Université d’Orléans, Ranska

 

opetuskieli: ranska
vaihdon kesto: 1.9 - 21.12.2008
opiskeluala: oikeustiede

 

Yleistä

Vaihto-opiskelu sujui lopulta kaikkien alkukommervenkkien jälkeen oikein mallikaasti. Suurin ongelma oli koko ajan kieli, vaikka olinkin opiskellut ranskaa useita vuosia etukäteen. Juuri kielenoppimisen kannalta tuo 3,5 kk oli riittämätön, sillä kehitystä alkoikin oikeastaan tapahtumaan vasta 2 kk jälkeen. Suurimpana antina Ranskassa vietetystä ajasta olivat uudet ystävät eripuolilta Eurooppaa ja tutustuminen ranskalaiseen kulttuuriin. Ranskaan lähteviä kehotan ottamaan rauhallisesti kaiken paperisodan kanssa ja kertaavan kieltä tarpeeksi ennen lähtöä, jolloin alkukin sujuu paremmin.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Vaihtokohteeni kansainvälisistä asioista /tiedekuntamme kv-koordinaattorista minulla ei yhtään hyvää sanaa sanottavana. Kummassakin toimistossa meihin opiskelijoihin suhtauduttiin todella töykeästi ja suorastaan halveksuen. KV asioiden kanssa ei onneksi ensimmäisen viikon asioinnin jälkeen tarvinnut vierailla ja heidänkin ainoat viestinsä meille opiskelijoille olivat asuntolaan lähettyjä kirjeitä liiasta metelöinnistä. Entinen tiedekuntamme kv-koordinaattori oli päättänyt erota tehtävästää äkillisesti ja uusi, täysin kokematon koordinaattori aloitti tehtävässään 1.9. He pitivät yhdessä ensimmäisellä viikolla puolen tunnin tiedotustilaisuuden , joka jäikin ainoaksi. Tehtävän tasalla olemisesta kertoo mm. se, ettei hän tiennyt mikä learning agreement on. Tiedekunnassamme oli yksi opiskelijatuutori 60 opiskelijaa kohti, jonka tehtävä koostui opiskelijoille pidettävästä kampus kierroksesta.
 

Opintoneuvonta

Opintoneuvonta koostui saamastamme listasta kursseja, joiden vaativuudesta ja aikataulusta meillä ei niitä valittaessa ollut laisinkaan tietoa. Valitsin ainoastaan 18 op, eikä valittavilla opinnoilla ollut suurtakaan merkitystä, mutta esim. romanialaisilla ja puolaisilla joiden piti valita 30op/lukukausi oli todella paljon ongelmia. Kv-koordinaattorimme vastaus apua pyydettäessä oli se ettei hän tiedä, eikä häntä kiinnostakkaan tietää. Minkäänlaista yhteistä tiedottamista ei harrastettu, vaan kaikki asiat saimme tietää erilaisten huhupuheiden kautta, kun joku oli hänen luonaan vieraillut.
 

Asuntoasiat

Asuin yliopiston asuntolassa, joka oli näin lyhyelle ajalle helpoin ja paras vaihtoehto. Asuntolani oli vuosi sitten remontoitu ja minulla oli huoneessani vessa-suihku yhdistelmä. Koska asuntolani sijaitsi paikallisesta slummista katsottuna kampusalueen toisella laidalla, ei minulla myöskään ollut turvallisuus ongelmia.
 

Kirjasto

Tiedekuntamme kirjasto oli hyvä ja helppokäyttöinen, mutta en sitä paljon tarvinnut, koska tentittävä materiaali koostui ainoastaan luentomuistiinpanoista.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Atk-palvelut toimivat ongelmitta, mutta esim. yliopiston sähköpostia en koskaan käyttänyt.
 

Ruokailu

Kampusalueella oli useita ravintiloita, joista sai monipuolisen lounaan hintaan 2,85e.
 

