Vaihtoon hakeutuminen


Kuka voi hakea vaihtoon?

Kaikilla Lapin yliopiston perus- ja jatko-opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä vaihto-opiskelijaksi ja suorittaa siten osa tutkinnostaan ulkomailla. Opiskelijan on siis suoritettava tutkintoa Lapin yliopistossa voidakseen suorittaa opintoja ulkomailla Lapin yliopiston vaihto-opiskelijana. Opiskeluvaihtoon voi lähteä, kun on saanut päätökseen ensimmäisen vuoden korkeakouluopinnot. Erasmus-harjoitteluun voi sen sijaan lähteä jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Sama opiskelija voi lähteä Erasmus-ohjelman kautta yhden kerran opiskelijavaihtoon ja yhden kerran harjoittelijavaihtoon, mahdollista on suorittaa myös yhdistetty opiskelu- ja harjoittelujakso. Opiskeluaika ulkomaisessa yliopistossa on yleensä rajattu 3-12 kuukaudeksi.

Kaksivaiheinen haku- ja valintaprosessi

Haku- ja valintaprosessi vaihto-opiskelijaksi on kaksivaiheinen: ensimmäinen haku ja valinta tapahtuvat Lapin yliopistossa ja toinen ja varsinainen haku tapahtuu kohdeyliopistoon sen hakukriteereiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa vielä kohdeyliopiston hakulomakkeen ja tarvittavien liitteiden täyttämistä ja lähettämistä. Lopullisen päätöksen Lapin yliopiston opiskelijan hyväksymisestä vaihto-opiskelijaksi tekee kohdeyliopisto.

Ensimmäinen vaihe: Lapin yliopiston haku

Vaihto-opiskelujakso edellyttää opintojen tarkkaa suunnittelua ja korvaavuuksista neuvottelemista jo hakuvaiheessa. Lapin yliopiston vaihto-ohjelmiin järjestetään keskitetty haku. Kaikkiin vaihto-opiskelupaikkoihin haetaan sähköisesti SoleMOVE-järjestelmässä 31.1.2012 mennessä (1.haku).

Suosituimpiin vaihtopaikkoihin on yleensä niin runsaasti hakijoita, että yliopisto suorittaa karsintaa. Täyttämättä jääneitä tai peruuntuneita paikkoja voi hakea myös myöhemmin keväällä. Suosituimmat opiskelupaikat menevät kuitenkin yleensä ensimmäisessä haussa, joten aina kannattaa toimia ajoissa.

Hakemuksen liitteeksi tuleva motivaatiokirje (statement of purpose, motivation letter) suomeksi. Toisessa hakuvaiheessa on hyvä varautua kirjoittamaan motivaatiokirje ensisijaisesti kohdemaankielellä ja vasta toissijaisesti englanniksi. Jokaista hakukohdetta varten laaditaan oma motivaatiokirje. Sen ohjepituus on yksi A4.

Kerro motivaatiokirjeessä

 

  1. miksi juuri sinut tulisi valita vaihto-opiskelijaksi kyseiseen yliopistoon ja miksi haluat opiskelemaan yliopistoon,
  2. mitä alaa ja millaisia opintoja aiot kohdeyliopistossa opiskella, miten aiot sisällyt tää siellä suorittamasi opinnot omaan tutkintoosi Lapin yliopistossa. Onko kyseessä esim. pää- vai sivuaineopinnot?
  3. Pohdi myös millaista lisäarvoa kohdeyliopiston opinnot tuovat kotimaiseen tutkintoosi tai miten ne edesauttavat urakehitystäsi. Voit kertoa myös kielitaidostasi tai muista saavuksistasi tai siitä, jos omaat muuta aiempaa kansainvälistä kokemusta.

 

Vaihtopaikkojen valintaperusteet

Yliopiston yhteisten vaihtopaikkojen jaosta päättää rehtori kv asiain suunnittelijoiden esityksen pohjalta. Päätökset tehdään helmikuun aikana ja päätöksestä tiedotetaan kv asiain toimiston sekä tiedekuntien ilmoitustauluilla. Tiedekunnat päättävät itsenäisesti keitä opiskelijoita ne esittävät sopimuksiensa puitteissa vaihtoon. Yliopiston yhteisten eli bilateraalivaihtopaikkojen jaossa käytetään seuraavia valintakriteerejä:

 

  • vaihto-opiskelun soveltuvuus opintojen vaiheeseen ja vastaanottavan yliopiston opintotarjontaan
  • motivaatio
  • opintomenestys
  • opintopisteiden määrä
  • kielitaito.

 

Kotikansainvälistyminen sekä aktiivinen toiminta Lapin yliopiston kansainvälisessä toiminnassa ovat valintaan positiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Tiedekuntien omien paikkojen jako (Erasmus-, Nordplus- ja FIRST -ohjelmat) perustuu ensisijaisesti opiskelijan suorittamaan opintopistemäärään.

 

Vaihto-opiskelu Free moverina

Mikäli opiskelija ei löydä mieleistään vaihtokohdetta yliopiston omista sopimuksista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista, hän voi hakeutua myös itsenäisesti ”free moverina” vaihtoon. Tällöin opiskelija on itse vastuussa paikan hankinnasta ja sopimuksesta vaihtoyliopiston kanssa. Free mover -opiskelija voi joutua maksamaan lukukausimaksut täysimääräisenä. Lapin yliopisto voi myöntää harkinnanvaraista free mover -apurahaa, joka on huomattavasti pienempi kuin muiden ohjelmien apurahat.

Vaihdon peruminen

Mikäli vaihtoon valittu opiskelija peruu lähtönsä henkilökohtaisesta syystä sen jälkeen, kun hänen hakupaperinsa on lähetetty kohdeyliopistoon, on hänen maksettava 84 euron peruutusmaksu. Henkilökohtaiseksi syyksi luetaan esim. valmistumisen läheneminen, opintotukikuukausien loppuminen ja työ- tai opiskelupaikan saaminen. Tapauksia, jolloin opiskelijalta ei peritä peruutusmaksua, ovat esim. opiskelijan vakava sairastuminen, raskaus tai asevelvollisuuden suorittaminen. Jos opiskelija ei perustele syytä lähdön perumiseen, peritään häneltä automaattisesti peruutusmaksu.

Maksu peritään myös, jos opiskelija keskeyttää vaihtojaksonsa ennen kolmen kuukauden vaihtoajan minimiajan täyttymistä (lukuun ottamatta Nordplus- ja Nordlys-ohjelmien kautta tapahtuvia 1 kuukauden kestoisia vaihtoja). Vaihdon peruutuksesta on ilmoitettava välittömästi tiedekunnan kv asiain suunnittelijalle, kv asiain sihteerille ja opintotukiasioihin. Free moverilta peritään samansuuruinen peruutusmaksu, jos peruminen tapahtuu sen jälkeen, kun opiskelija on palauttanut vaihto-opiskelun vahvistuskaavakkeen kv asioiden yksikköön.