Kide_banneri_paajuttu_4_2014.jpg


MARJO LAUKKANEN
Ilma jota hengitämme

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat jatkuvasti otsikoissa. Millaista ilmaa yliopistoissa hengitetään?


Tiesitkö, että lähes jokaisessa suomalaisessa yliopistossa on tila, rakennus tai useampia, jossa on ollut jonkinlainen sisäilmaongelma? Paitsi että ei ole ollut. Tähän kahtiajakoon törmää, kun yrittää selvittää yliopistorakennusten tilannetta.

Kysymys näyttää yksinkertaiselta: kuinka paljon yliopistoissa on sisäilmaongelmia? Vastaus kuitenkin riippuu siitä, keneltä kysyy ja miten sisäilmaongelma määritellään. Kahtiajako toistuu niin asiantuntijapuheessa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin: toisten mielestä ongelmia paisutellaan, kun taas toisista ongelmien laajuutta ei olla valmiita myöntämään.

Varmaa on, että sisäilmaongelmilla on huono kaiku. Niin huono, että jo pelkkä epäily – jota ei ole tutkittu – johtaa pahimmillaan koko rakennuksen leimaamiseen. Varmaan on sekin, että useissa yliopistoissa on epäilyjen takia tutkittu niin rakennuksia kuin ihmisiä ja päädytty korjauksiin. Moni meistä tekee töitä tai opiskelee parhaillaankin remontin keskellä tai väistötiloissa.

Lapin yliopistossa on tällä hetkellä korjauksen alla noin neljäsosa tiloista. Taiteiden tiedekunnan uusi rakennus – F-siipi – valmistui vuonna 2006 ja vuonna 2011 sieltä muutettiin väistötiloihin. Lattiapinnoitteiden ja betonin välissä oleva liima oli alkanut hajota liiallisen kosteuden takia. Hajoamisesta syntyi heksanolia, joka suurina pitoisuuksina aiheuttaa ihmisille haittaa. Tutkimuksissa huomattiin myös, että rakennuksen ilmanvaihto oli suunniteltu ja rakennettu huonosti. Tämä oli erityisen haitallista tiloissa, joissa käsitellään paljon erilaisia liuottimia, kuten maaleja.

Massiivinen korjausurakka valmistuu ensi vuonna ja paluumuutto alkaa. Se koskee henkilökunnan lisäksi noin tuhatta opiskelijaa, jotka nyt opiskelevat väliaikaisilla kampuksilla.

”Ongelmat ovat pienentyneet selvästi”

Yliopistouudistuksen yhteydessä Suomeen perustettiin kolme yhtiötä, jotka huolehtivat yliopistojen kiinteistöistä. Suomen yliopistokiinteistöt Oy eli SYK huolehtii noin 400 kiinteistöstä, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tähän joukkoon kuuluvat myös Lapin yliopiston tilat.

SYK:n toimitusjohtaja Mauno Sieväsen mukaan sisäilmaongelmat ovat pienentyneet selvästi sen jälkeen, kun kiinteistöt viisi vuotta sitten siirtyivät heille.

– Tällä hetkellä sisäilmasyiden takia poissa käytöstä on vain noin yksi prosentti vuokrattavasta kokonaispinta-alasta. Korjausten alla on noin kolme prosenttia, joten odotamme ongelman poistuvan jopa kokonaan lähivuosien aikana.

Sievänen kertoo, että luvut ovat puolittuneet korjausten ansiosta. SYK:n kiinteistöissä on tällä hetkellä meneillään kaksi isompaa sisäilmaan liittyvää korjaushanketta. Toinen koskee juuri Lapin yliopiston F-siipeä ja toinen Jyväskylän yliopiston päärakennusta, joka on Alvar Aallon suunnittelema ja joka tunnetaan jatkuvista remonteista.

SYK remontoi rakennuksiaan ahkerasti. Korjausten määrä on ollut jopa kolminkertainen vertailutasoon nähden.

– Normaaliin tilanteeseen uskomme pääsevämme parin vuoden päästä. On tärkeätä huomata, että korjausohjelma ei johdu sisäilmaongelmasta vaan tilamuutoksista ja normaalista rakennusten kunnossapitotoimista.