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n. 500e
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Yliopiston jäjestämät liikuntapalvelut olivat todella kattavat ja ilmaiset ja osallistuin niihin kohtuullisesti. Koska asuin kampuksella 10km Orléansin keskustasta ja viimeinen julkinen kulkuneuvo keskustasta kampukselle on klo 01 yöllä oli suomaiseen makuun yöelämä vähän kuivaa. Orléans sijaitsee n. 1h junamatkan päässä Pariisista ja sieltä on muutenkin mahdollista matkustella helposti eripuolelle Ranskaa.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Opetuksen taso oli hyvä, kampusalueella oli helppoa ja halpaa asua ja kaupunki on todella lähellä Pariisia.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Kampusalue on kaukana keskustasta ja se on iltaisin turvaton, kansainvälisten asioiden toiminta ja oman tiedekuntani kv-koordinoiti on ala-arvoista (mutta esim. Humanistisessa tiedekunnassa asiat sujuivat todella hyvin ja opiskelijoihin suhtauduttiin lämpimästi).

l’Université d’Orléans, Ranska

opetuskieli: englanti ja ranska
vaihdon kesto: 1.9.2006 -kevät 2007
opiskeluala: oikeustiede

Yleistä
Voin suositella vaihto-opiskelua kaikille jotka ovat kiinnostuneita vieraasta kulttuurista ja kielestä. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Kärsivällisyys on valttia!

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)Vastaanottotilaisuus hyvä. Ei tuutorointia. Olisin toivonut tuutorointia.

Opintoneuvonta
Kv-asioista vastaava henkilö ei ollut aina aivan ajan tasalla eikä kovin yhteystyöhaluinen. Ongelmia esiintyi erityisesti tiedonkulussa. Emme saaneet tietoa tapahtumista ja asioista joista muiden tiedekuntien vaihtarit saivat sähköpostitse.

Asuntoasiat
Tietoa asunnosta ei tullut kuin vasta paikan päällä.

Kirjasto
Kirjasto oli hyvä ja toimiva.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Ei aivan samaa tasoa kuin Suomessa mutta ok.

Ruokailu
Ruoka oli edullista. Ruokalaan oli pitkät jonot. Ruuan laatu vaihteleva.

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
n.550 euroa

vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Elokuvissa käynti halvempaa kuin Suomessa. Yliopistolla liikuntamahdollisuuksia.Hyvä museo.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:
Hyvä julkinen liikenne, sopivan kokoinen kaupunki, hyvät liikenneyhteydet.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Joustamaton hierarkkia yliopistolla ja joidenkin opettajien kielteinen suhtautuminen vaihtareihin.

 

 

l’Université d’Orléans, Ranska

 

opetuskieli: ranska
vaihdon kesto: 11.1. - 3.6.2008
opiskeluala: oikeustiede

 

Yleistä

Olin 5 kuukautta Orléansissa ja opiskelin Faculté de Droit, Économie et Gestionissa. Luentoja on paljon ja ne ovat 95 prosenttisesti ranskaksi. Eli kielen pieni kertailu on paikallaan ennen vaihtoon lähtöä. Kursseista saatavat pistemäärät eivät ole suuren suuria, koska niihin yleensä liitty intensiivinen pienryhmätyöskentely eli TD, joka on suurimmalle osalle vaihtareista liian haastavaa. Niitä ei suositella otettavaksi yhtä lukukautta kohden kuin maksimissaan 2. Yliopistoalue on hyvin kaunis, mutta ei kovin turvallinen iltaisin ja viikonloppuisin sen vieressä sijaitsevan lähiön vuoksi. Varovainen tulee olla. Mutta jos asunnon saa esimerkiksi keskustasta, ei ongelmaa ole. Orléans on kaupunkina kaunis ja vaihto-oppilasyhteisö oli erittäin aktiivinen, järjestettyjä reissuja sekä bileitä oli paljon. Yhteydet muualle Ranskaan ja Keski- &Etelä-Eurooppaan ovat hyvät! Matkusteleminen siis onnistuu hyvin esimerkiksi lomien aikana.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Kansainvälisten palveluiden henkilö ei suostunut puhumaan alussa englantia, vaikka emme ymmärtäneet vielä ranskaa kunnolla, vaikka hän puhuu englantia sujuvasti. Ongelmia oli myös asuntojen turvallisuuden kanssa ja kun hänelle tuli kertomaan näistä ongelmista, hän vähätteli niitä, eikä suostunut huoneen vaihtamiseen saman asuntolan sisällä väittäen, ettei vapaita huoneita ollut, vaikka yleisessä tiedossa oli, ettei asia näin ollut. Muutenkin hyvin tyly ja auttamishaluton henkilö.
 

