Lapin yliopiston strategia 2020
Pohjoisen puolesta – maailmaa varten
Tehtävä
Lapin yliopiston tutkimus, taiteellinen toiminta ja tutkimukseen perustuva korkein opetus edistävät kestävää kehitystä, hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti.
Arvot
- luovuus ja vaikuttavuus
- kriittisyys ja emansipatorisuus
- yhteisöllisyys ja yksilöllisyys
Toimintaympäristö 2020
Yliopisto on osa Lapin koulutuskonsernia ja toteuttaa itsehallinnollisena jäsenenä konsernin yhteistä strategiaa yliopiston profiili- ja painoaloilla.
Kansainvälisessä yhteistyössä yliopiston tärkein strateginen kumppani on University of the Arctic, jonka temaattiset verkostot vahvistavat yliopiston asiantuntijuutta valituilla painoaloilla.
Visio 2020
Vuonna 2020 Lapin yliopisto on kansainvälinen selkeästi profiloitunut tiede- ja taideyliopisto.