Hyväksytty Lapin yliopiston yliopistoneuvostossa 7.6.2010

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Lapin yliopistossa

Tämä dokumentti on kuvaus Lapin yliopiston aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisjärjestelmästä. Tiedekunnilla ja yksiköillä voi olla lisäksi omia tarkentavia ohjeitaan AHOT-menettelyistä.

1. Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen

Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemisen perusajatus on, että opiskelijalta ei vaadita uudelleen suorituksia, joita vastaavat opinnot hän on jo suorittanut muussa yliopistossa, korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa koti- tai ulkomailla. Opintoja voidaan lukea hyväksi edellyttäen, että koulutuksen tavoitteet saavutetaan. Hyväksilukeminen tapahtuu kahdella tavalla:

  • tutkintoon kuuluvia opetussuunnitelman mukaisia opintoja korvataan muualla suoritetuilla, sisällöltään vastaavilla opinnoilla
  • tutkintoon sisällytetään muualla suoritettuja opintoja, esim. sivuaineita tai ulkomaisessa yliopistossa suoritettuja opintoja.

Opintokokonaisuuksien ja jaksojen korvaavuuksia arvioitaessa kriteereinä ovat ensisijaisesti opintosuoritusten osaamistavoitteet, mutta myös opintojen laajuus, sisältö ja vaatimustaso. Koko opintojakson tai -kokonaisuuden korvaaminen on mahdollista, mikäli muualla suoritetut opinnot vastaavat pääosin Lapin yliopiston opintojaksoa tai -kokonaisuutta. Opintojakso tai -kokonaisuus voidaan korvata myös osittain.

Sisällytettävien opintojen osalta ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta Lapin yliopiston opintojaksoihin tai -kokonaisuuksiin.

Yleisperiaatteita hyväksilukemiselle:

  • Hyväksilukujen tulee sisältyä opiskelijan laatimaan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (HOPS)
  • Opintoja voidaan korvata yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa suoritetuilla opinnoilla. Muualla, kuten esim. ammatillisessa koulutuksessa suoritetuilla opinnoilla voidaan korvaavuuksia myöntää vain poikkeustapauksissa. Yliopistotutkintojen osia sisältävien laajojen täydennyskoulutusohjelmien opinnot (esim. PD, MBA, eMBA-ohjelmat) käyvät korvaaviksi suorituksiksi tapauskohtaisesti ohjelman taso ja laajuus huomioiden. Lyhyistä täydennyskoulutuksista voidaan myöntää lähinnä osakorvaavuuksia.
  • Sisällytettäviksi opinnoiksi voidaan hyväksyä vain yliopistossa suoritettuja opintoja, ei kuitenkaan em. täydennyskoulutusohjelmien opintoja.
  • Aiemmin suoritettu opinto voi korvata useamman kokonaisen opintojakson tai osia useammasta opintojaksosta kuitenkin niin, että hyväksiluettava opintopistemäärä ei voi olla alkuperäistä suoritusta laajempi; korvaavuuksien myöntämisen jälkeen ”jäljelle jäävää” opintopistemäärää ei voi enää sisällyttää sivuaineopinnoiksi.
  • Lapin yliopiston tutkintoihin ei sellaisenaan voi hyväksilukea toiseen korkeakoulututkintoon jo sisältyviä opintosuorituksia. Aiempaan tutkintoon sisältyvistä opinnoista voidaan kuitenkin hyväksilukea samansisältöiset kieli-viestintä-  ja metodiopinnot sekä muut pakolliset opinnot. Myös pääaineen perusopinnot on mahdollista hyväksilukea, vaikka ne kuuluvat jo aiempaan tutkintoon,mikäli opintoja jatketaan kandidaatin tutkintoon asti.
  • Opinnäytetyöt (kandidaatintutkielma, pro gradu tutkielma) tulee lähtökohtaisesti suorittaa Lapin yliopistossa. Tutkielmaksi voidaan poikkeustapauksissa hyväksyä myös tekijän aikaisemmin julkaisema tutkimus edellyttäen, että se vastaa tutkielmalle asetettavia vaatimuksia. Jonkin tutkinnon opinnäytetyöksi jo hyväksyttyä tutkielmaa ei kuitenkaan voida sellaisenaan hyväksilukea.
  • Toisessa korkeakoulussa suoritetut opinnot hyväksytään niiden alkuperäisillä arvosanoilla.
  • Aiemmat opinnot voidaan hyväksilukea riippumatta niiden suoritusvuodesta.

