Institut d’Etudes Politiques de Lyon, Ranska

 
opetuskieli: ranska
vaihdon kesto: 30.08.2007 - 30.06.2008
opiskeluala: Kansainväliset suhteet
 

Yleistä

IEP de Lyon tarjoaa mukavan pienen opiskeluympäristön, jossa ihmisiin tutustuminen on helppoa. Vaihtareihin suhtaudutaan IEP:llä suopeasti ja henkilökunta on ystävällistä. Kurssitarjonta Lyonissa on koulumaista, mutta hyvin laajaa ja erilaisiin aloihin sekä maanosiin erikoistunutta. Itse sain hyvin apua kurssien valintaan liittyen ja hienoa oli myös se, että vaihtareilla on mahdollisuus suorittaa pieni "tutkinto" certificat d’études politiques, jota kannattaa mielestäni ehdottomasti yrittää suorittaa, sillä se ei loppujen lopuksi aiheuta ekstratyötä.
Asunnon hankinta Lyonista on hankalaa ja monimutkaista, jonka hankkimiseen on hyvä varata tarpeeksi aikaa ja rahaa. Asunnon hankinta on siis hyvä aloittaa hyvissä ajoin ellei halua asua ensimmäistä kuukautta hotelleissa, joka tulee lompakolle kalliiksi. Myös vuokriin täytyy varata vähintää 500 euroa kuukaudessa. Vaihtarit joutuvat myös hyvin usein maksamaan koko oleskeluaikansa vuokrat kerralla etukäteen. Lyon on ranskalaiseksi kaupungiksi siisti ja turvallinen ja se tarjoaa miljoonakaupunkina kaikille jotakin. Lyon on kaunis ja lämmin kaupunki, ja ehdottomasti oma suosikkini Ranskassa. Unohtamattana ei tietenkään voi olla Lyonin herkkuja, tunnetaahan Lyon Ranskan gourmetpääkaupunkina. Kokemisen arvoisia ovat mm. Lyonin Bouchonit ja jo 12 eurolla saa koko menun alkuruuasta jälkiruokaan asti. Lyon tarjoaa myös paljon erilaisia kulttuuri- ja urheilumahdollisuuksia. Vaikka Lyon on asukasmäärältään iso kaupunki, on se hyvin hallittavissa jopa kävellen. Yleiset liikenneyhteydet Lyonissa ovat hyvät. Lyon sijaitsee myös matkailullisesti mainiolla paikalla ja sieltä on helppo matkustaa muun Ranskan ohelle myös muualle Eurooppaan. Opiskelijakortilla saa junamatkat puoleen hintaan, mutta nämä ovat silti hinnakkaita. Lyon on ehdottamasti kokemisen arvoinen kaupunki!
 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Mielestäni vaihtokohteeni ei ollut nähnytkään tuutorointia ja huomasin kuinka hyvin asiat ovat Lapin yliopistossa verrattuna IEP:n. Vaihto-opiskelijan täytyy itse hommata Lyonissa asunto, häntä ei olla vastassa eikä hänellä ole varsinaista tuutoria. Jokainen IEP de Lyonin vaihto-opiskelija saa paikallisen kummioppilaan kuukauden päästä siitä, kun opiskelut ovat alkaneet ja tässä vaiheessa kummioppilaasta ei ole juurikaan mitään muuta hyötyä kuin että tästä voi löytää uuden kaverin. Ensimmäinen päivä IEP:ssä vaihto-opiskelijoille oli kuitenkin hyvä. Tällöin opiskelijoille kerrottiin ja jaettiin materiaalia käytännön asioihin liittyen ja päivään kuului myös tervetuloristeily Lyonin Saonen ja Rhonen joilla. Mutta jos IEP de Lyoniin aikoo vaihtoon, niin on itse hoidettava kaikki asiat asunnosta, pankkitilin avaamisesta sekä yliopiston löytämisestä lähtien.
 

Opintoneuvonta

IEP de Lyonin opintoneuvonta on hyvää ja ystävällistä. Erityiset kiitokset saa IEP:n kansainvälisten asioiden sihteeri, joka aina jaksoi ystävällisesti neuvoa meitä vaihtareita niin asiassa kuin asiassa. Mutta vaihtareiden täytyy kuitenkin luonnollisesti osata edes pikkuisen ranskaa, jos haluavat saada opintoneuvontaa IEP:ssä.
 

