Charles University, Tsekki

opetuskieli: englanti
vaihdon kesto: 26.09.11-16.06.12
opiskeluala: sosiologia, politiikkatieteet

Yleistä
Vietin reilu 9kk Prahassa Kaarlen yliopistossa. Osallistuin pääasiassa maisterivaiheen seminaareihin, koska näitä kursseja oli tarjolla englanniksi. Suurin osa oli itsenäistä työskentelyä eli artikkelien lukemista ja kommentoimista. Työmäärä vaihteli laajasti riippuen kurssin vetäjästä. Yhteiskuntatieteiden kampus ei varsinaisesti ollut mikään hengailumesta, joten vapaa-aika piti viettää muualla. Aikaa jäi reissailla kun mieli teki ja etäisyydet ovat Tsekeissä lyhyitä. Suosittelen lämpimästi kielikurssia ennen vaihtoon lähtöä tai viimeistään vaihtopaikassa. Prahassa englantia höpisemällä pärjää kohtuullisesti, mutta muualla menee hankalaksi. Yliopisto tarjoaa soluasunnon n. 15km keskustasta, mutta asuntoja löytyy hyvin ja edullisesti myös yksityisiltä. Google translate on hyvä apu jolloin ei välttämättä joudu maksamaan englantilisää siitä täydellisestä art nouveau palatsistaan.

Palvelut vaihtokohteessa:

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutorointi oli aika vähäistä. Orientaatio-ohjelmaan kuului yksi pakollinen päivä jolloin hoidettiin kaikille opiskelijakortit ja tunnukset koneille. Muuten vastaanottoa ei suuremmin ollut, jotain ohjelmaa järjestettiin, mutta se ei ollut kovin selkeää.

Opintoneuvonta
KV-toimistosta vastailtiin ihan hyvin maileihin.

Asuntoasiat
Kaarlen yliopisto tarjosi soluhuoneen pienellä rahalla, mutta päädyimme etsimään itse asunnon yksityiseltä koska olin tyttöystäväni kanssa vaihdossa.

Kirjasto
Kirjastoja oli useita ja niihin piti täytellä erilaisia lappuja. Kirjoja oli ihan kattava valikoima, mutta kirjastot sijaitsivat aika hajallaan.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
En koskaan saanut tunnuksiani tai langatonta nettiä toimimaan yliopistolla, mutta omalla koneella pärjäsi hyvin.

Ruokailu
Opiskelijaravintoloita (Mensoja) on useita ympäri kaupunkia. Ruoka maksoi yleensä vähän alle kaksi euroa ja laatu oli sen mukaista. Opiskelijakorttiin piti ladata rahaa ja maksaa sillä ruuat.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
700€

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Prahassa löytyy puuhaa joka lähtöön. Teatteriin ja oopperaan saa naurettavalla hinnalla lippuja. Kaupungissa on mukavia puistoja. Kaikentyyppiset urheilumahdollisuudet ovat hyvät, joskin pyöräily vähän jännää ennen kuin pääsee ulos kantakaupungista. Tsekki on yleisesti ulkoiluaktiviteeteistä pitävän puuhamaa, lisäksi se on keskellä Eurooppaa joten moni asia on lähempänä kuin vaikkapa Lapissa. Oluen hinta on varsin kohtuullinen.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Iso yliopisto tarjoaa mukavan kattauksen kursseja. Prahassa on mainio joukkoliikenne sekä hintataso asumisen, syömisen ja juomisen puolesta on inhimillinen. Kaupungilla riittää hulinaa joka lähtöön.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Opetuksen taso ja työmäärä vaihteli todella paljon riippuen opettajasta. Yhteiskunta- ja humanististentieteiden laitokset sijaitsivat aika kaukana kyliltä. Noin puolet kursseista joihin ilmottauduin keväällä peruttiin/muuttuivat. Keski-Euroopan talvi on kaamea.


Charles University, Tsekki

opetuskieli: englanti
vaihdon kesto: 27.09.2011 - 25.01.2012
opiskeluala: kasvatustiede

Yleistä
Opiskelu Prahassa oli rentoa ja mukavaa, joten suosittelen Charles Universitya mielelläni! Tiedekunnan henkilökunnalta sai apua riittävästi ja ongelmia ei juurikaan ollut. Suosittelen kurssien aluksi selvittämään kotiyliopistolta mitkä kursseista on mahdollista saada korvaavuuksia, jotta vaihdon päätteeksi ei tule ikäviä yllätyksiä. Asunnon suhteen olin onnekas, sillä vuokraisäntä puhui riittävästi englantia ja oli muutoinkin avulias ja ystävällinen. Tshekkien ruokakulttuuri oli ehkä pidemmän päälle puuduttavaa, sillä ravintoloiden ruokalistat koostuivat hyvin raskaista ruuista ja kaikki tuntui olevan uppopaistettua. Käsitys kasvisruokavaliosta oli hyvin kaukana suomalaisesta käsityksestä, mutta onneksi Prahassa oli muutama kasvisruokaravintola, jonne oli toisinaan mukava mennä syömään vähän kevyemmän tuntuinen ateria. Mutta ulkona syöminen on edullista, jota tulen kaipaamaan Suomessa vielä pitkään. Historiallisena kaupunkina Praha tarjosi paljon nähtävyyksiä, museoita ja näyttelyitä, joista pidin kovasti. Myös ooppera ja baletti ensikertalaiselle olivat huikeita kokemuksia, sillä pelkästään rakennukset olivat kauniita. Tshekissä on paljon myös mielenkiintoisia pikkukyliä, joihin kannattaa mennä tutustumaan. Oman vaihtoni ajalle osui myös Tshekin edellisen presidentin hautajaiset, jotka toivat tsekkien historian ja kulttuurin helposti tavoitettavaksi. Se laajensi merkittävästi käsityksiäni Tshekistä ja lisäsi ymmärrystäni kansalaisten maailmankuvaa kohtaan.