Sieväsen mielestä sisäilmaongelmista puhutaan julkisesti tavalla, joka lietsoo pelkoja ja ennakkoluuloja. Ennen sanottiin, että rakennuksesta löytyi kosteusvaurio ja se korjattiin. Nyt puhutaan sisäilmaongelmasta ja kaikki henkilökunnan sairaudet laitetaan sen piikkiin. Sieväsen mukaan rakennusta saatetaan syyttää myös oireista, jotka aiheuttaa esimerkiksi pöly tai työpaikan huono ilmapiiri.

Elämää tulehduskierteessä

Ennen kuin jatkan, minun täytyy myöntää jotakin: aihe koskettaa läheltä. Palasin äitiyslomalta töihin yli 3,5 vuotta sitten tekemään tiedottajan sijaisuutta Arktiseen keskukseen. Aloitin työt maaliskuussa ja kesäloman jälkeen aloin oireilla. Olin flunssakierteessä ja kipeänä silloinkin, kun lapset olivat terveitä. Silmäluomistani kesi iho ja sain peräjälkeen poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksia.

Viihdyin työpaikassani mainiosti ja nautin työkavereiden seurasta. Vastahakoisesti aloin uskoa, että sairasteluni voisi liittyä sisäilmaan. Minulla oli tuuria. En ollut ensimmäinen työpaikalla sairastunut ja esimieheni suhtautuivat oireisiini vakavasti. Yliopisto oli jo aiemmin vuokrannut naapuritalosta työhuoneita niille, joille lääkäri suositteli toista työtilaa.

Hengitystie- ja silmäoireeni poistuivat työtilan vaihdon myötä. Kun sijaistamani työkaveri palasi vanhaan työhuoneeseensa, myös hänellä jatkui kuukausien poskiontelo- ja silmätulehduskierre, joka ei parantunut lääkkeillä. Etätöissä sairastelu loppui ja hänkin sai uuden työhuoneen naapurista.

Saman talon kaikki tilat eivät ole samanlaisia ja eri ihmiset reagoivat sisäilmaongelmiin eri tavalla. Minullakin on useita kollegoja, jota ovat työskennelleet samoissa tiloissa toistakymmentä vuotta ilman oireilua.

Miksi sitten osa oireilee ja osa ei? Tutkimusprofessori ja mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salonen vastaa kysymykseen muistuttamalla, että influenssaepidemioissakin yleensä vain pieni osa – yleensä alle kymmenen prosenttia – altistuneista sairastuu. Tupakan tai asbestin kohdalla osuus on vielä pienempi. Vaikka syy- ja seuraussuhteita on yleensä mahdoton osoittaa tyhjentävästi, kukaan ei enää kyseenalaista vaikkapa tupakan haittavaikutuksia.

Viime vuonna Arktisen instituuttirakennuksen tiloja korjattiin kuntotutkimusten jälkeen muun muassa ulkoseiniä tiivistämällä. Korjaustöiden jälkeen tehtiin tiloissa yhä työskenteleville oirekysely, jonka perusteella tilat vastaavat normaalia toimistotilaa. Sisäilmatilannetta ja oireiden esiintymistä seurataan jatkossakin.

Tilan ja terveyden yhteys

Usein sisäilmaongelmista syytetään homeita, mutta syitä voi olla monia. Salkinoja-Salosen mukaan sisäilman haitalliset aineet voivat olla mikrobien tuottamia aineita tai rakennuksen sisältämiä kemikaaleja. Mikrobeja on maailma täynnä, mutta Salkinoja-Salosen mukaan terveyshaittaa aiheuttavat mikrobit ovat luonnossa harvinaisia. Jos haitallisia mikrobeja on rakennuksen sisätiloissa haitaksi asti, syitä pitää etsiä rakennuksen olosuhteista.

Salkinoja-Salosen mukaan ongelmana on usein se, että rakennusta tutkittaessa mitataan vääriä asioita – sellaisia, joita on helppo mitata. Tutkijat ovat kehittäneet muitakin mittareita, mutta viranomaiset eivät ole ottaneet niitä käyttöön.

– Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaan tehtyjä pesäkemittauksia käytetään terveyshaittojen arviointiin, vaikka ohjeissakin todetaan, että ne koskevat rakennuksen teknisen kunnon arviointia eikä niiden perusteella voi tehdä johtopäätöksiä terveyshaitoista, Salkinoja-Salonen sanoo.

Mikrobiologin näkökulmasta tilanne on käsittämätön: terveyshaittoja ”poistetaan” kieltämällä käyttämästä menetelmiä niiden arviointiin. Salkinoja-Salonen toivoo, että ministeriö tutustuisi mittareihin, joita on kehitetty Helsingin yliopistossa, Aalto yliopistossa ja Turun yliopistossa, ja sallisi niiden käytön.

– Siten kertyisi tietoa niiden käyttökelpoisuudesta kenttäoloissa.

Oirekyselyjen sokeat pisteet

Mitä siis nykytilanteessa jää jäljelle, kun arvioidaan rakennuksen vaikutuksia terveyteen?

– Koettu terveys on ryhmätasolla hyvä mittari, koska tiedämme, kuinka paljon eri sairauksia keskimäärin esiintyy, sanoo työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Tuula Putus Turun yliopistosta.

Vaurioituneessa rakennuksessa työskentelevä saattaa oireilla monin tavoin. Alussa olo helpottuu, kun on poissa työpaikalta, esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla.

– Kun aikaa kuluu, oireet voivat kroonistua ja yhteys rakennukseen katoaa. Työntekijä ei enää toivukaan muualla.

Oireista voi tulla pysyviä terveyshaittoja. Putuksen mukaan kroonistumista ei huomioida kaikissa oirekyselyissä. Joissakin kyselyissä vastaukset jopa rajataan pois, jos oireet vaivaavat työpaikan ulkopuolella. Kyselyissä ei myöskään aina huomioida vuodenaikojen vaihtelua tai rakennuksessa vietettyä aikaa.

– Tuloksia pitäisi aina verrata sellaisiin samaa työtä tekeviin ja samanikäisiin vastaajiin, jotka työskentelevät terveeksi todetussa rakennuksessa. Aika usein vertailuaineisto tehdään yhdistämällä kaikkien oirekyselyjen tulokset, jolloin mukana on myös vaurioituneissa rakennuksissa työskentelevät.

Väärissä paikoissa ei saa säästää

Suomen yliopistokiinteistöt Oy on kehittänyt oman sisäilmaprosessinsa yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa.

– Sisäilmaongelmaa selvitettäessä on aivan ratkaisevaa, että selvitysprosessi tehdään ammattitaitoisesti. Väärin toteutettuna se voi johtaa tutkimusten epäonnistumiseen ja organisaation henkiseen pahoinvointiin, Sievänen sanoo.

Sieväsen mukaan sisäilmaongelmista syytetään usein rakennusta, vaikka ongelma olisi muualla. On tärkeää, että rakennusta käytetään oikein ja se pidetään siistinä ja hajusteettomana. Väärissä paikoissa – kuten ilmanvaihdossa ja lämmityksessä – ei saa säästää.

Tällä hetkellä korjataan paljon 1960- ja 70-luvuilla tehtyjä rakennusvirheitä. Laadunvalvontajärjestelmät ovat kehittyneet huimasti, mutta Sieväsen mielestä ongelmia ei ratkota tiukemmalla kontrollilla.

– Laatu syntyy ammattiylpeydestä, ei valvonnasta.

Nykyinen yliopistokiinteistöjen omistusmalli on hänen mukaansa toimiva.

– Kun kiinteistöt ovat ammattimaisessa omistuksessa, jonka keskeinen tehtävä on niiden arvon ja kunnon säilyttäminen, ei päästä säästämään väärässä paikassa. Muutenhan yhtiö sahaisi omaa oksaansa.

Ei vain suomalainen ilmiö

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Liioitellaanko sisäilmaongelmaa? Päinvastoin, sanoo Tuula Putus.

