Vuositulo
Tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit nostaa opintotukea. Tuloina otetaan huomioon kaikki veronalaiset ansio- ja pääomatulot, veronalaiset sosiaalietuudet (paitsi opintoraha), ulkomailta saamasi tulot sekä toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut apurahat.
Tulot otetaan yleensä huomioon bruttona.
Kela ei tutki tulojasi, kun haet opintotukea, vaan sinun täytyy itse
huolehtia siitä, että tulosi pysyvät sallituissa rajoissa.
Voit ansaita keskimäärin jokaista opintoraha- tai asumislisäkuukautta kohden 660 e ja tuetonta kuukautta kohden 1970 e. Sinun tulee itse huolehtia siitä, että vuositulorajasi ei ylity.
Voit arvioida vuositulorajaasi esimerkiksi omien tulojen laskurilla.
Peruuttamalla opintotukea tai palauttamalla vapaaehtoisesti jo maksettua tukea, voit korottaa vuositulorajaa. Vuositulorajan korottaminen edellyttää, että opintoraha ja asumislisä peruutaan tai palautetaan.
Tulovalvonta tehdään jälkikäteen verotustietojen valmistuttua ja liikaa maksettu tuki peritään tällöin takaisin.