Lapin yliopiston lukuvuoden avajaiset 5.9.2005 klo 12

Jacob Söderman, Euroopan oikeuasiamies (emeritus), OTT (h.c.)

Minne matka Suomen yliopisto?

Hyvä avajaisjuhlaväki!

On suuri kunnia saada puhua täällä Rovaniemellä Lapin yliopiston tärkeässä tilaisuudessa, lukuvuoden avajaisissa. Euroopan unionin oikeusasiamiehenä oli tilaisuus puhua monessa Euroopan yliopistossa Salamancan yliopistosta Göteborgiin ja Hullin yliopistosta Berliinin Humboldtin yliopiston kautta Parmaan tai Ateenaan ja vähän muuallakin. Olen myös saanut vierailla monessa suomalaisessa yliopistossa.
Jokaisessa olen puhunut kansalaisten oikeudesta saada tietää, avoimesta yhteiskunnasta ja hyvästä, kansalaisia kunnioittavasta julkisesta hallinnosta. Voin vakuuttaa ettei näistä arvoista ole Euroopan kansalaisten keskuudessa erimielisyyttä. Niiden toteutus poikkeaa käytännössä erilaisten taustojen ja perinteiden vuoksi.

Olen vuoden 2004 alusta toiminut Helsingin yliopiston konsistorin ulkopuolisena jäsenenä. 80-luvulla toimin muutaman vuoden saman yliopiston neuvottelukunnassa.

Olen erityisen iloinen siitä että saan puhua täällä tänään Lapin yliopistossa, jonka näen suomalaisen sivistyspolitiikan suurena saavutuksena, rohkeana vetona, joka on käytännössä osoittautunut menestykseksi. Näen tämän yliopiston symbolina sille ajattelulle, että kaikkialla Suomessa tulee olla kansalaisilla oikeus yliopisto-opetukseen ja tutkimukseen. Käsitykseni mukaan tämä sivistyspoliittinen linja on pitänyt Suomen sivistysvaltioiden eturivissä.


Matkalla väärään suuntaan?

Tänään käydään kuitenkin äänekästä, sävyltään kriittistä keskustelua maamme yliopistoista - aivan kuin ne olisivat matkalla väärän suuntaan.

Yliopistot kuulemma painivat globaalisen tason huomioiden mutapainisarjassa ja erityisesti insinöörien ja kauppatieteiden maisterien taso on uhkaavasti laskenut, väittävät eräät elinkeinoelämän edustajat.

Keskustelussa on pelastuskeinoiksi esitetty että pienempiä yliopistoja tulisi lakkauttaa, tai ainakin yliopistojen sivupisteitä ja muutamia ammattikorkeakouluja tulisi kiireesti lopettaa. Kolme yliopistoa kuulemma riittäisi.

Lisäksi on ehdotettu että opiskelijoiden lukumäärää pitäisi rajoittaa. Heidän opiskelunsa tulisi vähitellen saattaa maksulliseksi. Tarkoituksena on asettaa lähivuosina tuntuvia kurssimaksuja EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.

Keskustelijat vaativat lisäksi että yliopistojen tulisi voida vapaammin ottaa vastaan elinkeinoelämän rahoittamia projekteja. Elinkeinoelämän tulisi vastaavasti saada enemmän vaikutusvaltaa yliopistoissamme. Näiden puheenvuorojen mukaan näin pelastetaan maamme taloudellinen kasvu.

Opiskelijoiden opiskeluoikeutta voidaan tarvittaessa uuden lain nojalla ajallisesti ja asiallisesti rajoittaa opintosuunnitelmien avulla. Sen sijaan merkittäviä opintososiaalisia uudistuksia ei ole luvassa.
Valtioneuvosto on lisäksi keväällä tehnyt merkittävän periaatepäätöksen siitä että vuoteen 2011 mennessä vapautuvista valtionhallinnon viroista täytetään vain noin puolet.

Maamme yliopistot saattavat näin menettää noin 6000 virkaa tai tointa Päätöksen perustelujen mukaan tämä lisäisi julkisen hallinnon tuottavuutta.
Yliopistolle tulee lupa perustaa yhtiöitä tienaamistarkoituksessa. Ilmeisesti jossakin uskotaan että näin toiminta voisi jatkua kukoistavana. Tulevaisuudessa yliopiston varojenhankintaan menisi paljon aikaa monelta ihmiseltä.


Olen hämmästynyt keskustelun sävystä

On todettava avoimesti että meneillään olevan suomalaisen keskustelun sävy on suuresti hämmästyttänyt minua.

Miksi? Ensinnäkin siksi että meillä on Euroopassa, myös Suomessa, erinomainen opiskeleva nuoriso. Se on aktiivista, avointa ja tekee kovasti työtä. Heistä tulisi olla ylpeitä ja heidän tulevaisuutensa suhteen luottavaisia, vain asettaa heille uusia rajoituksia ja kieltoja.

