Yhteiskuntavastuu ja alueelliset mahdollisuudet
Lapin Kansan ja Lapin yliopiston järjestämä juhlaseminaari
26.3.2004 Lapin yliopistolla

Asko Oinaan puheenvuoro

Tämän tilaisuuden järjestäjinä ovat ’vastuuttomat’, toisin sanoen yhteisöt joilla ei ole virallista (yhteiskunta)vastuuta Lapin kehittämisestä. Miksi? Lapin tilanne on siinä määrin uhanalainen, että on paikallaan epävirallisissakin puitteissa pohtia mitä on tehtävissä Lapin syöksykierteen katkaisemiseksi ja nostamiseksi jälleen kehityksen nousu-uralle. Ajatuksenamme siis on kantaa kortemme kekoon.

Sanomalehti Lapin Kansalla on luonnollisesti tarve vaikuttaa levikkkialueen menestykseen. Kolmas/neljäs valtiomahti on oleellinen hengenlueja. Sanomalehti voi vaikuttaa päättäjiin ja muokata ilmapiiriä, henkeä maakunnan väestön piirissä.

Yliopiston tehtävänä puolestaan on säännöstensä mukaisesti ’’edistää pohjoisten alueiden tieteellistä tuntemusta, yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä sekä pohjoisilla alueilla asuvien ihmisten hyvinvointia.’’

Minä olen mukana osittain sattumalta - syntymä- mutta myös siksi, että olen ollut vuosikymmenet mukana ns. vanhan aluepolitiikan rakentamisessa ja toteuttamisessa ja kannan edelleen huolta Lapin tulevaisuudesta.

Mitä on yhteiskuntavastuu? Sana on niin uusi, ettei vuoden 1988 Nykysuomen sanakirja tunne sitä. Meillä kaikilla on oma näkemyksemme, mitä sana  merkitsee.Minä koen ja näen, että demokraattisesti hallitussa valtiossa kuten Suomi, yhteiskunnalla on vastuu kansalaisten toimeentulosta ja vieläpä yhtäläisestä hyvinvoinnista riippumatta siitä, missä ihminen asuu ja elää -  pakolaiset mukaan lukien. Yhteiskunnan siis tulisi turvata kaikille ’’ruoka, juoma, koti, ja kartano’’, sanottiin ennen - ja laadukas ympäristö, lisäävät nykynuoret varmasti. Tätä kait tarkoittaa paljon käytetty sanonta:  Hyvinvointivaltio.

Yhteiskuntavastuuta perustuslakimme hengen mukaan kantaa ja toteuttaa maan hallintokoneisto, eduskunta, valtioneuvosto, valtionhallintoja kunnallishallinto.Periaatteessa hallintomme on demokraattinen. Mutta se on
myös hierarkinen, ja valitettavasti myös byrokraattinen.Ylhäällä on kansan vallitsema eduskunta, joka säätää
ei laadi (!) - lait ja päättää miten valtion kassaan kertyvät varat käytetään.

Valtioneuvoston tehtävänä mahtavine virkakoneistoineen on toimeenpanna eduskunnan päätökset.
Kunnilla on itsehallinto, joten ne saavat kantaa vastuunsa väestöstään niin hyvin kuin tahtovat ja niin hyvin kuin niillä on varaa. Lapissa omat varat eivät riitä samaan kuin rintamailla.Yhteiskuntavastuun nimissä valtio tasoittaa alueiden ja kuntien taloudellisia eroja ja edesauttaa köyhimpien alueiden kehitystä. Vuosien varrella valtion toimet ovat vaihdelleet laidasta toiseen.

Minä jouduin kohta valmistuttuani kokemaan hyvin läheltä yhden erikoisen työllistämis- ja kehittämisvaiheen. Maamme jälleenrakennuksen päättyessä ja suurten ikäluokkien tunkiessa työmarkkinoille, syntyi 1950-luvun lopulla ankara työttömyys, varsinkin reuna-alueille, ns. kehitysalueille. Kotiseuduilta ei löytynyt riittävästi työkohteita, kun taasen Turun tiepiirissä niitä oli. Sinne osoitettiin valtion työllisyysmäärärahoja ja työttömiä kautta Suomen. Tuhat työntekijää saattoi tulla päivässä. Parhaillaan heitä oli tiepiirin lukuisilla työmailla yli 10 000 yli neljästäsadasta kunnasta. Siis syrjäseutujen työttömyyden kustannuksella kehitettiin voimalla Varsinais-Suomen tieoloja.