Palvelut vaihtokohteessa:

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Kaikki muu toimi oikein hyvin ja tietoa oli saatavilla. Ainoastaan Erasmus-buddya en koskaan tavannut hänen kiireisen opiskelu- ja työelämän takia.

Opintoneuvonta
Sitä sai tarvittaessa sekä Czeck Society -kurssin ensimmäisillä luennoilla koordinaattori kyseli ja neuvoi kuinka tulee toimia kursseihin liittyen.

Asuntoasiat
Opiskelija-asuntolaan pääseminen oli käsittääkseni varsin helppoa, mutta itse halusin lähteä etsimään yksityistä asuntoa yhdessä toisen opiskelijan kanssa.

Kirjasto
En käyttänyt kirjastopalveluita Prahassa, vaan suomalaisen verkkokirjaston palvelut riittivät hyvin omiin tarpeisiini.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Kun omassa asunnossa netti toimi, niin muita tietokoneita, yms. en tarvinnut.

Ruokailu
Yliopistolla oli kuulemma pieni ruokala, mutta useimmiten söin kodissani tai sitten ulkona muiden opiskelijoiden kanssa.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
n.500€

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Vapaa-ajalla oli mahdollisuuksia ihan mihin tahansa mitä itse halusi tehdä. Itse kiersin useissa nähtävyyksissä, shoppailin, kävin leffoissa yliopiston leffakerhossa ja elokuvateattereissa, baletissa, oopperassa, matkustelin, zumbasin sekä kiersin useissa eri kahviloissa, teehuoneissa ja ravintoloissa. Biletystä ja muita opiskelijatapahtumia oli joka lähtöön ja useana iltana viikosta.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:
Praha on kaupunkina upea ja kiehtova, josta on helppo löytää tekemistä. Sijaintinsa puolesta sieltä on myös näppärää lähteä muihinkin Euroopan maihin. Vaikka opiskelutarjonta on kapeahko, niin silti löysin hyvin mielenkiintoisia kursseja!

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Tshekkien kielitaitoa ei ole kaikkein parasta ja se välillä hidasti asioiden toimittamista.

Charles University, Tsekinmaa

opetuskieli: englanti, tsekki
vaihdon kesto: 29.9.2009 - 19.2.2010
opiskeluala: kuvataide / taidekasvatus

Yleistä

Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskeluaikani oli todella hvyä! Hakuprosessi tuntui välillä turhauttavalta ja monimutkaiselta, mutta sen jälkeen kaikki sujui hyvin. Prahaan matkustin bussilla Tukholmasta (bussiin sai kätevästi vietyä enemmän matkatavaroita). Pois tulin lentämällä. Asuntoa on helppo etsiä jo etukäteen, jos ei halua mennä asumaan asuntoloihin. Asuntolat ovat todella edullisia, mutta melkoisen ankeita (yleensä 2 hengen huoneet). Itse halusin ehdottomasti etsiä asunnon muuta kautta. Etsimme 2 muun suomalaisen kanssa asunnon etukäteen suomesta käsin netistä. Lisäksi asuntoon muutti new yorkilainen tyttö. Asuntoasiat järjestyivät siis hyvin ja olin todella tyytyväinen. Tsekkiläistä pankkitiliä en ottanut vaan nostin korunoita kerralla enemmän. Maksoimme myös vuokran käteisellä. Käytin maksamiseen myös pankkikorttia. Puhelimeen otin tsekkiläisen pre-paid liityymän. Sen hankintaan saimme apua tuutoriltamme, mutta se onnistuu varmasti myöskin ilman apua. Tekemistä ja ohjelmaa vaihto-opiekelijoille oli järjestetty todella paljon ja muihin vaihto-opiskelijoihin tutustui helposti. Onneksi tutustuin myös paikallisiin opiskelijoihin, sillä olin samoilla kursseilla heidän kanssaan. Uusia ystäviä tulikin paljon ja yhteyttä pidetään varmasti jatkossakin. Matkustelu Prahasta käsin on helppoa ja edullista. (esimerkksi Student Agency- bussifirma!) Vaihto oli mahtava kokemus ja sen ikävin puoli oli Prahasta pois lähteminen.

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Vaihto-opiskelijoille oli järjesjetty todella paljon ohjelmaa ja meillä oli myös opiskelija-tuutorit.

>Opintoneuvonta

Tarvittaessa.

>Asuntoasiat

Mahdollisuus asuntolaan oli, mutta itse hankin asuntoni yksityiseltä välitysfirman kautta.

Kirjasto

En käyttänyt juurikaan kirjaston palveluja.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Koululta sai tunnukset yliopiston tietokoneisiin ja ne toimivat kätevästi. Yliopiston käytävillä oli myös koneita, joihin tunnuksia ei tarvittu.

Ruokailu

Kasvatustieteiden tiedekunnassa olli kahvila, josta sai patonkia, kahvia yms. ja myös ruoka-annoksia. Varsinainen kouluruokala oli n. 5min. kävelymatkan päässä. En tosin käynyt kyseisessä ruokalassa kuin muutaman kerran. Maksu siellä tapahtuu ISIC-korttiin ladattavalla rahalla. Itse en ladannut korttiin rahaa, joten kaverini maksoi ruokani niinä muutamina kertoina kun ruokalassa kävin. Hinta-laatusuhde ruokalassa oli erinomainen. Noin euron maksavaan ruokaan kuului keitto, pääruoka ja juoma. Pääruuissa oli vaihtoehtoja. Koulupäiväni olivat kuitenkin yleensä lyhyitä, joten ruokalassa ei tullut juurikaan käytyä. Yleensä kävimme syömässä muuten ravintoloissa (edullista) tai kokkailimme kotona.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n.500