Toiseksi siksi että yliopistojen rehtorit ja opettajat ja koko henkilökunta käsitykseni mukaan tekevät määrätietoisesti työtä yliopistojen kehittämiseksi niin opetuksen kuin tutkimuksen osalta. Harvoin olen missään organisaatiossa tavannut niin paljon asiaansa sitoutuneita ja sivistyneitä ihmisiä. Heille kuuluu siitä kunnia, heidän työnsä tarvitsee yhteiskunnan tukea ja arvostusta.

Kolmanneksi: Shanghain Jiao Tangin yliopiston vuoden 2005 listan mukaan suomalaiset yliopistot ovat pohjoismaiden tai eurooppalaisten yliopistojen tapaan kohtuullisen hyvin sijoittuneita. Lukijan tulisi ottaa huomioon että lista on kommunistisessa Kiinassa toimivan yliopiston arvio, jonka kriteerit on asetettu melko yksipuolisesti englannin kieltä, amerikkalaisia ja todella suuria yliopistoja suosivaksi.

Mistä johtuu keskustelun kriittinen sävy?

Uskon että keskustelun kriittinen sävy johtuu siitä että nyt käydään taistelua maamme sivistyspoliittisesta linjasta. Perinteinen Humboldtilainen sivistysyliopisto ei kelpaa elinkeinoelämän nykyisille johtohenkilöille. Ilmeisesti pyritään siihen että yliopistoista saadaan uusi sampo ehdoitta tukemaan menestyksellistä bisnestä ja takaamaan yrityksille parempia voittoja. Toisena tavoitteena saattaa olla työntää yliopistojen perinteinen, itsenäinen ja kriittinen yhteiskunnallinen tehtävä sivualalle. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Eduskunnan sivistysvaliokunta on eräässä mietinnöissään (SiVM 10/2004) nimennyt maamme yliopistot ”dynaamisiksi sivistysyliopistoiksi”: Sen voisi ymmärtää niin että sivistyksellinen tehtävä edelleen jää perustehtäväksi vaikka elinkeinoelämän toivomaa koulutusta ja tutkimusta tulee lisätä. Lisäisin sen että yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyön tulee tapahtua tasa-arvoiselta pohjalta molemman osapuolen hyväksyessä heitä koskevan yhteiskunnallisen työnjaon. Molemmat ovat tietysti maallemme tärkeitä.

Suomalaisten yliopistojen matkalla tulevaisuuteen näen kolme asiaa, joihin tulee löytää järkevä ratkaisu: miten toiminta rahoitetaan? miten yliopistot saadaan kansainvälistymään?
Millä foorumilla maamme sivistyspoliittiset linjaratkaisut voitaisiin menestyksellisesti löytää?


Yliopistojen rahoitukseen tulee löytää kestävä ratkaisu

Yliopistojen rahoituksen suhteen suurin arvoitus on siinä millä tavalla valtioneuvoston keväinen kehyspäätös pitää ymmärtää...
Onko esimerkiksi niin että pieni vaikutusvaltainen joukko on jo päättänyt että veroja kevennetään jatkuvasti luovuttaen näin enenevästi perinteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä markkinoiden hoidettavaksi. Perinteiselle pohjoismaiselle yliopistolle, jonka perusturvana on julkinen rahoitus, tämä tietäisi suuria ongelmia.

Se olisi valitettavasti vielä suurempi ongelma Turku -Tampere -Helsinki kolmion ulkopuolella sijaitseville yliopistoille, joissa elinkeinoelämällä ei ole mahdollisuuksia suuriin satsauksiin. Jos varakkaiden aasialaisten opiskelijoiden kiinnostus Suomeen todella herää hekin ilmeisesti jäävät suurten kaupunkien yliopistoihin.
Luin äskettäin Hufvudstadsbladetissa erään Teknisen korkeakoulun professorin 60-vuotishaastattelun, joka oli otsikoitu ” Vihaan aluepolitiikkaa”. Sama henkilö on aikaisemmin myös ankarasti arvostellut lähes kaikkea tasa-arvoon tähtäävää tai ihmisyyttä osoittavaa sosiaalipolitiikkaa. Otsikko kuitenkin kertoo paljolti uudesta, kielteisestä ajatussuuntauksesta monien vaikutusvaltaisten herrojen joukossa. Veteraanien kultainen sääntö ”kaveria ei jätetä” ei enää siinä joukossa päde.

Suomen kansainvälinen menestys koulutuksen saralla johtuu siitä että kunnianhimoinen peruskoulujärjestelmämme takasi sen että pienen maan kaikki lahjakkaat lapset, asuivatpa he missä tahansa, saivat osallistua hyvään koulutukseen.

