University of Pécs, Unkari


opetuskieli: Englanti
vaihdon kesto: 01.02.10-16.06.10
opiskeluala: Maalaus



Yleistä
Opiskelin Pécsin yliopistossa maalausta keväällä 2010. Opiskelu oli käytännössä sitä että tapasin maalausopettajaani tunnin verran joka viikko. Hän oli tosi mukava opettaja, mutta olisin kaivannut ryhmässä olemista ja sosiaalista ulottuvuutta opintoihini. Jos olisin tiennyt että opiskelu on tällaista, en olisi valinnut tätä vaihtokohdetta. Kannattaa mielestäni lähteä sellaiseen maahan vaihtoon, jonka kieltä osaa edes vähäsen, tai jota on oikea motivaatio opiskella. Minun kohdallani näin ei ollut, ja se verotti vaihto-aikaani ja motivaatiota. Myöskään jos ei kiinnosta juhlia kokoajan, ei kannata lähteä sellaiseen paikkaan vaihtoon, jossa saattaa jumiutua olemaan pelkästään muiden vaihtareiden kanssa. Minulle kävi näin. Yrityksistäni huolimatta en onnistunut saamaan paikallisia ystäviä, ja olin tavallaan erasmus-loukussa. 3kk oli maksimi-aika mitä olisin pystynyt Pécsissä olemaan, ja koin ajan henkisesti raskaana. Pécsin yliopisto ei ehkä sovi enään 26vuotiaalle taiteilijasielulle, vaan 20v bilettäjälle. Vähintäänkin kaveri mukaan vaihtojaksolle! Yksi pelastuksestani oli sosiaalipolitiikan kurssi, jonne onneksi älysin osallistua. Ainut kurssi jolla tunsin oppivani todella jotain! Pécsin yliopistolla on paljon hyviä sosiaalialan ja psykologian kursseja, joissa on hyvää ja vuorovaikutusta opetusta, kumpa olisin ymmärtäny ottaa niitä enemmän. Kaikki matkailu avartaa kuitenkin. En kadu että lähdin ylipäätään jonnekkin. Uskon että olen kasvanut ihmisenä ja tutustunut omiin heikkouksiin ja vahvuuksiini. Oma identiteetti suomalaisena tulee tietoiseksi, ja itä-euroopan elämäntapa herättää ajatuksia ja saa kaipaamaan Suomea. Monet asiat juuri vaihdonkin aikana ovat ihmisestä itsestä kiinni, aktiivisuudesta ja asenteesta, mutta pitää ottaa huomioon, että ihmiset henkiset voimavarat ovat myös rajalliset. Ei pidä luulla että ulkomailla oleminen olisi pelkkää juhlaa, tai parasta aikaa elämässä.


Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)
Minulle oli järjestetty avulias tuutori, mutta hän oli toisesta tiedekunnasta eikä hän tiennyt taiteitedentiedekunnan asioista mitään, joten hänestä ei paljoa ollut minulle hyötyä. Orientaatiopäivän oli kaikkien pakko osallistua, mutta siellä ei ollut mitään erityisen tärkeää ja sain odottaa kuukauden varsinaistan koulun alkamista sen jälkeen.

Opintoneuvonta
Koordinaattorini taiteiden tiedekunnassa oli ihan ystävällinen mutta melko kehno englanninkielen taito, eikä mitenkään oma-aloitteinen.

Asuntoasiat
Opiskelija-hostellissa asuminen ja sen järjestelyt oli tehty erittäin helpoksi.

Kirjasto
Käytin jonkin verran taitekoulun kirjastoa, siellä oli englanninkielisiäkin kirjoja. Sain sinne oman kirjastokortin, ei ollut vaikea järjestää sitä asiaa.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Asuntolassa oli nettiyhteys johon sai salasanan heti kun tuli.

Ruokailu
Asuntolan alakerrasta sai joka päivä ruokaa, joka oli noin suomen yliopistojen hintaista tai hiukan kalliimpaa.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
500

