Väitöksestä tiedottaminen
Yliopiston viestintäyksikkö vastaa väitöksen tiedottamisesta tiedotusvälineille. Tätä varten väittelijä toimittaa vähintään kahta viikkoa ennen väitöstilaisuutta noin yhden liuskan pituisen tiedoteluonnoksen väitöskirjastaan yliopiston viestintään. Viestintä työstää luonnoksesta väitöstiedotteen yhteistyössä väittelijän kanssa.
Tiedotteessa tärkein asia eli uutinen tuodaan esille ensimmäisenä ja taustat, tutkimusmenetelmät, tutkimuskohteet yms. tiedotteen lopussa. Tiedoteluonnosta tehtäessä tulee ottaa huomioon, ettei kaikkia tutkimustuloksia välttämättä voida uutisoida. Riittää, kun tutkimuksesta poimitaan esille tärkein tai pari tärkeintä tulosta.
Tutkimustulosten lisäksi väitöstiedote painottaa tutkimuksen, käytännön sovellusten ja suuren yleisön kannalta tärkeitä, mielenkiintoisia ja uutisarvoisia asioita. Kirjoita tiedoteluonnos aivan kuin kertoisit tutkimuksestasi ja sen tuloksista alaasi perehtymättömälle
henkilölle.
Tiedoteluonnokseen tulee liittää myös lyhyt selonteko väittelijän elämänkertatiedoista:
- nimi, syntymäaika ja -paikka
- ylioppilastutkinnon valmistumisvuosi ja lukio
- yliopistotutkinnot, suoritusvuodet ja yliopistot
- merkittävimmät tutkimustyöhön liittyvät tehtävät
- muut tärkeimmät päätoimet
- tutkimustoiminnan pääpiirteet
- nykyinen toimi ja sen alkamisajankohta
- nykyinen titteli
- yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
Tiedoteluonnos ja valokuva väittelijästä toimitetaan sähköpostitse yliopiston viestintään: tiedotus(at)ulapland.fi. Valokuva voidaan tarvittaessa ottaa myös viestintäyksikössä.
Mikäli väitöskirjan tutkimustuloksilla on suurta yleisöä kiinnostavaa uutisarvoa, väitöksestä voidaan järjestää erillinen lehdistötilaisuus. Viestintäyksikkö huolehtii tilaisuuden käytännön järjestelyistä.
Tiedotteen jakelu
Yliopiston viestintäyksikkö huolehtii tiedotteen jakelusta tiedotusvälineille. Perusjakelu kattaa Pohjois-Suomen tiedotusvälineet sekä tärkeimmät valtakunnalliset mediat. Tutkimusaiheen mukaan tiedote lähetetään myös alan aikakauslehdille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Tieteenalan kansainvälisiin julkaisusarjoihin tiedottamisesta vastaa väittelijä itse. Tiedottamisen laajuus sovitaan yhteistyössä väittelijän kanssa. Toimitukset päättävät itsenäisesti uutisen julkistamisesta.
Viestintä auttaa ja neuvoo väittelijää mielellään niin toimittajien
haastatteluihin kuin tiedotusvälineiden kanssa asioimiseen liittyvissä
kysymyksissä. Väittelijän kannattaa varautua toimittajien mahdollisiin
yhteydenottoihin jo ennen väitöstilaisuutta ja myös sen jälkeen.
Viestintäyksikkö huolehtii väitöstiedottamisesta myös Lapin yliopiston internetsivulle. Lisäksi väitöksistä julkaistaan tiedot Lapin yliopiston Kide-yhteisölehdessä. Lehden painos on noin 4 000 kpl, josta yliopiston ulkopuolinen jakelu on noin 3 000 (vuosi 2010).
Väitöskirjan esillepano ja lehdistökappaleet
Hallintoyksikkö asettaa kaksi kappaletta väitöskirjaa 10
päivää ennen väitöstilaisuutta julkisesti nähtäväksi. Toinen kappale
laitetaan viralliselle ilmoitustaululle ja toinen yliopiston
päärakennuksen ala-aulaan. Tiedekunnat toimittavat myös muutaman lehdistökappaleen väitöskirjasta viestintään. Viestintä
toimittaa väitöskirjan kuluitta asiasta kiinnostuneille toimittajille.
Viestinnän yhteystiedot
Tiedottaja Sari Väyrynen, puh. 040 571 1960, sari.vayrynen(at)ulapland.fi
Viestintäpäällikkö Olli Tiuraniemi, puh. 0400 695 418,
olli.tiuraniemi(at)ulapland.fi tiedotus(at)ulapland.fi
Valokuvauspyynnöt:
Graafinen suunnittelija Irma Varrio, p. 040 740 2237, irma.varrio(at)ulapland.fi
Käyntiosoite: Lapin yliopiston päärakennus, E-siipi, 2. kerros, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Postiosoite: Lapin yliopisto, Viestintä, PL 122, 96101 ROVANIEMI