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Prahassa vapaa-ajan mahdollisuudet ovat loistavat ja hinta-taso edullinen (esimerkiksi kansallisteatterin baletti, ooppera yms. esityksiin oli mahdollista saada lippuja muutamalla eurolla) Tekemistä ja tapahtumia riitti niin paljon, että välillä tuli valinnanvaikeus. Itse kävin todella paljon keikoilla, teatterissa, näyttelyissä, yms.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Kaupunkina Praha oli täydellinen; kaunis, paljon tekemistä ja näkemistä. Sijainti on myös mahtava; matkustelu oli helppoa ja edullista. Esullinen hintataso takasi sen, että oli mahdollisuus syödä paljon ulkona, käydä keikoilla yms. muuta vapaa-ajan vietettä.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Tsekin kieli on melko hankalaa oppia. Kävin kielikurssin, mutta en silti tsekin kielen tasoni jäi hyvin alhaiseksi. Onneksi englannilla pärjäsi hyvin! Osa käymistäni kursseista eivät olleet kovinkaan hyvätasoisia, joten en tiedä onko kaikista kursseista hyötyä opiskeluihini. Toisaalta muutamat kurssit puolestaan olivat todella hyviä ja antoisia.

Charles University, Czech Republic

opetuskieli: englanti (vaihtareille tarjottavat kurssit), tsekki (peruskurssit)
vaihdon kesto: 29.9.2009 - 19.2.2010
opiskeluala: Kuvataidekasvatus

Yleistä

Vaihto-aika kului kuin siivillä, koko ajan oli niin paljon tehtävää ja nähtävää, ettei kaikkeen edes ehtinyt mukaan. Tapasin paljon mahtavia ihmisiä ja olin onnekas päästessäni yliopistossa erityisesti meille järjestetylle taiteen tutkimuksen kurssille, jonka osallistujista ja opettajasta muodostui tiivis perhe meille kaikille. Kaikin puolin kokemus oli minulle hyvin antoisa. Vinkkejä... - yliopistossa on oltava omatoiminen, eikä odotettava valmista lukujärjestystä. - Kansainvälisen klubin retkille kannattaa osallistua, siellä tutustuu ihmisiin ja näkee paikkoja Tsekin ulkopuoleltakin. -Junissa ei saa opiskelija-alennuksia, mutta ryhmäalennuksia kyllä. -Metroissa kulkee paljon tarkastajia - hanki lippu. Sakko on n. 30e. (Mustek ja Muzeum -metroasemilla on lipputoimistot, joista saa pitemmän ajan lippuja.. muutoin joka asemalla on automaatit yksittäisille lipuille. ) -Yli 26-vuotiaat eivät saa alennusta matkalipuista -Trami-pysäkeillä ei ole automaatteja --ja trameista lisää: ne vaihtavat numeroita puolenyön jälkeen. -student agencyn busseilla pääsee halvalla esim Wieniin (menopaluu alle 30 e) -tervehtimisestä: opettele poskisuutelemisen jalo taito - monet vaihtari-ystäväsi arvostavat sitä! (tsekit tosin eivät tätä harrasta.) -sunnuntai-iltaisin Globe-kirjakauppa/kahvilassa on ilmaisnäytöksiä elokuvista englanninkielisin tekstityksin. Maista paikan loistavaa porkkana-kakkua!!

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Kaikki nämä toimivat loistavasti syksyllä, kesälukukaudelle tulleilla on vaikuttanut olevan enemmän ongelmia.

Opintoneuvonta

Kurssien kokoaminen lukujärjestykseksi oli pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni. Parhaiten lukujärjestyksen sai koottua ilmaantumalla paikalle kullekin kiinnostavan kuuloiselle kurssille ja kyselemällä opettajalta lisää. Sitten saattoi jättää pois ne, mitkä eivät tuntuneet hyviltä itselle.

Asuntoasiat

Etsimme netistä vuokranvälityspalstoilta ja expats.cz -sivustolta kämppiä ennen Prahaan lähtöä. Meitä oli 3 tyttöä taidekasvatuksen laitokselta ja tyttö New Yorkista, johon tutustuimme netin välityksellä. Saavuttuamme Prahaan asuimme hostellissa viikon, kunnes pääsimme muuttamaan yhteen katselemistamme kämpistä. Vuokra oli 280 e/henkilö ja kämppä hyvällä paikalla (Vinohrady)

Kirjasto

Kirjastoa minun ei juuri tarvinut käyttää, sillä kursseilla, joille osallistuin, tarpeellinen materiaali jaettiin meille. Loput löytyivät kätevästi netistä.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Käytin nettiä kotona omalla kannettavalla.

Ruokailu

Opiskelija-ruokaloissa ruokailua varten tulee ladata rahaa opiskelija-kortille, mutta Tsekissä ruoka on muutenkin sen verran edullista, että itselläni ei tullut ruokaloissa useinkaan käytyä.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

550 e

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Prahassa on tekemistä jatkuvasti - teatteria, konserttia, oopperaa, balettia, pubeja, klubeja ja näyttelyitä.. parasta on tietenkin kohtuullinen hintataso, jolloin opiskelijallakin on varaa harrastaa näitä! Matkustaminen naapurimaihin voi olla erittäin edullista ja muiden Erasmusten kanssa vietetyt illalliset ja kaupunkiin tutustumis-retket ovat ehdottomia :)

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Kulttuuri- ja historia, omaleimainen kulttuuri, suuren, mutta pienen kaupungin vilkkaan rento elämäntapa, hintataso, Erasmus-opiskelijoille paljon tapahtumia, matkustusmahdollisuudet

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Tsekin kieli on haasteellinen oppia, useinkaan palveluammateissa ei puhuta englantia. Tämänkin asian kanssa kyllä pärjää!