1.1 Hyväksilukemisen hakeminen

Ennen hyväksilukemisen hakemista opiskelijan tulee keskustella mahdollisuudesta hyväksilukemiseen HOPS-ohjaajansa kanssa ja sisällyttää hyväksiluettava kurssi osaksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa. Hyväksilukemista on syytä hakea hyvissä ajoin ennen korvattavien opintojen alkamista. Käytännössä kaikki hyväksiluvut kannattaa hakea heti opintojen alkaessa.

Hyväksilukemista haetaan sitä varten laaditulla lomakkeella, jonka voi tulostaa tiedekuntien ja kielikeskuksen Internet-sivuilta. Lomakkeen mukaan on liitettävä alkuperäinen tai oikeaksi todistettu todistus ja/tai opintosuoritusote suoritetuista opinnoista sekä yksityiskohtaiset tiedot opintosuoritusten osaamistavoitteista, laajuudesta, sisällöstä ja vaativuustasosta (esim. kopio opinto-oppaasta). Ulkomailla suoritettujen opintojen osalta opiskelijan on toimitettava korvaavuusanomuksen mukana myös selvitys opintojen laajuudesta opintopisteinä ja käytetystä arvosteluasteikosta.

Korvaavuuksien osalta hakemus toimitetaan tiedekunnissa opintojakson tai -kokonaisuuden vastuuopettajalle. Vastuuopettajat on mainittu opinto-oppaassa. Kielikeskuksessa hakemus toimitetaan kielikeskuksen kansliaan, jossa opintosihteeri kirjaa hakemuksen saapuneeksi ja välittää sen eteenpäin opintojakson vastuuopettajalle käsittelyä varten. Tutkintoon sisällytettävien opintojen osalta hakemus toimitetaan tiedekunnan opintopäällikölle, ulkomaisten opintojen osalta kansainvälisten asiain suunnittelijalle.

1.2 Hyväksilukemisen ratkaisu

Opintojaksojen ja kokonaisuuksien korvaamisesta päättää opintojakson tai kokonaisuuden vastuuopettaja.

Päätöksen opintojakson tai kokonaisuuden sisällyttämisestä tutkintoon tekee Lapin yliopiston hallintojohtosäännön mukaan tiedekunnan dekaani. Käytännössä ratkaisuvalta on kaikissa tiedekunnissa delegoitu kotimaisten opintojen osalta opintopäällikölle ja ulkomailla suoritettujen opintojen osalta kansainvälisten asiain suunnittelijalle.

Päätös hyväksiluvusta on tehtävä pääsääntöisesti kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä asianmukaisine liitteineen. Kesä- tai heinäkuussa jätettyihin hakemuksiin päätös tehdään pääsääntöisesti elokuun loppuun mennessä.

1.3 Hyväksilukemisen tiedoksianto, rekisteröinti ja tallennus

Hyväksytty tai osin hyväksytty hyväksiluku tallennetaan opintorekisterijärjestelmään. Opintorekisteriin kirjataan alkuperäisen suorituksen nimi, suorituspaikka ja -aika sekä laajuus ja arvosana. Opintorekisteriotteella hyväksiluetut opintojaksot ja -kokonaisuudet näkyvät korvattu-merkinnällä. Laajennetulla opintorekisteriotteella näkyvät myös alkuperäisen suorituksen nimi ja laajuus. Varsinaiseen tutkintotodistukseen hyväksilukuja ei erikseen merkitä.

Hyväksilukupäätöksen tehnyt antaa hylkäävän tai osittain hylkäävän päätöksensä sekä päätöksen perustelut opiskelijalle tiedoksi sähköpostitse. Päätöksen mukaan liitetään päätöksentekijän yhteystiedot lisätietojen kysymistä varten sekä oikaisuosoitus.