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Osallistuin yliopiston järjestämälle tanssikurssille, mutta lopetin sen kesken. Olisi ollut mahdollisuus käydä salilla asuntolan alakerrassa, tai käydä muissa urheilujutuissa kaupungilla, mutta tuntui vaikealta ottaa niistä selvää kun ei puhu unkaria. Lenkkimaastot eivät olleet maailman parhaimpia, ei ollut mitään siihen tarkoitettua reittiä/aluetta. Otin muutaman laulutunnin ykstyiseltä henkilöltä. Vapaa-ajalla lähinnä matkustin Pécsistä pois. Mitä nyt tuollaisessa pikkukaupungissa voi harrastaa...itse en tainnut harrastaa juuri mitään ohjattua.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:
Kämppiksestäni tuli paras ystäväni, sekä eräästä toisesta tytöstä. Pääsin tutustumaan naapurimaihin koska matkustus oli suhteellisen halpaa, ja monia maita lähellä. Pécs on mielestäni pieni kaupunki ja siellä oli paljon kansanperinnettä, kansanmusiikkia, perinnetaidetta ja sellaista. Pécsissä tavoittaa ehkä jotain aitoa unkarilaista, pääkaupungin sijaan. Siellä on myös halpoja kiinakauppoja missä oli kiva käydä ostoksilla.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Opiskelija-asuntola oli järkyttävä paikka asua. Kauhea melu, eikä mitään hiljaisuus-aikoja. Tilaa on minimaalisen vähän, jopa pieni huone täytyy jakaa toisen kanssa. Opiskelijat olivat nuoria, ensimmäistä kertaa pois kotoa, ja juhliminen oli lähes elämellistä, eikä toisten rauhaa tai yksityisyyttä kunnioitettu. Lähes kukaan suomalainen vaihtari ei siellä viihtynyt. Jos jätti jonkun tavaran yleisin tiloihin, se katosi alta aikayksikön. Asuntolan alakerrassa oli baari, joten melu oli taattu, jopa sunnuntai-ja maanantai-iltaisin. Taiteiden opiskelijalle tämä ei ole kovin mairitteleva vaihtokohde. Lähes kaikki muut vaihto-oppilaat opiskelivat bisnestä, meitä oli vain 6 taideopiskelijaa. Joten samanhenkistä seuraa sai hakea.Vaikka olimme kaikki valinneet maalauskurssin, meidät laitettiin kaikki eri opettajille. En ollut siis yhteydessä muihin vaihtereihin päivisin, enkä edes paikallisiin. Kaikki oli itsenäistä opiskelua ja olin aika yksinäinenkin. Opiskelusta puuttui koko sosiaalinen aspekti enkä sen takia saanut paljoa aikaan itsenäistä maalausta. Olisimpa ymmärtänyt mennä unkarilaisten kursseille. Kaikki on kuitenkin persoonasta ja tuurista kiinni. Joku saattaa tykätäkin tällaisesta mallista. Taidekoulu tarjosi (taisteluiden jälkeen) paikan ateljeessa. Kaikki oli todella vapaata. Videokurssillakin sai tehdä mitä halusi, ja milloin halusi, mutta aina yksin. Usein tuntui siltä, että olisi sama jos olisin Suomessa, voisinhan sielläkin olla yksin atk-luokassa editoimasa, tai maalausluokassa maalaamassa, yksin... Ilmat olivat todella kehnot koko helmi ja maaliskuun, eikä sellaisessa säässä huvittanut lähteä tekemään mitään matkoja naapurimaihinkaan. Unkarilaiset ovat mielestäni tylyjä ja epäystävällisiä ihmisiä, eikä heitä kiinnosta ulkomaalaiset. Useasti kun kysyi puhutko englantia, reaktiona oli tyly "No!" ja pään kääntäminen. Se tuntui aika ikävältä jos oli yksin, ja oikeasti pulassa. Kuulin että Pécsiä verrattiin Tampereeseen. Se ei pidä ollenkaan paikkansa. Pécs on paljon pienempi, eikä siellä ole mitään varsinaista pääkatuakaan. Se on mielestäni aika ankea kaupunki asua, eikä se ole helppo paikka ulkomaalaiselle. Unkarin kielikurssi jolle osallistuin oli todella surkea. Sen nimi oli "survival Hungarian" mutta opiskelimme kaikkea turhaa ja älytöntä jolla ei ollut mitään yhteyttä normaaliin elämään, kuten lause :"tyttö on kaunis eikä ruma". Meille ei opetettu kaupassa asiointia, lipun ostamista, eikä juuri mitään tuollaista mitä olisi oikeasti tarvinnut. Yliopistollani ei ollut ketään ihmistä joka olisi kysellyt miten vaihtoni sujuu, tai järjestänyt mitään ohjelmaa/tutustumis käyntejä mihinkään/ vinkkejä mistään. Pécsissä olisi ollut varmasti paljon nähtävää taiteen saralla mutta väsyin ottamaan kaikesta yksin selvää ilman kielitaitoa. Sain kyllä aikaseksi mennä tutustumaan paikalliseen taidelukioon, ja taistelujen jälkeen sain jopa opastetun kierroksen sinne.


 

University of Pécs, Unkari


opetuskieli: Englanti
vaihdon kesto: 29.01.10-21.05.10
opiskeluala: Psykologia



Yleistä
Unkari maana kaksjakoinen. Toisaalta romantillinen sosialistinen melankolia on ihan kiva, mutta siihenkin kypsyy ajan myötä. Ihmiset penseitä, aivan kuten suomessakin. Jos hommat meinaa mennä perseelleen, niin ne varmasti menee sitten oikein kunnolla. Kokonaisuudessaan kuitenkin todella hyvä reissu. Unkarista on helppo matkustaa muihin maihin, pitää vain olla rohkeutta A: Vuokrata auto tai B: Luottaa juna-aikatauluihin ja olla valmis venyttämään reissuja useammilla päivillä. Unkarissa ravintolassa syöminen törkeän halpaa, (paitsi budapestissä, missä ryöstöhinnat)Myös viininmaistajaiset ehdottomasti parasta A-luokkaa. Ihmiset ens alkuun töykeitä, mutta joukkoon mahtuu ehdottomia helmiä, jotka ovat kultaakin kalliimpia, auttavat aina jos ja kun joudut pulaan.


Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)
Tuutorointi enemmän kuin kiitettävää, mutta johtui pääsääntöisesti tuutorin omasta aktiivisuudesta, yliopistolla ei sinällään ollut osaa eikä arpaa.

Opintoneuvonta
Neuvoa sai todella nihkeästi, jos sitenkään.

Asuntoasiat
Asuntolaolot olivat ankeat, joten oman asunnon hankkiminen oli välttämättömyys.

Kirjasto
Kävin kerran, en viihtynyt.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Oma kone, oma rauha.

Ruokailu
No sitä lystiä riittikin. ei tietenkään koulun puolesta, mutta halpoja ravintoloita oli joka paikka pullollaan.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
2000

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Sali, spinning, matkustelu, viininmaistelu.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:
Ravintolaruokailu törkeän halpaa. Opetuksen taso hyvä.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Asiat toimi tolkuttomalla viiveellä, jos silloinkaan, muuten jees meininki.




