Kide_isokuva_paajuttu_4_2015.jpg


MARJO LAUKKANEN
Sinun, minun ja totuus

Millainen on tutkijan, tutkimuksen ja totuuden suhde?

            

Yhdysvaltalaisen Extreme-yhtyeen kolmas albumi III Sides to Every Story ilmestyi vuonna 1992. Siitä opin, että jokaisella tarinalla on kolme puolta: Yours, Mine and The Truth – sinun, minun ja totuus.

Albumin sanoma pompahtaa mieleeni, kun juttelen totuudesta politiikkatieteiden yliopistonlehtorin Aini Linjakummun kanssa. Linjakumpu on aikoinaan väitellyt islamin poliittisuudesta. Aiheesta, joka on länsimaissa juuri nyt ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Lappiin virtaa pakolaisia Tornion kautta, ja vaikka kaikki pakolaiset eivät ole islaminuskoisia, moni sosiaalisessa mediassa käydyistä keskusteluista liittyy uskontoon, vähintään mutkan kautta.

Jos yrittää muodostaa oman mielipiteensä pakolaiskysymyksestä sosiaalisen median pohjalta, ei voi kuin hämmentyä.

– Ilmassa alkaa olla niin paljon keskenään ristiriitaisia totuuksia, että mikä tahansa käy totuudesta. Tietoiset valheetkin halutaan nähdä ja uskoa totuutena, koska ne sopivat omaan ajattelumaailmaan, Linjakumpu sanoo.

Linjakummun mukaan ilmiössä on jotakin juuri tälle ajalle oireellista. Hän on huomannut, että tutkimuksen ja tutkijoiden tiedon arvostus on laskenut, ainakin tietyissä piireissä. Yksittäistä arkipäivän kokemusta saatetaan pitää oikeampana tietona kuin tutkimuksessa monen vuoden aikana saavutettua tietoa.

– Muutos on tapahtunut muutamassa vuodessa Suomessa, jossa asuu maailman koulutetuinta väestöä. On se aika hätkähdyttävää.

Jos joku ylipäätään väittää, että hänellä on tiedossa ainoa oikea totuus, pitäisi hälytyskellojen soida – oli paikkana sitten sosiaalinen media, työpaikan kahvipöytä tai akateeminen konferenssi. Lopullista totuutta julistavat esimerkiksi yksinvaltiaat ja uskonnollisten ääriliikkeiden johtajat.
 

Minun, sinun vai meidän

Mutta mitä tekemistä uskonnolla ja totuudella on keskenään? Eikö toisessa ole kyse uskosta ja toisessa todennettavasta asiasta.

– Se riippuu siitä, keneltä kysytään. Uskonnollisen vakaumuksen ytimessä on ajatus totuudesta.

Esimerkiksi Jehovan todistajille maailmanloppu on tosiasia, ei tarua tai uskomusta. Näin siihen liittyy aito toivo pelastumisesta tai pelko oman tai lähimmäisten pelastumisen puolesta.

Politiikkatieteilijänä Linjakumpu tutkii uskonnollista toimintaa mutta ei vakaumusta, joka on teologian tutkimuskohteita. Toisaalta vakaumus – ja voimakas usko oman vakaumuksen totuuteen – vaikuttaa ihmisten toimintaan.

Viime vuosina Linjakumpu on tutkinut hengellistä väkivaltaa vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksissa. Hoitokokoukset olivat julkisia sielunhoidollisia tilaisuuksia, joita pidettiin erityisesti 1970-luvun lopulla. Seurakuntalaisen väitettyä syntiä – esimerkiksi television katsomista tai ”väärää” henkeä – ”hoidettiin” julkisella ripillä. Tilaisuuksiin liittyi henkistä väkivaltaa, kuten painostamista, nöyryyttämistä ja yhteisöstä erottamista.
 
Tutkimuksen tärkein aineisto ovat haastattelut, joihin on osallistunut vanhoillislestadiolaisia ja jo liikkeestä lähteneitä. Linjakumpu on huomannut, että hoitokokouksia koskevassa tutkimuksessa kysymys totuudesta liittyy sekä tutkimusmenetelmään että tutkittavaan ilmiöön.

– Tutkimustuloksia halutaan kyseenalaistaa laittamalla informantit epäilyksenalaiseksi. Onko se totta, mitä he puhuvat?

Linjakummun mukaan hoitokokouksien totuutta tarkastellaan vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä siitä näkökulmasta, että asiat ovat keskimäärin sujuneet asiallisesti.

– Toisenlaiset totuudet kiistetään hyvin selväsanaisesti. Kokemusperäinen tieto ei voi olla totta, jos se on erilaista kuin yhteisön tieto.

