpaikkoja myös paikallisille. Suikkanen on eri yhteyksissä esittänyt yhä uudestaan saman kysymyksen.

– Miten on mahdollista, että kaivokset tuottavat niin vähän yhteisöille ja alueille, joille ne sijoitetaan?

Alkuvuodesta Suikkasta haastateltiin aiheesta Yleisradion Ulkolinjan televisiodokumentissa Napaiirin Kongo, joka ilmestyessään herätti vilkasta keskustelua. Ohjelman jälkeen Suikkanen on saanut hurjasti kaivostoimintaan liittyviä yhteydenottoja.

– Niitä tulee edelleen viikoittain.

Yhteyttä ottavat ihmettelevät ennen kaikkea kolmea asiaa: Miksi kaivokset eivät tuo kunnalle enempää tuottoja? Minkä takia malmin ja mineraalien löytäjillä on niin suuret oikeudet verrattuna maanomistajien ja -käyttäjien oikeuksiin? Miten voidaan arvioida, ettei ympäristörakentamisesta – kuten kaivoksesta tai tuulivoimalasta – ole suurta haittaa lähiasukkaille, vaikka asukkaat ovat asiasta ihan eri mieltä?


Surullisen kuuluisa vaara

Suikkasen mukaan kuntien suhtautuminen kaivoksiin on muuttunut aiempaa kriittisemmäksi. Kunnissa on havahduttu siihen, että kaivoksen luvatut taloudelliset ja työllistämisvaikutukset ovat jääneet selvästi luvattua pienemmiksi. Ja sitten on Talvivaara.

– Talvivaaralla on ollut iso merkitys. Jos se olisi ollut taloudellinen ja ympäristöllinen menestystarina, keskustelu olisi nyt ihan erilaista. Talvivaaran ympäristöongelmat ovat hillinneet kaivosbuumia ja uusien kaivosten avaamista.

Suikkasen mukaan valtiolla on ratkaiseva rooli siinä, miten kaivostoimintaa jatkossa linjataan. Hänen mukaansa yksittäiset kunnat eivät voi asettaa ehtoja globaaleille yhtiöille, vaan se on valtion tehtävä. Tällä hetkellä kuntien ainoa mahdollisuus on kaavoittaminen.

– Jos aluetta ei kaavoiteta kaivosalueeksi, sen kaivoskäyttöön saaminen on huomattavasti monimutkaisempaa.

Suomi on halunnut taata kaivosyhtiöille mahdollisimman hyvät olosuhteet, eikä niitä siksi rasiteta toimintaa rajoittavilla ehdoilla tai maksuilla. Suikkasen mukaan maaperän rikkaudet luovutetaan nyt globaaleille kaivosyhtiöille ihan liian halvalla, melkein ilmaiseksi. Peli kannattaisi viheltää poikki siksi aikaa, että kaivoksiin liittyvät lait saataisiin alueille suotuisiksi.

– Malmiot eivät häviä maaperästä mihinkään ja niiden hinta nousee koko ajan.

Kuinka suuruudenhulluja lopulta ovatkaan pohjoiseen kaavaillut kaivoshankkeet?

– Ne ovat erittäin suuria hankkeita ja niistä voi tulla suuruudenhulluja hankkeita kuntien ja yhtiöiden kannalta, jos niissä otetaan liian suuria ympäristö-, taloudellisia ja teknologisia riskejä.

Yhdestä asiasta Suikkanen on erityisen huolissaan.

– Kestääkö Lapin luonto? Kaivoshankkeet voivat olla suuruudenhulluja ympäristön sietokyvyn kannalta.


Arktinen kohtalonkysymys

Arktisista luonnonvaroista ja niiden hyödyntämisestä on puhuttu tänä syksynä poikkeuksellisen paljon. Syyskuussa Sini Saarela kipusi Greenpeacen mielenosoituksessa venäläiselle öljynporauslautalle Barentsin merellä. Seurasi vangitseminen, oikeudenkäynti ja sarja paljastuksia, jotka johtivat Suomessa ministerin eroon.

Samaan aikaan Grönlannissa on tehty maan tulevaisuuden kannalta ratkaiseva päätös. Lokakuun lopussa Grönlannin parlamentti hyväksyi lain, johon loppui vuosikymmeniä kestänyt kielto kaivaa saarella radioaktiivisia aineita, kuten uraania.

Maailmalla tehdyillä ratkaisuilla on vaikutusta myös meihin – ja toisinpäin. Suikkasen mukaan globaalit yhtiöt kilpailuttavat arktisia maita.

– Yhtiöt uhkaavat, että menemme muualle, jos huononnatte toiminnan olosuhteita. Siksi niitä otetaan vastaan ilman ehtoja.

Kaivospolitiikka on Lapin kannalta eräänlainen kohtalonkysymys. Se määrittää tulevaisuuden suunnan. Samalla kyse on valinnoista, Suikkanen muistuttaa. Eivätkä kaikki tekisi samaa valintaa. Esimerkiksi Grönlannissa äänestys oli tiukka: kaivauskiellon kumoamista kannattaneet voittivat yhdellä äänellä.


Päät pois pensaasta

Lapissa kaivoskysymys kytkeytyy koko maakunnan tilanteeseen. Suikkasen mukaan Lapissa on kohtuullisen hyviä pärjääviä alueita ja vaikeuksissa olevia alueita.