Charles University

opetuskieli: Kaikki kurssit olivat englanniksi, ei tsekiksi
vaihdon kesto: 29.09.08 - 18.06.09
opiskeluala: Erityiskasvatus, englanti, tsekin kieli ja kulttuuri, seikkailukasvatus

Yleistä

Aivan mahtava vuosi, upea kaupunki, sain paljon uusia ystäviä, ehti kunnolla tutustua Prahaan ja sen ympäristöön. Prahassa on todella halpaa esim. matkustelu, syöminen ja juominen. Syksyllä oli kauniit ruskan värit, talvella satoi vähän luntakin, ja kesä tuntui alkavan jo huhtikuussa! Prahassa on todella paljon nähtävyyksiä, puistoja, kirkkoja, upeita rakennuksia, aina riitti ihailtavaa. Yöelämä oli myös oikein riittoisaa, Erasmusjuhlia järjestetään joka viikko! Prahassa on todella paljon turisteja, se voi joskus olla hieman rasittavaa. Asiakaspalvelu esim. ruokakaupoissa on kaukana Suomen tasosta, mutta siihen tottuu! Opintojakin ehdin suorittaa 57 op., vaikka matkustelin todella paljon. Erasmusopiskeiljoille tarkoitetut kurssit ovat helpohkoja, mutta itse osallistuin myös englannin tunneille tsekkiläisten opiskelijoiden kanssa, ja siellä piti tehdä töitäkin arvosanojen eteen. Prahasta lentää myös paljon halpalentoyhtiöitä, joten halvalla pääsee vaikka Roomaan tai Lontooseen piipahtamaan. Asuin omassa vuokrakämpässä kahden espanjalaistytön kanssa, se oli hyvä päätös, koska asuntolasta on aika pitkä matka keskustaan ja siellä joutuu jakamaan esim. keittiön koko käytävän kanssa. Löysimme kämppämme netistä välittäjäfirman sivuilta. Tämä oli nyt todella lyhyt kuvaus, mutta siis suosittelen Prahaa todella paljon vaihtokohteeksi!

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutoriani en koskaan tavannut, ei haitannut, kansainvälisen toimiston ihmiset olivat usein huonolla päällä, kiireisiä, mutta kyllä asiat aina selvisivät

Asuntoasiat

Saapuessani asuntolaan, sanottiin vaan we are full ja annettiin lappu käteen, missä luki toisen asuntolan osoite ja miten sinne pääsee, se oli aika yllättävää mutta loppujen lopuksi onnen potku

Ruokailu

En käynyt kertaakaan opiskelijaruokaloissa, taso oli kuulemma hyvin vaihtelevaa

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

400-500

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Kävin paljon kävelemässä, puistoja on paljon, Prahassa voi nähdä todella paljon kävelemällä, Oopperat ja baletit ovat todella halpoja, niitä kannattaa hyödyntää, Prahasta on helppo lähteä reissuun muihin Keski-Euroopan suuriin kaupunkeihin, kuten Wieniin, Berliiniin tai Budapestiin. Myös Tsekeistä löytyy upeita päivämatkakohteita. Elokuvissakäynti on puolet halvempaa kuin Suomessa. Tekeminen ei lopu kesken!

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Upea kaupunki, sijainti hyvä Euroopan sydämessä, hyvin erilaista kuin Suomessa, kurssivalikoima riittävä

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Kieli, koska tsekin kielen taidoista ei ole paljon hyötyä maailmalla, jos vertaa esim. englantiin, espanjaan, saksaan...

Charles University in Prague

opetuskieli: Osa kursseista oli kyllä järjestetty vain vaihto-oppilaille englannin kielellä, mutta osa kursseista, joihin osallistuin, olivat normaaleja kohdeyliopiston kursseja ja opetuskieli siis tshekki. En tietenkään ymmärtänyt kieltä, mutta ystävälliset opettajat käänsivät tärkeimmät osuudet englanniksi sekä avuliaat tshekkiläiset oppilaat tulkkasivat myös vierellä.
vaihdon kesto: 29.9.2009 - 19.2.2010
opiskeluala: Kuvataidekasvatus

Yleistä

Menin Prahaan muutama viikko etuajassa ennen varsinaisen vaihdon alkua, jotta ehdin saada kaikki käytännönasiat (asunnon hankinta, kulkuvälineet ja kaupunki tutuksi) hoidettua. (Tämä vähentää huomattavasti alkustressiä, jolloin kaikki uusia ja hoidettava ei tule samaan aikaan) Varsinaisessa vaihto-ohjelmassa meidän tuli toteuttaa 15 opintopisteen laajuinen taideprojekti, jonka ympärille sitten kokosimme muita käytännön taidekursseja oman valinnan mukaan. (esim. maalaamista, valokuvaamista jne) ((Projektin tuli koskea Prahaa ja itse valitsin mm. yhden paikan, johon keskityin: dokumentoin sitä ja tutkin sen historiaa ja tein lopulta siitä stopmotion-elokuvan.)) Projektia kehiteltiin ja toteutettiin koko vaihdon ajan ja lopulta esitettiin vaihdon loppuessa kolleegoille. Kyseiseltä projektilta vaaditaan kohdeyliopistossa melko paljon, joka kannattaa ottaa huomioon! Tämän lisäksi meille oli palkat tu kanadalainen taiteilija mentoriksemme, ja hän pitikin meille kurssin nimeltä Visual Art Practise as Inquiry, joka koostui viikottaisista tapaamisista eri gallerioissa/museoissa sekä opetuskeskusteluista. Tämä nimenomainen kurssi oli vaihdon parasta antia; meillä oli n.6 oppilaan hyvä tiimi ja loistava ryhmähenki ja pääsimme vierailemaan Prahan tärkeimmissä taidepaikoissa. Suoritin myös tshekin kielen ja kulttuurin kurssit, jotka olivat yleishyödyllisiä koko vaihtoa ajatellen. Suosittelen! Itse opiskelun lisäksi Praha antaa paljon mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon ja mikä parasta: opiskelijaystävälliseen hintaan! Kannattaa siis käydä näyttelyissä, teatterissa, baletissa, oopperassa ja konserteissa. Prahaan tulevat useat maailmaluokan tähdet esiintymään! Myös matkustelu on helppoa ja halpaa vierusmaihin, joten kannattaa tutustua Keski-Eurooppaan laajemminkin. Unohtamattominta koko vaihdossa ovat tietenkin uudet kansainväliset ystävät! Heiltä oppi muista kulttuureista ja koet uskomattomia persoonallisuuksia.