University of Pecs, Unkari

opetuskieli: Englanti.
vaihdon kesto: 29.1.10-21.5.2010
opiskeluala: Psykologia



Yleistä
Lähdimme vaihtoon poikaystäväni kanssa Pecsin yliopistoon tammikuun lopulla 2010. Paikallinen kv.koordinaattori oli lähettänyt meille informaatiota jo etukäteen ja informoinut meitä vaihtoon liittyvästä pakollisesta orientaatiosta. Orientaatiopäivä oli kuitenkin pienoinen pettymys, sillä sitä ei kestänyt kuin kolme tuntia ja kv.koordinaattori kertoi meille samat seikat kuin aiemmissa sähköposteissa. "Pakollisen orientaation" jälkeen meillä oli kaksi viikkoa aikaa odotella että koulu alkaisi. Olimme saaneet Suomessa ollessamme Pecsin yliopistosta opinto-oppaat josta pystyimme valitsemaan kursseja. Aika pian saapumisen jälkeen meille selvisi ettei valitsemiamme kursseja järjestetäkään. Tämä tarkoitti luonnollisesti uusien kurssien valitsemista ja samassa vaihtui tiedekuntakin. Saimme onneksi uuden tiedekunnan opettajalta apua kurssien valitsemisessa. Opiskelimme viisi kurssia psykologiaa ja yhden unkarin kielen kurssin. Psykologian kurssit opiskelimme kansainvälisessä tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä ja opinnot olivat erittäin antoisia ja mukavia. Unkarin kielen kurssi oli huono, siellä ei oikeastaan opeteltu mitään arjen sujumisen kannalta tärkeitä asioita ja lauseita. Asuimme yhden viikon opiskelija-asuntolassa muiden vaihtareiden kanssa. Yksi viikko tuossa asuntolassa oli aivan riittävä, sillä meno siellä oli aika rauhatonta. Opiskelija-asuntola antaa toki edullisen vaihtoehdon majoittua (muistaakseni 60e/kk), mutta siinä joutuu tinkimään monista mukavuuksista kuten siisteys, yöunet. Yleisesti ottaen joudut jakamaan pienen huoneen toisen ihmisen kanssa. Me katsoimme parhaaksi vuokrata oman asunnon ja olimme siihen tyytyväisiä. Löysimme netistä "student service" -palvelun, joka välitti asuntoja ulkomaalaisille opiskelijoille. Suosittelen tätä palvelua, sillä ilman sitä emme todennäköisesti olisi löytäneet sopivaa asuntoa. Asunnon välittäjä toimi tulkkina unkarilaisen vuokranantajan ja meidän välillä, sekä teki vuokrasopimukset. Pecs kaupunkina on väkiluvultaan suuri, mutta keskusta on pienehkö. Vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia löyty hyvin, kulttuurinnälkäisille balettia, oopperaa, urheilijoille kuntosaleja, uimahalli, jumppia, shoppailijoille kauppoja. Yökerhoja Pecsissä on vain pari. Mielestäni Pecsistä on aika huonot kulkuyhteydet muualle eurooppaan junalla. Autonvuokraus on oma operaationsa, koska olet ulkomaalainen varaudu siihen että sinulta tullaan kysymään aivan poskettomia hintoja. Matkustimme kuitenkin Bosniassa ja Sloveniassa. Hintatasoltaan Unkari ei juuri Suomesta eroa, ruuat kaupassa ovat samanhintaisia, samoin asuntojen vuokrat. Ulkona syöminen oli halpaa, jopa siinä määrin että tuli halvemmaksi syödä ulkona kuin laittaa itse. Erilaiset palvelut (esim.kosmetologi) olivat edullista. Vaihtokohteena Pecs sopii sellaiselle, joka haluaa oppia tuntemaan itä-eurooppaista kulttuuria ja nähdä miten asiat siellä hoidetaan.


Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)
Paikallinen kv-suunnittelija lähetti muutaman sähköpostin ennen saapumistani. Orientaatio oli vaihto-opiskelijoille pakollinen, koin sen turhana sillä siellä kerrottiin sama informaatio kuin Judithin lähettämissä sähköposteissa. Koulu alkoi varsinaisesti kaksi viikkoa orientaation jälkeen, tuo kaksi viikkoa oli hieman turhaa odottelua. Tuutoreita, joita paikalliset kutsuivat mentoreiksi oli jokaisella vaihtarilla kaksi. Toinen mentoreista oli yhteydessä minuun ennen Pecsiin tuloani. Tapasin heidät molemmat yhden kerran heti saavuttuani.

Opintoneuvonta
Saimme postitse opinto-oppaat hyvissä ajoin ennen lähtöämme. Vasta Pecsissä sain kuulla ettei yhtään valitsemistani kursseista (paitsi unkarin kielen kurssi) järjestetä. Joten kurssivalinnat menivät uusiksi. Uusien kurssien valitseminen oli helppoa, sillä humanistisessa tiedekunnassa (psykologian laitoksella) opintoneuvonta oli hyvää.

Asuntoasiat
Olimme varanneet huoneen Bozorkany-nimisestä asuntolasta, jonne kaikki vaihto-opiskelijat majoitettiin. Vaihtareilla oli käytössään asuntolan ensimmäinen kerros, eli noin 80-100 erasmusvaihtaria majoittui sinne. Yhdessä kerroksessa oli kaksi keittiötilaa. Keittiötilat olivat aika sotkussa. Yhdessä huoneessa majoittui kaksi ja kaksi huonetta (eli neljä henkeä) jakoivat yhden suihkun ja wc:n. Huoneet olivat pienet. Emme viihtyneet asuntolassa viikkoa pidempää vaan vuokrasimme Pecsin keskustasta oman asunnon. Asunnon vuokraaminen käy helposti internetin kautta. Internetissä on "student service" palvelu joka välittää vuokra-asuntoja ulkomaalaisille opiskelijoille. Välityspalkkiota joutuu tälle välittäjälle maksamaan, mutta ilman häntä asunnon vuokraaminen voi olla hankalaa. (Unkarilaiset eivät puhu hirveän hyvin englantia, joten jo tulkkaus asuntoa katsottaessa oli tarpeen)


Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Ei ollut

Ruokailu
Tiedekuntamme vieressä oli ravintola, joten ruokailuihin käytimme ravintolan palveluja. Ravintolassa syöminen edullista.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
1000

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Pecsissä on hyvät urheilumahdollisuudet. Koululta löytyy uimahalli ja urheilukenttä. Muun muassa spinningiin ja erilaisiin jumppiin pystyi osamaan halpoja lippuja omasta tiedekunnasta. Yökerhoja ei Pecsistä löydy kuin pari. Matkustusyhdeydet Pecsistä muualle Eurooppaan aika huonot. Paremmat yhteydet ympäri eurooppaa löytyy Budapestistä. Junat huonokuntoisia ja kulkevat hitaasti.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:
+ Psykologian opiskelu ja kurssit mielenkiintoisia + Edullista syödä ravintolassa + Erilaiset palvelut (esim. kosmetologi) huomattavasti halvempaa kuin Suomessa

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
- Unkarilaiset eivät puhu englantia juurikaan. Kannattaa osata saksaa, koska asioiden hoito taittuu paremmin saksalla kuin englannilla. -Byrokratia. Varaudu siihen että joudut juoksemaan erinäisissä virastoissa lippusten ja lappusten kanssa erilaisten leimojen perässä. -Huono sijainti. Huonot kulkuyhteydet muualle Eurooppaan. Unkarilaiset junat tulevat ja menevät miten sattuu, varautua pitää aikataulu muutoksiin -Osallistuin unkarinkielen kurssille, joka oli hyödytön. Emme opiskelleet mitään arkipäiväiseen elämään liittyviä lauseita, kuten miten asioida kaupassa, yms. -Paikallisien mentorien järjestämät aktiviteetit olivat lähinnä juhlimista.

 

University of Pécs, Unkari

 
opetuskieli: unkari, englanti
vaihdon kesto: 01.01. - 04.06.09
opiskeluala: graafinen suunnittelu

 

Yleistä

Opiskelkaa unkaria! Jos osaa edes muutaman sanan, ihmisillä on heti monta kertaa ystävällisempi asenne. Yliopistolla paras apu on usein joku muu kuin se ihminen, jonka vastuualuetta auttamisesi kulloinkin olisi. Kysele siis rohkeasti, yleensä parhaiten englantia puhuvat ovat avuliaimpia, muut ilmeisesti häpeilevät huonoa kielitaitoaan. Koska Pécs on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2010, tämä voisi olla erittäin antoisa vaihtokohde silloin. Myös nyt keväällä 2009 tapahtumia oli aika paljon, erityisesti maaliskuun kulttuurifestivaalien aikaan.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Saapuessa tuutorit olivat asemalla vastassa, huolehtivat meidät opiskelija-asunnolle ja antoivat alkuinfon, joten meistä pidettiin hyvää huolta. Tammikuussa olin talviyliopistonjärjestämällä intensiivikielikurssilla, jonka aikana tuutorit olivat jatkuvasti apuna. Varsinaisten opintojeni alettua musiikin ja visuaalisten taiteiden tiedekunnassa en edes tiennyt, kuka tuutorini oli. Pyysin tarvittaessa apua unkarinopettajaltani Anita Molnarilta ja hän oli aina aivan äärettömän avulias.
 

Opintoneuvonta

Vajavaista, lukuunottamatta unkarinkursseja, sillä Anita Molnar informoi opiskelijoita sähköpostitse ja suullisesti hyvissä ajoin ja selkeästi. Muuten sain arvailla, milloin mikäkin kurssi alkaa tai loppuu ja mitä siellä oikeastaan pitää tehdä. varsinainen koordinaattorimme ei ollut motivoitunut työhönsä; häntä ei yleensä tavannut edes niinä kahtena viikkontuntina, jotka oli varattu meille ja asioiden hoito oli täysin omalla vastuullani.
 

Asuntoasiat

Aikuiskasvatuksen tiedekunnan rakennuksessa sijaitsevassa Köszi-toimistosta saimme katsoa sivuja, missä oli ilmoitettuja vuokra-asuntoja. Meidän piti ensin itse soittaa valitsemiimme kohteisiin ja jos he eivät puhuneet englantia, toimistosta soitettiin kohteisiin puolestamme. Ehdottoman välttämätön informaatio olisi ollut lyhyt katsaus vuokrauskäytäntöihin Unkarissa ja hintatasoon. Unkarilaiset pitävät suomalaisia niin rikkaina, että meiltä on luvallista ottaa vähän ylimääräistä. Vuokrasin ystäväni kanssa asunnon avioparilta, joka piti asunnonvälityttoimistoa. Huomasimme asunnossa huhtikuussa hometta ja halusimme muuttaa pois. Vuokranantajamme alkoivat käyttäytyä agressiivisesti, vuoroin kielsivät homeen olemasaolon ja vuoroin väittivät sen johtuvan meistä. He kieltäytyivät palauttamasta takuuvuokraamme ja olisivat vaatineet toukokuunkin vuokran, ellemme olisi ottaneet yhteyttä Pécsissä asuvaan Suomen kunniakonsuliin, joka selvitti tilanteen. Unkarin laki on aina vuokranantajan puolella, joten meiltä olisi voitu vaatia myös viimeinen vuokra. Maassa ei myöskään tarvitse maksaa veroja yksityishenkilönä vuokratusta asunnosta, mutta ko. pari oli jättänyt yrittäjäverot maksamatta. Kunniakonsuli neuvoi meitä pyytämään kuitin, jos he vaativat viimeistä vuokraa. Kuitti olisi pakottanut heidät maksamaan veroa ja siitä syystä he luopuivat vaateestaan. Antaisin neuvoksi kaikille ulkomaista vuokra-asuntoa harkitseville, että ota ensin yhteys johonkin, joka on aiemmin sen tehnyt ko. maassa. Suomen kunniakonsulin tehtäviin kuuluu tietää maansa ja Suomen käytännön asioiden erosta, joten hän voi niissä auttaa. Unkarissa asuntoa vuokratessa kannattaa vuokrasopimuksessa sopia, että vuokrasta annetaan aina kuitti. Siitä joutuu luultavasti maksamaan vähän enemmän, koska sen vuoksi vuokranantajat joutuvat maksamaan veroa, mutta se on ainut apu ettei tule huijatuksi.
 

