Rehtori Esko Riepulan juhlaseminaari 8.5.2006

Irmeli Niemi
Fil. tohtori
Prof. emer.

IHMINEN, KULTTUURI JA YHTEISKUNTA

Myönnän, että kun näin minulle annetun otsikon, aloin epäillä, että tässä on koirahaudattuna. Ihminen siinä on keskeisenä käsitteenä, ja ihmisten tekemisistä on syntynyt sekä kulttuuri että yhteiskunta. Pilkun tilalle voisikin kokeilla yhtäläisyysmerkkiä, vai voisiko? Miten saisi tähdennetyksi juuri tämän näkökulman? Miksi se on erilainen kuin esimerkiksi "Ihminen, kalastus ja yhteiskunta" tai "Ihminen, autot ja yhteiskunta". Siis kulttuuri, erittäin laaja ja joskus yli laitojensa valuva käsite, rituaaleista realismiin, leipätaikinasta taiteeseen.

 

Yhteiskunnan muutokset näkyvät kulttuurin eri muodoissa. Kun yhteiskunta demokratisoituu ja tulee monimuotoisemmaksi, murenevat tiukat raja-aidat kulttuurissa niin kansallisuuksien kuin muotoihanteiden välillä. Tasa-arvon lisääntyessä on outoa, jos korkeakulttuurin ja populaarin, avantgarden ja kansanomaisen välillä nähdään arvoero. Eroa on siinä, mihin kukakin on omistautunut ja miten taidokkaasti tai periksi antamatta hän asiaansa vie eteenpäin.

Kulttuuri puolestaan voi vaikuttaa yhteiskuntaan korostamalla omaa itseisarvoaan, turvaamalla historian eli perinteet ja asettumalla omilla merkityksillään ja saavutuksillaan vastustamaan ajatusta, että kaikki maailmassa on kuluttamista varten ja tämä yhteiskunta kaupallisten käenpoikien ruokintalaitos. Samoin kuin yhteiskunnan toimintoja, kultturiakin ihminen voi oppia lukemaan, ymmärtämään ja muuttamaan. Kulttuuri ei ole ainoa elämän parantaja, mutta joskus tuntuu siltä, että se liiankin helposti alistetaan globaalin liiketalouden tukitikkaiksi ja viihdyttäväksi kimallukseksi raa’an voitonhimon pinnalle. 

Kulttuurin voiman -kuten se nujertamisenkin -voi nähdä leviävän lukemattomin tavoin varsinaisen kulttuurityön, kuten kansalaistoiminnan, taiteen, tutkimuksen ja kulttuuripolitiikan alueilla. Siihen liitetään lähes poikkeuksetta positiivinen arvolataus jättämällä huomiotta, että kulttuuri saattaa myös toimia tuhoavasti tai valtaapitävien roolia pönkittäen. Jälkimaailmalla on ollut tekemistä puhdistaakseen historialliset monumentit, pyramidit ja temppelit, orjatyövoiman murheesta tai Wagnerin oopperat natsien hirveyksistä. Kulttuuriin liittyy valta, ja monet ihmiset ovat omistaneet koko elämänsä kulttuurin valtakirjalla tehtyjen vääryyksien ja tuhojen korjaamiseen inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimissä -ne näet eivät aina itsestään kuulu kulttuurin perusvarustuksiin.

Kukaan ei pääse eikä ketään voida pakottaa eroon omasta kulttuuritaustastaan, perinteistään ja yhteisönsä tavoista. Siksi sekä valtakulttuuriin syntyneille että vaihtoehto- tai vähemmistökulttuurin piirissä eläville on annettava mahdollisuudet kehittyä oman kulttuurinsa ja omien kykyjensä piirissä toteuttamaan itseään ja ymmärtämään muita keskustelun ja vuorovaikutuksen kautta.
 