Muutaman vuoden tuota menoa sai jatkua, kunnes poliitikot heräsivät ja vuonna perustivat vuonna 1962 ’Kehitysalueiden neuvottelukunnan’ miettimään millä keinoin kehitysalueille voitaisiin aikaansaada pysyviä tuotannollisia työpaikkoja. Ensimmäisen ’Kehitysalueiden neuvottelukunnan’ puheenjohtaja oli Lapin
läänin silloinen maaherra Martti Miettunen ja jäsenenä mm. pankinjohtaja Mauno Koivisto.

Neuvottelukunnan mietinnössä keskeisellä sijalla olivat yhtäältä nuorten ammattikoulutuksen laajentaminen ja toisaalta kehitysalueiden yritysten rahoitusaseman vahvistaminen verohelpotusten ja ylimääräisten poisto-
oikeuksien avulla. Näin oli 1960-luvun puoliväliin tultaessa aloitettu kehitysaluepolitiikan kausi, ts. valtio otti vastuuta alueellisesta kehityksestä.

Minä tulin mukaan siirryttyäni v. 1965 Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön työvoimaosaston palvelukseen ja tultuani v. 1968 nimitetyksi toisen Kehitysalueiden neuvottelukunnan asiantuntijajäseneksi. Pestini jatkui sekä
neuvottelukunnan jäsenenä että käytännön toteutuksessa täällä Lapissa liki 30 vuotta. Samalla asialla, ts. työllisyys- ja kehitysaluepolitiikan saralla työskenteli vuonna 1967 nimitetty Pohjois- ja Itä-Suomen  työllisyyskomitea, jonka puheenjohtajaksi minut määrättiin. Monessa olen siis ollut mukana.

Mauno Koivisto puolestaan joutui kohta kantamaan vastuuta kehitysaluepolitiikan toteutuksesta tultuaan nimitetyksi v. 1966 valtionvarainministeriksi ja v. 1968 pääministeriksi. Koiviston ministerikausilla luovuttiin ns. täystyöllisyyden tavoitteesta, eikä enää pyrittykään tarjoamaan kaikille työtä ja melkoisessa määrin myös siirtotyömaistaja alettiin enenevässä määrin maksaa työttömyyskorvauksia. Kun kansa oli aiemmin ironisoinut
’’Älyttömät teettävät haluttomilla tarpeettomia töitä’’ se iloitsi nyt:’’On päästy sisäruokintaan’’.

Kehitysaluepolitiikkaja neuvottelukuntajärjestelmä sihteeristöineen jäi pysyväksi, tosin nimensä ’aluepolitiikaksi’ muuttaneena.

(Kehitys-) Aluepolittista keinovalikoimaa kehitettiin ja tehostettiin aina 1980-luvun lopuille saakka, joista mainittakoon:
- valtionavustukset ja lainat kehitysalueiden uusille tuotannollisille yrityksille
- Kehitysaluerahasto (KERA)
- kehitysalueiden kuljetustuki
- polttonesteiden hinnantasaus
- kehitysalueiden työvoimapoliittinen tuki
- luonnontuotteiden verovapaus
- aluepoliittiset lait, joissa mm säännös: aluepoliittiset vaikutukset on otettava huomioon kaikessa lainsäädännössä ja hallintotoiminnassa.

Tuon säädöksen seurauksena:
- peruskoulu-uudistuksen aloittaminen Lapista
- kehitysaluiden ammattikurssikeskusten rakentaminen ja hoitaminen valtion varoin
- Lapin korkeakoulu 1979, Lappeenrannan Kuopion ja Joensuun jo aiemmin
- Kansanterveyslain toteuttaminen kehitysaluepainotteisesti, terveyskeskukset jokaiseen Lapin kuntaan
- Lapin keskussairaala
- vanhainkodit
- Lapin kehittämisraha
- Lapin läänin neuvottelukunta