Kirjasto

Koska osallistuin vain käytännön kursseille, en käyttänyt yliopiston kirjastoa. Siellä ei puhuttu englantia enkä saanut selville, mitä sieltä olisi saanut lainata ja mitä ei, ainakin sanakirjat olivat vain lukusalikäyttöön. Kaupunginkirjaston kirjastokorttia varten pyydettiin passikuva ja nähtäväksi opiskelijakortti. Äidin tyttönimeä kysytään joka paikassa, joten aluksi jos en ymmärtänyt mitä minulta pyydettiin kirjoitin sen ja aina kelpasi.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.

aikuiskasvatuksen tiedekunnan opiskelija-asunnossa langaton netti toimi koneellani vaihtelevasti, tärkeintä oli käydä alakerran toimistossa koneen kanssa, jollon atk-tukihenkilö kirjoitti koneelleni nopeampaan yhteyteen oikeuttavat salasanat. Taiteiden tiedekunnan atk-opettaja on valtavan avulias ja puhuu hyvää englantia, pyysin häneltä apua mm. tulostuksessa ja hän antoi käyttää omaa huonettaan koska ilmeisesti opiskelijoiden käyttöön ei ollut omaa atk-luokkaa.
 

Ruokailu

En ottanut aikuiskasvatuksen tiedekunnan tarjoamaa hotellilounasta mutta kuulin, että siellä tarjottu ruoka oli hyvin rastvaista ja yksipuolista eikä salaattia ollut koskaan.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

Vuokra 200, ruoka on vähän halvempaa kuin Suomessa, vaatteet melkein saman hintaisia, maan sisäiset junamatkat n. puolet halvempia, muista matkoista ei yleensä saanut opiskelija-alennusta. Vain Unkarin oma opiskelijakortti kelpaa alennuksiin.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Osallistuin vain sellaisille kursseille, jossa unkarilaiset opiskelijat olivat valmis kaveriporukka enkä tutustunut kuin yhteen tyttöön. Asiaan vaikutti toki paljon se, että kaksi hyvää ystävääni Suomesta olivat samoilla kursseilla. Erasmuksen järjestämä ohjelma oli hyvin juhlintapainoitteista joten en alun jälkeen osallistunut niihin vaan vietin aikaa pienemmällä porukalla. Kävimme mm. päivävaelluksilla Mecksek-kukkuloilla ja läheisissä luonnonpuistoissa. Keskustan Secheny terillä on turisti-info, josta saa halvalla vaelluskarttoja. Reittejä on paljon ja ne on kohtalalisen hyvin merkitty. Myös Balaton on hieno paikka, mutta turistikausi alkaa vasta toukokuussa ja sitä ennen sieltä on vaikea löytää ravintoloita tai kohtuuhintaisia hotelleja jotka ovat auki. Turistiaikana monet yksityiset vuokraavat talostaan yhtä huonetta. Löysimme yhden, joka oli auki, yö oli kahdelta 10e/hlö (yleensä siis halvempi), oma kylpyhuone ja keittiö.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Pécs on hyvin kaunis kaupunki, jossa voi liikkua kävelemällä joka paikkaan ja kannattaakin, sillä sivukujat ovat mielenkiintoisia. Puistot ovat viihtyisiä, linnanmuuri ja katedraali erittäin ihastuttavia. Klassisen musiikin opetus on korkeatasoista, joten esitykset ja pelkästään koulun käytävillä kävely ovat mahtavia kokemuksia. Tammikuussa oli viimaa ja pakkasta, mutta kesä alkoi jo maaliskuussa ja toukokuussa on hurjan helteistä.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Pitkät välimatkat - moneen paikkaan pitää mennä Budapestin kautta ja se vie junalla 3 tuntia. Nuoret puhuvat englantia jonkun verran, muuten unkarin taito on erittäin tarpeellinen. Yleensä kaikki ovat hirveän ystävällisiä ja mutta jotkut virkailijat tuntuvat inhoavan ulkomaalaisia ja osaavat olla tosi hankalia, sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.



 

University of Pécs

opetuskieli: unkari, englanti
vaihdon kesto: 6.1.2009 - 4.6.2009
opiskeluala: kuvataidekasvatus

 