– Ongelmaa vähätellään aktiivisesti, koska se on liian suuri.

Putus on perehtynyt sisäilmaan liittyviin terveyshaittoihin jo 25 vuoden ajan. Yhden yleisen harhaluulon hän haluaa oikaista.

– Kyseessä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan esimerkiksi homeiden aiheuttamia terveyshaittoja tutkitaan monissa maissa.

Putuksen mukaan sisäilmaongelmat aiheuttavat inhimillisiä tragedioita ja valtavia kustannuksia yhteiskunnalle. Hän kysyy, haluammeko oikeasti ratkaista ongelmat vai vaientaa ne.

– Ongelmia on tutkittu niin paljon, että tiedämme, mitä ne aiheuttavat ihmisten terveydelle. Ensin sanottiin, ettei ole tietoa. Nyt on tietoa, mutta se ei riitä, koska asenteet ovat vinossa. Säästäisimme, jos tekisimme oikeita ratkaisuja rakentamisessa ja rakennusten ylläpidossa. Korjaava työ on aina kalliimpaa kuin ongelmien ennalta ehkäisy.

Leimaamisesta kohti avoimuutta

Maallikkona on vaikea arvioida, kuinka laaja sisäilmaongelma lopulta onkaan. Jokainen tapaus on kuitenkin liikaa.

Usein sisäilmaongelmaa pidetään tietyn työyhteisön tai rakennuksen ongelmana. Samalla siitä tehdään imago-ongelma. Niin ei tarvitsisi olla.

Leimaaminen hiljentää avoimen keskustelun. Seurauksena on sekä ongelmien hyssyttelyä että paisuttelua.  Tärkeintä olisi varmistaa, ettei tulevaisuudessa uusita samoja virheitä, joita sisäilmaongelmaisten rakennusten suunnittelussa, rakentamisessa tai ylläpidossa on tehty. Myös uusia tutkimusmenetelmiä pitää kehittää ja ottaa käyttöön, jotta ongelmakohdat löydetään ja pystytään korjaamaan.


KUVA Anna-Leena Muotka

Haaste viestinnälle
 

Kun taiteiden tiedekunta joutui lähtemään uusista tiloistaan evakkoon, ensimmäiset reaktiot olivat tyrmistyneitä. Yliopistoon perustettiin sisäilmatyöryhmä – nykyiseltä nimeltään sisäympäristön ohjausryhmä – jonka tehtäviin kuuluu tiedonkulun helpottaminen eri toimijoiden välillä sekä tiedottaminen henkilökunnalle ja opiskelijoille.

– Viestinnän merkitystä ovat korostaneet erityisesti Lapin yliopiston ylioppilaskunta, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö ja Työterveyshuolto, kertoo viestintäpäällikkö Olli Tiuraniemi.

Viestintäpalvelut kokosi tilojen kuntoa koskevat asiat yhdeksi kokonaisuudeksi yliopiston verkkosivuille. Siellä julkaistaan muun muassa uutisia sekä tutkimus- ja työmaaraportteja. Lisäksi opiskelijoille ja henkilökunnalle on järjestetty työmaakierroksia ja infotilaisuuksia.

Tiuraniemi arvioi, että sisäinen viestintä on kokonaisuutena onnistunut hyvin. Käytännön toimista on helppo tiedottaa, mutta vaikeampaa on kertoa, miten rakennuksessa havaitut puutteet vaikuttavat ihmisiin. Tulokset voivat olla moniselitteisiä ja asiantuntijapuheen yleistajuistaminen on vaikeaa.

– Suhteessa mediaan olemme olleet perässä juoksijoita.

Taiteiden tiedekunnan paluumuutto on suuri haaste myös viestinnälle. Viestintäpalvelut onkin hakenut Työsuojelurahastolta rahoitusta hankkeelle, jonka tavoitteena on varmistaa paluumuuttoon liittyvän viestinnän onnistuminen ja tukea toimintojen käynnistämistä korjatussa talossa. Samalla kehitetään yleistä mallia sisäilmaongelmaisen kiinteistön viestintään.