Näen alueelliset yliopistomme saman ajatuksen loogisena seurauksena.

Jokaisessa maamme osassa pitää olla mahdollisuus osallistua yliopistokoulutukseen ja tutkimukseen. Maakunnalla pitää myös olla mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa omaan yliopistoonsa. Jokaisen yliopiston pitää luonnollisesti etsiä oma paikkansa keskittymällä ja profiloitumalla niihin alueisiin, joissa sillä on vahvaa tietoa ja hyviä mahdollisuuksia menestyä.

Maamme nykyinen sivistyspoliittinen linja turvaa yliopistoille tuntuvaa julkista rahoitusta tärkeimpien tehtävien hoitoon. Siellä missä lisärahoitusta on saatavissa erilaisiin koulutus- ja tutkimusprojekteihin niin se on hyvä asia. Jos valtio sen sijaan vetäytyy vähitellen velvollisuuksistaan yliopistojamme kohtaan, olemme mielestäni uudessa yhteiskunnassa, olemme siirtymässä Perustuslakimme määrittelemästä tasavallasta eräänlaiseen markkinadiktatuuriin, jossa jokainen huolehtikoon itsestään ja vain itsestään.

Yliopistojen kansainvälisyyttä on lisättävä

Kannatan yliopistojemme järkevää kansainvälistymistä, kukin yliopisto tehtävänsä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Kansainvälisyys merkitsee sitä että on hyvätasoisia vieraskielisiä opinto-ohjelmia, siis myös tutkintoihin johtavia, hyviä ulkomaalaisia opettajia ja tutkijoita ja ulkomaalaisia opiskelijoita. Lisäksi se tarkoittaa sitä että suomalaiset opettajat, tutkijat ja opiskelijat löytävät helposti tiensä ulkomaalaisiin yliopistoihin ja toivottavasti joskus palaavat rikastuttamaan maamme akateemista elämää.

Mahdollisuus asettaa kurssimaksut EU:n ulkopuolisten maitten opiskelijoille tuskin ratkaisee yliopistojen kansainvälistymisen rahoitusongelmaa edes sen onnistuessa, vaan tämä vaatii huomattavasti syvällisemmin pohdinnan. Olisi kovin toivottavaa että Opetusministeriö nopeasti selvittäisi miten päästään maamme yliopistoissa eteenpäin kansainvälistymisen suhteen ja osoittaa siihen tarvittavat resurssit.

Arvoisat kuulijat!

Yliopistoja koskevassa keskustelussa on esitetty paljon pinnallisia, virheellisiä ja turhan kärkeviä puheenvuoroja. Se ei kuitenkaan ole tässä tilanteessa pahinta. Vaikeinta on hyväksyä se että hyödyllinen keskustelu ei lopulta johda järkeviin tuloksiin.

Maamme yliopistojen tulevaisuus on olennainen osa maamme tulevaisuutta. Tämän vuoksi maamme sivistyspoliittisesta linjasta pitäisi voida sopia niin että se hyväksytään laajasti yhteiskunnassamme.

On perustettava vaikutusvaltainen yliopistofoorumi

Nykyinen virallinen lausuntomenettely ei ole kovin hyödyllinen, koska yliopistojen lausunnoille ei käytännössä ole paljoakaan painoarvoa annettu. Rehtorineuvosto on kiitettävästi käynyt sitkeätä julkista kamppailua, useasti kuitenkin melko vähäisin tuloksin. Selvitysmies Jorma Rantasen ehdotuksista muistan ehdotuksen perustaa arvovaltainen Tiedefoorumi pohtimaan ja löytämään ratkaisuja tiedepolitiikan tärkeimpiin kysymyksiin.

Ehkä valtioneuvoston nimittämä arvovaltainen Tiede tai Yliopistofoorumi, jossa kaikkia tärkeät osapuolet yliopistot, tieteenharjoittajat ja opiskelijat, elinkeinoelämä ja henkilöstöjärjestöt sekä VVM olisivat edustettuina, voisi löytää yliopistollemme kestävän ja innostavan tien tulevaisuuteen.

Maamme yliopistot eivät kaipaa vain rahaa ja resursseja. Yliopistoille tulisi osoittaa tiettyä kunnioitusta siitä merkittävästä työstä, jota yliopistoissa on tehty ja tehdään sekä kannustaa heitä eteenpäin kuuntelemalla heitä huolellisesti kun ratkaisuja tehdään.

Yliopistojen ääni on maallemme ja kansallamme tärkeä, koska parhaimmillaan se on sivistyksen ja ihmisyyden ääni, joka puhuu.

Sitä ääntä kannattaisi kuunnella.