Yamaguchi Prefectural University, Japani

opetuskieli: englanti
vaihdon kesto: 28.9.2011-20.2.2012
opiskeluala: Intercultural studies

Yleistä
Yamaguchi Prefectural University on pieni ja kodikas yliopisto, jota suosittelen Japanin perinteisestä kulttuurista ja kauniista luonnosta kiinnostuneille. Kävin noin yhdeksän kurssia, joista suurin osa käsitteli japanilaista ja aasialaista kulttuuria ja japanin kieltä. Opiskelu Yamaguchissa on aika helppoa, mutta kohde sopii niille, jotka uskaltavat tutkia ja kokea maata myös koulun ulkopuolella. Ihmiset Yamaguchissa ovat todella ystävällisiä ja avuliaita, eikä ulkomaalaisena saanut koskaan kokea, ettei ollut tervetullut, päinvastoin. Viidessä kuukaudessa ehdin tutustua Japanin kulttuuriin melko hyvin. Tässä minua auttoivat myös tuutori ja mahtava isäntäperhe. Vaihto-opiskelu Japanissa oli todella hieno kokemus ja se tulee varmasti vaikuttamaan myös tulevaisuuteeni. Japaniin lähtijöille suosittelen, että ottavat mukaan roimasti ennakkoluulottomuutta ja huumorintajua, sillä niitä tarvitaan niinkin erilaisessa kulttuurissa. Suosittelen Yamaguchia vaihtokohteena niille, jotka haluavat kokea jotain hyvin erilaista ja eksoottista. Ja niille, jotka rakastavat vuoria.

Palvelut vaihtokohteessa:

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)
Vaihto-opiskelijoista pidetään Yamaguchissa todella hyvää huolta, eikä pulaan jätetä missään vaiheessa. Apua saa aina ja asiat hoituvat kv-toimiston ansiosta todella hyvin. Meillä jokaisella vaihto-opiskelijalla oli tuutori, joka opetti meille myös japania kolme tuntia viikossa. Tuutorit olivat todella kivoja ja järjestivät meille aina silloin tällöin yhteisiä illanviettoja. He myös auttoivat käytännön asioissa aina tarvittaessa. Saapumispäivänä meitä tultiin vastaan asemalle, josta meidät vietiin autolla asunnoille. Orientaatio oli hyvin kattava ja perusteellinen. Kv-toimisto piti huolen, ettei mikään jäänyt epäselväksi ja ohjasi meitä kädestä pitäen. Meitä kohdeltiin oikeastaan kuin lapsia, joten Yamaguchiin lähtijän on turha haaveilla itsenäisyydestä. Tälle reissulle onkin parempi pakata mukaan huumorintaju, sillä sitä tarvitaan aina silloin tällöin kv-toimiston kanssa.

Opintoneuvonta
Vastauksen sai aina mihin tahansa kysymykseen, eikä mikään jäänyt epäselväksi. Opintoneuvonta oli oikein mallikasta.

Asuntoasiat
Vaihto-opiskelijat asuvat yliopiston omistamissa vanhoissa omakotitaloissa lähellä yliopistoa. Meitä asui kolme tyttöä samassa talossa ja jokaisella oli oma huone. Paikka oli oikein mukava ja rauhallinen, mutta talvella talot ovat ihan kamalan kylmiä. Varsinaista lämmitysjärjestelmää ei ole, vaan huoneita voi lämmittää ainoastaan lämpöpuhaltimena toimivalla ilmastointilaitteella. Talvella lämpötila oli usein sama sisällä kuin ulkona, ja sisällä hengityksen höyryyntyminen oli ihan arkipäivää. Taloissa oli myös aika paljon hometta, jonka takia olin aika usein kipeänä. Homeelle yliherkkien kannattaa harkita, ennen kuin lähtee Yamaguchiin. Vaikka talo oli todella vanha, kylmä ja homeinen, se oli kuitenkin hyvin halpa. Se oli asia joka sai kestämään talon puutteita. Minulla oli lisäksi maailman parhaat kämppikset, joten sinnittelin homeen keskellä. Asunnossa oli internet.

