Ilpo Husa

 
  • valmistui opettajaksi Lapin korkeakoulusta vuonna 1982


Millä mielin muistelet Lapin korkeakoulun ja sen opettajankoulutuksen alkuvaiheita? Millaisia muistoja ne sinussa herättävät?

– Pieni yksikkö tuntui todella mukavalta. Tunsin lähes kaikki korkeakoulun opiskelijat, ja sen myötä yhteishenki oli hyvä. Olin paljon tekemisissä myös oikkareiden eli artiklalaisten kanssa. Alkuaikojen opiskelijapolitiikkakin oli yhteistä tekemistä. Haikeita ja upeita ovat myös muistot hurjasta nuoruudesta ja Rovaniemen yöelämästä, Husa muistelee.

Olit mukana työelämässä jo opiskeluaikoina ja valmistumisesi jälkeen olet opettanut Oulussa ja Enontekiöllä. Tällä hetkellä toimit rehtorina Kivirannan koulussa Torniossa. Sinulla on pitkä kokemus opettamisesta pohjoissuomalaisissa kouluissa. Millaisia erityispiirteitä mielestäsi pohjoissuomalaiseen opetustyöhön liittyy?

– Pienillä kylillä Enontekiöllä ja myös Torniossa Palovaaran kylässä koulua ja opettajaa arvostettiin. Kyläläiset olivat mukana koulun arjessa auttamassa ja tukemassa niin paljon kuin mahdollista. Yhdysluokkaopetus oli hyvin yleistä johtuen koulujen pienistä oppilasmääristä. Onneksi yhdysluokkaopetukseen meitä oli valmisteltu ja opastettu jo opiskeluaikana.

Jälkipolveasi opiskee Lapin yliopistossa. Toinen opiskelee oikeustieteitä ja toinen kauppatieteitä. Miten näet Lapin yliopiston merkityksen nyt, kun perheenne opiskelee Lapin yliopistossa jo toisessa polvessa?

– Kuvittelin, että molemmat menisivät Ouluun, mutta he hakeutuivatkin Rovaniemelle, josta olen tyytyväinen ja tuntuvat pojatkin olevan. Aistin, että he ovat sopivalla tavalla ylpeitä Lapin yliopistosta. Käytännön merkitys on sillä, että he asuvat lähellä kotia, joten huolto pelaa. Toivottavasti myös oma jälkipolvi ajattelee kuten minä, että Lapissa opiskellut voisi löytää myös työpaikan Lapista.

Mikä on muuttunut urasi aikana eniten: koulu, oppilas vai opettaja?

– Toivottavasti koulu ja opettajat ovat kehittyneet. Oppilaiden ja huoltajien asenne koulua kohtaan on muuttunut pelonsekaisesta kunnioituksesta toiseen äärilaitaan. Koulua, työntekoa ja sääntöjä ei enää arvosteta ja tuntuu usein siltä, että koulu on viimeinen ja ainoa paikka, jossa lapsilta vielä vaaditaan jotain.

Kide-lehti 3/2009
Teksti: Olli Tiuraniemi