Vastakkain ovat siis yksilöiden kokemat traumat ja yhteisön kokemus siitä, että hoitokokoukset sujuivat valtaosin ongelmitta. Linjakummun mukaan onkin tärkeää ymmärtää, että molemmat kokemukset saattavat olla tosia omista näkökulmistaan.

– Kun molemmat ovat totta, mitä sitten tehdään?

Alkaa valtakamppailu siitä, kenen totuus on hyväksyttävä. Toista näkökulmaa mitätöidään, vaiennetaan, vähätellään. Mikä on tutkijan ja totuuden suhde tällaisessa tilanteessa?

– Tutkijan pitää olla kriittinen kaikkea tietoa kohtaan ja arvioida sen luotettavuutta. Tutkija voi tutkimuksessaan keskittyä tiettyyn näkökulmaan, mutta hän ei voi ”ostaa” vain yhtä totuutta.

Tässä onkin yksi olennainen ero tutkimuksen ja arkikokemuksen
välillä.

– Kukaan yksittäinen tutkija tai mikään yksittäinen tutkimus ei kerro totuutta. Totuutta ei ole myöskään kenelläkään yhteisön yksittäisellä jäsenellä, liikkeen johdolla tai yhteisöllä. Kun puhumme monimutkaisesta ilmiöstä ja kokemusperäisestä tiedosta, sitä ei pysty laittamaan absoluuttisen totuuden sateenvarjon alle.

Mikä sitten on mahdollista? Esimerkiksi tapahtumien identifioiminen: kuinka paljon hoitokokouksia oli, ketkä niihin osallistuivat ja mitä niissä tehtiin. Mutta kun aletaan tulkitsemaan, mitä tapahtumat merkitsivät ihmisille, totuuden hahmottaminen onkin jo hankalampaa.

– Tutkimuksessa saatu tieto on hoitokokouksiin osallistuneille totuus. Tutkijan tehtävä on jäsentää, tulkita ja tehdä tämä tieto ymmärrettäväksi. Lisäksi on tärkeää saada esille altavastaajan näkemykset ja luoda mahdollisuuksia sille, että vastaavanlaista väkivaltaa ei enää tapahtuisi.

 
Tavoitellaan vaan ei tavoiteta

Tutkijan valitsema teoreettinen lähestymistapa sisältää tietynlaisia käsityksiä tiedosta, todellisuudesta ja totuudesta. Linjakummun mukaan totuus on mukana kaikessa tutkimuksessa vähintään implisiittisesti, vaikka siitä ei aina sillä nimellä puhutakaan.

– Totuus on jotakin, jota tutkimuksessa tavoittelemme mutta jota emme tavoita, koska lopullinen totuus ei kenenkään saavutettavissa. Totuus on tutkimuksessa pilkottu konkreettisiksi työvälineiksi, joiden kautta
yritämme tuottaa mahdollisimman totuudellista tietoa.

Konkreettisia työvälineitä ovat esimerkiksi tutkimusmenetelmät, joiden kohdalla arvioidaan muun muassa aineiston ja sen keruun luotettavuutta sekä sitä, mihin kysymyksiin juuri tämä aineisto vastaa. Myös teoreettisia
käsitteitä avataan ja arvioidaan kriittisesti.

Käytännön tutkimustyössä totuuden tavoittelu liittyy siis siihen, miten tutkimusta tehdään. Tutkimus ei ole pelkkä kokoelma mielipiteitä tai tiukkoja faktoja, vaan se on perusteltu, validi näkökulma johonkin ilmiöön.

– Näin tutkimustieto pyrkii resonoimaan mahdollisimman hyvin faktuaalisen maailman kanssa. Tutkijalla pitää olla kyky ja halu olla kriittinen saamansa tiedon suhteen.

KUVA Anna-Leena Muotka

Kommentti

PLATONIN LUOLAVERTAUS ARKTISELLA MAUSTEELLA

Miten totuuden ja tutkimuksen suhdetta voi kuvata valokuvan keinoin? Tämän jutun kuvituksessa inspiroiduimme Platonin esittämän luolavertauksen alkuasetelmasta. Siinä on joukko luolaan kahlehdittuja vankeja, jotka näkevät vain luolan peräseinän. Vankien takana on tuli, joten he näkevät
maailman – kuten takanaan liikkuvat eläimet – vain varjoina. Näin eläinten varjot ovat heille todellisempia kuin itse eläimet.

                     


           



VALE, EMÄVALE, TILASTO – PITÄÄKÖ SANANLASKU PAIKKANSA?

