Luodaan yhdessä tulevaisuutta!
Lapin yliopiston tutkimus, koulutus ja taiteellinen toiminta ovat tukeneet pohjoisia yhteiskuntia, yhteisöjä ja elinkeinoelämää jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan – Suomessa ja kansainvälisesti. Jatkossakin yliopisto edistää strategiansa mukaisesti kestävää kehitystä, hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti.
Siihen tarvitsemme myös Teidän tukeanne. Toimintansa tukemiseksi ja lahjoitusten vastaanottamiseksi
Lapin yliopisto on perustanut Lapin yliopistorahaston. Yliopistorahasto tukee ja edistää taloudellisesti Lapin yliopiston perustoimintaa tai erillisten alarahastojen osalta erikseen määriteltyä yliopiston toimintaa. Rahasto voi muun muassa ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Tavoitteena on kerätä ensi vaiheessa rahastoon vähintään miljoona euroa.
Lahjoita siis yliopistomme tutkimukseen, koulutukseen ja taiteelliseen toimintaan – samalla rakennat kanssamme yliopiston ja pohjoisten alueiden tulevaisuutta!