Universität Basel, Sveitsi

opetuskieli: saksa
vaihdon kesto: 01.09.11-18.06.2012
opiskeluala: Oikeustiede, saksa, englanti

Yleistä
Vaihto-opiskelu Sveitsissä oli päällisin puolin mukavaa. Totta kai silloin tällöin oli ikävä Suomea, perhettä ja ystäviä, mutta se kuuluu asiaan. Opintoni olivat saksaksi ja vaihdon lopussa pystyin jo melko hyvin keskustelemaan saksan kielellä, jos vain halusin. Englantia käytin silti ylivoimaisesti eniten vaihtokavereideni sekä kämppisteni kanssa. Opintoja yritin tehdä paljonkin, mutta kieliongelmien takia jouduin tiputtamaan kursseja alkuperäisestä suunnitelmastani. Saksaksi lukeminen ja luetun ymmärtäminen oli hidasta, puhumattakaan luennoilla ymmärtämisestä. Opiskelu vaati kärsivällisyyttä ja harjoittelua. Kaveripiirini koostui lähinnä vaihtokavereista ensimmäisenä lukukautena. Seuraavana lukukautena vietin aikaa lähinnä paikallisten kanssa (suosittelen, sillä he tietävät usein mielenkiintoisia paikkoja).

Palvelut vaihtokohteessa:

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)
Mobility office palveli hyvin kysymyksissä. Tuutorointi puuttui, joten yksin joutui selviämään todella pitkälle. Luultavasti olin tiedekunnan ainut vaihto-oppilas, joten opiskelu oli yksinäistä. Vastaanottoinfo oli saksaksi, joten paljon tietoa meni ohi. Eramus-toiminta vähäistä.

Opintoneuvonta
Ei juuri mitään. Yksin joutui valitsemaan kurssinsa ja niiden taso selvisi vasta osallistumalla.

Asuntoasiat
Sain asunnon yliopiston sivuilla olevalta markkinapaikalta, yksityisiltä markkinoilta. Maksoin n. 550 fr kuussa (n. 460e). Kaksi sveitsiläistä kämppistä, neliöitä asunnossa yht. n. 100m2

Kirjasto
Kirjastoja oli useita. Oikeustieteelliselle oli oma kirjastonsa, josta ei saanut lainata mukaan. Yleisestä yliopiston kirjastosta sai lainata, mutta usein teokset olivat menossa ja niitä joutui varaamaan.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Sain sähköpostiosoitteen ja käyttäjätunnukset yliopiston koneille. Kopio/tulostuskortti piti ostaa, sille pystyi lataamaan lisää rahaa.

Ruokailu
Kallista suomalaiselle. 7,50fr (n. 6,5e lounas). Söin yleensä kotona.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
800€

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Yliopisto tarjosi valtavasti liikuntaa (laskettelusta, tennikseen, uintiin, tanssiin, jumppiin ja pallopeleihin + kuntosali). Basel on myös kulttuurikaupunki ja kävinkin sinfoniaorkesterissa ja teatterissa + baletissa. Kaupunki tarjosi tervetulopaketin, joka sisälsi etukuponkeja kyseisiin tapahtumiin.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Basel on keskellä Eurooppaa, joten sieltä pääsee hyvin tekemään viikonloppureissuja ympäriinsä. Sveitsi on turvallinen ja siisti maana. Saksa vieressä (voi käydä kaupassa).

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Kallis hintataso. Sveitsiläiset eivät halua yleensä puhua kirjakieli saksaa, vaan omaa murrettaan. Tämän takia puhekieli oli yleensä englanti ja saksankielen taitoni ei päässyt juuri kehittymään. Lopussa uskallus kasvoi ja saksallakin pärjäsi, kunhan yritti.



University of Basel, Sveitsi


opetuskieli: Saksa
vaihdon kesto: 1.9.2007 - 1.3.2008
opiskeluala: Oikeustiede

 

Yleistä

Suosittelen Sveitsiä kaikille, jotka rakastavat talviurheilua ja tykkäävät matkustaa. Sveitsistä on helppo lähteä maailmalle eikä hintatasokaan ole niin kallis mitä yleisesti luullaan. Vain vuokrat ovat huomattavasti kalliimpia!

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Hyvät etenkin Erasmuslaisille. Vaihtareita varten on oma toimisto, jossa 2 ihmistä hoitaa vaihto-oppilaiden asioita.
 

Opintoneuvonta

Ei ole.
 

Asuntoasiat

Hyvät etenkin Erasmuslaisille. Vaihtareita varten on oma toimisto, jossa 2 ihmistä hoitaa vaihto-oppilaiden asioita.
 

Kirjasto

Hyvä, parempi kuin Lapin yliopistolla ainakin oikeustieteen opusten suhteen.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Hyvä. Tietokoneita riitti.
 

Ruokailu

Liian kallis opiskelijalle.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

650€
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Yliopisto tarjoaa valtavasti urheiluharrastemahdollisuuksia. Kaikille löytyy varmasti kurssi iglurakentamisesta uintiin.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Sveitsi on mahtava maa, jossa liikkuminen sujuu vaivatta. Myös sää oli miellyttävä ja etenkin laskettelijalle maa on maanpäällinen paratiisi.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Saksa pitää olla vähintään kohtalaisessa kunnossa ennen lähtöä muuten tulee ongelmia. Paikalliset ovat myös varautuneita ja sisäänpäinkääntäytyviä (vähän kuin suomalaisia).