Puhe maistereille ja nuorille tohtoreille promootioillallisella 28.5.2004
Professori Terttu Utriainen

 
Mikä se on - se maisteri ja nuori tohtori?
 
Nyt kun Teidät on juhlallisesti tänään promovoitu maistereiksi ja tohtoreiksi, on ehkä viimeinen hetki miettiä, mikä se  maisteri ja tohtori on. - Latinan sanakirjasta on syytä aloittaa, sillä puhuttiinhan tänäänkin latinaa niin pitkään, että kieltä taitamattomat tahtoivat jo nukahdella.
 
Magister- sanalle löytyy kolme merkitystä: ensiksi maisteri on päällikkö, isäntä, ylipappi, ohjaaja, kemujen isäntä ja vieläpä laidunveron vuokraajien esimieskin. Viimeksi mainittu lampaiden omistajana ilahduttaa minua tietysti aivan erityisesti. Toiseksi magister on opettaja ja koulumestari ja kolmanneksi opastaja ja neuvoja. Viimeksi mainitusta käytettiin keskiajalla myös tutor- nimeä. Tutorilla tarkoitettiin  yksityisopettajaa, suojelijaa ja holhoojaa. Suojelijaa ja holhoojaa opiskelijat tarvitsivatkin, sillä tuleva maisteri oli keskiajalla koko ajan vaarassa joutua rikollisuuden uhriksi tai juopottelun pariin. Nämä vaarat eivät ole nykypäivänkään opiskelijalle tuntemattomia, varsinkin kun jotkut tutorit ovat suojelijan tehtävänsä käsittäneet täysin päinvastaiseksi eli kapakkaoppaana olemiseksi uusille opiskelijoille.
 
Tohtorille latinan sanakirja antaa vain yhden merkityksen, nimittäin opettajan. Docere´han tarkoittaa opettamista. Näyttääkin siltä, että roolit ovat vuosisatoja olleet siinä järjestyksessä, että maisteri on esimiesasemassa yliopiston ulkopuolella ja tohtori opettajana yliopiston sisäpuolella. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että käytännön työelämä saattaa vierastaa jonkun verran tohtoreita vieläkin. Maisterit sentään on näihin päiviin saakka mielletty käytännössä opettajiksi - ainakin filosofian maisterit ja seminaareista yliopistoon tulleet kasvatustieteen maisterit. Muita maistereita ja tohtoreita saatetaan kuitenkin pitää enemmänkin paperinkääntäjinä, eli niin kuin Hufvudstadsbladet käytännön ruotsinkielisiä työntekijöitä kaivatessaan totesi "Alla kan inte vända papper". Yhteiskunnassa tarvitaan myös ihan oikean työn tekijöitä.
 
Promootiot painottuvat juristeilla tohtoreihin. Aikaisemminhan oikeustieteen kandidaatteja ei promovoitu lainkaan, vaan he saivat todistuksensa hyvin yksinkertaisessa publiikissa. Maisterit ovat kuitenkin historiallisesti olleet promootion ensimmäisinä kohteina. Maistereita alettiin nimittäin promovoida Pariisissa ja Bolognassa jo 1200-luvulla ja Turun Akatemiassakin 1600-luvulla. Maistereiksi sanottiin häntä, joka oli perehtynyt riittävästi 7 vapaaseen taiteeseen. Huomatkaa siis taiteeseen - ei tieteeseen. Ne olivat siis oikeastaan jo silloin taiteen maistereita.
 
Kirjojen lukeminen on aina ollut opiskelussa tärkeää - ja tulee sitä edelleen olemaan kaikesta tietotekniikasta huolimatta. Kirjojen tärkeyttä osoitti jo 1600-luvulla Turussa promootioaktin päätös, jolloin promoottori käski promovendien sulkea kirjat "legite libros" (sulkekaa kirjat). Silloin promovoidut mahdollisimman yhtäaikaisesti ja kovaäänisesti läimäyttivät kirjansa kiinni. Kirjaksi valittiin mahdollisimman iso ja pölyinen teos. Mitä enemmän juhlayleisö pelästyi ja mitä suurempi pölypilvi pöllähti, sen parempi. Kirjojen kiinni läimäyttelyllä haluttiin osoittaa, että oppia oli saatu tarpeeksi. Elinikäisestä oppimisesta ei moneen sataan vuoteen puhuttukaan mitään ja opetusministeriön papereihinkin se ilmestyi vasta 1980-luvun lopussa.
 
Erilaisia hattuja ja seppeleitä on aina kaikissa promootioissa jaettu, myös uimapromootioissa, jotka alunperin keittyivät Uppsalassa 1790-luvulla, jolloin reippaat ylioppilaat päättivät juhlia opetuksen onnellista päättymistä parodioimalla yliopiston kankeita juhlamenoja uimalla Fyriksessä. Uimapromootioiden parodinen luonne kuitenkin hävisi ajan kuluessa ja yhteys akateemisiin promootioihin katkesi.
 
Ja kun te nyt ihailette näitä nuorien oikeustieteen tohtoreiden punaisia hattuja, on syytä muistaa, että hattukin oli alunperin baretti ja vapauden symboli. Vanhoilla roomalaisilla oli nimittäin tapana, että vapautettu orja sai uuden asemansa merkiksi punaisen  hatun. Assistenttien nykyinen asema pätkätöineen ja alhaisine palkkoineen saattaa tänäkin päivänä muistuttaa orjan asemasta. Vuosikausien ponnistelujen jälkeen assistenttiparka voi saavuttaa vapautensa merkiksi hatun, joka oikeustieteilijöillä sattuu olemaan bolognanpunainen.
 
Promootioilla on siis Suomessa pitkä traditio. Mutta kaiken tämän kolmipäiväisen juhlahumun keskellä on syytä muistaa, että Suomi on ilmeisesti ainoa maa, jossa tämä keskiaikainen traditio frakkeineen, vanhoine tansseineen ja purjehduksineen edelleen elää ja voi hyvin. Kulttuurihistorioitsijoiden tutkittavaksi jää, miksi näin on käynyt. Sen tähden toivonkin, ettette Te maisterit ja nuoret tohtorit jää suinkaan historialliseksi rariteetiksi, vaan suuntaatte katseenne näiden kolmen päivän jälkeen tulevaisuuteen ylpeänä saavutetusta virstanpylväästä, sillä promootio ja parnassolle nousu oli aikanaan merkki vihittävän jalosta ja ylevästä opetusoikeudesta. Promovoitu ei saanut panna kynttiläänsä vakan alle, vaan hänen tuli loistaa tieteen valoa ympäristöönsä. Monet asiat yliopistojen historiassa ovat muuttuneet ja vanhentuneet, mutta tämä velvollisuus pätee tänäkin päivänä.