Opintoneuvonta

Oli toimivaa, sain hyvin tiedot kursseista ja siitä, mitkä ovat hyvin vaikeita, minne kannattaa osallistua yms.
 

Asuntoasiat

Asuntola oli mitä oli, mutta se oli tiedossa jo vaihtopaikkaan tultaessa. Ainoa asia, mikä yllätti, oli paikan turvattomuus ja se, että viereisen maahanmuuttajien lähiön asukkaat häiritsivät, seurasivat ja ahdistelivat sekä tulivat iltaisin ja öisin koputtelemaan huoneen ovelle. Asuntola ja alue yleensä ottaen ei ollut turvallinen ja iltaisin ja viikonloppuisin yksin ulkona liikkumista ei suositeltu. Turvallisuutta lisäsi viimeisen kahden kuukauden aikana alueella partioimaan alkaneet Securité-autot.
 

Kirjasto

Ei juuri ollut käyttöä, koska kokeisiin tarvittava materiaali oli pitkälti luentopohjaista
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Yliopiston langaton verkko toimi suhteellisen hyvin omalla kannettavalla tietokoneella, yliopistolla runsaasti myös pöytäkoneita useamman tiedekunnan kirjastolla.
 

Ruokailu

Yliopistoalueen ravintolat eivät kovin laadukkaita. Muutamista paikoista sai ihan hyvää ruokaa. Usein ruoka kylmää tai haaleaa, mutta mahdollisuus lämmittää mikrossa. Hinta ihan kohtuullinen ruokamäärään nähden.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Hyvät junayhteydet Pariisiin ja muualle Ranskaan. Keski-Euroopan sisäiset lennot myös suhteellisen halpoja eli matkustelu on helppoa. Orléans on kaunis kaupunki, mahdollisuus ulkoilla Loiren rannassa, elokuvateattereita, baarikatu, paljon Erasmus-toimintaa, hyvät kaupat.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Kaunis kaupunki, hyvät yhteydet muualle Ranskaan, aktiivinen ERASMUS-toiminta, kulkeminen helppoa tramilla kuapungin sisällä
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Yliopistoalue ja sen läheisyydessä olevat asuntolat eivät turvallisia

 

l’Université d’Orléans, Ranska
 

opetuskieli: ranska
vaihdon kesto: 11.1.08 - 30.6.08
opiskeluala: oikeustiede

 

Yleistä

Kieltä kannattaa kerrata ennen vaihton lähtemistä, itsellä se jäi todella vähiin, joka harmitti varsinkin alussa, koska alussa tuntui ettei ymmärtänyt mitään. Erityisesti kuuntelemista kannattaisi harjoittaa, katsoa vaikkka elokuvia tai kuunnelle musiikkia. Rahaa tulee menemään (paljon) enemmän kuin on aikonut käyttää, siihen kannattaa varautua. Hermojen kanssa kannattaa varautua alussa tapahtuviin säätämisiin ja siihen, etteivät asiat aina tapahdu yhtä sujuvasti ja nopeaa kuin Suomessa. Kannattaa kysellä edellisiltä vaihtareilta suosituksia, mitä kursseja kannattaa ottaa ja mitä erityisesti ei. Samat auositukset ja epä-suositukset myös professoireista. Ehdottomasti kannattaa ottaa asunto keskutasta! Ranskan kielen kurssit eivät olleet kovin laadukkaita, mutta ne kannattaa silti ottaa. Tutustuu samalla lisää vaihtareihin ja saa ainakin muutamat varmat opintopisteet, jos pelkää etteivät muut kurssit mene läpi. Aktiivisella, positiviisella ja kohteliaalla asenteella pärjää parhaiten!

