Tutkimusuutiset
Kansainvälinen asiantuntijaryhmä arvioi Lapin yliopiston tutkimuksen 14.5.2013
Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola on asettanut tutkimuksen kansainvälisen arvioinnin asiantuntijaryhmän. Ulkomaisten yliopistojen asiantuntijoista koostuva ryhmä tekee kertaluontoisen arvioinnin Lapin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Ympäristönmuutosta kuvantavalle projektille Monacon Prinssi Albert II Säätiön rahoitus 13.5.2013
Oulangan tutkimusasema on saanut Monacon Prinssi Albert II Säätiöltä rahoituksen projektiin, jossa myös Lapin yliopisto on partnerina. Kyseessä on Visualization of Environmental Change -projekti, jossa kuvannetaan ympäristönmuutosta uusilla tavoilla.
Tiina Seppälälle Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoitus 13.5.2013
Yhteiskuntatieteiden tohtori Tiina Seppälälle on myönnetty Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoitus ajalle 1.9.2013–31.8.2016. Tutkimuksen suorituspaikkana on Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Projektiin sisältyy myös kenttätyöjaksot Nepalissa, Bangladeshissa ja Intiassa.
Väitös: Vuorovaikutus ja autoritaarisuus yritysjohtajuuden ääripäinä 10.5.2013
Yritysjohtajien arvoilla ja johtamiskäsityksillä on yhteys yrityksen suorituskykyyn. Asia käy ilmi Esa A. O. Tuomisen tuoreesta väitöstyöstä Yritysjohtajien arvot ja johtamiskäsitykset – Empiirinen pitkittäistutkimus Lahden seudun PK-huonekaluteollisuudesta. Tuominen on väitöstyössään määritellyt uuden klusterin, jonka perusteella yritysjohtajat voidaan tyypitellä vuorovaikutusjohtajiin ja autoritaarisiin johtajiin.
Kirjoita tieteellinen artikkeli suomeksi 10.5.2013
Tutkijakurssi 20.5.2013 Jyväskylän yliopisto, Agora-rakennus, Mattilanniemi, sali Alfa, 1. krs, B-siipi.
Tiedepalkinto professori Ahti Saarenpäälle 6.5.2013
Lapin Kulttuurirahasto tuki Lapin tiedettä ja taidetta jakamalla vuosijuhlassaan apurahoina 393 000 euroa 41 hakijalle.
Lapin Kulttuurirahaston apurahat 6.5.2013
Lapin Kulttuurirahasto myönsi apurahoina Lapin yliopiston tutkijoille ja jatko-opiskelijoille yhteensä 102 000 euroa. Apurahan sai kahdeksan henkilöä.
Jarno Valkoselle Emil Aaltosen Säätiön apuraha 26.4.2013
Yliopistonlehtori Jarno Valkonen yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta on saanut Emil Aaltosen Säätiöltä 5000 euron apurahan.
Julkaisufoorumia täydennetään 25.4.2013
Julkaisufoorumi-luokitusta täydennetään ja tieteenalakohtaiset paneelien jäsenet kaudelle 2014–2016 valitaan syksyllä 2013. Myös yliopistolaiset voivat vaikuttaa tehtäviin päätöksiin.
Kriisi – uhka vai uuden alku 22.4.2013
Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan, tiesi jo Herakleitos. Mutta onko muutoksessa aina kyse kriisistä? Tule kuuntelemaan, mitä asiantuntijat tieteen ja taiteen huipulta vastaavat, ja muodosta oma mielipiteesi!
Barentsin alueen matkailulle yhteinen toimintasuunnitelma 17.4.2013
Barentsin alueen matkailulle on tehty yhteinen toimintasuunnitelma matkailun kehittämiseksi. Suunnitelmassa tarkastellaan Barentsin aluetta ensimmäistä kertaa kokonaisuutena matkailun näkökulmasta, ja se on siksi merkittävä askel alueen matkailulle. Suunnitelma esiteltiin keskiviikkona 17. huhtikuuta Barentsin alueen matkailua käsittelevässä seminaarissa Arktikumissa, Rovaniemellä.
