Die Universität für Angewandte Kunst Wien, Itävalta

 

opetuskieli:
vaihdon kesto: 01.10.08 – 31.01.09
opiskeluala: graafinen suunnittelu

 

Yleistä

Varaudu Itävaltaan lähtiessäsi erityisesti vaivalloiseen byrokratiaan ja epäystävälliseen asiakaspalveluun (etenkin jos et puhu saksaa kovin hyvin). Kannattaa kuitenkin muistaa, että alussa kaikki on hankalaa, mutta kaikkeen tottuu lopulta. Wienin talvi ei ole mitenkään erityisen miellyttävä, joten suosittelisin lähtemään ennemmin kesä- kuin talvilukukaudeksi. Itse lähdin syksyllä, koska ajattelin että saattaisin jatkaa vaihtoaikaa vielä keväälle, mutta jostain syystä se ei olisikaan ollut edes mahdollista vaihtoyliopiston puolesta. Jos siis haluat olla vaihdossa koko vuoden, kannattaa selvittää kohdeyliopistosta valmiiksi onko se mahdollista (siitä huolimatta että erasmussopimus tehdään aina koko vuodeksi). Angewandten 4kk:n lukukausi menee yllättävän äkkiä ohi. Jos kuitenkin lähdet talvilukukaudeksi, ota lämpimiä vaatteita mukaan. Syyskuussa lämpötila oli vielä n. +20C , mutta Wienin talvi on todella kylmä ja tuulinen.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutorointia tai orientaatio-ohjelmaa ei ollut. Ainoastaan lukukauden alussa oli yks tutustumispäivä, jolloin kierrettiin yliopisto ympäri ja kuunneltiin selostusta eri työtiloista saksaksi. Sinänsä vastaanotto oli kuitenkin ystävällinen, menin heti kv-koordinaattorin puheille ja sain häneltä oleellista tietoa niin yliopistosta, kuin muistakin asioista.
 

Opintoneuvonta

Erillistä opintoneuvojaa ei ollut. Jos tietoa halusi, sitä sai eri paikoista, esim. kv-koordinaattorilta tai opettajilta.
 

Asuntoasiat

Asunnon hommasin etukäteen ÖÄD:ltä eli itävaltalaiselta opiskelija-asuntosäätiöltä. Vuokra oli kohtuullinen, 249e/kk mutta huone oli pieni ja asuntola aikalailla hajoamispisteessä oleva tönö (mm. yhdessä vaiheessa asuntoni katosta alkoi vuotaa vettä...). Asuntoloiden hyvä puoli on kuitenkin se, että tapaa paljon mukavia ihmisiä, sillä yliopistolla ystävyyssuhteiden solmiminen saattaa olla hankalaa. Yksityiseltä asunnon saaminen voi kuitenkin olla ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, mikäli jaksaa alkaa itsenäisesti asuntoa hakemaan. Näin yleisesti ottaen Wienissä rakennukset ovat vanhoja, joten asunnon kunto voi joka tapauksessa olla sattumankauppaa.
 

Kirjasto

Yliopistolla oli sekä lehtikirjasto, että normaali kirjasto. Lehtikirjaston tarjonta vaikutti kattavalta, mutta toinen kirjasto puolestaan oli erittäin kömpelö ja hankala käyttää. Jos halusi kirjan lainaan, piti ensin etsiä se tietokoneen hakuohjelmasta, sitten kirjoittaa kirjan tiedot lapulle ja antaa lappu kirjastotädille, joka haki kirjan hyllystä. Olin myös yllättynyt siitä, että kaupunginkirjaston käyttäminen oli maksullista (toki vain 3e/vuosi opiskelijalle, mutta silti). Kaupunginkirjaston valikoima ei myöskään ollut mikään päätähuimaava ja kirjojen palauttaminen oli vaivalloista, sillä kirjoja ei voinut vain jättää tiskille, vaan piti ensin jonottaa tiskille ja sitten odotella kun kirjastovirkailija palautti kirjat. Kirjonen lainaaminen kävi sentään kätevästi automaatilla.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Yliopisto ei tarjonnut omaa sähköpostiosoitetta. Koulutusohjelman tiloissa oli yksi tietokoneluokka, joka oli kuitenkin usein päivisin varattu. Toisella puolella rakennusta oli myös atk-luokka, jonne piti kuitenkin hakea erikseen avain vahtimestarilta.
 

Ruokailu

Yliopiston tiloissa oli Mensa -ruokala, josta sai aterian noin hintaan 3,5e. Yleensä ateria oli vaatimaton, eikä hintaan sisältynyt leipää eikä salaattia. Kaupungilla syöminen oli suhteellisen kallista, joskin lähistöllä sijaitsevassa pitseriassa tuli usein syötyä 2,7e hintainen pitsapala lounaaksi.
 

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

vuokra 250e, ruoka 200e
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Kaupunki oli täynnä kahviloita, baareja, oopperaa, konsertteja, teatteria... Ja tietysti nähtävyyksiä ja museoita. Liikuntamahdollisuuksia olisi varmasti ollut myös, mutta en niistä ottanut erityisesti selvää.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Yliopiston ilmapiiri oli vapautunut ja ystävällinen. Wien tarjosi paljon vapaa-ajan mahdollisuuksia (nautin erityisesti oopperasta sekä teatterista ja Wienin arkkitehtuurista), sekä matkustusmahdollisuuksia. Mikäli kiinnostaa opiskella haastavassa ympäristössä kuuluisan professorin opetuksessa (Lürzer’s Archive on Grafik/Werbung -koulutusohjelman professorin perustama maailmanlaajuinen mainosjulkaisu, jossa esitellään senhetkistä maailman laadukkainta mainontaa, löytyy myös netistä ja koulutusohjelman opiskelijat saavat tunnukset verkkoversioon), voi Die Angewandte olla ihan hyvä vaihtoehto, kunhan saksan kielen taito on riittävä. Vaikka olin opiskellut saksaa 10 vuotta Itävallan murre tuotti ainakin alussa vaikeuksia.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Yliopistolla (ja ylipäänsä Wienissä ja Itävallassa) kaikki asiat olivat jotenkin todella byrokraattisia ja asioita oli vaivalloista hoitaa. Minulta meni noin kuukausi opiskelijakortin saamisessa, mistä seurasi kaikenlaisia hankaluuksia, koska opiskelijakorttia tarvitsi kaikkeen kännykkäliittymän hankkimisesta pankkitilin avaamiseen. Yliopistolla minulla ei ollut minkäänlaista kontaktia muihin vaihto-opiskelijoihin, mikä tietysti teki olostani Wienissä hieman yksinäistä. Yliopisto ei järjestänyt mitään erityistä ohjelmaa vaihtareille ja muutenkin tuntui ettei vaihtareista mitenkään erityisesti välitetty. Wienissä ei suhtauduta mitenkään erityisen ystävällisesti ulkomaalaisiin varsinkaan jos ei ole kielitaitoa. Juuri tämän vuoksi Wien tuntui alussa aika luotaantyöntävältä paikalta, koska saksan kieli ei sujunut ja ihmiset olivat todella epäystävällisiä.