Hyväksilukupäätökset liitteineen säilytetään tiedekunnassa ja kielikeskuksessa vähintään opiskelijan opintojen loppuun saakka.

1.4 Päätöksen oikaisumenettely

Hyväksilukupäätökseen tyytymätön voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua päätöksen tehneeltä opettajalta/hallintohenkilöltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelija on saanut päätöksestä tiedon. Oikaisupyyntö toimitetaan suoraan päätöksen tehneelle. Oikaisupyynnössä on tarkoin eriteltävä, mihin päätöksen kohtaan ja millä perusteilla oikaisua haetaan.

Opettajan tulee antaa oikaisupyyntöön tekemänsä päätös kuukauden kuluessa oikaisupyynnön jättämisestä. Päätös tulee antaa kirjallisesti.

Hyväksilukemista koskevaan oikaisupäätökseen tyytymätön voi hakea siihen muutosta Lapin yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Muutosta opiskelija voi hakea 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Muutoshakemus toimitetaan yliopiston kirjaamoon. Muutoksenhakulautakunnasta määrätään Lapin yliopiston hallintojohtosäännössä. Muutoksenhakulautakunnan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla (yliopistolaki 84 §).

2. Muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukeminen

Opiskelija voi korvata tutkintoon kuuluvia opintoja myös muulla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitulla osaamisella. Tällaista osaamista on voinut syntyä esimerkiksi epävirallisen oppimisen (täydennyskoulutukset, työpaikkojen lyhytohjelmat, vapaan sivistystyön koulutukset ym.) tai arkioppimisen (työkokemus, luottamustoimissa tai harrastuksissa opitut asiat) yhteydessä. Keskeisessä roolissa on kokemuksen kautta opitut tiedot ja taidot, ei niinkään itse kokemus sinänsä.

Muulla tavoin hankitun osaamisen hyväksilukemisen lähtökohtana ovat opintojaksojen ja kokonaisuuksien osaamistavoitteet. Opiskelijan hankkimaa osaamista verrataan korvattaviksi esitettyjen opintojaksojen ja/tai kokonaisuuksien osaamistavoitteisiin. Mikäli osaaminen ja osaamistavoitteet vastaavat toisiaan, voidaan korvaavuus myöntää joko kokonaan tai osittain. Opiskelijalta voidaan edellyttää kirjallisen dokumentoinnin lisäksi näyttöä osaamisestaan.

2.1 Hyväksilukemisen hakeminen

Ennen hyväksilukemisen hakemista opiskelijan tulee keskustella mahdollisuudesta hyväksilukemiseen HOPS-ohjaajansa (opettajatuutori) kanssa ja sisällyttää hyväksiluettava kurssi osaksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa. Hyväksilukemista on syytä hakea hyvissä ajoin ennen korvattavien opintojen alkamista. Käytännössä kaikki hyväksiluvut kannattaa hakea heti opintojen alkaessa.

Hyväksilukemista haetaan sitä varten laaditulla lomakkeella, jonka voi tulostaa tiedekuntien ja kielikeskuksen Internet-sivuilta. Lomakkeessa tulee selvittää mm.

  • minkälaista ja kuinka paljon aikaisempaa kokemusta opiskelijalla on
  • millaista osaamista kokomuksen kautta on saavutettu
  • miten osaaminen vastaa opintojaksojen ja -kokonaisuuksien osaamistavoitteita
  • mitä opintojaksoja ja -kokonaisuuksia osaamisella on tarkoitus hyväksilukea.

Lomakkeen mukaan on liitettävä hyväksiluvun arvioimiseksi tarvittava määrä liitteitä esim. diplomeita, työtodistuksia, portfolioita, oppimispäiväkirjoja, julkaisuja ja muita kirjallisia raportteja tai muita dokumentoituja osoituksia hankitusta osaamisesta. Oleellista siis on, että opiskelija ei esitä pelkästään dokumenttia, vaan myös kuvaa, mitä opintojen tavoitteisiin liittyvää osaamista hänellä on esitetyn dokumentin pohjalta.