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutorointia ei ollut, ja sellaista olsin kyllä kaivannut. Toisaalta ilmankin pärjäsi, mutta tuutorointi olisi helpottanut alkua. Tiedekunnan kv-asioista vastaava hoiti alkuperehdyttämisen. Mitään erityistä vastaanottoa tai alkuohjelmaa ei ollut (lukuunottamatta pientä iltatahtumaa yliopistolla).
 

Opintoneuvonta

Kansainvälisten asioiden vastaava henkilö suoritti opintoneuvontaa. Vastaanottoaikoja oli 3 kertaa viikossa ja muistaakseni kyllä aina kun paikalla kävimme ja henkilö oli paikalla, hän otti meidät vastaan.
 

Asuntoasiat

Asuntoasuoita vastaava henkilö ei ollut yhteistyöhaluinen. Pyysimme asuntoja asuntoloista, ja kuulimme myöhemmin, että niissä olisi ollut tilaa, sen sijaan meille osoitettiin huoneet huonoimmasta asuntolasta. Vaihto ei ollut mahdollista. Itse en ottanut yliopiston asuntoa, vaan hankin asunnon ykstyisestä asuntolasta, joka oli kylläkin kalliimpi, mutta hyvällä alueella ja sijainti oli hyvä. Kuulin paljon huonoa henkilöstä, joka vastasi yliopiston asunnoista, esim suhtautuminen vaihto-oppilaiden turvallisuuteen oli todella vähättelevä eikä suostunut auttamaan.
 

Kirjasto

Oppimateriaalit olivat omille kursseillani käytännössä kokonaan luentomateriaalia ja muistiinpanoja, siispä en käyttänyt juuri ollenkaan kirjastoa.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Kirjastoissa oli langaton nettiyhteys, joka toimi useimmiten hyvin sekä myös useita pöytäkoneita vapaasti käytettävissä. Kopointi ja tulostaminen tapahtuivat kirjastoissa, joskin olivat vähän kalliimpia kuin Suomessa.
 

Ruokailu

Yliopiston alueella kolme ravintolaa, joissa useimmiten hyvä ruoka. Lisäksi oli salaatteja, hedelmiä ja jälkiruokaa. Miinusta lyhyet aukioloajat ja todella pitkät jonot. Ruokailu maksoi 2,80 joho kuluin pääruoka ja kolme lisuketta valinnan mukaan. Lisäksi yliopiston alueella oli pari kahvilaa, joissa myös valitettavasti lyhyet aukioloajat. Kahvit, karkit, suklaat ja limukat sai automaateista, joita oli vähän joka paikassa.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Elokuvissa käynti oli edullisempaa kuin Suomessa. Kaupungista löytyi 4 elokuvateatteria. Ravintoloita, baareja ja kahviloita löytyi moneen makuun, sen sijaan hyviä tanssibaareja ei oikein ollut. Yliopistolta olisi löytynyt erilaisia urheilumahdollisuuksia, esim kuntosalia, pilates-kurssia ja palloilupelejä, itse en niitä kuitenkaan käyttänyt huonojen aikataulujen takia (esim kuntosali ilmainen joinakin arkipäivinä samaan aikaan kun itsellä oli luentoja). Osallistuin salsa-tanssikurssille, joka oli todella loistava tapa oppia tanssimaan salsaa, merengueta ja bachataa parin kanssa, tutustuin kurssilla muihin vaihtareihin ja paikallisiin opiskelijoihin sekä tanssiporukan kanssa kävime usein iltaa viettämässä paikallisissa salsa-paikoissa. Lenkkeilin usein Loiren rannoilla, jossa meni hyviä lenkkipolkuja. Halutessa kaupungissa oli mahdollisuus käydä myös teatterissam museoissa ja erilaisissa näyttelyissä ja messuilla (messukeskus lähellä). Kaupungissa oli todella hyvät ostosmahdollisuudet, joiden parissa tuli vietettyä paljon aikaa. Junayhteyden muualle Ranskaan ja Eurooppaan, sekä tietenkin lentoyhteydet ovat hyvät, joten matkustaminen kannattaa!! Paikallinen opiskelijajärjestä järjesti myös retkiä, reissuja ja bileitä, joihin kannatti osallistua. Tiivistettynä, tekemistä riittää paljon, toki oma aktiivisuus ratkaisee myös!

