Universidad de Alicante, Espanja

opetuskieli: espanja
vaihdon kesto: 1.9.-23.12.2011
opiskeluala: Sosiaalityö

Yleistä
Olen erittäin tyytyväinen, että valitsin vaihtokohteekseni Alicanten. Parempaa vaihtokohdetta en olisi voinut toivoa. Alku oli hieman hankalaa, sillä lähtiessäni en osannut ollenkaan espanjaa. Kielen kuitenkin oppi nopeasti, ja varsinkin ensimmäisen kuukauden aikana kielitaito karttui rutkasti. Espanjan kielen oppiminen oli ehdottomasti yksi parhaista asioista, joita vaihdoltani sain. Kaupungissa olevat useat sadat vaihtarit takasivat sen, että uusia kavereita löytyi nopeasti. Yliopistolla toimiva ESN Alicante - järjestö oli todella aktiivinen ja se järjesti todella paljon yhteistä toimintaa vaihtareille. Tätä kautta myös tutustui uusiin ihmisiin. Paikalliset yökerhot myös järjestivät lähes päivittäin erilaisia Erasmus-bileitä ja yökerhot tulivatkin vaihdon aikana hyvinkin tutuiksi. Kannattaa rohkeasti mennä mukaan kaikkiin vaihtareille tarkoitettuihin tapahtumiin vaikka ei ketään ennestään tuntisikaan, sillä porukkaan pääsee todella helposti mukaan jos vain itse on avoimin mielin.

Suosittelen Alicantea vaihtokohteeksi ehdottomasti kaikille! Vaikka elämä Alicantessa alkuvaiheessa on varmasti paljon helpompaa jos hallitsee kielen, mielestäni ei kannata jättää lähtemättä Espanjaan kielitaidon puutteen vuoksi. Tosin opinnoista kyllä varmasti saa paljon enemmän irti, jos kielen jo hallitsee. Varsinkin sosiaalityön opiskelu on erittäin haastavaa jos ei espanjan kielen kielitaitoa ole, sillä sosiaalityön professorit eivät juurikaan englantia puhu. Itselläni opinnot painottuivatkin lähinnä espanjan kielen kielikursseihin ja tämän ansiosta sen espanjan ehkä niin hyvin opinkin. Suosittelen lähtemään vaihtoon sellaisella asenteella, että kaikki järjestyy. Liikaa ei saa stressata, ja Alicanteen lähdettäessä mielestäni ei kannata varsinkaan etukäteen liikaa murehtia asunnosta. Itse stressasin aivan hirveästi etukäteen asunnosta, mutta näin jälkeenpäin olen erittäin tyytyväinen, ettemme saaneet minkäänlaista asuntoa vielä näin Suomesta käsin. Asuntojen taso nimittäin todellakin Alicantessa vaihtelee. Soluasuntoihin saattaa päästä saattaa todella halvallakin, mutta suosittelen aina että käy paikan päällä katsomassa asuntoa, ennen kuin tekee mitään suurempia päätöksiä. Asunto varmasti löytyy paikan päältäkin.

Palvelut vaihtokohteessa:

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Ennen vaihtoon lähtöä olin saanut Alicanten yliopistolta tarkat tiedot siitä minne ja milloin pitää ilmoittautua, joten paikalle tullessa kaikki kävi helposti. Varsinaista tuutorointia ei ollut, mutta kv-toimisto järjesti useita orientaatiotilaisuuksia niin espanjaksi kuin englanniksikin, joten asiat selkenivät melko nopeasti. Lisäksi kv-toimisto oli arkipäivisin auki todella hyvin ja jos jotain kysyttävää oli, sieltä sai aina vastauksen ongelmiinsa. Kv-toimiston henkilökunta oli ystävällistä ja auttoi todella mielellään tilanteessa kuin tilanteessa.

Opintoneuvonta
Itse sain kaiken tarpeellisen opintoneuvonnan kv-toimistolta.