Asuntoasiat

IEP:n hyväksymiskirjeen mukana tulee hyödyllisiä internet-osoitteita asunnon löytämiseen. IEP ei varsinaisesti kuitenkaan osallistu asunnon hankkimiseen, vaan opiskelijan on löydettävä asunto itse. Koska Lyon on kahden miljoonan asukkaan kaupunki, on asunnon löytäminen hankalaa. Tämän vuoksi on hyvä aloittaa asunnon etsiminen jo hyvissä ajoin ennen vaihtokohteeseen lähtöä. Itse löysin asuntoni adelen kautta (www.adele.org), joka välittää opiskelija-asuntoja. Asunnot Lyonissa ovat kalliita, oman opiskelijayksiöni vuokra oli 500 euroa kuukaudessa. Halvempia asuntoja voi löytää joko yksityiseltä puolelta tai sitten CROUSin kautta, jonka asunnot tosin ovat hyvin ankeita "pikkuonkaloita" ja joiden metsästäminen pitää aloittaa todella aikasin noin neljä viisi kuukautta ennen saapumista. Hyödyllisintä tietysti olisi löytää huone ranskalaisesta kimppakämpästä, joihin monet IEP:n vaihtarit ihastuivat. Joka tapauksessa asunnon hankkimiseen Lyonista kannattaa varata riittävästi aikaa ja rahaa, sillä se on hankalaa ja monimutkaista. Asuntojen hakulomakkeissa mm. kysytään vanhempien palkkatietoja. Pienen kyselyn jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että nämä eivät koske vaihtareita, mutta vaihtareiden täytyy sitä vastoin maksamaan koko oleskelunsa vuokrat kerralla etukäteen. Wsimerkiksi omalla kohdallani tämä tarkoitti noin kuuden tuhannen euron käteismaksua ennen asuntoon saapumista. Kannattaa myös olla hyvin tarkkana, sillä luotettavimmatkin asunnon vuokraajat saattavat keksiä porsaanreikiä sieltä sun täältä. Itse mm. jouduin maksamaan lähtiessäni opsikelijayksiöstäni 55 euroa, sillä neljään kertaan pesty lattia ei paikallisen DASin mielestä ollut tarpeeksi puhdas. Myös siihen kannattaa varautua, että kalliskaan asunto ei välttämättä ole mikään luksusasunto. Kannattaa kiinnittää huomiota sen lisäksi keneltä vuokraa asunnon myös asunnon sijaintiin, sillä kaupunginosien välillä on huomattavia eroja. Vaikka asunnon hankkiminen Lyonista onkin varmaan vaihdon hankalin puoli on se kuitenkin sen arvoista, sillä Lyon ja IEP ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia kohteita!
 

Kirjasto

IEP:n kirjastossa on hyvä valikoima ranskankielisiä alan kirjoja sekä lehtiä. Englanninkielinen tarjonta on hyvin niukkaa. Henkilökunta IEP:n kirjastossa on ystävällistä, mutta he eivät puhu englantia. Opiskelijakortilla pääsee myös Lyonin yleiseen yliopistokirjastoon, jonka valikoima on laaja, mutta ranskankielinen.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Jokainen IEP:n vaihtari saa oman sähköpostiosoitteen. Vaihdon alussa syksyllä on orientaatio-info atk-palveluihin liittyen. Opiskelijat saavat käyttää IEP:llä tietokoneita sekä tulostimia. Apuakin tietokone ongelmiin IEP:ltä saa, mutta tosin ranskaa on jälleen kerran osattava edes pikkuisen.
 

Ruokailu

IEP:llä on oma kahvio, josta saa salaatteja ja täytettyjä patonkeja muutamalla eurolla. Kunnon lämmintä ruokaa IEP:ltä ei saa, mutta opiskelijakortilla voi mennä Crousin ruokalaan, josta ruokaa saa kohtuu hintaan. Tämä ruokala sijaitsee hieman kauempana IEP:stä. Lyon kuitenkin tunnetaan Ranskan Gourmetpääkaupunkina ja jo 12 eurolla saa ravintoloista koko menun lounasaikaan alkupalasta jälkiruokaan asti. Lounasajoista vielä sen verran, että lounasaikana kello 12-14 kaikki virastot posteista pankkeihin ovat suljettuna.
 

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n. 900 euroa.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

IEP:n kautta saa tietoa harrastusmahdollisuuksista. Orientaatiopäivänä kerrotaan esimerkiksi erilaisista urheilumahdollisuuksista. IEP:n aulasta löytyy syksyn alussa lehti, jossa on mainoksia harrastusmahdollisuuksista. Lyonissa on paljon kuntosaleja ja joen ranta sekä Parc de la tête d’Or ovat oivallisia lenkkeilykohteita. Lyonista voi myös vuokrata takuusummaa vastaan pyöriä ja pyöräparkkeja ei voi olla Lyonissa olla huomaamatta. Urheilumahdollisuuksien lisäksi Lyonin kulttuuritarjonta on laajaa. Erilaisten tapahtuen lisäksi Lyon tarjoaa paljon erilaisia museoita, teattereita sekä oopperaa. Vaihtareille mielenkiintoisia retkiä järjestää Lyon International, joka on Lyonissa asuvien ulkomaalaisten järjestö, joiden kautta pääsee tutustumaan mm. lyonilaisiin parheisiin.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

IEP de Lyon on pienenä grande écolena vaihtareille mieluinen paikka, sillä se on hyvin hallittavissa ja ihmisiin tutustuminen on helppoa. Meitä vaihtareita oli IEP:ssä pelkästään syyslukukautena yli sata, joten ilmapiiri IEP:ssä on hyvin kansainvälinen. Vaihtareilla on myös mahdollisuus suorittaa IEP:ssä pieni "tutkinto" (certificat d’études politiques), joka kannattaa mielestäni yrittää suorittaa, sillä kurssit IEP:ssä ovat vaihtareille täysin samoja vaikka sitä ei suorittaisikaan. IEP:n kurssit ovat todella mielenkiintoisia ja suomalaisiin opintoihin verrattuna käytännönläheisiä ja koulumaisempia. Kursseja on mm. saatavilla eri maanosiin liittyen. Henkilökunta IEP:ssä on ystävällista ja avuliasta ja yleensä vaihtareihin suhtaudutaan hyvin positiivisesti.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Itse IEP:ssä mielestäni ei ollut suurempia vikoja. Ongelmia Lyonissa aiheuttaa asunnon löytämisen lisäksi tietyillä seuduilla turvattomuus, joten kannattaa miettiä missä yöllä liikkuu. Myös taksin saaminen Lyonissa on tuhoon tuomittua. Hintataso Ranskassa on kallis.