Veera Vitikka | Tekstiiliala

Jäähahtuva
Väliaikainen tilateos Arktikum-talon sisäpihalla

Pro gradu -tutkielman taiteellinen osa

Jäähahtuva on tehty yhdistämällä jäätä, puuta ja tekstiiliä. Teoksen materiaaleina on käytetty vaneria, puuvillaa ja jäätä. Teoksen runko, joka on halkaisijaltaan kolme metriä, on valmistettu kuudestatoista vanerikaaresta. Kaarien väliin on pingotettu puuvillakangas ja trikookuteesta muodostettu tasaisesti toistuva kuvio koko pallon ympärille. Tekstiilirakenteen pinnalle jäädytettiin n. 5 cm:n paksuinen kerros jäätä. Koko teos painoi valmiina noin tuhat kiloa.

Jäähahtuva suunniteltiin tilaustyönä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedekeskukselle talven 2008–2009 aikana. Tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa toiminnallinen tilateos tekstiiliä ja jäätä tai lunta yhdistäen Arktikum-talon edustalle. Suunnittelun lähtökohtana oli tilan fyysinen ja henkinen ympäristö. Jäähahtuva symboloi alkuperäiskansojen tapaa suhtautua luontoon. Pohdin teoksen kautta länsimaisen luontokäsityksen seurauksia, kuten ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia arktisille alueille. Teos on suunniteltu niin, että se on mahdollista purkaa ja rakentaa uudelleen.

Teoksen suunnittelu: Veera Vitikka
Toteutus: Arktisen keskuksen työmestarit Raimo Pankkonen ja Veli-Heikki Saraspää
Tila: Arktikum-talon sisäpiha
Esilläoloaika: 17.2.–18.3.2009
Mitat: halkaisija 3 m
Materiaalit: vaneri, puuvilla ja jää
Työn ohjaajat: Henna Mantere ja Kristiina Hänninen

vevitikk(at)ulapland.fi