Asuntoasiat

Alicantessa asuntoja on tarjolla todella reilusti. Menimme ystäväni kanssa Alicanteen ilman tietoa minkäänlaisesta asunnosta ja nukuimme ensimmäiset yöt hostellissa. Mielekäs asunto löytyi kolmantena päivänämme. Asuimme ystäväni kanssa kahdestaan, mikä tavallaan oli hyvä ja tavallaan taas huono, sillä kielitaitoa olisi varmasti päässyt kartuttamaan enemmän, jos olisi asunut muiden vaihtareiden / paikallisten kanssa. Asunnossa meillä ei ilmaantunut mitään ongelmia ja kaikki sujui oikein hyvin. Jos Alicanteen lähtee, ei asuntoasioista kannata mielestäni huolehtia hirveästi etukäteen. Kätevimmin asunto löytyy, kun lähtee vain kävelemään kaupungille sellaiselle alueelle, josta asunnon mieluiten haluaisi. Vuokrattavien asuntojen ikkunoissa on isoja ilmoituksia asunnon vuokrattavuudesta ja puhelinnumero, johon voi soittaa. Ilman espanjankielen taitoa soittaminen tosin saattaa olla hankalaa, mutta useimmiten asunnonvuokraajat vastaavat myös tekstiviesteihin ja sanakirjan avulla myös onnistuimme ystävämme kanssa aina sopimaan tapaamiset asunnonvuokraajan kanssa.

Kirjasto
Yliopistolla oli useita pieniä tiedekuntakohtaisia kirjastoja, sekä yksi valtavan kokoinen pääkirjasto. Pääkirjastossa tuntui olevan kattavasti kirjoja, mutta varsinkaan aluksi oikeita kirjoja ei osannu löytää tai niiden löytämiseen meni valtvasti aikaa, sillä kirjaston henkilökunnalta ei saanut minkäänlaista apua englanniksi. Pääkirjasto oli käsittääkseni auki 24 tuntia vuorokaudessa lukuun ottamatta sunnuntaita ja pyhäpäiviä.

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)
Kirjastoista löytyi tietokoneita, mutta melko vähäisessä määrin. Käsittääkseni yliopistolla oli myös langaton netti, mutta siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa, sillä atk-palveluille ei juurikaan ollut hirveästi käyttöä kampusalueella.

Ruokailu
Yliopistolla oli useita erilaisia ravintoloita/kahviloita. Useat opiskelijat söivät lounaaksi pelkkää patonkia, mutta ravintoloista oli mahdollisuus saada myös lämpimiä aterioita. Aterioiden hinnat vaihtelivat 3,5-5,5 euroon.

Kuinka paljon käytit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?
n. 500 € / kk

Vapaa-ajan mahdollisuuksista

Vapaa-ajan mahdollisuudet Alicanten kaupungissa ja sekä jo pelkästään yliopistolla ovat hyvät. Vaihto-opiskelijat saavat sporttipassia vastaavan liikuntakortin yliopiston liikuntatiloihin erittäin edullisesti (muistaakseni 35 e/ 6kk). Kortilla voi käydä esimerkiksi kuntosalilla, uimassa ja pelaamassa tennistä/ sulkapalloa. Alicante on tunnettu uimarannoistaan ja varsinkin alkusyksystä vaihtarit viihtyivät melko hyvin rannalla, sillä lämpötila pysyi reilusti yli 20 aina sinne lokakuun loppuun asti. Rannalla voi pelata esimerkiksi rantalentopalloa tai kokoontua ihan muuten vain. Ilta/yöelämää varten kaupungista löytyy aivan uskomaton määrä erilaisia baareja/yökerhoja, jotka näin suomalaisen opiskelijan näkökulmasta ovat erittäin halpoja. Varsinaisia nähtävyyksiä ei Alicantessa ei juurikaan ole, mutta tekemistä riittää aivan varmasti.

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet
Alicanten yliopisto ottaa vuosittain n.2000 vaihto-opiskelijaa ja tämän vuoksi yliopisto todella arvostaa ulkomaalaisia opiskelijoita ja osaa huolehtia heistä. Kv-toimistolta saa aina apua ja tukea. Lisäksi ilmapiiri vaihtareiden kesken on aivan mielettömän hyvä ja kaupungissa on todella hyvät mahdollisuudet tutustua muihin vaihtareihin ja ystävystyä heidän kanssaan. Tarvittaessa muilta vaihtareilta saa myös vertaistukea. Myös paikalliset opiskelijat ovat ystävällisiä ja useimmat heistä ovat aidosti kiinnostuneita vaihto-opiskelijoista - tosin vain jos vaihtarit puhuvat espanjaa. Pidän hyvänä puolena myös sitä, että yliopisto ja myös koko kaupunki on niin vahvasti espanjankielinen ja englanninkielisiä palveluita on melko hankala löytää. Tällä tavoin espanjan kielen oppii väistämättä ja nopeasti. Hyvänä puolena voi pitää myös sitä, että eläminen Espanjassa on paljon halvempaa kuin Suomessa ja elämästä pystyi nauttimaan ihan kunnolla ilman taloudellisia ongelmia.

