Opiskelijan puheenvuoro

Kiintiöt yliopistojen opiskelijavalinnassa
Yht. yo. Sakari Heikkilä, LYY:n hallituksen pj

Arvoisa rehtori, hyvät kutsuvieraat, henkilöstö ja opiskelijat.

Kesän aikana sanomalehtien sivuilla ja ylioppilaskunnissa käytiin vilkasta keskustelua yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmästä, sen kehittämisestä ja opiskelijavalinnan kiintiöistä. Keskustelu sai paljon tilaa lehdistössä luultavasti jo pelkästään sen vuoksi, että puhe kiintiöistä herättää aina kiivaita mielipiteitä suuntaan ja toiseen. 

Mistä kiintiöistä kesän aikana sitten puhuttiin? Tamperelaisen Aamulehden pääkirjoituksessa kyseltiin mieskiintiöiden perään yliopistojen opiskelijavalinnoissa. Opetusministeri Tuula Haatainen taas puhui 50/50 –mallista, jossa puolet yliopisto-opintonsa aloittavista olisi saman vuoden ylioppilaita. Näiden lisäksi jotkut vaativat suomalaisten yritysten hallituksiin naiskiintiöitä, kuten Ruotsissa on esitetty. Jätän kuitenkin tässä puheessa yrityselämän rauhaan, ja keskityn yliopistomaailmaan.

 

Lapin yliopistoon tänä kesänä hyväksytyistä opiskelijoista naisia oli 73 %. Kaikkien opiskelemaan hyväksyttyjen keskimääräinen ikä oli 22 vuotta. Naisten osuus Lapin yliopistoon hyväksytyistä on pysynyt viime vuosien ajan tällä samalla, valtakunnallisesti korkealla, tasolla. Muutkin suomalaiset yliopistot ovat naisvaltaistuneet, vaikka suuria alakohtaisia eroja toki on.

Heti alkuun kannattaa miettiä, onko koko sukupuolijakaumalla mitään merkitystä; kaikki eivät näe miesten puuttumista yliopistoista minkäänlaisena ongelmana. Itse uskon kuitenkin, että kyseessä on ongelma. Aivan samalla tavalla, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten naisten lähes täydellinen puuttumien akateemisesta maailmasta oli ongelma. Tuolloinkaan ongelman ratkaisu ei ollut yliopistoissa tai niiden valintakriteereissä vaan syvemmällä yhteiskunnassa. Syitä voidaan kenties etsiä kodin sukupuolten roolimalleista ja peruskoulun opetus- ja opiskelumenetelmistä.

Kiintiöillä on kuitenkin turha yrittää ratkaista opiskelun liittyviä tai muitakaan yhteiskunnan laajempia ongelmia ja epäkohtia. Kiintiöillä pelaaminen on oireen hoitamista, eikä paranna itse ongelmaa. Sen sijaan kiintiöt ovat omiaan luomaan ongelmia, jos niiden vuoksi ryhdytään puhumaan ns. kiintiö-opiskelijoista ja varsinaisista opiskelijoista. Yhdysvalloissa kiintiöillä yritetään korjata suurempia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka liittyvät maan historiaan ja taloudelliseen epätasa-arvoon. Yhdysvaltalaisten yliopistojen opiskelijavalinnassa ärtymystä ovat herättäneet etnisten vähemmistöjen kiintiöt. Nämä kiintiöt ovat herättäneet vastustusta sekä valtaväestön, että vähemmistöjen puolella. Useimmat opiskelijat, kuuluvat he vähemmistöön tai eivät, haluavat ansaita itse opiskelupaikkansa. Sen sijaan että Suomessa jaettaisiin ”miespisteitä” pääsykokeissa, tulisi todella miettiä syitä miesten harvalukuisuuteen yliopistomaailmassa ja puuttua näihin syihin.

Opetusministeri Haataisen esittämä 50/50 –tavoite vaatisi myös toteutuakseen käytännössä joko suoranaisia kiintiöitä, tai ainakin huomattavia lisäpisteiden jakamista saman vuoden ylioppilaille. Olen Suomen lukiolaisten liiton kanssa aivan samaa mieltä itse ongelmasta; samana keväänä sekä ylioppilaskokeisiin, että yliopistojen pääsykokeisiin lukeminen on nykyisellään liian raskasta. Kiintiö- tai lisäpistemallia en kuitenkaan kannata.

Kiintiö- tai lisäpistemallin seurauksena syntyisi joukko muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneita ylioppilaita, joiden mahdollisuudet päästä kiinni yliopisto-opintoihin pienenisivät vuosi vuodelta. Taitoja ja valmiuksia opitaan muuallakin kuin lukiossa. Tästä todisteena Lapin yliopistoon hyväksytyn opiskelijan keskimääräinen ikä, 22 vuotta. Jos lukioissa oppisi kaiken tarvittavan eikö yliopistoon tultaisi heti vuosi rankan ylioppilaskoekevään jälkeen? Vai mittaavatko pääsykokeet sittenkään oikeita asioita?

Opetusministeriön toimesta yliopistojen pääsykoejärjestelmää kehittämään on nimetty selvitysmies. On tärkeää, että myös yliopistot lausuvat asiasta kantansa, sillä pääsykokeiden luonne on hyvin erilainen riippuen oppiaineesta. Nykyisiä pääsykokeita on moitittu liian raskaiksi ja aikaavieviksi erityisesti uusien ylioppilaiden kannalta. Valmistautumistarpeen vähentäminen ei suosi mitään hakijaryhmää, eikä sen toteuttaminen ole kovin vaikeaa; vähennetään ulkoa oppittavan materiaalin määrää, ja lisätään itse koetilaisuudessa luettavan ja sovellettavan materiaalin osuutta. Taito soveltaa tietoa on olennaisempaa kuin sen ulkoa oppiminen. Valintakokeita uudistamalla tavoite uusien ylioppilaiden nopeammasta pääsystä yliopisto-opintoihin toteutuu, vaikkakin 50/50 tavoitteeseen tuskin päästään edes pääsykokeita uudistamalla. Opintojen aloittamisen nopeuttamisessa ovat yksittäisten yliopistojen toimenpiteet keskeisessä asemassa. Yliopistojen ja oppiaineiden väliset erot tekevät paikallisen päätöksenteon pakolliseksi ja hyvä näin. Toivon, että Lapin yliopisto käyttää hyväkseen tätä mahdollisuutta määrätä omista valintakriteereistään.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa meitä kaikkia vielä pari vuotta sitten paljon huomiota saaneesta käsitteestä elinikäinen oppiminen. Viimeaikoina en muista kuulleeni elinikäisestä oppimisesta. Sitäkin enemmän olen kuullut nopeasta siirtymisestä lukiosta yliopistoon ja sieltä taas nopeasti työhön. Miten elinikäisen oppimisten ja sen, että 21 -vuotias alkaa olla liian vanha aloittamaan yliopisto-opiskelun, voi sovittaa yhteen. Siinä pähkinä opetusministeriölle.

Haluan toivottaa kaikille sekä omasta että ylioppilaskunnan puolesta menestyksellistä lukuvuotta!