Kirjasto
En käyttänyt kirjastoa lainkaan. Saimme tarvittavan kirjallisuuden opettajilta.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Yliopistolla oli atk-luokka, joka oli tarkoitettu pelkästään opiskelijoiden käyttöön. Sinne pystyi menemään milloin vain.

Ruokailu
Yliopistolla oli ruokala, josta sai aterian noin kolmella eurolla. Lounasvaihtoehto muuttui päivittäin, mutta joitain ruokia oli aina tarjolla. Automaatista ostettiin lippu ateriaa varten ja sitten lippua vastaan sai tiskiltä valitsemansa lounaan.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

n. 300 euroa

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:
Yamaguchissa oli paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää, joten paikka sopii historiasta ja taiteesta kiinnostuneille. Kaupungista löytää aina uusia temppeleitä ja muita vanhoja rakennuksia, jotka ovat todella kauniita. Yamaguchissa on myös todella mukava käydä lenkillä, koska paikka on rauhallinen ja maisemat niin kauniita. Kävimme usein kavereiden kanssa ulkona syömässä, koska se oli aika edullista. Yamaguchissa on sushipaikkoja, joissa jokainen lautanen maksaa vain noin euron verran. Ruoan ystävälle Japani on oiva kohde, sillä maan ruokakulttuuri on todella rikas ja maukas. Mutta japanilainen ruoka sopii kyllä vain ennakkoluulottomille, muille en sitä suosittele. Koska Yamaguchi on niin pieni paikka, siellä ei ole juuri yöelämää. Vaihtopaikkana se ei siis sovi juhlimisesta pitäville, mutta jännittävästä kulttuurista ja luonnon kauneudesta innostuneille se sopii sitäkin paremmin! Usein kävimme ihan vain tutkimusretkillä pyörillämme tai ostoksilla. Japanissa kuka tahansa voi muuttua shoppailuhöperöksi, sillä siellä tuotteet suorastaan kutsuvat ostamaan. Matkustelin myös aika paljon ympäri Länsi-Japania. Kävin mm. Kiotossa, Osakassa, Narassa, Hiroshimassa ja monissa pienemmissä kaupungeissa. Matkustaminen varsinkin luotijunalla on aika kallista, mutta ehdottomasti rahan väärti.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Hyviä puolia olivat Yamaguchi kaupunkina (todella kaunis, ei liian iso mutta kaikki palvelut olemassa, rauhallinen) sekä ystävälliset ja avuliaat paikalliset, rikas kulttuuri, herkulliset ruoat ja monet monet muut asiat. Koin todella paljon viidessä kuukaudessa ja sain paljon hyviä ystäviä.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:
Kv-toimisto saneli aika outoja sääntöjä. Esim. asuntoihin ei saanut kutsua ketää muita kuin vaihto-opiskelijoita ja vain samaa sukupuolta olevia. Kv-toimiston ihmiset tekivät myös hirveitä "housecheckkuja" kun sitä vähiten odotti. He siis tulivat tarkistamaan olivatko keittiö ja olohuone siistejä. Ja yleensä silloin kun minulla oli vielä kauhea yöpaita päälläni. Itse menin Yamaguchiin siinä toiveessa, että oppisin mahdollisimman paljon japanin kieltä. Mutta sinne ei todellakaan kannata mennä siinä luulossa, sillä kielen opettaminen on Yamaguchissa todella huonoa. Kukaan meistä ei tainnut oppia tunneilla mitään.


