Luodaan yhdessä tulevaisuutta!
Lapin yliopiston tutkimus, koulutus ja taiteellinen toiminta ovat
tukeneet pohjoisia yhteiskuntia, yhteisöjä ja elinkeinoelämää jo yli
kolmenkymmenen vuoden ajan – Suomessa ja kansainvälisesti. Jatkossakin
yliopisto edistää strategiansa mukaisesti kestävää kehitystä,
hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti.
Siihen tarvitsemme myös Teidän tukeanne. Toimintansa tukemiseksi ja
lahjoitusten vastaanottamiseksi
Lapin yliopisto on perustanut Lapin
yliopistorahaston. Yliopistorahasto tukee ja edistää taloudellisesti
Lapin yliopiston perustoimintaa tai erillisten alarahastojen osalta
erikseen määriteltyä yliopiston toimintaa. Rahasto voi muun muassa ottaa
vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Tavoitteena on kerätä ensi
vaiheessa rahastoon vähintään miljoona euroa.
Lahjoita siis yliopistomme tutkimukseen, koulutukseen ja taiteelliseen
toimintaan – samalla rakennat kanssamme yliopiston ja pohjoisten
alueiden tulevaisuutta!