Lista on muistinvarainen ja sen toteutus tietysti maksoi valtiolle melkoisesti.
Mutta tuloksia myös tuli:
- kehitysalueet alkoivat elpyä työpaikat lisääntyivät, Lapissa 70- ja 80-luvuilla liki 20 000, vaikka alkutuotannossa väki väheni
- työttömyys puolittui (12000 -> 6000 ) vaikka
- väkiluku kääntyi kasvuun ( 6000 hengellä)
- valtio ja kunnat ’’säästivät" työttömyys ja sosiaalikuluissa nuoret pääsivat ammattikouluun ja paremmin töihin
- terveydenhuolto kuntoon
- sosiaalinen mieliala positiivinen
- paluumuutto lisääntyi

Valtiolle aluepolitiikka oli erittäin kannattavaa. Valtio säästi 70- ja 80-luvuilla esimerkiksi Lapissa työttömyys - ja sosiaalimenoissa moninkertaisesti sen mitä aluepoliittiset toimet maksoivat.

Me luulimme tuolloin, että Lapin työttömyys- ja talousongelmat oli ohitettu ja olimme rakentaneet tänne hyvinvointiyhteiskunnan. Täältä kaukaa takametsistä emme edes havainneet, että talouspurtemme ajoi täyttä päätä kohti karikkoa.

Mielenkiintoista tuossa kehitysaluepolitiikan ja aluepoliittisen lainsäädännön kehittämisessä oli, että siihen tarvittiin norirnaalista virkamieshallinnosta irrallinen valmisteluelin, neuvottelukunta. Aloitteiden ja valmistelunkin piti tulla virallisen virkakoneiston ulkopuolelta. Usein oli vieläpä niin, että se ministeriö, jonka toimialaan käsittelyssä oleva asia kuului, vastusti neuvottelukunnan esitystä. Virkakoneistö ei ollut halukas / kyvykäs edistämään uudistuksia. Aluepolitiikan alkuaikojen kokemusten perusteella on vedettävä se johtopäätös, että vastuu alueiden kehittämisestä on ja tulee olla poliitikoilla,kansanedustajillaja heistä erityisesti ministereillä. Nimittäin jo pitkään on vallinnut sellainen käytäntö, että kansandustajien Eduskunta-aloitteet eivät johda mihinkään ja vain hallituksen so. virkamiesten valmistelemat esitykset käsitellään. Onko siis virkakoneisto kaapannut vallan?

Sitten kaikki romahti. 90-luvun alun suuri, syvä lama tuhosi puoli miljoonaa työpaikkaa, varsinkin kehitysalueilla juuri noita äsken perustettuja vielä heikolla perustalla olevia yrityksiä. Valtio velkaantui tulojen romahtaessa ja
sosiaalimenojen paineessa. Se ei ollut kyvykäs pelastamaan pulaan joutuneita. Pankkijärjestelmä onneksi pysyi valtion avulla toiminnassa. Valtio itsekin vähensi henkilöstöään, (Lapissa 50 % ) ja näin lisäsi työttömyyttä.

Suomi selvisi lamasta yllättävän nopeasti, mistä kiitokset insinööreille ja Nokialle. Hallitukset vaihtuivat ja uudet aatteet ja keinot otettiin käyttöön:
- Suomen tulee kansainvälistyä ja liittyä EU:hun, jonka ’’hengen’’ mukaisesti
- valtion pitää hellittää otettaan elinkeinoelämästä ja antaa markkinavoimien toimia
- vain suurkaupungeissa luodaan uutta, siksi suurkaupunkien kasvua tuetaan
- vanha aluepolitiikka alas, määrärahat puoleen
- aluehallinto hajalleen, 19 maakuntaa kehitysvastuuseen
- vihreät hallitukseen
- syrjäseudut suojelualueiksi

Näinhän on viimeinen vuosikymmen toimittu. Suomi on menestynyt. Kansantulo on kasvanut kolmanneksella, velkaakin on vähennetty ja veroja alennettu.

Tästä huolimatta vähäosaiset sekä rintamailla että erityisesti täällä syrjäseuduilla voivat huonosti ja valittavat. Nuoret lähtevät leveämmän leivän perään, jota monetkaan eivät kuitenkaan löydä. Kalliit kustannukset haukkaavat palkan ja pitkät työmatkat ajan.