Yamaguchi Prefectural University


opetuskieli: Suurin osa vaihtareille suunnatuista kursseista olivat (onneksi) englanninksi, sillä japani on vaikea kieli, varsinkin lukea. Taidekurssit kävin Japaniksi. Asiat tuli selväksi japanienglannilla ja elekielellä.
vaihdon kesto: 1.10.09 - 31.3.10
opiskeluala: Japanin kieli ja kulttuuri sekä vaatesuunnittelu

 

Yleistä

Vaihto-opiskelu oli erittäin antoisa kokemus, itku tuli silmään kun katselin tuoreita ihanan kesäisiä kuvia Yamaguchista vaihdon jälkeen. Asuin mukavan kiinalaisen tytön kanssa kaksistaan vähän ränsistyneessä, mutta suht isossa ja kivassa talossa. Kaikki vaihtarit asuivat lähellä toisiaan samantyyppisissä taloissa. Ruoka oli usein yhdistävä tekijä; kokattiin usein kiinalaisella porukalla, joskus muiden vaihtareiden kanssa, aika usein myös japanilaisten tuttujen kanssa. Isäntäperheidenkin kanssa kokattiin yhdessä japanilaisia herkkuja. Kannattaa lähteä vaihtoon avoimin mielin, ainakin ruuan suhteen. Söin paljon eksoottisempiakin asioita kuin sushi. Koulussa meillä vaihtareillä oli samanlainen kurssilukkari kuin lukiossa, jokainen viikko oli melkein samanlainen. Ja tunneilta ei saanut olla pois muuta kuin hätätapauksessa. Mutta ei ne koskaan samanlaiselta tuntuneet, kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Koulu lainasi meille pyörät ilmaiseksi ja sillä huruutettiin katsomaan paikallisia nähtävyyksiä ja kauppoja. Pyörällä pääsi paljon kätevämmin ja halvemmalla ympäri Yamaguchia kuin bussilla. Paikallisjuna oli ihan jees, mutta niitä meni aika harvakseltaan. Tein myös kolme kouluvierailua, yhden yliopistoon ja kaksi ala-asteelle. Ala-astevierailut olivat erityisen ihania! Japanilaiset lapset ovat sööttejä ja ylettömän kiinnostuneita ulkomaalaisista. Isäntäperheet olivat myös loistava tapa tutustua muihinkin paikallisiin kuin opiskelijoihin. Ja muutamat koulun järjestämät retket muiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa antoivat mahdollisuuden tutustua muihin kuin oman yliopiston oppilaisiin. Niitä voin kyllä suositella. Summasummarum: koko ajan tapahtui ja näki uutta, koulussa tai sen ulkopuolella, mutta jos bilettämään tahtoi niin piti lähteä kauemmaksi.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Tuutorointi oli aivan mahtavaa! Meistä pidettiin viimeisen päälle hyvin huolta, niin kv-toimiston kuin tuutoreidenkin puolesta. Minulla oli sekä opettajatuutori, joka halusin tasaisin väliajoin tietää, että kaikki sujuu, sekä opiskelijatuutori (vaihtui puolessavälissä), joka auttoin kielenopiskelussa, mutta myös ihan kaikessa muussa, esim. kaukojunalippujen ostossa. Aina löytyi auttava taho, kun vaan tajusi kysyä apua.
 

Opintoneuvonta

Opettajatuutorini (ja muut opettajat) antoi opintoneuvontaa, sen verran kun tarvitsinkin.
 

Asuntoasiat

Asunto oli naurettavan halpa, 50e kuussa, plus ehkä <100e sähköön, kaasuun, nettiin ja veteen.
 

Kirjasto

En käynyt koskaan koulun kirjastossa. Ei siellä kuulemma harrastettu englanninkielisiä kirjoja. Prefektuurin pääkirjastosta löytyi jopa suht. iso hyllyllinen enkunkielistä luettavaa.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Käytin koululla kahta eri atk-luokkaa. Toisessa oli macit ja japanilainen käyttöjärj. ja toisessa pct ja englanninkielinen käyttöjärj. Sieltä löytyi myös mustavalkotulostimet, väritulostimet (myös a3) ja skannerit. Eli aika hyvät palvelut suht. pieneksi yliopistoksi siis! Ja kämpällä oli netti, ja läppärillä pääsin surffailemaan surutta.
 