Yleistä

Täällä on mukavia ihmisiä ja yksi Euroopan ja ehdottomasti Unkarin paras taidekoulu. Otin laulutunteja ja kuorokurssin myös musiikin puolelta. Olimme alustavasti valinneet kuvanveiston pääaineeksemme täällä, mutta käydessämme yliopistolla (omin päin) saimme kuulla kahdelta taideopiskelijalta, että veistotilat ovat yhden tunnin bussimatkan päässä maalaustiloista, jotka ovat lähellä keskustaa. Kun ajoissa olimme liikkeillä, niin meidän luvattiin vaihtaa maalaus pääaineeksi, jottei matkustaminen käy liian vaikeaksi. Siis jos tulee tänne, niin kannattaa tiedostaa eri paikoissa olevat opiskelutilat, ettei vain joudu joka päivä matkustamaan kahden laitoksen välillä esim veistoa ja piirustusta harrastamassa. Tullessamme täällä oli hirveän kylmä, oikein jäätävät ilmat, niin ettei meinannut kevättakissa mitenkään pärjätä. Keväällä säät ovat tosi lauhkeat ja vähän sateiset. Kesällä (huhtikuun lopussa) aurinko paistaa ja on todella lämmintä! Kaunis kaupunki on tämä Pécs ja aika pieni (voi kävellen mennä paikasta toiseen). Kaupungin vieressä kohoaa kukkula, jossa majailee viininviljelijöitä ym paikallisia asukkaita. Olimme siis alussa kolmen viikon kielikurssilla Erasmuksen kautta (meille maksetaan kielikurssi ja olemiseen annetaan 400 euroa, josta n. 165e menee asumiseen ja osa tietysti ruokaan + korkeintaan 90e vapaavalintaisiin matkoihin.) Eli omaa rahaa ei tarvitse käyttää tämän kielikurssin aikana ollenkaan, eikä varmaan myöhemminkään, jollei halua tehdä omia matkoja läheisiin maihin. Erasmukseltahan tulee vielä 1000e tämän puolivuotisen apurahaksi. Täällä on asunnoissa halvat hinnat ja siksi tänne annetaankin alennettua asumislisää (110e). Kuitenkin kelan sivuilta luimme, että jos pystyy todistamaan vuokran olevan korkeampi, asumislisää maksetaan 210euroon asti. Eli pitää lähettää vuokrasopimus sitten kelalle, niin saa aivan hyvin maksettua hyvän kämpän täältä. Ruoan hinta on vähintään samanlainen kuin suomessa, mutta suurimmalta osin halvempaa. Kaikki länsimaiset tuotteet ja merkit tosin voivat olla jopa kalliimpia, mutta taasen unkarilaiset ja paikalliset ruokatavarat ovat halvempia. Junalla kulkeminen on halpaa, erityisesti sitten kun saa unkarilaisen opiskelijakortin, joka oikeuttaa puolittamaan jo ennestään halvat hinnat. Suosittelen Unkaria vaihtopaikkana kaikille erityisesti musiikista ja kuvataiteesta kiinnostuneille. Tämä on kultturelli ja kaunis paikka elää ja asua!

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Opiskelijoista pidetään melko hyvin huolta, ja informaatiota saa varsinkin jos itse kysyy.
 

Opintoneuvonta

Oma opintoneuvojamme ei ollut kovin paljoa paikalla koululla, mutta neuvonnan kanssa ei tullut kuitenkaan kovin monesti ongelmia.
 

Asuntoasiat

Asunnoksi valitaan yleensä dormitory, eli opiskelija-asuntola. Me halusimme muuttaa erilliseen asuntoon, ja löysimmekin aika lailla omin päin huoneiston omakotitalosta. Vuokra on täällä melko alhainen, ja on oltava tarkkana, että saa kunnollisen vuokrasopimuksen, sillä usein ihmiset eivät maksa veroja vuokra-asunnoistaan, jolloin he eivät voi antaa kunnollista vuokrasopimustakaan.
 

Kirjasto

Hankimme kirjastokortin, muttemme käyttäneet sitä kertaakaan.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Kirjastossa oli nettimahdollisuus, mutta käytimme kotona läppäriä ja meillä oli myös oma internet asunnossamme.
 

Ruokailu

Ruokailimme vain ensimmäisen kielikurssin alkuajan "opiskelijaravintolassa". Sen jälkeen olemme valmistaneet itse kotona ruoat, ja halpaa ja hyvää on ollut!
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n. 260 euroa
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Harrastukset ovat melkolailla halpoja täällä. Kävimme koko puolivuotisen todella hyvällä laulunopettajalla suomalaisittain puoleen hintaan. Täällä on myös mukavaa vain kävellä kaupungilla ja vaeltaa luonnossa.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Täällä on kaunis ilmasto, halpaa elää ja mukavia kursseja.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Unkarissa puhutaan hyvin vähän englantia, joten on osattava edes jonkun verran unkaria, jotta selviää vaikeimmista tilanteista.




University of Pécs, Unkari

opetuskieli: unkari, englanti
vaihdon kesto: 1.1. - 31.5.2009
opiskeluala: kuvataidekasvatus

 

Yleistä

Kaikkein rankin kokemus vaihdossa ollessa oli se, kun vuokraamastamme talosta löytyi vesivehinko. Vuokranantajat eivät suostuneet palauttamaan takuuvuokraa eivätkä olisi päästäneet meitä muuttamaan ulos. Suomen kunniakonsuli uhkaili heitä sen verran, että pääsimme muuttamaan viimeiseksi kuuksi muualle. Kannattaa siis olla erittäin tarkkana, mitä vuokraa ja minkälaiseen sopimukseen nimensä pistää. Unkarissa monet kiertävät veroja, joten sinun pitää usein vaatia, jotta saat kuitin maksamistasi vuokrista. Jos välttämättä ei tahdo vuokrata omaa asuntoa, niin dormitoryllä asuminen on helppo ja halpa vaihtoehto. Se tietenkin vain vaatii sopeutuvaista luonnetta. Taiteiden tiedekunnan koordinaattori on saamaton tapaus, joten mahdolliset asiat kannattaa hoitaa Judith Nemethin kanssa, joka on yliopiston pääkoordinaattori. Unkarin kielen kurssit olivat hyviä ja antoisia. Kannattaa alkaa rohkeasti puhumaan kieltä alusta alkaen. (Tätä en itse tehnyt). Debrecenissa järjestettävältä kielikurssilta saa suhteessa paljon enemmän opintopisteitä, joten kannattaa haluta sinne. Debrecn myös tarjoaa ilmaisena kaikki reissut, jotka Pécsissa ovat törkeän hintaisia. Pécsissa asut kielikurssin ajan vanhalla dormilla, joka on erittäin likainen paikka. Debrecenin asuinolot ovat kuulemma paljon peremmat. Itsellä viiden kuukauden vaihtoaika oli aivan riittävän pitkä. Lukukausi alkoi vasta helmikuun puolivälissä ja oli ohi toukokuun puolivälissä, jonka jälkeen oli koeperiodi. Matkustelulle jäi siis paljon aikaa. Kevät on Unkarissa todella kaunis. Maaliskuun lopussa alkoi kukkien aikakausi, jota on suomalaisena ollut nautinnollista seurata. Tammikuu oli todella kylmä, mutta toukokuu oli jo pelkkää hellettä. Pécs on kiva pikkukaupunki, joka tuntuu jo kotoisalta ja turvalliselta. Budapest sen sijaan on sekä todella hieno että aika kauhea, koska kerjäläisiä on niin paljon. Unkarilaiset ovat melkko ujoja ja ottavat aika vaikeasti kontaktia, samanlaisia siis kuin me, todella ystävällisiä kun tutuiksi päästään.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Oman tiedekunnan koordinaattori oli surkea. Hän ei óllut ikinä paikalla, kun olisi pitänyt. Hän ei hankkinut meille opiskelijatuutoria kuten oli sovittu jne. Koko yliopiston koodinaattori oli erittäin pätevä ja kielikurssin vastaavat ja tuutorit mukava, auttavaisia ja ammattitaitoisia.
 