Suomessa kuten monessa muussa Euroopan maassa alettiin näitä tavoitteita hahmottaa määrätietoisella kulttuuri politiikalla 1970-luvulta lähtien. Alkuevästä riitti: tiedettiin, että suomalaiset ovat kalevalaisten perinteiden ja kirkon opetusten ansiosta laulun ja soiton kansaa, jolla on lulkutaito hallussaan. Kirjastolaitosta on opittu pitämään suomalaisen hyvinvoinnin kulmakivenä, jota eivät talouselämän ankarat laitkaan saa sysiä. Lainsäätäjän eli eduskunnan ansiosta meillä on huomattava määrä kulttuurielämää yleensä positiivisesti sääteleviä lakeja, joita on ohjannut pyrkimys tasa-arvoon. Niiden voimin on pyritty turvaamaan kulttuuri- ja taidepalvelusten saatavuus sekä antamaan suuntaviivat omakohtaiseen harrastamiseen ja ymmärtämiseen. Taiteilijoilla on omat valtakunnalliset ja alueelliset tuki järjestelmänsä, joissa aina riittää nurisemista, mutta joilla on lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa turvattu taiteen tekemisen edellytykset sadoille ammattitaiteilijoille.

Kun 1980-luvulla laadittiin laki kuntien kulttuuritoiminnan kehittämisestä, korostui kulttuurin merkitys myös harrastustoimintana ja osana kunnan virkeyttä ja vetovoimaa. Sittemmin moneen kertaan muutetussa ja pettymyksiäkin synnyttäneessä laissa säädettiin kulttuuritoimen tehtäviin tarvittavista viroista, mikä puolestaan nostatti valtavan koulutuspaineen eri hallintoelinten pätevien työntekijöiden saamiseksi. 1990-luvun ankarat lamavuodet vaikuttivat siihen, että kunnallisten virkojen määrä kulttuuripuolella nopeasti supistui tai ne muuttuivat erityyppisiksi yhdistelmäviroiksi. Taloudellisen arvomaailman kvartaalitarkkailu saattaa kulttuurin puolella edelleen tuottaa outoja painotuksia, sillä kulttuurin tuotanto ei niinkään helposti taivu talouskasvun välikappaleeksi. Se viihtyy paremmin ihmisten arjessa kuin pörssitiedotteissa.

Vieläkin näkee kyllä tunteenomaisia ja jäykkiä käsityksiä, joiden mukaan kaikki taiteeseen ja kulttuuriiin liittyvä on jollakin tapaa kuin ylhäältä annettu ja että siihen siksi pitää suhtautua etäisen kunnioittavasti. Suomalaisen kulttuurin perusvoima on kuitenkin lähtöisin omasta tekemisestä, pitkästä historiallisesta suhtautumistavasta, jolle vuodenaikojen vaihtelu ja elämä Pohjan perillä on antanut omalaatuisen vahvuuden. Tällä ydinvoimalla olemme raivanneet tien Eurooppaan ja maailmalle. Väitän, että osaaminen, hoksaaavaisuus ja uusien asioiden keksiminen on aina ollut suomalaiselle yhteiskunnalle ominaista. Niin sanottu kansanviisaus on tulosta historiallisista kokemuksista, mutta myös kyvystä käyttää mielikuvitusta ja löytää sen avulla keinoja todellisuuden hahmottamiseen ja hallitsemiseen. Käsityökerho, laulukuoro tai videoprojekti saattavat eri tavoin auttaa tekemään elämästä syvempää ja jännittävämpää.Suullisen ja kirjallisen tallenteen varassa satoja vuosia säilynyt kansantaide on löytänyt uusia tekijöitä ja ilmaisutapoja esimerkiksi erilaisten käden taitojen näyttöinä ja uusiutuvassa esinekulttuurissa. Tilkkupeitteistä grafiikkaan, maisemansuojelusta vatsatanssiin, teatterista bändisoittoon -kaikkea tätä voi löytää harrastuksekseen. Niin tärkeää kuin oma tekeminen onkin, sille on hyötyä ohjauksesta ja tiedon lisääntymisestä. Ja etsivä löytää, esimerkiksi oman kunnan kirjaston hyllyistä, mediasta, tietokoneen hakuavuista puhumattakaan. Työ saattaa vaatia viitseliäisyyttä, mutta kaikki hyvä ei tule ilmaiseksi ja itse löydetty ratkaisu luovan yrityksen pulmaan tuottaa keksijän ilon.