Valokuvakilpailu Barentsin alueesta 10.4.2013
Minun Barentsin alueeni -valokuvakilpailu kannustaa kaikkia valokuvauksesta kiinnostuneita tiivistämään näkemyksensä Barentsin alueesta valokuvan muotoon. Valokuvakilpailussa etsitään inspiroivia kansikuvia uuteen tieteelliseen lehteen Barents Studies: Peoples, Economies and Politics.
Uusia yhteistyön muotoja koulun eri toimijoiden välille 10.4.2013
Lapin yliopiston harjoittelukoulussa on käynnistynyt helmikuun alussa Monitoimijuus koulussa -kehittämishanke. Tavoitteena on luoda uudenlaisia toiminnan muotoja, jotka vahvistavat kouluhyvinvointia yhteisöllisillä ja osallistavilla tavoilla. Erityistä huomiota kiinnitetään perheiden ja koulun vuorovaikutusrakenteiden sekä oppilashuollon palveluverkostojen kehittämiseen.
Uusiauttin ja Määtän artikkeli kolmen parhaan joukkoon kansainvälisessä konferenssissa 9.4.2013
Erityisasiantuntija Satu Uusiauttin ja professori Kaarina Määtän konferenssiartikkeli on valittu kolmen parhaimman joukkoon syksyllä Puolassa järjestettävän kasvatus- ja sosiaalialan konferenssin esityksistä.
Lapin jälleenrakennusta koskeva tutkimustyö esillä Ylen uutisissa 8.4.2013
Visuaalisen kulttuurin yliopistonlehtori Anniina Koivurova (TaT) esitteli Lapin jälleenrakentamista koskevaa tutkimusaineistoaan Ylen Pohjois-Suomen uutisissa 4.4.2013. Koivurovan tutkimusaineisto sisältää kanadalaisen lingvistikko ja taiteilija Naomi Jackson Grovesin keräämiä lappilaislasten piirroksia ja maalauksia vuosilta 1945–1947.
Väitös: Turvallisuustutkintaa sääntelevää lainsäädäntöä tarkennettava 8.4.2013
Siviili-ilmailun ja meri- tai rautatieliikenteen onnettomuuksien tutkintaa koskevaa lainsäädäntöä ja säädösten toimeenpanoa olisi syytä tarkentaa monin osin. Onnettomuustutkintakeskuksen organisoimaan turvallisuustutkintaan ei pitäisi esimerkiksi nimetä poliisijäsentä, toteaa Juha Piironen väitöstutkimuksessaan.
Tutkimusrahoitus ILO-sopimukseen liittyvien maankäyttökysymysten selvittämiseen 5.4.2013
Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA) on myöntänyt 130 000 euroa Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin (PYVI) tutkijatohtori Tanja Joonalle.
Kirjoituskutsu Barentsin tiedelehteen 4.4.2013
"Barents Studies: Peoples, Economies and Politics" on uusi tiedelehti Barentsin alueella. Lehden tavoitteena on tuottaa ja levittää ajankohtaista tieteellistä tietoa Barentsin alueen kehityksestä. Lehti ilmestyy ensimmäisen kerran syksyllä 2013, ja kirjoituskutsu lehden ensimmäiseen numeroon on avoinna 15. toukokuuta asti.
Saamentutkimuksen konferenssi Inarissa syyskuussa 4.4.2013
Inarissa järjestetään 25.–27. syyskuuta 2013 kansainvälinen konferenssi saamentutkimuksen uusista käsitteistä, teorioista ja menetelmistä.
Avoimia luentoja Lapin henkisestä ja kulttuurisesta jälleenrakentamisesta 2.4.2013
Lapin yliopistossa järjestetään 4.–5. huhtikuuta kaikille avoin luentotilaisuus, jossa kulttuurihistorian tutkijat kertovat Lapin kulttuurielämän jälleenrakennuksesta toisen maailmansodan jälkeen.
Väitös: Perinteiset perheroolit hankaloittavat sosiaalityötä Liettuassa 2.4.2013
Liettuassa lasten sosiaalisten ja tiedollisten taitojen kehittäminen kuului jälkitotalitarismin aikana instituutioille. Sosiaalityö onkin päässyt kehittymään Liettuassa vasta 20 vuoden ajan. Julija Eidukevičiūtėn Lapin yliopistoon tekemä väitöstutkimus osoittaa, että sosiaalityöntekijät pitävät edelleen kiinni vanhasta roolistaan syrjäyttäen vanhemmat ja erityisesti äidit.