Opintoneuvonta

Olematonta, mutta kyllä sitä silti selvittiin.
 

Asuntoasiat

Pécsin yliopistossa on toimisto, joka auttaa löytämään asunnon. Toimiston työntekijät olivat todella avuliaita.
 

Kirjasto

Oman tiedekunnan kirjasto oli pieni ja siellä oli todella vähän englanninkielisiä kirjoja. Käytin kaupunginkirjastoa, joka oli maksulinen. Maksu ei ollut kovin suuri.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Kirjastossa pystyi käyttämään nattiä ja omalla koneella pääsi koulun langattomaan verkkoon, joka oli todella nopea.
 

Ruokailu

Omat eväät.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

Opintotuki riitti hyvin kattamaan sekä ruuan että vuokran. Ruokaan ehkä sata euroa kuussa ja vuokraan kaksi sataa.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Erasmus-vaihdothan ovat silkkaa juhlimista. Itse en halunnut osallistua bilekulttuuriin, joten vapaa-ajan mahdollisuudet jäivät oman aktiivisuuden varaan. Toki muutakin järjestettyä ohjelmaa oli kuin bileitä kuten retkiä, museokäyntejä jne. Jos ei ole nirso niin varmasti löytää puuhaa.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Unkari on edelleen Suomeen verrattuna halpa maa, joten varaa oli myös matkustella. Pécs on kaunis pikkukaupunki, jossa on hyvät retkeilymahdollisuudet. Yliopiston kielipuoli on todella hyvin järjestettyä. Taiteiden tiedekunta ei niinkään.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Unkarilaiset puhuu aika vähän englantia ja vaikka itse opiskeli 18 opintopistettä unkaria, niin kommunikointi oli siltikin aika vaivalloista.



 

University of Pécs, Unkari

opetuskieli: englanti ja unkari
vaihdon kesto: 15.1 - 1.6.2006
opiskeluala: eurooppaoikeus, unkarin kieli

 

Yleistä

Lähdimme Pécsiin vaihtoon tammikuun puolivälissä, koulu alkoi varsinaisesti vasta helmikuun alussa, mutta osallistuimme ennen lukukauden alkua unkarin kielen intensiivikielikurssille. Se oli todella hauska ja hyödyllinen kokemus, oikeastaan koko vaihtoajan parhaisiin ystäviin tutustuin jo ensimmäisten kolmen viikon aikana. Kurssin loppumiseen jälkeen porukka hajosi ympäri Unkaria opiskelemaan, siitä olikin paljon hyötyä matkustelua varten kun aina oli ilmainen yöpaikka esim. Budapestissa. Unkarilaisten vieraitten kielten taitoki on monesti sen verran heikkoa että alkeiden osaamisesta on todella paljon hyötyä. Kursseja järjestetään 2kertaa vuodessa, elokuussa ja tammikuussa, ja hakuajoista yms. tulee informaatiota Lapin yliopistonkin puolesta. Kurssin jälkeen alkoi varsinainen opiskelu.

Hommat lähtivät käyntiin todella kivuttomasti, tiedekunnan väki oli yställistä ja joustavaa. Oikeustieteen tiedekunnassa ei ollut vaihtareita yhteensä kuin 5kpl, joten olo oli ainakin välillä kuin vip:illä. Kursseja oli englanniksi tarjolla ihan mukavasti, lähinnä tietenkin eurooppaoikeutta ja kansainvälistä oikeutta. Vaikeustaso ei ollut mitenkään mahdoton.

Vapaa-aikana Pécsissä ei pääse tylsyys iskemään. Kaupungista löytyy ihan hyvin urheilumahdollisuuksia uimahallista talvella auki olevaan luistelukenttään. Lisäksi on vilkas ja suomalaiseen hintatasoon hyvin kohtuuhintainen ravintola/kahvila/baaritarjonta. Matkustelu on myös junalla ja lennoillakin (Budapestistä) edullista ja helppoa. Hintataso on halpa. Ulkonasyöminen alkaen 3eurosta (ruoka ja iso olut), 0,5litran bisse kaupasta n. 0,50€. Ruuan hintataso paikallisessa citymarketissa puolet tai alle suomen hinnoista. Tosi mahtava maa/paikka. Suosittelen lämpimästi kaikille.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutoroinnissa oli isot suunnitelmat, mutta toteutuneet kerrat jäi vähemälle. Ihan riittävästi kuitenkin ainakin minun tarpeisiini. Tullessa oli ihmisiä juna-asemalla vastassa.
 

Opintoneuvonta

Aina neuvottiin kun apua tarvitsi, kaikki tiedekunnan henkilökunnan jäsenet olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita.
 

