Ilkka Laasonen

1. Ilkka Laasonen aloitti ensimmäisten joukossa oikeustieteen opinnot Lapin korkeakoulussa vuonna 1979. Hän oli mm. Artiklan (oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö) ensimmäisessä hallituksessa. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti Lapin ylioppilasteatterin toimintaan. Minkä verran ehdit suorittaa oikeustieteen opintoja?

Olen niitä kuuluisia ”gradu puuttuu” -tyyppejä. Vero-oikeuttakaan en tenttinyt, koska nukahtelin aina luennolla. Aine opintoja tuli kyllä paukuteltua ihan rutosti. Ilolla muistelen nyt esimerkiksi professori Saarenpään helpohkoa perhe- ja perimysoikeuden tenttiä. Kuten mainitsit, olin silloisen korkeakoulun ensimmäisiä opiskelijoita, joten hääräilin perustamassa ainejärjestö-, ylioppilaskunta- ja teatteritoimintaa oikein sydämen kyllyydestä.

 

2. Mitä hyötyä oikeustieteen opinnoista on nykyisessä työssäsi?

Pelotteluvaikutus neuvottelutilanteessa. Tosiasiassa luulen oppineeni analyyttisyyttä ja systemaattisuuden tajua. Opiskelujen myötä erottelukyky kehittyi, havainnon tarkkuus parani. Ne asiat, jotka toivon johdattaneen minut oikeus tieteen äärelle ovat tärkeitä tänäänkin: moraalin ja oikeuden kysymykset, käytännönfilosofia.

 

3. Osa oikeustieteen opetuksesta tapahtui 1980-luvun alussa elokuvateatteri Kino Tenossa, jossa oli näyttämö, tummanpunaiset samettiverhot ja flyygeli. Luennoitsijoina toimivat mm. Ilkka Saraviita, Ahti Saarenpää, Pertti Eilavaara,  Birgitta Vehmas, Jukka Kekkonen ja Rauno Halttunen. Opintoja kuvattiin kalamallin mukaiseksi putkitutkinnoksi. Tutkinnon kalamallista huolimatta

et nielaissut syöttiä, vaan siirryit myöhemmin kokonaan teatterialalle. Kulissit, opettajat vai kalamalli, mikä vaikutti eniten siihen, että päätit vaihtaa alaa?
 

Alan vaihto oli ratkaisu, johon päädyin oman harkintani jälkeen. En kai sitten loppujen lopuksi halunnutkaan tarpeeksi tulla juristiksi. Eikä kyvystä ole paljoakaan iloa, jos halu puuttuu. Teatteri imaisi minut pikkuhiljaa kuin suo tykin. Silloin alussa piti kokeilla kaikkea, myös teatteria. Opettajat rohkaisivat meitä tuolloin pitämään silmämme auki ja osallistumaan. Osallistuivat itsekin. Minusta se oli hienoa.

 

4. Sinun lisäksesi 1980-luvulla Lapin ylioppilasteatterissa toimivat aktiivisesti mm. sellaiset nimet kuin Kaija Kärkinen, Markku Rissanen, Pertti Koivula, Kristiina Halttu ja Maarit Ruikka. Ylioppilasteatteri sai tunnustusta mm. maan rajojen ulkopuolella. Mistä menestyksenne tuolloin kumpusi?

Uteliaisuudesta ja intohimosta, niin kuin ainakin. Teimme teatteria hyvin intensiivisesti ja ammattimaisesti, tosin ilman palkkaa. Taito karttui. Painostimme kaupunkia antamaan meille toimitilat, jotka remontoimme itse, ensin linja-autoasemalle ja sitten Koskikadulle. Wiljamin aika tuli sen jälkeen.

 

5. Minkä viestin haluaisit lähettää tämän päivän Lapin ylioppilasteatterilaisille ja Lapin yliopiston opiskelijoille?
 

Itse ajattelen, että kaikilla niillä sanoilla, joita sanon tai jätän sanomatta; teoilla, joita teen tai jätän tekemättä, jokaisella ratkaisuilla minä muutan maailmaa ja itseäni. Muille siitä ei voi sälyttää vastuuta. Ihana vapaus ja kauhea vastuu.

 

6. Oikeustieteen opiskelijat olivat 1980- luvun alun Rovaniemellä opiskelijoiden aatelia, joille jopa ravintolan ovet avautuivat jonottamatta. Oletko koskaan katunut, että valitsit uran, jolla joudut itse aukomaan ovia?

Ravintoloiden ovet ovat kyllä pysyneet toistaiseksi auki. En kadu valintaani, vaikka joskus onkin v…maisia päiviä. Koen, että teatterista löysin uuden tavan hahmottaa maailmaa. Unen kautta löysin totuuden, jos tähän Freudiakin vähän livauttaa.

 

7. Kajaanin kaupunginteatterin kotisivuilla tarinasi on aika lyhyt. Miten tarinasi jatkuu?

Jos työskentelyolosuhteet sen sallivat, keskityn tulevat 3–5 vuotta Kajaanin kaupunginteatterin johtamiseen. Tavoitteeni on kehittää alueteatteristamme merkittävä lasten- ja nuortenteatteri. Muutoinkin pyrin löytämään uusia tapoja, joilla teatteri voi kohdata yleisönsä perinteisen esitystoiminnan lisäksi. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt sanelevat nykyään aivan liikaa taiteen tekemistä. Kuka enää puhuu tosissaan taiteen vapaudesta? David Mamet on kirjoittanut, että teatterin instituutiot elävät sen luoneen sukupolven iän ja näyttääkin siltä, että muutoksen aika on edessä. Mitä omaan elämääni Kajaanin kauden jälkeen mahtuu, sitä en tiedä. Turha murehtia liikoja.

Kide-lehti 5/2005
Teksti: Olli Tiuraniemi
Kuva: Reijo Haukia

 

 

 ilkka laasonen_web.jpg