Kultuurin alueellisin voimin voidaan myös osoittaa, ettei vain suuri ole kaunista ja vaikuttavaa. Pienessä ja syrjäisessäkin ympäristössä kulttuuri saattaa vetää uutuudellaan -tai perinteellään -harrastajia ja muuten uteliasta väkeä puoleensa. Alueillakin menneisyttä koristelevan tuohivirsuromantiikan aika on ohi. Nopeat kulkuyhteydet ja kosketukset ammattitaiteilijoihin rohkaisevat ja tukevat paikallista tekemistä. Oma osuutensa tässä on jo kolme vuosikymmentä vaikuttaneilla alueellisilla läänintaiteiljoilla, joilla vuosien mittaan on vaihdellen katettu kaikki taiteenalat rakennustaiteesta runouteen ja sirkukseen. Eikä työ ole mennyt hukkaan. ’Taide kuuluu kaikille" on tunnuslause, joka innostaa myös tekemään ja ohjaamaan esityksiä turuilla ja toreilla. Läänintaiteilija saattaa toimia ammattitaiteilijoiden kouluttajana ja toisaalta luoda umpeen sitä säröä, joka syntyy harrastajan ja kaukaa nähdyn ja vierastetun korkeakulttuurin kohtaamisesta.

Kun Euroopan Unioniin joitakin aikoja sitten liittyi kymmenen uutta jäsenmaata, heidän esittelyssään korostui kansallinen ja paikallinenkin kulttuuriperintö ja oma henkinen rikkaus. Nyt näyttää siltä, että kaikki oli vain lavastusta tuon yhden päivän vuoksi. Televisio välitti kuvan luottavaisista ja iloisista ihmisistä ja heidän aikaansaannoksistaan. Siinä oli kulttuurin kädenojennus eri maista koko muulle Euoropalle. Myös luonnolla oli osuus vuoropuhelussa. Jälkeenpäin olen kuitenkin tullut mietteliääksi ja pettyneeksikin. Tuotiinko kaikki tämä taiteen ja elämän rikkaus esiin vain juhlan ja juhlamielen vakuudeksi? Haluttiinko sillä nostaa yleistä tunnelmaa pois niistä arkisista ja vaikeista asioista, joiden kanssa Eurooppa ja Euroopan Unioni joutuu ponnistelemaan. Riittääkö voimia huolehtimaan henkisestä kasvusta myös vastaisuudessa, kiistojen tuivertaessa ja yhteiskunnallisten ongelmien jäädessä ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi. Jos kulttuuri on vain juhlahetkiä varten, sille ei synny tilaa panna ihmisiä ajattelemaan, ravistella puutuneita ennakkoasenteita ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta.

Saattaa näissä oloissa syntyä sellainenkin käsitys, että Suomi on erityisen kykenevä viemään kulttuurin ilosanomaa muulle maailmalle ja keräämään tyytyväisyyspisteet -myös rahassa mitaten -itselleen. Välikäsien joukko on huomattavasti lisääntynyt, ja toisinaan tuntuvat sekä puurot että vellit palavan pohjaan. Luovuusmantraa käytetään kaikessa sovusssa erilaisten kontrollien ja ehtojen vieraista lähteistä peräisin olevien nimikkeiden kanssa. Siinä missä jatkuvasti ja aiheellisesti jaksetaan korostaa tieteen ja tutkimuksen vapauden vaatimusta ja nähdään tulosvastuu byrokraattisena kummajaisena, oikeutus kulttuurin vapaudelle nähdään usein taloudellisen tai statushyödyn sävyttämänä. Uskoa siihen, että luovuus on aina luonteeltaan positiivista, on jokseenkin mahdoton horjuttaa. Hakukone Googlesta hakusana "creativity" tarjoaa noin 13 miljoonaa viitettä, kaikki ilmeisen myönteisiä, rakentavia ja - kaupallisia. Luova kyky on ostettavissa tai sijoitettavissa erityisasemaan, varsinkin jos siihen vielä yhdistyy bisarri julkisuudelle altis elämäntyyli.