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet
Toisaalta se, että yliopisto ottaa niin paljon kansainvälisiä opiskelijoita on myös huono asia. Alicanteen tulee lisäksi paljon ulkomaalaisia turisteja ja tämän vuoksi varsinkin alkusyksystä tuntui, ettei koko kaupungissa liiku yhtään espanjalaista.



University of Alicante, Espanja


opetuskieli: espanja ja englanti (englanninkieliset kurssit maksullisia)
vaihdon kesto: kevät 2007
opiskeluala: Sosiaalityö

 

Yleistä

Lähdin vaihtoon loppiaisena, mikä ei ehkä ollut paras mahdollinen ajankohta, koska kaupat olivat espanajassa kiinni ja näin ollen oli pientä huolta perustarvikkeiden saamisesta. Mutta vastassa odottikin todella mukavat kämppikset ja alku lähti käyntiin hyvin. Satuttiin vielä kaikki kolme uusinta asukasta samalle kielikurssille, mikä oli tietty positiivinen yllätys.

Tarkoituksena oli ottaa enemmän kursseja espanjaksi, mutta koska halusin ottaa toisen kielikurssin myös keväällä, mitä eräs kielikoulu tarjosi paljon halvemmalla kuin yliopisto (tästä ei ollut mitään informaatiota missään vaan sain kuulla kaverin kaverilta paikan päällä) jolloin kurssiaikataulut menivät sen verran päällekkäin että otin vain yhden espanjankielisen kurssin. Yliopiston tarjoamat kurssit espanjaksi olivat siis kaikki ilmaisia, mutta mikäli halusi ottaa kielikurssia tai opetuskieli oli englanti täytyi maksaa. Siinä vaiheessa oli aika turhaa enää alkaa inttämään maksuista ja toisaalta Alicanten yliopisto ilmoittaa opetuskieleksi espanja. Opetuksen laadussa ei sinällään ollut mitään moittimista, asiansa osaavia professoreja kaikki. Lähinnä opiskelijoiden lapsellinen asenne opiskeluun ihmetytti, varsinkin ku he maksavat lukukausimaksuja.

Sattumien kautta tutustuin moniin muihin vaihtareihin, milloin missäkin kehenkin ja lopulta meille muodostui tiivis kaveriporukka eri kansallisuuksista. Kuten jo aiemmin sanoin, Alicante ei ole kovin kaunis kaupunki mutta se antoi ehkä syyn matkustella paljon mihin uppoaa yllättävän paljon rahaa.. Kun vuokraa auton ja lähtee vaan ajamaan, näkee samalla paikallista kulttuuria ja maisemaa sekä tutustuu uusiin paikkoihin paljon läheisemmin kuin joillain pakettimatkoilla/retkillä mitä mm. yliopisto tarjosi.

Kirjoitin koko vaihdon ajan blogia ystävilleni ja sukulaisilleni Suomessa ja heidän mukaansa en paljon muuta tuntunut tekevän kuin juhlinut ja reissannut. Sitähän se vaihtarin elämä myös on, mutta koin käymäni kurssit todella mielenkiintoisiksi vaikka espanjankielisellä sosiaalipsykologian kurssilla olinkin alusa todella hukassa. Kummasti se kielitaito vaan paranee ja loppukurssista pidin esitelmää espanjaksi luokan edessä.

Parhaimmat kulttuurilliset kokemukset sain harjoittelupaikastani missä paikalliset ottivat minut todella lämpimästi vastaan, niin asiakkaat kuin työntekijät. Kyseessä oli kehitysvammaisille tarkoitettu keskus, missä seurasin sosiaalityöntekijän työskentelyä. Oli todella mielenkiintoista nähdä eroavaisuudet työskentelyssä Suomeen, sekä nähdä millaisissa oloissa osa paikallisista asuivat kun kävimme kotikäynneillä. Eräskin asukas asui vuoren sisään rakennetusa talossa.

