Esko Riepula: Rehtorin vastaus nuoren tohtorin puheeseen tieteelle ja yliopistolle promootioillallisella Pohjanhovissa 28.5.2004 klo 19

Arvoisa nuori tohtori Strengell!
Hyvät promovoidut tohtorit ja maisterit!
Hyvä juhlaväki!
Ladies and Gentlemen!

Puhuitte varsin kauniisti, arvoisa nuori tohtori, yliopistosta tieteen kasvualustana ja suojaisena kehtona sekä humanistisen perinteen siirtäjänä ja siihen liittyvän arvopohjan säilyttäjänä. Aihe on, kuten totesitte,  jälleen päivänpoliittisestikin ajankohtainen, mutta sitä se on ollut läpi yliopistolaitoksen historian.

Jotta yliopisto pystyisi säilyttämään ideaalin asemansa ja siihen liittyvän tehtävän eli olemaan kuvailemanne kaltainen tieteen kasvualusta ja perinteen kehto, jossa toiminta pohjautuu humanistiseen ihmiskäsitykseen ja arvopohjaan, se edellyttää, että yliopistojen toiminnallisesta autonomiasta pidetään tiukasti kiinni. Varsinkin nyt, kun eri puolilta niihin suuntautuu paineita välittömän taloudellisen edun ulosmittaamiseen jopa yliopiston ydintehtävän – vapaan tutkimuksen ja siihen pohjautuvan ylimmän opetuksen - sivuuttavasti.

Kuten viisi vuotta sitten pitämässäni lukuvuoden avajaispuheessa totesin: yliopistojen olisi löydettävä tässä ajassa oma itseisarvonsa, joka ei ole markkinoilla ostettavissa tai vaihdettavissa. Eikä tuo itseisarvo voi löytyä mistään muusta kuin siitä, johon te tohtori Strengell puheessanne viittasitte: totuudellisuuden edistämisestä uuden tiedon avulla eettisesti ja moraalisesti kestävällä tavalla. Mainitussa avajaispuheessani totesin, että mitä enemmän yliopistot ovat kietoutuneet markkinatalouden liekaköyteen sitä vaikeampi niiden on tuoda esille oma itseisarvonsa ja toimia sen pohjalta. Tällä en tarkoittanut silloin enkä nyt, että yliopistojen pitäisi kääntyä uudelleen sisäänpäin ja linnoittautua norsunluutorneihinsa, vaan nykyistä paremman tasapainon turvaamista itseohjautuvan vapaan tutkimuksen ja ulkoa ohjautuvan muun toiminnan kesken.

Yliopiston itseisarvon tunnistaminen ei kuitenkaan vielä tee siitä yhteisen hyvän tuottajaa ellei sen toiminnan pohjana ole kestävä arvopohja. Ennen toista maailmansotaa nähtiin saksalaisen tieteen huima nousu – ja mihinkä se sitten johtikaan! Nyt meidän silmiemme alla on tieteessä ja teknologiassa tämän hetken kehittyneimmän yhteiskunnan tuottamat ihmisarvon loukkaukset ja epähumaanit menettelytavat. On pakko kysyä: mitä hyötyä ihmiskunnalle on etevimmistäkään tieteestä ja teknologiasta sekä niiden tuottamasta aineellisesta vauraudesta, jos tuloksena on yhteiskunta, jonka jäsenet käyttäytyvät epäinhimillisellä tavalla? Sama asia tiedostettiin hieman toisessa yhteydessä jo kaksituhatta vuotta sitten: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.”

Itseisarvonsa tunnistava, humanistiselle arvopohjalle rakentuva autonominen yliopistolaitos kykenee korjaamaan  -  niin halutessaan - kuvatunkin kehityssuunnan.

Toivon, että Lapin yliopisto on tässä mukana itseensä uskovana, kriittisenä ja yhteiskuntaan vaikuttavana instituutiona, joka herättää yhteisönsä jäsenissä aidon halun toimia kestävällä tavalla oman yhteiskunnan ja ihmiskunnan parhaaksi.

Vivat Academia!