Koulutusta työnohjaajaksi (22.12.2009)
Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut järjestää kaksivuotisen ryhmätyönohjaajakoulutuksen yhteistyössä Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalveluiden sekä Ryhmätyö ry:n kanssa. Koulutus alkaa maaliskuussa 2010.
Arktis-tutkijakouluun uusia tutkijakoulutettavia (22.12.2009)
Arktis-tutkijakoulun johtokunta on valinnut kuusi uutta tutkijaa opetusministeriön rahoittamille kokoaikaisille tutkijankoulutuspaikoille vuosiksi 2010–2013. Tutkijankoulutuspaikat on tarkoitettu väitöskirjatyön tekemiseen.
Meriläinen ja Niinimäki mediataidekilpailun finaaliin (22.12.2009)
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat Aku Meriläinen ja Matti Niinimäki on valittu Turun kulttuuripääkaupunkisäätiön järjestämän mediataidekilpailun finaaliin. Jury nosti kovatasoisen kilpailun finalisteiksi seitsemän työtä.
Lapin yliopiston hallitus perusti yliopistorahaston (21.12.2009)
Lapin yliopiston hallitus on perustanut Lapin yliopistorahaston ja sen alarahastoksi Uarctic-rahaston. Ensimmäiset tukirahat tilille kolahtavat Lapin yliopistosäätiön juhlavuoden keräyksestä.
Rehtori nimitti yliopistoneuvoston (18.12.2009)
Lapin yliopiston rehtori on nimittänyt 18.12.2009 uuden johtosäännön mukaisen yliopistoneuvoston ajalle 1.1.2010-31.12.2012 (opiskelijajäsenten osalta ajalle 1.1.2010-31.12.2010).
Rehtori nimitti dekaanit (18.12.2009)
Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola on nimittänyt tiedekuntia kuultuaan dekaanit 1.1.2010 alkavaksi kaksivuotiskaudeksi.
Arktisen alueen venäläiset tutkimusretket (16.12.2009)
Arktisen keskuksen kirjaston uusi kirjanäyttely esittelee venäläisiä Arktisen alueen tutkijoita ja tutkimusretkiä 1700-luvun alusta viime vuosisadan loppuun.
Tutkimus hyvinvointipalvelujen johtamisesta (15.12.2009)
Lapin yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston Hyvinvointipalvelujen arvoverkon johtaminen -tutkimus on saanut Työsuojelurahastolta rahoituksen 1½ vuodeksi.
Seminaari talvitaiteen ilmaisukeinoista (14.12.2009)
Lapin yliopistolla järjestetään keskiviikkona 16. joulukuuta klo 15–18 Winter Art – Union of Snow, Ice and Light -seminaari, jossa kuullaan kokemuksia sekä Lapista että Harbinista.
José-Carlos García-Rosell Yhtymä-tutkijakouluun (11.12.2009)
Lapin yliopiston markkinoinnin jatko-opiskelija kauppatieteiden lisensiaatti José-Carlos García-Rosell on valittu yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnalliseen tutkijakouluun ajalle 2010–2011.
Energiansäästö on yhteinen asiamme (11.12.2009)
Opiskeluun, opetukseen, tutkimukseen ja hallinnolliseen toimintaan tarvitaan runsaasti energiaa. Mitä moninaisimmat tekniset laitteet kuluttavat energiaa, mutta energiaa voidaan myös säästää.
Mediataidetta Arktikumissa (11.12.2009)
Arktikumin luokkahuoneessa on esillä 15.–19. joulukuuta 2009 mediataiteen opiskelijoiden Icewarm-installaatio.
Kirsi Kuusikko hallinto-oikeuden professoriksi (9.12.2009)
Lapin yliopiston hallitus on ottanut oikeustieteen ja filosofian tohtori Kirsi Kuusikon hallinto-oikeuden professorin tehtävään oikeustieteiden tiedekuntaan 1.1.2010 lukien.
Talvitaidetta Rovaniemellä (7.12.2009)
Rovaniemellä on esillä joulukuussa 2009 valokuvanäyttely Harbinin talvitaidetapahtumista, lumi- ja jääinstallaatio sekä seminaari talvitaiteen ilmaisukeinoista.
Harjoittelija Lapin yliopistosta (3.12.2009)
Työnantajat voivat lähettää harjoittelupaikkatarjouksia Lapin yliopistolle 8.12.2009 asti, mikäli he hakevat yliopistolta tukea harjoittelijan palkkakustannuksiin vuodelle 2010.