Kehitysalueilla kierre on vieläkin pahempi. Aktiiviväestö vähenee, kodit, koulut kylät tyhjenevät, kuntien tulot vähenevät, mutta palvelutarve kasvaa. Me vanhathan tänne joudumme jäämään. Kun ei ole rahaa, tehdään velkaa - kunnat. Kohta ei ole palvelijoitakaan. Jo nyt on monilla aloilla pulaa koulutetusta työvoimasta, jota yritetään hankkia ylisuurin kustannuksin. Syntyvyys on lähes joka kunnassa pienempi kuin kuolleisuus. Lapin muuttotappio 10 vuodessa  20000 henkeä, so. 8%, Itä-Lapissa 25 %. Tuo merkitsee vanhassa rahassa 20
miljardin markan ( 3,5 mrd €- menetystä).

Vihreät ovat täyttäneet osuutensa sekä hallituksessa että sen ulkopuolella kehitysalueiden suojelussaja työpaikkojen estämisessä. Mikään ei näytä riittävän täällä Lapissa, varsinkaan Itä-Lapissa. Jos ei ole onnistuttu
hallituksessa tai eduskunnassa on käytetty kaikkia mahdollisia ulkoparlamentaalisia keinoja. Vuotoksen altaan rakentamisen esti vihreä osa oikeuslaitosta uudella laintulkinnalla - ei uudella lailla. Peruste: ajat ja asenteet
ovat muuttuneet laintulkintaa muutetaan. Näin kourallinen virkamiehiä esti miljardihankkeen toteutumisen ja 500 työpaikan syntymisen Lapin ja Suomen vaikeimmalle alityöllisyysalueelle. Kun hallitus oli tekemässä Itä-Lapin
lettosoita koskevaa Naturapäätöstä, joka ei miellyttänyt vihreitä, tuo ikivihreä oikeuskanslerimme esti sen meidän mielestämme täysin kestämättömin perustein.

’’Tarttis tehrä jotain’’, on Mauno Koiviston tilille pantu paljon käytetty sanonta. Nyt todella tarttis tehdäjotain, jotta voitaisiin välttää selvästi nähtävissä oleva vaara kehitys-, syrjä-, reuna-alueiden täydelliseltä näivettymiseltä. Kyseenalaista vain on se tepsivätkö tai ehtivätkö enää mitkään keinot tai onko riittävän tehokkaita keinoja edes olemassa, joilla syrjäseudut voitaisiin pelastaa!

Koska olemme kokoontuneet tähän tilaisuuteen pyrkimyksenä kääntää Lapin kehitys jälleen nousu-uralle niin kantakaamme kukin kortemme kekoon.

Kokemukseni perusteella näkemykseni on, että yhteiskuntavastuu ei toteudu nykyisen hallintomallin pohjalla kehitysalueiden ja niiden asukkaiden kannalta oikeudenmukaisella tavalla. Syynä tähän on byrokraattinen, virkamiesvaltainen hallinto, joka ei näe alueiden ja kansalaisten tarpeita eikä kykene tarpeellisiin
uudistuksiin. Vuosikymmeniä on puhuttu tehtävien ja toimivallan siirtämisestä keskushallinnolta alue- ja kunnallishallinnolle, mutta mitättömän vähän on tapahtunut. Keskushallinnon virkamiehet haluavat ja kykenevät pitämään vallastaan kiinni. Aikanaan oli olemassa hokema: Valta on kansalta lähtöisin, eikä se koskaan sille palaa. Näin on valitettavasti vieläkin,

1 Kansan, siis eduskunnan, tulisi ryhdistäytyä ja ottaa valta takaisin ensin itselleen ja sitten palauttaa siitä mahdollisimman suuri osa suoraan kunnille ja uudistetulle aluehallinnolle. Lapin yliopiston rehtori Riepula on valtioneuvoston selvitysmiehen ominaisuudessa tehnyt asiassa selvityksen ja ehdotuksen, joka tulisi keskeisiltä osiltaan toteuttaa.

2 Elinkeinopolitiikka ja työpaikkojen aikaansaaminen tulisi määrätä hallinnon - myös kuntien - keskeiseksi toiminta-alueeksi ja sen toteuttamiseen laatia selkeät säännöt ja taata siihen riittävä rahoitus - myös kunnille.