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Yleiset kansainväliset opiskelijapalvelut olivat melkko niukkoja. Meitä ei ohjeistettu kaikissa asioissa kunnolla (osassa tosin kädestä pitäen, kuten yleisten kulkuneuvojen matkapassin ja kansainvälisen opiskelijakortin hankinnassa) ja vastaanottokin oli joiltakin osin hiekan niuhaa. Kuitenkin meidän kuvataidekasvatusta opiskelevien vastaava ohjaaja oli erittäin lämminhenkinen, avulias ja informoiva.

Opintoneuvonta

Oma ohjaaja ja tshekkiläiset opiskelijakolleegat olivat avuliaita ja osaavia. Kansainvälisestä toimistosta ei juuri tietoa tullut.

Asuntoasiat

Asunnon olisi voinut hankkia ilmeisesti yliopiston kautta opiskelija-asuntoloista, mutta itse katsoin ystävieni kanssa yhteisen asunnon vapailta markkinoilta. Prahasta löytyy paljon kalustettuja asuntoja ulkomaalaisille asukkaille. Kannattaa googlettaa tai käydä katsastamassa tämä hyödyllinen sivusto: http://www.expats.cz , jossa on Prahassa asuville ulkomaalaisille kaikki hyödyllinen tieto. Mm. itse löysimme 2 muun suomalaisen tytön kanssa neljännen kämppiksen New Yorkista asumaan kanssamme. Meidän asunto oli kokoonsa (iso ullakkokämppä terassin kera) ja sijaintiinsa nähden (melko keskustassa) halpa (n.280e/kk) sisältäen sähköt, veden ja netin. Vuokraisäntä oli ystävällinen ja puhui hyvin englantia. Hän hoisi kaikki puutteet ja viat melko nopeasti, jos sellaisia oli, joten asumisoloista ei löydy valittamista.

Kirjasto

Prahassa saa varautua monimutkaisiin kirjastosysteemeihin. Useita upeita ja vanhoja kirjastoja löytyy, mutta asiointi niissä on sitäkin monimutkaisempaa. Kaikkialla ei puhuta englantia, kirjastokortin hankinta on prosessi ja itse kirjastossa asiointi vaatii tiettyjen rituaalien suorittamista. -Kirjastot ovat Tshekeissä selvästi hyvin suojeltuja ja kunnioitettuja. Varsinkin pääkirjastossa kirjastokortti/henkilöllisyys varmistetaan useaan kertaan siirtyessä kirjastossa osastolta toiseen ja laukkuja ja takkeja ei saa ollenkaan viedä sisälle. Usein kuitenkin kärsivällisyydellä ja määrätietoisuudella löytää hakemansa tiedot ja henkilökunta on loppujen lopuksi avuliasta.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Charles Universityssä kasvatustieteiden tiedekunssassa ei ollut montaa paikkaa opiskelijoille, jossa pääsisi tietokoneelle. Myös tekniikka ja ohjelmat ovat hiukka jäljessä verrattaen Lapin yliopistoon. Prahassa on kuitenkin paljon internetkahviloita ja kahviloita, joissa on ilmainen wifi.

Ruokailu

Ruokailu on halpaa (n.2e) opiskelijaravintola Menzassa, ja aivan syötävää. Kannattaa käyttää hyväksi. Muutenkin ruoka on Prahassa paljon halvempaa. Kunnon aterian keskivertoravintolassa/pubissa saa n. 100-150 korunalla, eli 4-6eurolla. Myös ruoka kaupassa on Suomen hintoihin verrattuna halvempaa.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

350€

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Prahassa riittää tekemistä. Kannattaa käyttää hyväksi mielenkiintoiset ja HALVAT museot ja näyttelyt, baletit, oopperat, ja konserttimahdollisuudet. Joka päivälle löytyy liikaakin tekemistä ja useasti tulee valinnanvaikeus. Prahasta on myös hyvät ja halvat yhteydet muihin Tshekin kaupunkeihin ja vierusmaihin, joten suosittelen tutustumista myös Prahan ulkopuolisiin kohteisiin.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Meille oli järjestetty erillinen kanadalainen ohjaaja/opettaja, jolloin saimme opetuksesta enemmän irti, emmekä jääneet oman onnemme nojaan.
-Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa Charles Universityssä vaihtareilta vaaditaan melko paljon, mutta samalla oppii myös paljon.
-Ei siis kannata lähteä vaihtoon lomailuasenteella!
-Paljon rikkaita kokemuksia ja museo/näyttelykäyntejä

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

-Kohdeyliopiston peruskurssit ovat melko helppoja ja osa tuntuu hyödyttömiltä omiin opintoihin nähden
-Byrokraattinen paperisota

Charles University in Prague, Tsekki

opetuskieli: englanti ja tsekki
vaihdon kesto: 15.9.2008 - 11.12.2008
opiskeluala: kuvataidekasvatus

Yleistä

Vaihto-opiskeluaikani oli 3kk, joka muihin opiskelijoihin verrattuna oli lyhyt, yleensä vaihtarit viipyivät Kaarlen yliopistossa 5kk-12kk. Käytännössä, vaikka lukukausi olisikin jatkunut helmikuulle, ei ollut ongelmaa päättää opinnot joulukuussa, koska harvat kurssit jatkuvat tammi-helmikuussa, eli 3kk vaihtoaika onnistui hyvin.