– Itä-Lappi on kriisialue, kun taas Tunturi-Lapin alueella on myönteisiä merkkejä. Lapin kuntien tilanne alkaa olla aika voimakkaasti eriytynyt.

Väestöpako Lapista on nyt pysähtynyt, mutta kuinka pitkäksi aikaa. Suikkanen on huolissaan siitä, kuinka riippuvaisia kriisikunnat ovat valtion tuesta. Hänen mukaansa Lapin yllä on mustia pilviä: väestöstä liian harva kuuluu työvoimaan ja työvoimaan kuuluvista liian monella ei ole töitä.

– Jos nykyinen kehitys jatkuu 10–15 vuotta, on tilanne Lapin tulevaisuuden kannalta vakava.

Samaan aikaan alueellisesti ja valtion tasolla tunnutaan uskovan, että Lappi selviytyy matkailun, kaivosten ja arktisen buumin varassa.

– Olen itse miettinyt, että riittäkö se.

Suikkasen mielestä pohjoisessa ei pidä luottaa liikaa suuriin pelastajiin – se on kuin pään painamista pensaaseen odottaen, että muut ratkaisevat ongelmat. Sen sijaan pitäisi toimia.

– Olennaista on Lapin ja lappilaisten yritysten oma aktiivisuus. Tulevaisuuden eteen tulee tehdä töitä.

Mutta miten? Suikkanen kertoo esimerkin. Kaivoksissa on paljon alihankintatoimintaa. Lapin yritykset ovat usein niin pieniä etteivät voi kilpailla urakoista. Yritykset voisivat perustaa osuuskuntia, jotka pärjäisivät tarjouskilpailuissa muualta tulevien yhtiöiden kanssa.

Suikkasen mukaan myös valtion pitäisi miettiä radikaaleja ratkaisuja, jotta Lapin tulevaisuus olisi turvattu.

– Oma veropolitiikka Lappiin tai Lappi vapaakauppa-alueeksi, Suikkanen esittää. 


Kuvitus: Markus Liimatainen 


Karvalakkilähetystö etelään, mars! 
Millainen on lappilainen kansankapina? Kerätään samanmielisten joukko, hypätään junaan ja lähdetään etelään kertomaan, mitä mieltä ollaan.

Kuuluisin lappilainen karvalakkilähetystö syntyi, kun vuosikymmenien turhautuminen purkautui vuonna 1979. Lapin sotien jälkeen Kemijoki padottiin, mikä lopetti lohen pyynnin ja vei monelta elinkeinon. Kun korvauksia ei kuulunut vuosikymmeniin, yli 40 miehen joukko lähti etelään valtamaan oikeusministeriötä – aika moni karvalakki päässä. Mielenilmauksen ja sitä seuranneiden pitkien neuvottelujen jälkeen joillekin Kemijokivarren asukkaille maksettiin viimein korvauksia. Kalaportaita tai lohta ei Kemijoella tosin ole vieläkään.

Sittemmin etelään on lähdetty mieltä osoittamaan, kun on esimerkiksi vastustettu Ounasjoen rakentamista tai haluttu säilyttää yöjunayhteys Kemijärvelle. Molemmissa tapauksissa tempauksella saatiin median huomio ja omaa asiaa eteenpäin.

Pohjoisessa tiedetään, että parhaiten huomiota saa siellä, missä asioista päätetään. Onneksi yöjuna kulkee vielä. 
 


Monipuolista tutkimusta kaivostoiminnasta
Tuoreita julkaisuja:

Kokko, Kai; Oksanen, Anniina; Hast, Sanna; Heikkinen, Hannu I.; Hentilä, Helka-Liisa; Jokinen, Mikko; Komu, Teresa; Kunnari, Marika; Lépy, Élise; Soudunsaari, Leena; Suikkanen, Asko & Suopajärvi, Leena (2013): Hyvä kaivos pohjoisessa – Opaskirja ympäristösääntelyyn ja sosiaalista kestävyyttä tukeviin parhaisiin käytäntöihin. Verkkojulkaisu.

Suopajärvi, Leena (2013): Social impact assessment in mining projects in Northern Finland: Comparing practice to theory. Environmental Impact Assessment Review, Vol. 42, sivut 25-30. Julkaistu myös verkossa.

Käynnissä olevia hankkeita:

DILACOMI (2011–2013)
Oikeustieteiden tiedekunta koordinoi tutkimusta kaivoksista, maankäytöstä ja paikallisyhteisöistä. Hankkeella on Tekesin EAKR-rahoitus.

SUMILCERE (2013–2014)
Oikeustieteiden tiedekunnan johtamassa kansainvälisessä hankkeessa tehdään vertailevaa tutkimusta kaivoshankkeita ohjaavasta ympäristösääntelystä ja edellytyksistä kaivosten sosiaaliselle toimiluvalle. Hanketta rahoittaa Kolarctic ENPI.

TIMEPROOF (2013–2014)
Arktisen keskuksen monitieteinen ja kansainvälinen ryhmä tutkii, miten yritykset voisivat hyödyntää entistä paremmin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä Lapissa ja Luoteis-Venäjällä. Hanke on Tekesin rahoittama.

NEO-BEAR (2012–2013)
Arktisen keskuksen hankkeessa tutkitaan uusliberaalia hallintaa ja kestävää kehitystä Barentsin Euro-Arktisella alueella paikallisyhteisöjen näkökulmasta. Hanketta rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto.