Ilmari Nalbantoglu

  • Kotoisin Laihialta
  • Ylioppilaaksi Vaasan lukiosta 2001
  • Yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta, pääaineena sosiologia 2010
  • Tuula Vaataisen avustaja eduskunnassa 2008–2010
  • Jutta Urpilaisen avustaja eduskunnassa 2010–2012
  • SDP:n eduskuntaryhmän poliittinen avustaja, Jutta Urpilaisen avustaja 2012–

Ilmari Nalbantoglu valitsi pääaineekseen sosiologian, koska hanen mielestään sosiologiassa pohdinnalla on selkeä suunta: parempi yhteiskunta. Nalbantoglu luki sosiologian pääsykokeisiin ollessaan suorittamassa asepalvelustaan vuonna 2002. Kiven ja kannon välissa hän ehti lukea ainoastaan Zygmunt Baumanin Sosiologisen ajattelun, joka sattui olemaan Lapin yliopiston pääykoekirja.

Pääsykokeisiin tullessaan Nalbantoglu koki kulttuurishokin: maisemat näyttivat vierailta ja kahvilantäti puhui outoa murretta. Opiskelemaan päästyään Nalbantoglu alkoi kuitenkin vähitellen pitää Rovaniemestä ja Lapin yliopiston kotoisesta ilmapiiristä.

– Kaupunki tuntui pieneltä, mutta matkailuelinkeinon ja suuren opiskelijoiden

osuuden vuoksi erittäin vireältä. Opin pitämään myös Lapin luonnosta ja kiireettömästä kulttuurista, Nalbantoglu muistelee.

Ilmari Nalbantoglu ajautui myös politiikkaan sattumalta.

– Politiikka taisi valita minut Lapin yliopiston käytävältä. Eräänä päivänä vastaani tuli Rovaniemen demariopiskelijoiden tilaisuuteen suuntaavia opiskelutovereitani, jotka tempaisivat minut mukaansa lupaillen haalarimerkkejä ja parempaa maailmaa. Takataskussaan heillä oli vielä jokin luottamustehtävä,

jolla sitouttaa pahaa pelkäämätön opiskelutoveri. Pidin porukasta ja jäin sille tielle.

Opintojen päätyttyä Nalbantoglu on päässyt töihin eduskuntaan, jossa hän on toiminut mm. Tuula Väätäisen ja Jutta Urpilaisen avustajana. Nalbantoglun mukaan poliittisen avustajan työ on tuiki tavallista toimistotyötä, joka on kuitenkin luonteeltaan poliittista.

– Poliittinen työ toteuttaa peruskaavaa: etsi tietoa tietystä aiheesta, kiteytä siitä

olennainen ja muodosta siihen liittyen jokin poliittisesti relevantti oma sanoma.

Yleensä jokaisen kohdan perään tulee vielä toive: mahdollisimman nopeasti. Sama kaava toteutuu variaatioina lukuisissa erilaisissa tehtävissä poliittisesta viestinnästä ohjelmatyöhön.

Nalbantoglun mukaan poliittisen toiminnan edellytys on, että henkilöllä on myös sosiologista ymmärrysta, jotta hän kykenee havaitsemaan yhteiskunnallisen ja yksilöllisen mittakaavan väliset erot.

– Nähdäkseen paremmin yhden ihmisen kannattaa nousta seisomaan jalkapallo-ottelussa. Jos hän seisoo, hänen takanaan istuvat eivät näe kunnolla, ja näin myös heille muodostuu motiivi nousta ylös. Kun kaikki

ovat omaa etuaan tavoitellen nousseet seisomaan, he kaikki näkevat yhtä huonosti, mutta kukaan ei enää voi istua, vaikka haluaisi. Tämän ilmiön havaitseminen on sosiologiaa. Politiikkaa on saada ihmiset yhteisen edun nimissä istumaan, vaikka yksilön etu vaatisi seisomista. Nalbantoglun mukaan sekä politiikalla että sosiologialla on yhteinen juuri: yhteisön, yhteiskunnan ja yksilön maailmojen erilakisuuden ymmärtäminen. Hän kaipaakin yhteiskuntatieteiden opetuksen suuntaamista entistä enemmän työelämään pelkän tutkimuksen sijasta.

– Nyt opiskelijoita koulutetaan ikään kuin kaikista tulisi tutkijoita. Tutkimuksen teon ymmärtäminen on toki hyvä lähtökohta kaikelle yhteiskunnalliselle työlle, mutta sen rinnalle olisi hyvä tuoda muitakin näkökulmia. Yhteiskuntaan vaikuttamista voisivat opettaa ja analysoida useammin esimerkiksi virkamies-, toimittaja-, toimitsija- tai poliitikkotaustaiset ammattilaiset, Nalbantoglu pohtii.

Eduskunnan käytävillä Lapin yliopisto herättää Nalbantoglussa edelleen myönteisiä tunteita.

– Euroopan unionin pohjoisin yliopisto on mielessäni edelleen kodikas ja lämmin paikka, hän sanoo.

 

Kide-lehti 2/2012 Olli Tiuraniemi