Asuntoasiat

Suurin osa vaihtareista asui asuntolassa, kahden hengen vessattomissa huoneissa. Tyttöystävän kanssa asuttiin vuokrakämpässä, jonka hankkiminen oli helppoa, mutta tulkkia kyllä tarvitaan. Yliopistolta voi saada apua.
 

Kirjasto

Oli niitä useampikin, vähälle käytölle jäi.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Koulussa ja nettikahvilassa. Asuntolassa asuvilla ilmainen netti (läppäri mukaan).
 

Ruokailu

Koulussa kohtuu hintaisia ruokaloita ja kahviloita.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

300 euroa
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Urheilua, retkeilyä, halpaa olutta ja baareja, matkustelua.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Sopivan kokoinen kaunis kaupunki (160 000),hyvä sijainti, mukava maa, miellyttävä ilmasto keväällä. Ystävällisiä ihmisiä.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

tammi-helmikuu yllättävän kylmä "välimerelliseksi" ilmastoksi.



University of Pécs, Unkari

opetuskieli: englanti ja unkari
vaihdon kesto: 1.9.2007 - 31.1.2008
opiskeluala: oikeustieteet

 

Yleistä

Rentoa meininkiä, matkustelua ja biletystä lisättynä sopivalla ripauksella koulunkäyntiä...siinäpä tuo lyhyesti oli. Voin suositella muillekin ja jonkinlaisena käytännön vinkkinä voisi ehkä mainita, ettei kannata aina olettaa, että asiat toimisivat yhtä jouhevasti kuin Suomessa. Eli kannattaa miettiä ja suunnitella jo ennakolta ja varata aikaa asioiden hoitamiseen sekä ennen kaikkea ottaa jo mieluummin ennakolta selvää miten mikäkin homma toimii. Itse en tosin tuota juurikaan harrastanut ja siltikin hyvin selvittiin eikä isompia ongelmia ollut.
 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Hyvin oli hoidettu tämä puoli. Oli useampiakin eri koordinaattoreita eri asioille kuten opiskelu, asumisasiat, vapaa-aika. Eniten hyötyä oli kuitenkin henkilökohtaisista opiskelijatuutoreista, joiden kanssa selvitimme opintoihimme liittyvät asiat heti alussa kuntoon ja heiltä saimme apua myös muissa järjestelyissä. Tällä oli suuri merkitys, koska esimerkiksi yliopistolla vain harva puhui englantia.
 

Asuntoasiat

Asuin opiskelija-asuntolassa, joka ei ollut kovin häävi, mutta ei aivan pahin mahdollinenkaan. Kolmen hengen pienet huoneet,joissa sängyt, pöydät ja jääkaappi. Keittiö, vessat ja suihkut yhteiset kaikille samalla käytävällä asuville (n. 60-70 vaihtaria). Vuokra oli 60e/kk. Huoneen asuntolasta sai kun vain ilmoitti ennen vaihtoon lähtöä sellaisen ottavansa. Myös vuokra-asuntoja yksityisiltä oli saatavilla, mutta näiden hommaaminen olisi helpointa vasta paikan päällä...näissä vuokrataso n. 200e/kk tai vähän reilut. Selvästi suurin osa vaihtareista asui asuntolassa, joten siellä tulee oltua paremmiin tekemisissä muiden kanssa.
 

Kirjasto

Yliopistolla oli melko iso kirjasto, mutta en käyttänyt sitä kertaakaan. Materiaalia saimme luennoitsijoilta ja netistä.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Yliopistolla oli koneita hyvin saatavilla, joihin saimme käyttöoikeudet, mutta koska asuntolan huoneissa oli nettiyhteys, niin en käyttänyt koulun koneita paljonkaan. Eli kannettavat kannattaa ottaa mukaan, jos Pécsiin suuntaa.
 

Ruokailu

Yliopistolla oli ihan hyväntasoinen ja kohtuuhintainen ruokala ja lisäksi kaupungilta löytyy paljon ravintoloita, joissa ruoka on hyvää ja halpaa. 2-4: llä eurolla sai syödä jo hyvin monessa paikassa.
 

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

Mukaanlukien matkustamiset, iltaelämä ym. n.800e/kk, mutta paljon halvemmallakin olisi ollut mahdollista elää.
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Itse vietin pidemmät vapaat lähinnä matkustellessa ja lyhyemmät rentoutuessa, mutta kaupungista löytyy kyllä sekä kulttuuri- että liikuntamahdollisuuksiakin. Iltaelämääkin oli varsin mukavasti. Kaupunki olisi voinut olla mielestäni kuitenkin kokoonsa nähden hieman viriilimpi.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

erilaisuus "länsimaihin" verrattuna, hyvät ja melko halvat matkustusmahdollisuudet ja paljon mielenkiintoisia maita/paikkoja lähellä, halpa hintataso (ruoka,juoma,asuminen), voi opiskella englanniksi (myös saksaksi), sopivan leppoisa opiskelutahti (jää paljon vapaa-aikaa, mutta liian kevyesti ei kuitenkaan voi ottaa), erilainen opiskelutyyli ainakin oikiksen puolella verrattuna suomeen (pienet ryhmät, suht paljon osallistumista ja esitelmiä luennoilla, mutta ei sitä iänikuista tenttiinlukemista käytännössä ollenkaan), paljon vaihtareita eri maista -> tutustuu erilaisiin ihmisiin. Kelitkin tietty Suomea paremmat.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Unkarilaisten englannin kielen taito ei yleisesti ottaen ole kovin hyvää ja juuri missään ei voi asioida vierailla kielillä. (Budapestissä osataan vähän paremmin). Lisäksi asioiden hoitaminen tuntuu joskus yksinkertaisissakin asioissa takkuavan ja suomalaiseen yhteiskuntarakenteeseen tottunut voi joutua joskus hieman kiroamaan pitkäkestoisuutta ja kehityksen jälkeenjääneisyyttä.