 
”Enemmistö: Natosta olisi hyötyä”, lukee MTV:n uutisessa näyttävästi. Arto Selkälä hämmästyy, onhan suomalaisten Nato-kannatus ollut aiemmissa kyselytutkimuksissa yleensä 30 prosentin luokkaa. Syy kohonneeseen kannatukseen kuitenkin paljastuu, kun uutisen lukee tarkemmin. Kyselyn otantakehikkona on ollut verkkopaneeli, eikä esimerkiksi väestörekisterikeskuksen lista kaikista kansalaisista.

– Verkkopaneelissa ovat yleensä aliedustettuina esimerkiksi ikääntyneet ja vähemmän koulutetut. Osittain tästä syystä tulos on harhainen, vaikka olisikin käytetty harhaa korjaavia menetelmiä, Selkälä sanoo.

Kuinka moni uutisen lukijoista tajuaa kyseenalaistaa menetelmän, jolla tulos on saatu? Varsinkin kun tekstissä kerrotaan: ”Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista.” Etukäteen valikoitunut vastaajajoukko muuttuu näin edustamaan kaikkia suomalaisia.

Yhteiskunnallisessa kyselytutkimuksessa luvut ovat usein symboleja: keino määrällistää vaikkapa asennetta.Tämän takia kyselyillä on voimaa muuttaa todellisuutta halutunlaiseksi.

– Kyselytutkimukset sisältävät erilaisia virhelähteitä. Tuloksia voidaan muuttaa pelkästään vaihtamalla kysymysten järjestystä, koska ihmiset tulkitsevat kysymystä eri tavalla riippuen, mitä sitä ennen on kysytty.
 

 
”The truth is out there”

Arto Selkälä on tutkijatohtori ja tilastotieteen lehtori, jota kiinnostaa, miten yhteiskuntaa voidaan tutkia ja ymmärtää määrällisin menetelmin, mitä rajoituksia menetelmillä on ja millainen on niiden suhde laadullisiin menetelmiin. Selkälä määrittelee itsensä tieteenfilosofisesti realistiksi, jolle totuus on ”tuolla ulkona”, ei vain tutkijan päässä.

– Ymmärrettiinpä yhteiskunta sitten historiallisesti ehdollisena tai diskursseissa konstruoituneena, se on silti tutkijasta riippumaton, omilla ehdoillaan seisova todellisuuden muoto.

Selkälän mukaan konstruktionistinen ajattelu on avannut takaportin relativismille ja sitä kautta myös liian helpoille ratkaisuille.

– Olemme palanneet siihen pisteeseen, että tutkijoiden tulisi vaatia itseltään objektiivisuutta. Relativisti kadottaa mahdollisuuden katsoa maailmaa tietynkaltaisena. Mitä silloin tutkitaan, jos maailmaa ei tietynkaltaisena ole? Tällöin mikä tahansa tutkimusteoria on yhtä arvokas kuvaamaan todellisuutta. Tutkijoiden pitäisi kuitenkin pohtia, millä perusteella voin väittää juuri tämän teorian ja tutkimusasetelman kuvaavan todellisuutta uskottavammin kuin jonkin toisen.
 

Kohti kumuloituvaa tietoa

Toisaalta myös määrällisiä tutkimusmenetelmiä käyttävä tutkija voi Selkälän mukaan olla relativisti. Liian tiukka tilastotieteen sääntöjen noudattaminen rajaa tutkimusasetelmaa ja teoreettisia mahdollisuuksia. Tällöin tilastotieteen menetelmiin sisältyvät matemaattiset intressit alkavat ohjata tutkimusta väärään suuntaan.

Selkälä ottaa esimerkiksi regressioanalyysin, jossa tarkastellaan selittävän ja selitettävän muuttujan välistä suhdetta. Lineaaristen mallien kritiikitön käyttäminen voi johtaa siihen, että myös tutkittava maailma alkaa viime kädessä näyttää lineaaristen riippuvuuksien varaan rakentuneelta, joka vain harvoin yhteiskuntatutkimuksessa pitää paikkansa.

– Tällöin saadut tulokset sopivat teoriaan, koska teoreettiset näkökulmat on rakennettu tilastotieteellisen mallin ehdoilla. Tällainen empirismi pilaa metodologisen tason ajattelun. Tutkijan mielikuvitus rakentaa tutkimusasetelman, tilastotiede on vain työkalu.

Selkälä on kiinnostunut myös psykologisesta tutkimuksesta, jonka avulla päästään kumuloituvampiin tuloksiin kuin sosiologiassa. Yhteiskuntatieteissä mennään hänen mukaansa enemmän trendien perässä, eikä tiedon kumuloitumiseen enää edes pyritä. Yhteiskuntatieteeseenkin hän toivoisi enemmän pyrkimystä pysyvien säännönmukaisuuksien etsimiseen kontekstiriippuvuuden periaatteen silti huomioiden.