Yliopistolta tarjottiin opiskelija-asuntoa Hostivarissa, mutta halusin mieluummin hankkia oman vuokra-asunnon. Opiskelija-asunnossa asuminen olisi ollut edullista ja sen myötä tulee automaattisesti osaksi vaihtareitten yhteisöä. Omaa yksityisyyttä asunnoissa ei kovinkaan ole; jaat pienen pienen keittiön ja kaksi jääkaappia 6-8 huoneen kanssa. Yleensä yhteen huoneeseen majoitettiin 2 vaihto-opiskelijaa.

Opiskelujen toimivuus ja englanninkielisten kurssien tarjonta vaihteli KTK:n sisällä laitoksittain. Ystäväni opiskeli erityispedagogiikkaa, ja hänelle tarjottiin koko syksyn opinnot englanninkielisenä. Itse opiskelin kuvataidekasvatusta, josta englanninkielisiä kurssejä ei niinkään löytynyt. Osallistuin esim. kurssille, jossa olin ainut vaihto-opiskelija ja jossa luennot ja harjoitukset pidettiin tsekiksi. Tämä vaati omaa aktiivisuutta ja englanninkielentaitoisia tsekkiläisiä opiskelijoita.

Yliopisto tarjosi vaihto-opiskelijoille tsekin kielen kurssin ja tsekin kulttuurin kurssin. Tsekin kieli on haastavaa, eikä 3kk aikana ehtinyt kovin sujuvaa kielitaitoa karttumaan. Kulttuuri ja historia ovat mielenkiintoisia, oli todella hyvä että aiheesta oli järjestetty kurssi.

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Minulla oli oma tuutorini vaihto-yliopistossani, mutta hän oli opiskellut eri tiedekunnassa kuin minä, joten opintoihin liittyen hän ei osannut auttaa. Vaihto-opiskelijoille ei ollut varsinaista orientaatio-ohjelmaa, alussa kävimme tapaamassa tiedekunnan kiireistä kv-koordinaattoria jolta saimme yliopiston esitteitä ja Prahan kartan.

Opintoneuvonta

Opinnoissa olisin kaivannut enemmän neuvontaa. Ohjeistus alussa oli epäselvää, kuvataidekasvatuksen koordinaattori ohjeisti miettimään kurssivalintoja ensimmäisten parin viikon ajan, mutta ottaessani yhteyttä heti seuraavalla viikolla opettajiin he kertoivat kurssien jo alkaneen ja minun olevan myöhässä yhteydenottoni kanssa. Osaan opettajista en saanut yhteyttä, joten heidän kursseillensa en tästä syystä voinut osallistua (kurssien sisällöstä ja suoritusohjeista sai tietoa vain kurssien opettajilta). Kv-koordinaattorin tavoitti vain kerran viikossa vastaanottoajalla, sähköposteihin ei yleensä saanut vastausta.

Asuntoasiat

Vaihtoyliopisto tarjosi opiskelija-asuntoa, mutta vuokrasin asunnon yksityiseltä.

ATK-palvelut

Yliopistolla oli tietokoneita vähän, ja itsenäinen työskentely esim. kuvankäsittelyohjelmilla oli vaivalloista, koska tietekoneluokka oli aina lukittuna tuntien ulkopuolisella ajalla.

Ruokailu

Yliopiston lähistöllä oli opiskelijaruokala.

Vapaa-ajanviettomahdollisuuksista:

Yliopiston IC-klubi järjesti toimintaa, mutta ei kovinkaan monipuolisesti (muutamia retkiä, bileitä). Kuitenkin suuri kaupunki tarjosi runsaasti vapaa-ajan mahdollisuuksia, kun itse oli aktiivinen.

Vaihto-opiskelupaikan hyvät puolet:

Yliopisto suuri (11 tiedekuntaa) ja pitkän historian omaava. Osa vaihto-opiskelijoiden koulutusohjelmista englanniksi.

Tsekki on hintatasoltaan Suomea halvempi, Praha muuta Tsekkiä kalliimpi mutta edelleen edullisempi kuin Suomi. Keskeinen sijainti Euroopassa, Prahasta oli hyvät matkustusyhteydet muihin keski-Euroopan maihin. Tsekillä on mielenkiintoinen historia ja kulttuuri.

Vaihto-opiskelupaikan huonot puolet:

Kuvataidevasvatuksen laitoksella ei ollut tarjolla englanninkielisiä kursseja ja opettajien englanninkielentaidot olivat vaihtelevia (osa ei osannut englantia ollenkaan).

Charles University

opetuskieli: englanti
vaihdon kesto: kevät 2006
opiskeluala: kasvatustiede

Opetuskieli oli englanti, yleinen opetuskieli oli tsekin kieli. Vaihto-opiskelijoiden kurssit järjestetään Charles University:n kaikissa tiedekunnissa englanniksi. Osallistuin lisäksi englannin kielen kursseille kasvatustieteen tiedekunnassa ja ne olivat luonnollisesti englanniksi, vaikka muut opiskelijat olivat paikallisia.

Palvelut vaihtokohteessa

Kv. opiskelupalveluista

Tuutori-järjestelmä toimi todella hyvin minun tiedekunnassani. Jokaisella vaihto-opiskelijalla oli oma henkilökohtainen tuutori, joka tuli pyydettäessä lentokentälle vastaan ja auttoi aluksi opiskelijakorttien ym. hakemisessa. Orientaatio-ohjelma oli myös hyvä, se sisälsi sekä opiskeluasiat että kaupunkiin tutustumisen.

Opintoneuvonta

Jokainen valitsi itse kurssit paikan päällä orientaatioviikolla. Itse valitsin omasta tiedekunnastani vain kaksi kurssia ja tarvitsin neuvontaa kasvatustieteiden tiedekunnan (ei oma tiedekuntani) opintoihin. Otin yhteyttä tiedekunnan vastaavaan opettajaan ja sovin tapaamisajan. Neuvonta auttoi: löysin haluamani kurssit ja sain ystävällisen vastaanoton.