Lomake liitteineen toimitetaan tiedekunnan tai kielikeskuksen AHOT-vastaavalle. Tiedekunta ja kielikeskus antavat tarvittaessa tarkempia ohjeita osaamisen dokumentoinnista ja tarvittavista liitteistä.

2.2 Hyväksilukemisen ratkaisu

Aiemmin hankitun osaamisen aineisto (lomake, portfolio ym. liitteet) käsitellään oppiaineen / koulutusalan kokouksessa, jossa on paikalla myös tiedekunnan tai kielikeskuksen AHOT-vastaava. Aineiston pohjalta voidaan joko myöntää suoraan hyväksiluku opintokokonaisuuksiin, -jaksoihin tai niiden osiin, vaatia opiskelijalta lisänäyttöä osaamisestaan tai hylätä hakemus. Lisänäyttönä voi olla esimerkiksi näyttökoe, haastattelu, portfolion suullinen esittely tai lisäraportin kirjoittaminen. Osaamisen näyttönä voi olla myös osallistuminen AHOT-tenttiin, joka järjestetään yleisenä tenttipäivänä tai kielikeskuksen rästitenttipäivänä. AHOT-tentissä arvioidaan, onko opiskelijalla jo opintojakson (tai -kokonaisuuden) osaamistavoitteiden edellyttämä osaaminen hallussa. Tentti ei painotu kurssilla käsiteltävään kirjallisuuteen, vaan pelkästään osaamistavoitteisiin. Tenttiin osallistuminen edellyttää edellä mainitun mukaista AHOT-käsittelyä ja päätöstä ja sitä kautta lupaa näyttää osaaminen tentin avulla. AHOT-tenttiin voi osallistua vain kerran ja siihen lmoittaudutaan normaalien ilmoittautumiskäytäntöjen mukaisesti.

Päätös aiemman hankitun osaamisen hyväksiluvusta tai lisänäytön antamisesta tehdään pääsääntöisesti kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä asianmukaisine liitteineen. Kesä- tai heinäkuussa jätettyihin hakemuksiin päätös tehdään pääsääntöisesti elokuun loppuun mennessä. Lopullinen päätös tehdään kuukauden kuluessa lisänäytön antamisesta.

2.3 Hyväksilukemisen tiedoksianto, rekisteröinti ja tallennus

Hyväksilukemisesta tehty osittain hyväksytty tai hylkäävä päätös perusteluineen annetaan opiskelijalle tiedoksi kopiona. Päätöksen mukaan liitetään päätöksentekijöiden yhteystiedot lisätietojen kysymistä varten sekä oikaisuosoitus.

Hyväksytty tai osin hyväksytty hyväksiluku tallennetaan opintorekisterijärjestelmään. Opintorekisteriin kirjataan, että hyväksiluku on annettu AHOT-menettelyn kautta. Opintorekisteriotteella hyväksiluetut opintojaksot ja kokonaisuudet näkyvät korvattu-merkinnällä ja hyväksytty-arvosanalla. Varsinaiseen tutkintotodistukseen hyväksilukuja ei erikseen merkitä.

Hyväksilukupäätökset säilytetään tiedekunnassa ja kielikeskuksessa vähintään opiskelijan opintojen loppuun saakka.

2.4 Päätöksen oikaisumenettely

Hyväksilukupäätökseen tyytymätön voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua päätöksen tehneeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelija on saanut päätöksestä tiedon. Oikaisupyyntö toimitetaan opintopäällikölle. Oikaisupyynnössä on tarkoin eriteltävä, mihin päätöksen kohtaan ja millä perusteilla oikaisua haetaan.

Päätöksen tehneen tulee antaa oikaisupyyntöön tekemänsä päätös kuukauden kuluessa oikaisupyynnön jättämisestä. Päätös tulee antaa kirjallisesti.

Hyväksilukemista koskevaan oikaisupäätökseen tyytymätön voi hakea siihen muutosta Lapin yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Muutosta opiskelija voi hakea 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Muutoshakemus toimitetaan yliopiston kirjaamoon. Muutoksenhakulautakunnasta määrätään Lapin yliopiston hallintojohtosäännössä. Muutoksenhakulautakunnan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla (yliopistolaki 84 §).