Maailman muuttuminen koetaan nykyään nopeitten vaihtelujen, riskien, voittojen ja tappioiden kautta. Kulttuuria ja taidetta tekevät kuitenkin usein ihmiset, joilla on halu ja kyky nähdä kriittisesti ja vaihtoehtojen avulla. Toisaalta tällainen näkemys perustuu joskus siihen, että ihminen tuntee suhteessaan maailmaan ja yhteiskuntaan jonkinlaisen vamman, joka pakottaa hänet purkamaan oman ahdistuksensa tai visionsa taiteeseen. Nuoren sukupolven kulttuuri politiikkaan on syntynyt suurempaa avoimuutta ja rohkeutta. Nopeita tuloksia vaativa elämänsyke pudottaa helposti syrjäiset ja hiljaiset ja suosii vauhdissa pysyvää ja pelin sääntöihin tottunutta. Kulttuurisen pääoman haltijalla saattaa olla hallussaan avaimet menestykseen, mutta tasa-arvoisen ja monimuotoisen vaikuttamisen väylä tukkeutuu helposti agressiivisen markkinatalouden ja ennalta määrätyn lopputuloksen putkeksi.

Tulevaisuuden kulttuuripolitiikan pitää tapahtua lähempänä ihmisiä kuin lakipykälin vahvistettua auktoriteettivaltaa. Eri alueilla, olivatpa ne maantieteellisiä tai toiminnallisia, pitää voida kehittää erilaisia malleja kulttuurin merkityksen selventämiseksi ja sen lähentämiseksi ihmisten elämään. Siihen pääsemiseksi voi hahmotella esimerkiksi neljä tekemisen tietä: tietämisen, toimimisen, tahtomisen ja uskomisen. Tietämisellä opitaan tuntemaan uusia asioita, ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita. Toiminnan tulee tähdätä kulttuuristen perusoikeuksien tasa-arvoiseen jakautumiseen, sopimusten kunnioittamiseen säädösten pakon sijasta. Tahtoa tarvitaan, jotta kolmen hallinnollisen päätoimijan, valtion, kuntien ja kolmannen sektorin kansalaisjärjestöjen kesken saataisiin aikaan mielekäs yhteistyö käytössä olevien voimavarojen sijoittamiseksi. Ja kaikilta hyviltä aikeilta ja yrityksiltä putoaa uskottavuus, ellei nähdä kulttuurin merkitystä inhimillisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen keskustelun ylläpitäjänä. Viime kuussa julkaistu 46. Maailman teatteripäiväjulistus, kirjoittajanaan meksikolainen näytelmäkirjailija Victor Hugo Rascón Banda, sanoo tämän niin että se soveltuu kaikkeen kulttuuri iin: "Teatteri -ja siis kulttuuriin muutkin lajit -heijastaa ihmiskunnan olemassaolon tuskaa ja ratkaisee ihmisyyden arvoituksia. Kulttuurissa eivät puhu vain sen tekijät vaan ajan yhteiskunta.

Kulttuurilla on vihollisensa: taidekasvatuksen puute, joka estää lapsia löytämästä kulttuuria ja nauttimasta siitä; köyhyys joka eristää yleisön sille tärkeistä kokemuksista; tuesta päättävien välinpitämättömyys ja laiminlyönti.

Entisaikoina kulttuuri ja taide oli jumalien ja ihmisten välistä kanssakäymistä, mutta meidän aikamme kulttuuri on ihmisen puhetta ihmiselle. Tarvitsemme kulttuuria ymmärtääksemme mitä meille on tapahtumassa, saadaksemme tietoa tuskasta ja kärsimyksestä, mutta myös nähdäksemme toivon säteen arkipäivän kaaoksessa ja painajaisessa."