Riikka Harmaala

 
  • valmistui taiteen maisteriksi 2000


Aloitit Taidekeskus Salmelan festivaalijohtajana 12. elokuuta 2001. Työnkuvaasi kuului taidenäyttely- ja konserttitoiminta, tiedotus sekä Salmelan Nuoret taiteilijat -toiminnan koordinointi. Mitä hyötyä aineyhdistelmästäsi oli Salmelan pestissäsi?

– Markkinointi ja graafinen suunnittelu sekä vähäiset pinnistelyt taidehistorian opinnoissa olivat eniten hyödyksi. Ennen kaikkea oma harrastetaustani johdatti kyseiseen työhön sekä se, että 1990-luvulla voimakkaimmillaan ollut uusmediakohu oli alkanut puistattaa – valitsin työn vanhan median eli kuvataiteen parista. Arvostan erityisesti Juhani Tuomisen ja Michael Jacobsin oppeja kuvan katsontatavoista, mutta toki myös villeillä uusmediafilosofioilla oli suuri anti omalle ajattelun rohkeudelle. Koulu opetti Pelle Pelottoman asennetta!

Elokuussa 2005 sinut valittiin 80 hakijan joukosta Kouvolan teatterin markkinoinnin suunnittelijaksi. Millä mielin otit tehtävän vastaan?

– Kohti uusia haasteita! Jännitti tietenkin vähän, koska ammattiteatteriala oli uutta, vaikkakin teatteri harrastuksena tuttua.

Tuliko sivuaineesta eli markkinoinnista työsi ”pääaine” vai miten yhdistät nykyisessä työssäsi tiedettä ja taidetta? Kumpi niistä on päällimmäisenä?

– Tiede ja taide yhdistyvät ajattelutavassani. Ei voi sanoa, että toinen olisi päällimmäisenä. En voisi kuvitella, että olisin opiskellut pelkästään kaupallista alaa. (Aloin heti Lapin yliopistosta valmistumiseni jälkeen suorittaa kansainvälisen kaupan BBA-tutkintoa... puoli vuotta jaksoin.)

–  Kulttuurialan markkinointi vaatii taiteen ymmärtämystä sekä eri taiteen alojen erityispiirteiden ymmärtämystä. Salmelan työn ohessa opiskelin vielä matkailualan perustutkinnon ja sittemmin aloitin viestinnän opinnot Helsingin avoimessa yliopistossa.

Onko teattereiden tarve esitystensä markkinointiin kasvanut viime vuosina ja jos on, niin mistä syystä? Eikö hyvä näytelmä sinänsä riitä enää houkuttelemaan katsojia?

– Hyvä näytelmä kannattelee itseään pitkälle, mutta puskaradion tehoa on vahvistettava, jotta tietoisuus muuttuisi toiminnaksi. Markkinoinnin määrää olisi tarve kasvattaa, mutta teattereiden budjetit ovat tiukoilla. Etelä-Suomessa sijaitsee toisiaan lähellä useita teattereita ja kilpailu on kova. Erottuminen ja selkeän linjan luominen ovat ydinkysymyksiä. Kumpikaan ei ole  helppoa suuressa viestintävirrassa. Oma työni teatterissamme on vasta alussa.

–  Ihmisten vähäisestä vapaa-ajasta kilpailevat monet muutkin tahot. Myös niistä ”hyvistä näytelmistä” on eriäviä näkemyksiä. Suuri yleisö haluaa musikaaleja ja komediaa. Teattereiden ohjelmistopolitiikka on vaikeuksissa, koska muutakin on yhä tarjottava. Viihteen ajatellaan olevan parasta virkistystä, vaikka oikeastaan ajatteluhan se vasta virkistää! Kestävän kehityksen arvomaailman soisi valtaavan myös henkistä puoltamme.

Teatteria on pidetty perinteisesti varsin eläväisenä työyhteisönä. Surffailet ohjaajien, näyttelijöiden ja yleisön välissä. Kuinka olet sopeutunut?

– Onhan se melkoista, kullakin taholla on vaatimuksensa. Maamme ykköskuvataiteilijoiden, kapellimestareiden ja oopperalaulajien seassa puikkelehtiessani taisin tosin jo saada hyvän kylvyn. Teatterissa on omat tasapainottelunsa, sillä talo on täynnä tasavertaisia toimijoita, joilla kullakin on omat näkemyksensä. Aluksi meni hetki toimintatavan oivaltamiseen. Touhu on toisinaan  melkoista soppaa, mutta ehdottomasti antoisaa.

Jos palataan Rovaniemelle, millaisena opiskeluympäristönä koit Rovaniemen kaupungin?

– Rovaniemeen liittyy ihania muistoja. Kaupungilla on oma identiteettinsä eikä se kärsi pikkukaupungin kalpeudesta. Siellä tunsi olevansa turvassa. Bailaamaankin saattoi lähteä vaikka yksin, jos kaverit hyytyivät viivalle. Uusiinkin seurueisiin oli aina helppo mennä mukaan. Terveisiä tutuille!

Kide-lehti 2/2006
Teksti: Olli Tiuraniemi