Väitös: Nuoret hakevat lukiosta elämäntaitoja ja itseluottamusta 2.4.2013
Lukiovuodet ovat nuorelle henkisen kehittymisen aikaa, ja elämänvaihe vaikuttaa merkittävästi oppijaidentiteetin lisäksi yleisen identiteetin muodostumiseen. Itseluottamus lisää opiskelumotivaatiota ja menestystä, ja siihen voidaan vaikuttaa luomalla kannustava oppimisympäristö.
Elämää muuttolaatikoissa -keruukilpailussa kerätään kertomuksia muuttamisesta 27.3.2013
Suomessa muutetaan yli puoli miljoonaa kertaa vuosittain. Muuttaminen on ihmisen elämänkaaressa tärkeä murroskohta – se liittyy usein muihinkin isoihin elämänmuutoksiin ja pitää sisällään lupauksen uudesta alusta. Lapin yliopiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä Elämää muuttolaatikoissa -keruukilpailussa kerätään muuttamiseen liittyviä kertomuksia ja muistoja.
Marja Tuominen Suomen ortodoksisen kirkon kulttuuriperinnön hallintaa linjaavaan työryhmään 25.3.2013
Suomen Ortodoksinen Kirkollishallitus on kutsunut Lapin yliopiston kulttuurihistorian professori Marja Tuomisen työryhmään, jonka tehtävänä on laatia Suomen ortodoksiselle kirkolle kokonaisvaltainen strategia, jolla ohjataan kirkon, seurakuntien, kirkkomuseon ja konservointilaitoksen yhteistyötä kulttuuriperinnön hallinnassa.
Arktis-seminaarissa pohditaan menneiden ympäristömuutosten opetuksia 25.3.2013
ARKTIS-tohtoriohjelman seminaarissa keskustellaan arktisella alueella tapahtuneista ympäristömuutoksista ja niiden opeista tulevaisuutta ajatellen. Seminaari järjestetään Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa 4.–5. huhtikuuta.
Kansainvälinen konferenssi kaivosalan parhaista ympäristökäytännöistä Barentsin alueella 25.3.2013
Rovaniemellä järjestetään 23.–25. huhtikuuta kansainvälinen konferenssi kaivosalan parhaista ympäristökäytännöistä Barentsin alueella.
Lassi Heininen arktisen politiikan professoriksi Lapin yliopistoon 22.3.2013
Filosofian tohtori, dosentti Lassi Heininen on kutsuttu arktisen politiikan määräaikaisen professorin tehtävään Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan 1.3.2013 lähtien. Arktisen politiikan professorin tehtävänä on arktisen alueen politiikan, geopolitiikan, turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan tutkimus, opetus, ohjaus ja kansainvälinen yhteistyö.
Luento ja keskustelua alkuperäiskansojen ekologisesta perinnetiedosta 21.3.2013
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen antropologian tutkimusryhmä järjestää seminaarin alkuperäiskansojen ekologisesta perinnetiedosta lauantaina 6. huhtikuuta 2013 klo 12 Arktikumissa Rovaniemellä.
Suomen Akatemian huhtikuun haku 20.3.2013
Suomen Akatemian huhtikuun 2013 hakuilmoitus on julkaistu Akatemian verkkosivuilla. Hakemuksen voi jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin 2.–24.4.2013. Kansainvälisten hakujen hakuaikojen päättymisajat vaihtelevat 11.3.–24.5.2013. Huhtikuussa on haettavana rahoitusta muun muassa uudelle tutkimusohjelmalle ja tutkimusinfrastruktuureille.
Sama meno jatkuu – Itä-Lapissa edelleenkin vain naisten ja miesten töitä 19.3.2013
Itä-Lappi nimettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosiksi 2008–2009 Stora Enson sellutehtaan sulkeuduttua. Työllisyyttä edistävät toimenpiteet päätyivät vahvistamaan perinteistä naisten ja miesten työnjakoa. Yritysten kehittämistuet ja työhallinnon toimenpiteet vuosina 2008–2009 toistivat perinteistä jakoa naisten ja miesten aloihin. Nämä tiedot tulevat ilmi Suvi Lyytisen tutkimuksessa Lapin Letka -hankkeelle.