Vaikuttaako plasebo, oikeasti?

Lääketieteen etiikan dosentti, yliopistonlehtori Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta puhui Tieteen päivillä plasebosta. Mistä siinä on kyse? Vaikuttaako plasebo, oikeasti?

Varhaisimmat viittaukset lääkkeiden plasebovaikutukseen löytyvät jo Platonin teksteistä. Itse termin alkuperä tulee latinankielisestä sanasta ”placeo”, ”miellyttää”. Lääketieteen sanakirjoihin plasebo ilmestyi 1700-luvun lopulla, jolloin sitä kuvattiin aineeksi, jonka tarkoitus on pikemminkin miellyttää kuin hyödyntää potilasta.

Plaseboa on tutkittu lääketieteessä jonkin verran, ja tunnetuin käsitys lienee se, että plasebo vaikuttaa kolmannekseen potilaista. Käsitys pohjaa Louhialan mukaan artikkeliin, jonka yhdysvaltalainen anestesiologi Henry Knowles Beecher kirjoitti

1950-luvulla koskien plasebovaikutuksen esiintymistä lääketieteessä.
Beecher väitti, että 35 prosenttia potilaista saa plasebosta apua. Beecherin tutkimusta on Louhialan mukaan kritisoitu siitä, että analysoidessaan plasebosta tehtyjä tutkimuksia Beecher niputti monta eri asiaa samaan koppaan, jota hän kutsui plaseboksi. Hän jätti muun muassa huomioimatta sen seikan, että ihmiset tuppaavat parantumaan myös itsestään. Hän jätti huomioimatta senkin, että potilaat saivat monenlaista muutakin hoitoa samoihin aikoihin, kun heille annettiin plasebolääkettä.

Louhialan mukaan plasebon toimivuutta on yleisestikin liioiteltu. Se seikka, että parantavaa ainetta sisältämättömät tabletit toimisivat, ei Louhialan mukaan pidä paikkaansa. Itse tabletit eivät toimi, vaan konteksti, jossa hoitoa annetaan, toimii.

– Plasebo ymmärrettynä parantamatonta aineena sisältäväksi lääkkeeksi ei todellakaan sellaisenaan vaikuta, mutta sen sijaan lääkärisuhde, hoitajasuhde ja ympäristöön liittyvät elementit vaikuttavat merkittävästi ja todellisesti. Näitä ilmiöitä ei tule nimittää plasebovaikutukseksi, Louhiala sanoo.

Hän ehdottaakin, että plasebovaikutuksen sijaan alettaisiin käyttää käsitettä hoivavaikutus.

 

LaY/Viestintä/RJ