Ruokailu

Koululla sai ostaa ruuan vaihtelevaan hintaan. Ruokalassa oli semmonen lappukone, mistä sai tilattua vaikka mitä nuudelikeitosta pastagratiiniin. Ruokalassa myytiin myös mm. jätskiä ja lämpimiä täyteleipiä. Ostin kuitenkin usein ruuan joko viereisestä pikkukaupasta tai 200metrin päässä sijaitsevasta kaupasta, sieltä kun sai ostettua valmiitaannoksia ja susheja, nam! Tai sitten menin kämpälle syömään, koska ruokatunti oli pitkä ja kotimatka lyhyt.
 

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

noin 500e
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

Koululla oli paljon klubeja, mm. flamenkoa, jousiammuntaa, koripalloa. Annetuissa esitteissa ei ollut japanilaisen tanssin klubia, vaikka semmoinen olikin. Toinen tuutorini harrasti sitä ja pääsin kokeilemaan, ja voin sanoa että se oli ihan parasta! Voin suositella. Mikään bilemestahan Yamaguchi ei tosin ollut, mutta eipä vapaa-ajan tekemisistä tarvinnut kovin paljoa huolehtia. Milloin meille oli järjestetty bussimatka, luokkaretki, isäntäperhevierailu, teeseremoniajuhlat, vapaaehtoistoimintaa milloin mitäkin. Voin sanoa, että yksikään viikonloppu muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ei ollut vapaa. Ei se kyllä haitannutkaan.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Tuutorointi, kulttuuri, ilmasto, ihmiset. Oli ihanaa, että tutustuin vaihtareiden lisäksi suureen määrän paikallisia. En olisi etukäteen uskonut. Kaikki olivat minulle aina älyttömän (joskus ehkä liiankin) ystävällisiä ja vieraanvaraisia, halusivat tarjota ja auttaa. Matkustelu ja uuden kokeminen. Kävin mm. Tokiossa pari kertaa, Osakassa, Hiroshimassa, Kiotossa, Hong Kongissa ja Koreassa.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Ei kovinkaan paljon omaa aikaa. Koulupäivät olivat pitkiä, ja läksyt veivät jonkin aikaa. Varsinkin loppulukukaudesta työt kasaantui, ja sai tehdä ihan tosissaan töitä. Yamaguchissa ei ollut yöelämää juuri ollenkaan. Ainakaan sellaista mihin olen tottunut. Kurssitarjonta oli sillisalaattia; oli teeseremoniaa, afrikkakulttuuria, buddhalaisuutta, japanin kieltä, vaatesuunnittelua jne.




 

Yamaguchi Prefectural University


opetuskieli: Enimmäkseen luentoja pyrittiin järjestämään englanniksi vaihto-opiskelijoille. Englanninkielisiä vaihto-opiskelijoita on Yamaguchissa kuitenkin vähän, joten välillä tunteja saattoi olla pelkästään japaniksi, ja tulkkauksesta huolehti luennoitsija itse tai joku oli avustamassa. Kielimuurin aiheuttamat hankaluudet olivat kurssikohtaisia, useimmat vaihto-opiskelijoita opettaneet opettajat osasivat kuitenkin ainakin auttavasti englantia.
vaihdon kesto: 1.10.2009 - 23.3.2010
opiskeluala: yhteiskuntatieteet

 

