Marjatta Heikkilä-Rastas | Muodin ja vaatetuksen professori

Vaatetussuunnittelijan taiteellinen toiminta keskittyy useimmiten vaatemallistojen tai uniikkien salonkipukujen suunnitteluun. Omana taiteellisena osa-alueenaan voi olla myös teatterin pukusuunnittelu, jolloin suunnittelija toteuttaa taiteellista kokonaisvisiota yhteistyössä teatterin kanssa. Kaikki mainitut alueet ovat minulle tuttuakin tutumpia vuosien varrelta, mutta viime vuodet ovat sitoneet – milteipä kahlinneet – tiiviisti yliopiston tutkimukselliseen maailmaan, ja oma taiteellinen toiminta on jäänyt huomattavasti vähäisemmälle osalle.

Väitöstutkimukseni (2003) aikoihin ja sen jälkeenkin taiteellisen toiminnan kanavat ovat suuntautuneet pitkälti esiintymiseen yhteisnäyttelyissä ja omissa näyttelyissä: tällöin uusia taiteellisia suunnitelmia on syntynyt vain muutamia tuotoksia vuotta kohden. Tekemisen pakko on kuitenkin ajanut esimerkiksi omiin vanhoihin malleihin ja painokuoseihin pohjautuvan retromalliston (Caisu 2) hahmottelemiseen ja protomallien toteuttamiseen 2004–2007. Tuotanto on kuitenkin ollut vähäistä, ja tuotteiden myynti- ja jakeluteinä ovat toimineet lähinnä Käden taidot -messut, Sata metriä taidekäsityötä -tapahtumat, taidetorit, käsityöläismarkkinat ja myyjäiset.

Näyttelysaralla on ollut vilkkaampaa. Yhteisnäyttelyistä mainittakoon Pirkanmaa muotoilee I ja II, Interin yhteisnäyttelyt näyteikkunoilla ja Tampereen pääkirjasto Metsossa, lasten vaatteiden ja kuvien näyttely Amurin työläismuseossa Tampereella (Amurin lapset ja Näsilinnan neidot), Tevanakenaisten yhteisnäyttely Pumpulin perilliset (Verkaranta, 2007), Naisten Kaupunki -näyttely TR1:n rautahallissa Tampereella 2006 ja Oikku-näyttely taiteiden tiedekunnan Agora-aukiolla (Valo-galleria) 2007. Muusta taiteellisesta toiminnasta mainittakoon pastellivärein toteutetut lapsiaiheiset postikortit, seurakuntien kirkkokuoro- ja albamallistojen suunnittelu 2000–2001 ja yksittäiset asiakkaille suunnitellut uniikit asut.


Marjatta Heikkilä-Rastas

Muodin ja vaatetuksen professori
marjatta.heikkila-rastas(at)ulapland.fi
040 484 4371 | privatel 2316