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Kaunis ja ranskalainen kaupunki. Hyvä sijainti, lähellä Pariisia, helppo reissata sekä junalla että lentokoneella Ranskassa että Euroopassa. Kaupungissa tekemistä riittää, silti sopivan pieni. Kurssit olivat pääasiassa hyviä ja opettajat suurin osa mukavia. Tutustui hyvin muihin vaihto-oppilaisiin sekä jonkun verran myös paikallisiin. Raitiovaunu oli loistava, edullinen ja nopea tapa kulkea yliopiston ja keskustan väliä. Vaihto-opiskelijoita oli ympäri maailmaa (toki suurin osa Euroopasta). Vaihto-oppilaat puhuivat keskenään ranskaa, joten kielen oppimista ei voinut välttää. Yhteishenki vaihto-oppilailla oli hyvä ja johtuen vaihtareiden isosta määrästä jokainen löysi varmasti omanlaistaan seuraa.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Yliopiston alue aika turvatonta johtuen läheisestä maahanmuuttajien asuttamasta alueesta. Meille huudeltiin, seurattiin perässä ja eräitä tuttujamme myös heitetiin pulloilla. Yksinliikkumista iltaisin ei suositeltu. Alueella oli tapahtunut raiskauksia ja ryöstöjä, joten varuillaan piti olla erityisesti iltaikaan. Jotkin yliopiston hallinnoimista asuntoloista olivat aika karuja. Suosittelisin ehdottomasti keskustassa asumista! Itse asuin keskustan vieressä yksityisessä asuntolassa, joka oli aika kallis, mutta turvallisemmalla ja hyvällä alueella. Tiedekuntamme kansainvälisten asioista vastaava henkilö oli ystävällinen, mutta ei ollut aina asioista ihan ajantasalla sekä ei koskaan lähettänyt minulle (ei monelle muullekaan) tärkeitä sähköposteja liittyen vapaa-aikaan ja erityisesti alkutapaamisiin. Väitti myös lopussa kertoneensa ns. hankalista professoreista, joide kursseille ei kannata mennä, mutta ainakaan meille kolmelle suomelaiselle tieto ei ollut välittynyt, ja näin ollen tulimme valinneeksi kursseja opettajilta, jotka olivat äärimmäisen tiukkoja myös vaihto-oppilaita kohtaan. Koko yliopiston kv-asioista ja asunnoista vastaavasta henkilöstä itselläni ei ollut huonoja kokemuksia (tosin ainut kokemukseni liittyi sisäänkirjautumiseen) mutta todella monia muita kohtaan asioiden hoidossa hän oli todella tyly eikä suostunut auttamaan. Pyysimme myös alustavasti huoneita yiopiston paremmmista asuntoloista, mutta meille annettiin huoneet huonoimmasta asuntolasta, vaikka muissakin ja pyytämässämme asuntolassa olisi ollut tilaa. Vaihtaminen ei olisi onnistunut, johtuen yksinkertaisesti vastaavan henkilön huonosta asenteesta. Tästäkin syystä päädyion ottamaan asunnon yksityisestä asuntolasta. Hyväksymiskirje yliopistosta tuli myöhässä, jonka vuoksi lähdön kanssa tuli hiukan kiire. Yleisesti ottaen asioiden hoito ei aina suju yhtä nopeaa ja kätevästi kuin Suomessa (paras esimerkki esim pankit) mutta näihin kun varautuu etukäteen, niin osaa varata ylimääräisiä hermoja ja pinnaa "säätämiseen". Tämä varmasti muissakin kohteissa kuin Orléansissa.