Yleistä

Kokonaisuudessaan vaihto-opiskelu oli positiivinen ja tapahtumarikas kokemus. Japani toki maana ja kulttuurina on erilainen kuin Suomi, mutta ainakin Yamaguchin yliopistolla tuutorointi oli järjestetty todella kattavasti ja kv-toimiston henkilökuntakin oli aina valmis auttamaan meitä pulmassa kuin pulmassa. Sopeutumisen kannalta haastavinta oli tietysti ensinnäkin kieli, etenkin ne erilaiset kirjoitusmerkit, jotka toivat opiskeluun omat mausteensa. Toiseksi myös japanilaisen kulttuurin kohteliaisuus ja hierarkisuus poikkeavat huomattavasti suomalaisesta. Kulttuurissa on tapana kunnioittaa auktoriteetteja, sekä yleistä järjestystä tilanteessa kuin tilanteessa. Toisaalta Japani ja varsinkin Yamaguchin kaltainen 200 000 asukkaan "pikkupaikkakunta" oli erittäin turvallinen ja hyvin organisoitu paikka. Yllättävimpiä sopeutumisvaikeuksia aiheuttivat kuitenkin asumiseen ja elintapaan liittyvät erot. Japanissa ei ole keskuslämmitystä, joten joulu-tammikuussa lämpötila ulkona on lämpötila myös kotona sisällä, eli useimmiten n. +4 astetta. Ilmasto on erittäin märkä, joten kuivatkin vaatteet muuttuivat kaapeissa kylmänkosteiksi ja kerran kastuneet vaatteet kuivuivat hyvin hitaasti. Asunnossamme oli kuitenkin lämpöpumput makuuhuoneissa ja tatamihuoneessa (olkkari). Kylpyhuonetta tosin ei oltu lämmitetty millään lailla, mutta siinä sai sitten reippaan herätyksen matkallaan aamusuihkuun. Pienellä seikkailumielellä ja hyvällä huumorilla, sekä kumppareilla, varustettuna useimmista tilanteista kuitenkin selvittiin. Lämpöpumpuilla huoneet kotona sai ihan kohtalaisen lämpimiksi tarvittaessa. Lisäksi vilpoisat asunnot antoivat hyvän syyn kerätä vaihtariporukkaa yhteen kokkaamaan kimpassa hyvää ruokaa ja istumaan kotatsun (lämpölevyllä varustetun pöydän) alle. Mitenkään ylitsepääsemätön kokemus sikäläinen, n. pari kuukautta kestänyt talvi ei suinkaan ollut. Helmikuussa jo pääsikin taas t-paidassa nauttimaan auringosta ja lintujen laulusta omalle takapihalle. Upeita kokemuksia kertyi vaihdon aikana runsaasti. Yamaguchi sijaitsee vuoristoisella alueella, joten jo pelkät maisemat ilahduttivat etenkin kaltaistani Pohjanmaan lakeuksilla varttunutta matkaajaa. Vuoria kun pääsi ihailemaan ihan omalta kotiparvekkeelta joka aamu. Kaupungissa on myös runsaasti historiallisia kohteita ihmeteltävänä ja kun ne on katsottu niin koulu järjesti viikonloppuretkiä myös muualle prefektuuriin, yleensä vielä ilmaiseksi! Koulun puolesta riitti myös muita aktiviteetteja aina omenanpoimintaretkistä kokkauskursseihin. Lisäksi tarjottiin mahdollisuus saada oma isäntäperhe, joka esitteli sitten japanilaista kulttuuria vielä enemmän. Kontakteja paikallisiin oli yllättävän helppoa solmia kielimuurista huolimatta. Vaikka englannin kieli on harvalla japanilaisella erinomainen, olivat useimmat kuitenkin innokkaita tutustumaan meihin ulkomaalaisiin sekä tarvittaessa auttamaan ja esittelemään japanilaista kulttuuria. Vaikka kielen osaamisesta olisi ehdottomasti ollut hyötyä, sai vaihdosta todella paljon irti täysin ummikkonakin, kunhan vain itse oli avoimin mielin liikkeellä.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Erittäin hyvät ja kattavat (ehkä jopa liiankin!) tuutori- ja neuvontapalvelut. Niin henkilökunta kuin opiskelijat kuitenkin tekivät ehdottomasti parhaansa auttaakseen meitä pärjäämään ja viihtymään. Lisäksi oli mahdollisuus saada paikallinen isäntäperhe, jonka kautta pääsi vähän paremmin sisään kulttuuriin.
 

Opintoneuvonta

Kurssien valinta oli aika rajoitettua, joten opintoneuvontaa ei siinä mielessä juuri tarvittu, opettajat ja tuutorit kuitenkin auttoivat parhaansa mukaan mahdollisissa ongelmatilanteissa opintojen suhteen.
 