Ennen kaikkea päällimmäiseksi tunteeksi vaihdosta jäi todella mukava tunne ja paikan valinta osui minulle juuri kohdalleen, vaikka en ikinä kyllä kuvitellut lähteväni vaihtoon Espanjaan. Se kuintekin antoi minulle mahdollisuuden suorittaa harjoittelu ulkomailla, mikä oli pääsyy valintaan, oppia espanjankieltä sekä tiettyä rauhallisuutta. Suomi kun on välillä vähän liian hektinen maa.

Vinkkinä samaan paikkaan lähteneille sanoisin vain sen, että älkää käyttäkö yliopiston tarjoamaa asuntovälitystä. Paikan päältä löytää hyvin helposti asunnon yliopiston nettisivuilla olevien ilmoitusten perusteella ja monesti ne ovat halvempia ja viihtyisämpiä sekä lisäbonuksena paikallinen kämppis.

 

Palvelut vaihtokohteessa

Kansainväliset opiskelijapalvelut (tuutorointi, vastaanotto, orientaatio-ohjelma tms.)

Menin Alicanteen ennen varsinaisen lukukauden alkua kielikurssin vuoksi, mutta vastaanotto ja orientaatio-ohjelma alkoi vasta helmikuun alussa ja näin ollen tiedon hankkiminen oli oman aktiivisuuden varassa. Sain kyllä kaikki selvitettyä, mitä halusinkin mutta koska englannintaitoisia työntekijöitä ei ollut kuin murto-osa meni siihen yllättävän paljon aikaa.
 

Opintoneuvonta

Opintoneuvontaa sain yhtenä päivänä kun menin käymään omalla laitoksellani ja eräs työntekiköistä selitti kurssisysteemin mikä ei ollut kovin yksinkertainen. Minun kohdalla asiaa helpotti se, että meksikolainen kämppis pystyi kääntämään nettisivustoilla olevan materiaalin ja näin pystyin valitsemaan mille kursseille halusin osallistua.
 

Asuntoasiat

Otin asunnon yliopiston tarjoaman asuntovälityksen kautta ja minulla kävi todella huono tuuri. Ylihintainen asunto ja todella ikävä vuokraemäntä (jolla oli samat ongelmat myös muiden asukkaidensa kanssa eri asunnoissa). Olisin toivonut enemmän tukea yliopiston suunnalta jolle takuu ja välityssumma maksettiin mutta sai tosissaan tapella, että sai äänensä kuuluville.
 

Kirjasto

Kirjasto oli todella suuri ja hyvä, koska yliopisto itsessäänkin on hyvin uusi.
 

Atk palvelut (tietokoneen käyttö, sähköposti jne.)

Campuksella oli mahdollisuus langattomaan nettiin jos omasi kannettavan, mutta atk-luokkiakin oli sen verran paljon ettei ongelmaa intenetin ja tietokoneen käyttöön ollut. Huolimatta siitä, että opiskelijoita oli 30 000.
 

Kuinka paljon käyttit rahaa elämiseen (vuokra, ruoka) kuukaudessa?

400 euroa
 

Vaihto-opiskelupaikkasi hyvät puolet:

Yliopisto on todella uusi ja kurssimahdollisuudet ovat laajat. Yliopisto ottaa myös vuosittain monta tuhatta vaihto-opiskelijaa vastaan, joten mahdollisuus saada vaihtarikavereita on todella hyvät. Yliopisto mm. järjestää erilaisia retkiä ja tapahtumia, joilla voi tutustua uusiin ihmisiin mikäli ei muuta kautta ole saanut kontaktia toisiin opiskelijoihin.
 

Vaihto-opiskelupaikkasi huonot puolet:

Opiskelu ilmapiiri on hyvin erilainen verrattuna Suomeen, välillä tuntui että olin keskellä yläasteelaisia mutta toisaalta se on varmaankin kulttuurisidonnaista.. Huonona puolena näin sen, että yliopisto ei tarjoa englanninkielisiä kursseja ilmaiseksi vaihto-opiskelijoille ja mikäli kielitaitoa espanjankielisiin kursseihin ei ole ei ole mitään järkeä mennä tähän yliopistoon. Itse jouduin tekemään huomattavat määrät työtä läpäistäkseni espanjankieliset kurssit. Alicante itsessään ei myöskään ole kovin kaunis kaupunki ja kesää kohti mentäessä aivan liian täynnä turisteja. Toisaalta näin, sen positiivisena koska silloin oli syytä matkustaa muihin kaupunkeihin ja maakuntiin eikä painetta nähdä kaikki kulttuurillisesti/historiallisesti tärkeät paikat ollut.