Asuntoasiat

Asunto oli järjestetty yliopiston puolesta, mikä oli hyvä. Asuntola oli ok Tsekin tasolla, mutta palvelu usein vain tsekin kielistä ja yleisesti ottaen tylyä. Asuin asuntolassa koko ajan eli reilun kolme kuukautta, vaikka monet vaihto-opiskelijat etsivät paremman ja muuttivat lähemmäs keskustaa.

Kirjasto

Kirjaston käyttö oli hankalaa, vaihto-opiskelijoille ei lainattu kirjoja. Jokaisella tiedekunnan osastolla oli oma kirjasto ja vain oman osaston opiskelijoilla oli lainausoikeus. Minä kopioin artikkeleita omia esseitäni varten.

ATK-palvelut

Atk-palveluita oli kiitettävästi. Omassa päärakennuksessa oli atk-luokka ja mahdollisuus käyttää omaa kannettavaa koulun käytävällä, jossa oli yhteys internettiin. Atk-luokkia oli ympäri kaupunkia eli myös muualla kuin päärakennuksella.

Ruokailu

Tiedekunnissa oli ruokaloita, samaten asuntolalla. Ruoka oli halpaa, maksoi vain euron, mutta ei läheskään yhtä hyvää kuin Lapin yliopistossa. Monet opiskelijat eivät halunneet syödä ollenkaan ruokaloissa. Ulkona syöminen oli edullisempaa kuin Suomessa, mutta tietenkin paljon kalliimpaa kuin koulun tai asuntolan ruokaloissa syöminen.

Vapaa-ajanviettomahdollisuuksista:

Vapaa-ajan viettomahdollisuudet olivat erinomaiset. Asuntolan lähellä oli liikuntakeskus ja lenkkipolut, kaupungin kulttuuri tarjonta laaja ja edullinen (teatteri, ooppera, museot, näyttelyt), lisäksi tiedekunnan Erasmusklubi järjesti matkoja ympäri Tsekin maata viikonloppuisin.

Vaihto-opiskelupaikan hyvät puolet:

Kohteen sijainti erittäin hyvä, pystyi matkustamaan eri maihin edullisesti. Maan hintatason edullisuus oli todella suuri plussa, ei tarvinnut kauheasti pihistellä budjetin kanssa. Praha oli aivan ihana kaupunki, siellä oli hyvin paljon mahdollisuuksia joka asian suhteen. Paljon muita vaihtareita monista maista. Hyvä tuutori-ohjelma, paljon tekemistä, halpa elintaso, asunto järjestetty.

Vaihto-opiskelupaikan huonot puolet:

Kurssitarjonta oli suppea, kurssit eivät liittyneet omiin opintoihini. Aikuiskasvatuksenkin kursseja vain kaksi tarjolla. Jostain syystä olimme kipeänä (flunssassa) todella paljon, varmaan 2 ensimmäistä kuukautta. Kaikki paikalliset eivät puhuneet sujuvaa englantia ja joskus asioiden hoito oli hieman mutkikasta, mutta mikään ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi kertaakaan.

Yleistä

Ulkomaille lähteminen oli mielestäni helppoa, vaikeinta oli valita vaihtopaikka. Meille oli kummallekkin epäselvää mihin tiedekuntaan olen hakemassa, itse luulin hakevani yleiseen kasvatustieteiseen ja opettajankoulutuslaitokselle. Todellisuudessa olin menossa aikuiskasvatuksen laitokselle, joka on erissä tiedekunnassa. Hakupaperini menivät ensimmäisellä kerralla hukkaan ja ne jouduttiin lähettämään uudelleen. Olin vaihtoyliopistooni yhteydessä useita kertoja ennen lähtöä.

Saapuminen Tsekin maahan ja Prahan lentokentälle sujui hyvin. Minua oli tuutori vastassa ja hän saattoi minut reilun tunnin matkan asuntolalle, joka oli kaupungin toisella laidalla. Asuntolan alkeellisuus oli lievä järkytys ja viikonloppuna vastaanotossa työskenteli vain tsekkiä puhuva virkailija. Asuin asuntolassa kuitenkin koko vaihtoaikani, vaikka useat vaihto-opiskelijat etsivät asunnon lähempää keskustaa. Orientaatioviikko oli hyvä, tuutorit auttoivat alkuun opiskelijakorttien ja matkustajakorttien ym. lomakkeiden täyttämisen kanssa. Kurssien valinta suoritettiin ensimmäisellä viikolla, minä järjestin itselleni kursseja myös toisesta tiedekunnasta. Kasvatustieteentiedekunnassa otettiin hyvin vastaan ja toivotettiin tervetulleeksi kursseille. Valitsin viisi kurssia ja mielestäni se oli sopiva määrä. Tekemistä oli koko vaihdon ajan, mutta ei liikaa. Kurssien taso vaihteli, sillä vaihto-opiskelijoille järjestetyt kurssit olivat helpompia kuin paikallisille tarkoitetut. Matkustelin vaihtoaikanani paljon. Erasmus-club järjesti matkoja Tsekin maan sisällä ja muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa kävimme myös naapurimaissa.

