Harri Veistinen

  
  • valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2000.
  • Rakastuin mä luuseriin -sarjan työryhmä palkittiin draaman erikois-Venlalla tammikuussa 2006.
 

Taiteen maisteri Harri Veistinen on kotoisin Kiukaisilta, joka sijaitsee Porin ja Rauman välimaastossa. Millainen oli nuoruutesi ja mikä sai sinut kiinnostumaan kirjoittamisesta?

– Nuoruudessa tuli harrastettua paljon sarjakuvien ja kirjojen lukemista sekä elokuvien ja television katselua, joten sitä kautta syntyi varmaan innostus tarinoiden keksimiseen. Esimerkiksi minulla on jossain vielä tallella epookkimainen sarjakuva kissojen jääkiekkojoukkueesta. Se tuli kyhättyä siinä kuudennen ja seitsemännen luokan tienoilla, ja luullakseni vastaavia yrityksiä oli jo aikaisemminkin, mutta onneksi niistä ei ole enää todisteita. Muistelisin myös, että vaikka kirjoittelinkin nuorena kaikenlaista, idea nimenomaan televisiokäsikirjoittamisesta syntyi vasta Rovaniemellä, ensimmäisenä lukuvuonna. Tai ainakin yritin sitä silloin ensimmäistä kertaa.

Mikä sai sinut lähtemään 1995 rannikolta sisämaahan Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan opiskelemaan audiovisuaalista mediakulttuuria? Oliko kyseessä veto- vai työntövoima?

– Vetovoima. Tosin vetovoiman syy ei ollut ensisijaisesti koulu, vaan halusin nimenomaan mahdollisimman kauas opiskelemaan. Oletin nimittäin, että se tekisi vain hyvää itsenäistymisen kannalta, jos asustaisin kaukana turvallisista kotipiireistä. Se, että Rovaniemellä sattui olemaan vielä mielenkiintoinen koulu, oli hyvää plussaa. Joka tapauksessa tämä Rovaniemen keikkani, joka kesti lopulta koulun ja työjuttujen myötä seitsemän vuotta, oli varsin kannattava. Ja ehkä se itsenäistyminenkin onnistui.

Vuosikurssisi opiskelijat ovat menestyneet urallaan hyvin. Esimerkiksi Riikka Harmaala (ent. Tervaoja) suunnittelee Kouvolan teatterin markkinointia ja Hanna Strömberg älykkäitä ympäristöjä ja uudenlaisia käyttöliittymiä. Mikä teitä innoitti?

– Meidän vuosikurssi tuli muistaakseni tavattoman hyvin toimeen keskenään. Oli jopa jonkun sortin luokkahenkeä. Voisi siis päätellä, että koska oli hauskaa tulla kouluun, se saattoi innoittaa. Itse asiassa nuo ensimmäiset yliopistovuodet sijoittuvat ehdottomasti kärkipäähän ainakin oman elämäni kohokohdissa. Enkä usko, että ”Aika kultaa muistot” -teoria vaikuttaisi tähän mielipiteeseen.

Pro gradu -tutkielmassasi pohdit mm. onko vanhojen aristoteelisten sääntöjen rikkominen mahdollista televisiosarjoissa. Onko se?

– Uskon edelleen, että on. Tosin perustelut ja päätelmät saattaisivat olla pikkaisen fiksumpia. En kehtaa edes vilkaista koko  gradua. Mutta kyllähän nuo käsikirjoittamisen ’perussäännöt’ ovat käyttökelpoisia, ja ainakin ne kannattaa takoa takaraivoon ennen kuin rupeaa kikkailemaan.

Opiskellessasi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa aloit lähetellä tekstejäsi eri puolille ja pyrit kesätöihin TV2:lle huonolla menestyksellä. Et kuitenkaan ryhtynyt käsikirjoittajana luuseriksi, vaan pyrit määrätietoisesti eteenpäin. Onni potkaisi Rakastuin mä luuseriin -sarjan myötä. Mitä tapahtui?

– Joo, en päässyt kesätöihin, mutta lukivat samalla erään käsikirjoitukseni (lukijana oli sattumoisin Luuserin ohjaaja Jukka-Pekka Siili), ja koska kyseinen käsikirjoitus sai positiivista palautetta, rohkaistuin lähettämään heille silloin tällöin uusia juttuja. Uskoisin, että vuosien saatossa Kakkosen väki huomasi minun olevan tosissaan ja ehkä jopa pikkaisen kehittynyt, ja siksi uskalsivat lopulta luottaa minuun.

–  Joka tapauksessa, lopulta siis vuosia ensiyrityksen jälkeen, kirjoitin tuon Luuseri-sarjan. Se oli silloin vielä neliosainen. Lähettelin tätä käsikirjoitusta taas ympäriinsä lähinnä työnäytteenomaisesti. Lopulta se osui oikeiden ihmisten käsiin juuri oikeaan aikaan ja he tilasivat sitten 12 osaa, mikä oli varsin positiivinen yllätys.

Kide-lehti 1/2006
Kuva: TV-tiedotus, Harri Hintikka

harri_veistinen.jpg