Mirjam Kälkäjä:
SANAN SIEMENET
PROMOOTIORUNO

Kun kaupunki rakentuu
kolmen joen risteykseen, se on siunattu;
rannalla kulkeva ihminen tietää
astuvansa ikiaikaisia uomia
huomiseen

Jokien solmusta kasvaa
ihmisen kaipaus

Vaaran laelta näkyy
toinen laki
- kävellen päivä ja yö;

perillä uusi tunturi,
uudet joet, jokien solmut.

Kairassa ihminen oppii
mittaamaan itseään.

*

Tässä maassa päivä asuu tunturissa,
kiven hengityksen sydämessä,
laen yli ujeltaa tuuli,
pakenee pyry,
rapsuvat porojen keveät koparat

Tässä maassa päivä varttuu harkiten;
kuutamoöiden, hämäräviikkojen jälkeen,
pysähtyneiden talvikuiden jälkeen,
valo avautuu aamuun

ensimmäinen aavistus
aamun kevyellä siveltimellä
eteläisellä taivaalla,
päivän päälaki pilkahtaa;

pimeänsyömät kasvot valostuvat,
selkä oikenee ja ihminen
raottaa talviturkkiaan
keväänlupauksen riemussa

hulmahtaa
voimallinen valo;
maa kihisee siittämistä,
syntymistä, kasvua:
Pohjolan toukokuu elää

*

Sanat siemeninä
mullan mahdollisuuksissa
maan syvyydessä,
meren pohjan yllättävissä rotkoissa,
ilman laella

Sanat siemeninä,
tulevat itujen halkaisemiksi
voiman rynnätessä esiin

kasvu on pienestä kiinni;
ellei sada
ellei paista
sana nukkuu ja nahistuu itseensä

Kunnes
tuuli levittää hedelmälliset pilvet
yli maan, syvälle multaan
kiertyy veden vaatimus
siemenen herkkiin kylkiin

ja sana työntyy kasvuun.

*

Tässä maassa valoa riittää
ja pimeää:

tässä maassa pimeä on kirkas
ja kirjava kuin saamenhameen helma,
revonvalot,
hangen tähtitanssi kuutamolla
suden jolkotusta varten

tässä maassa valo on tumma ja mystinen,
saivo korpikuusen helmojen alla,
lompolo vaarankuvajainen kannellaan

ja keskiyön kirkkaudessa
yli hengittävän veden ui uljaasti
seitsenhaarasarvinen hirvi

*

Äly ja Oppi ovat kävelyllä Yliopistonkadulla,
kulkevat käsikynkkää, tietoisina toisistaan.
Lehahtaa paikalle kevätkeveissään Ilo
valloittaa heidät, ruokkii heitä, juottaa heitä,
tuo heidän sanoja rahisevaan elämäänsä
valon;  heissä  herää
Viisaus

*

Jos ei koskaan ole ollut rikki
ei tiedä mitään voittamisesta.

Jos ei ole kaikkea luovuttanut
ei tunne rikkautta

Jos ei ole kairan kulkenut
ei tiedä mitään itsestään

*

Kun jäkälän päälle astuu kerran,
se nousee vielä.
Kolmas kulkija tappaa jäkälän.

Ei jäkälä käy metaforaksi.

Ihminen kestää neljännenkin
tässä maassa.

Ihminen seisoo poltetun talonsa vieressä
ja ryhtyy taas:

hän rakentaa
sitkeydellä
valoisat huoneet
rakkaudella
kestävät keloseinät
ajatuksella
oppia jakavat kirjastot;

meidän astua oivaltamisen seikkailuun;
viisauden taloon.