 

l’Université d’Orléans, Ranska
 

opetuskieli: englanti ja ranska
vaihdon kesto: 1.9.2006 - kevät 2007
opiskeluala: oikeustiede

 

Yleistä

Voin suositella vaihto-opiskelua kaikille jotka ovat kiinnostuneita vieraasta kulttuurista ja kielestä. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Kärsivällisyys on valttia!

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Vastaanottotilaisuus hyvä. Ei tuutorointia. Olisin toivonut tuutorointia.
 

Opintoneuvonta

Kv-asioista vastaava henkilö ei ollut aina aivan ajan tasalla eikä kovin yhteystyöhaluinen. Ongelmia esiintyi erityisesti tiedonkulussa. Emme saaneet tietoa tapahtumista ja asioista joista muiden tiedekuntien vaihtarit saivat sähköpostitse.
 

Asuntoasiat

Tietoa asunnosta ei tullut kuin vasta paikan päällä.
 

Kirjasto

Kirjasto oli hyvä ja toimiva.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Ei aivan samaa tasoa kuin Suomessa mutta ok.
 

Ruokailu

Ruoka oli edullista. Ruokalaan oli pitkät jonot. Ruuan laatu vaihteleva.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n.550 euroa
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Elokuvissa käynti halvempaa kuin Suomessa. Yliopistolla liikuntamahdollisuuksia.Hyvä museo.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Hyvä julkinen liikenne, sopivan kokoinen kaupunki, hyvät liikenneyhteydet.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Joustamaton hierarkkia yliopistolla ja joidenkin opettajien kielteinen suhtautuminen vaihtareihin.

 

l’Université d’Orléans, Ranska
 

opetuskieli: ranska
vaihdon kesto: 11.1 - 12.7.2008
opiskeluala: oikeustiede

 

Yleistä

Alkuaika uudessa maassa oli vaikeaa; en osannut kieltä juuri ollenkaan ja ihmiset olivat tylyjä. Ihmisten epäystävällisyys oli melkein pääsääntö hallinnollissa asioissa. Myöskään Orleansin yliopiston kansainvälisten asioiden toimisto tai oikeustieteiden tiedekunnan kv-kordinaattori eivät olleet poikkeuksia pääsäännöstä: Kaupungin keskusta on erittäin kaunis. En kuitenkaan pelkästään sen takia haluaisi suositella kellekään kyseistä kaupunkia. Jos joku haluaa mennä Orleansiin vaihtoon, suosittelen vuokra-asunnon hankkimista hyvissä ajoin. Yksityisiltä markkinoilta on lähes mahdoton saada vuokra-asuntoa (tarvitaan ranskalainen takaaja) ja yliopiston asuntolat eivät ole turvallisia.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Kaikin puolin huonoa. epäystävällisiä ihmisiä ja totuudessa pysyminen oli vaikeaa henkilökunnalle, mm. campusalueella ja asuntola-alueella tapahtuneista väkivaltasuuksista valehdeltiin aluksi ja kaikkia negatiivisia tapahtumia yleisestikin vähäteltiin. ESN:n järjestämä tuutori oli hyvä.
 

Opintoneuvonta

Huonoa. Sama valehtelu ja epäystävällinen kohtelu toistui. Oltiin kuuntelevinaan ja luvattiin tehdä asioille, ja todellisuudessa asiat eivät edenneet ollenkaan.
 

Asuntoasiat

Erittäin huonosti järjestetty. Vaihto-oppilaat laitetaan asumaan vaaralliselle aluelle.
 

Kirjasto

Ok
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)´

Hyvin vähän tietokoneita.
 

Ruokailu

Paljon ruokaloita, ruoan taso vaihteli
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Suppeat
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Sain nähdä erityylistä opetusta/opiskelua -opin kieltä jonkin verran
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Asuntola ja alueen turvattomuus -ei monipuolista tekemistä kaupungissa -oikeustieteellisen tiedekunnan kokeita tunnuttiin samalla pitävän ranskan kielen kokeina (?!)

 

Sivun alkuun