Charles University

opetuskieli: englanti
vaihdon kesto: 3.9.07 - 29.2.08
opiskeluala: kasvatustiede, kuvataidekasvatus

Yleistä

Tsekkiin kannattaa lähteä, jos on valmis työskentelemään hyvin itsenäisesti. Yliopisto holhoaa vähemmän, opetus ei ole niin koulumaista. Rauhaa rakastava saattaa kokea erilaisen haju- ja äänimaailman rasittavana. Metroissa kuulutetaan aina, kun ovat sulkeutuvat. Busseissa on raivoisa sireeni, joka soi kun ovat sukeutuvat. Julkinen liikenne vie sinut minne vaan ja koska vaan, vaan niin se vie miljoonia muitakin ihmisia. Älä pidä istumapaikkaa itsestäänselvänä. Busseista tuli muuten mieleen... kts. www.bohemianlines.cz! Suomesta Prahaan pääsee noin 70e (opiskelijalipulla). Oli tuskallista, mutta tuli säästöä. Sas lentää joskus 125e hintaan. Muista että Suomi on ollut itsenäinen valtio 90 vuotta ja Tsekki noin 20 vuotta. Asioiminen virallisten tahojen kanssa ei suju yhtä sutjakkaan kuin kotona. Byrokratia on joskus käsittämätöntä. Niin ja älä ilmoittaudu poliisille jos oleilet maassa vain 6kk. Säästät aikaa ja vaivaa. Jos olet haaveillut Prahasta, mene ihmeessä nyt. Viimeistään pian. Hintataso nousee nimittäin vinhaa vauhtia. Moniin hintoihin tuli tuplaus vuodenvaihteessa 07/08. Vaikka kaupunki "länsimaistuu" kovaa kyytiä, alkuperäinen tunnelma on vielä löydettävissä. Hyviä vinkkejä löysin Mondon matkaoppaasta. Kannattaa lukea.

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Sain henkilökohtaisen tuutorin, joka otti minuun yhteyttä sähköpostitse lokakuussa. Hän oli valmis auttamaan kaikissa opintoihin liittyvissä asioissa. Olin kuitenkin saapunut jo syyskuun alussa, joten olin suoriutunut kaikista käytännön asioista ominpäin vaihtelevalla menestyksellä. Onnekseni minulla oli tsekkiläinen kämppis joka auttoi tarvittaessa. Olin itseasiassa ehtinyt tunkea itseni jo tsekkiläisten opiskelijoiden maisemamaalausleirille, ennenkuin vaihto virallisesti alkoi. Tuutorini auttoikin sitten minua muissa asioissa, kuten pankkitilin avaamisessa toimien tulkkina. Meni muuten koko päivä!

Opintoneuvonta

Kaarlen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kv-vastaava oli aika outo täti. Osasi kuitenkin suht ok englantia. Neuvoi vähän alkuun. Kuvataidekasvatuksen johtava opettaja kutsui työhuoneeseensa juomaan teetä. Keskustelimme 2h opinnoista ja muusta. Sitten lähdimme vielä taidenäyttelyyn.

Asuntoasiat

Hyväksymiskirjeen mukana tuli kirje, että minulle oli varattu sänkypaikka 2hlö huoneesta Hostivar-asuntolasta. Perun paikan löydettyäni kämpän netista. Minulla oli oma huone kolmikerroksisessa isossa omakotitalossa ja kaksi tyttöä kämppiksinä. Maksoin vuokraa noin 200e kuussa. Keskustaan meni noin 30min bussia ja metroa käyttäen. Asuntolassa olisin päässyt ainakin puolet halvemmalla. etäisyys keskustaan suunnilleen sama. Mutta asuntoloissa ovat hmm... asuntoloita 7pvä/vko erasmus- bileineen.

Kirjasto

Kävele homeiseen kellariin, jossa narikan vanha setä ottaa takkisi ja laukkusi. Laukku ja takki eivät ole sallittuja kirjastossa. Koita saada kasattua tavarat syliisi. Saat sedältä hapertuneen paperisen numerolapun. Älä hukkaa sitä, jos haluat saada tavarasi takaisin. 2. Kävele takaisin ylös ja etsi kirjasto. 3. Ilmoittaudu tiskille. He ottavat sinulta opiskelijakortin pantiksi. Sinun tulee myös kirjoittaa tietosi tsekinkieliseen lomakkeeseen. Jos sinulla on, kirjoita monta kirjaa tuot kirjastoon ettei tule poistuessa epäselvyyksiä. 4. Jos haluat käyttää tietokonetta saat pahvilapun, jossa on koneesi nro. 5. Poistuessasi palautat nrolapun ja saat takaisin opiskelijakorttisi. 6. Sitten vielä etsit sen narikkalapun ja sedän kellarissa. Get it! What a place :)

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

kts. kirjasto

Ruokailu

Ruokaloita on ympäri kaupunkia. Ruoka on halpaa, vain 35 korunaa (100 korunaa on noin 3 euroa). Joka päivä on tarjolla useita vaihtoehtoja. Miten olisi esim 5 munkkia, joissa päällä kasa kermavaahtoa? Aika usein tarjolla on riisiä, possu/kanaa ja alkuruuaksi keitto. Ruoka ei maistuu hyvin, hyvin suolaiselta. Ei juuri muulta. Vähemmän nirso kuitenkin täyttää ruokaloissa (menza) mahansa halvalla. Ravintoloissa syödessä kun menee aina vähintään satanen.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

500€.

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Jos päätät asua asuntolassa tutustut todennäköisesti muihin vaihtareihin. Porukalla on mahdollista tehdä mitä vaan. Itse jatkoin elämistä aika samaan tapaan kuin Suomessa. Kävin lenkillä, uimassa (2,50e), leffoissa (2,70e)ja keilaamassa (9e). Yöelämässä riittää myös ihmeteltävää. Kävin tanssimassa klubeilla ja katsomassa keikkoja.

Vaihto-opiskelupaikan hyvät puolet:

+ kulttuurikaupunki
+ keskellä Eurooppaa, matkustelu helppoa
+ vielä melko edullinen
+ itsenäisyys opinnoissa
+ mahdollisuus tehdä omia projekteja

Vaihto-opiskelupaikan huonot puolet:

-haju ja melu
- ohjaus joillakin kursseilla olematonta
- brittiörveltäjät
- käsittämätön byrokratia
- Erasmusopiskelijoille tarjotut kurssit aika kehnoja

sivun alkuun