Asuntoasiat

Yliopistolla oli muutama asunto yliopiston vieressä, johon vaihto-opiskelijat sijoitettiin. Asunnot olivat tilavia ja periaatteessa ihan hyvin varustettuja (pyykkikone, liesi, mikro, sängyt, pöydät yms. perustarvikkeet), mutta asumisolot olivat hieman erilaiset kotiin verrattuna. Keskuslämmitys muun muassa puuttui, vaikka lämpöpumput löytyivätkin. Suurin ongelma oli ehkä kivitalojen kylmyys (+4 kylppärissä) talvella, ja kutsumattomat vieraat (torakat) lämpimämmillä ilmoilla. Mutta asunto oli halpa, n. 60 euroa kuussa + netti ja vesi-sähkö-kaasu erikseen, joten ei parane valittaa.
 

Kirjasto

Kirjasto löytyi kampukselta, mutta kirjallisuus oli enimmäkseen japaninkielistä. Joten elleivät kanjit luistaneet sujuvasti, niin kirjastoon ei ollut paljoa asiaa.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Tietokoneluokkia oli useampikin ja ne olivat vapaassa käytössä koulun aukioloaikoina. Koneet olivat suhteellisen uusia ja verkkoyhteydet hyviä, skannerit ja tulostimet löytyivät. Lisäksi jokaiseen vaihtarikämppään oli hankittuna hyvin toimiva laajakaista, josta koulu sitten peri erillisen maksun, joten oma läppäri kannatti olla matkassa.
 

Ruokailu

Koululta löytyi kahvila/ruokala, josta sai suhteellisen edullisesti muutaman ruokavaihtoehdon joka päivä. Lisäksi viereinen kioski myi jotakin pientä purtavaa ja lounasbokseja, jos nuudelit alkoivat kyllästyttää.
 

Paljonko rahaa käytit elämiseen kuukaudessa:

n. 400-500
 

Vapaa-ajan mahdollisuuksista:

ulkoilu, pyöräily ja maisemista nauttiminen + paikalliset nähtävyydet - koulu järjestää todella paljon viikonloppuretkiä ja kursseja - itsenäinen matkailu (junalla pääsee vähän isommille paikkakunnille suhteellisen nopeasti) - joitakin konsertteja ja pieniä festivaaleja löytyy - ulkona syöminen, karaoke tai kahvilla käynti - leffavuokraamo on ihan kodin vieressä - koululla on myös pieni kuntosali - paikallisilla opiskelijoilla on myös runsaasti omia kerhoja, joihin voi aina liittyä
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

kokemuksia oli tarjolla joka lähtöön: yliopisto järjesti paljon tekemistä ja aktiviteetteja aina kokkauskursseista omien syömäpuikkojen tuunaamiseen
- asuminen oli järjestetty edullisesti
- tutustui hyvin paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin
- yliopistolla vastaanotto ja neuvonta oli todella lämmintä ja ihmiset avuliaita
- tuutorointi oli hyvin organisoitua ja kattavaa
- ylipäätään ihmiset olivat enimmäkseen mukavia ja valmiita auttamaan
-Japani maana oli todella turvallinen, pyörän lukitsemisesta ei Yamaguchissa tarvinnut niin stressata
- paikkana tämä vuoristoinen kaupunki on todella kaunis ja täynnä historiaa –
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

englanninkielentaitoisia oli yllättävän vähän
- kielimuuri
- yliopiston järjestämää ohjelmaa oli jopa liikaakin (täysin vapaita viikonloppuja oli harvakseltaan)
- opinnot olivat aika intensiivisiä:luennoilla oli enimmäkseen läsnäolopakko ja luentoja oli 5 päivää viikossa
- kurssien tasot olivat hyvin vaihtelevia: yleensä sisällöt olivat helppoja, mutta osa luennoitsijoista vaati 5 kymmensivuista esseetä samalle opintopistemäärälle, johon toisella kurssilla riitti 5 minuutin suullinen esitelmä
- hankaluutena myös lukukausien erilainen sijoittuminen kalenterivuodessa (lokakuu-helmikuu, huhtikuu-elokuu)
- Yamaguchin syrjäinen sijainti, lähinnä matkustamisen kalleuden vuoksi