Taiteellisen ja taideteollisen toiminnan ilmoittaminen
Tietoja yliopiston henkilökunnan taiteellisesta ja taideteollisesta toiminnasta, henkilökunnan tuottamista tieto- ja viestintäteknisistä ohjelmista tarvitaan vuosittaiseen yliopiston KOTA-raportointiin, joka vaikuttaa yliopiston tulevien vuosien rahoitukseen. Lisäksi tiedoista kootaan yliopiston sekä tiedekuntien ja yksiköiden vuosittaisiin raportteihin tarvittavat tiedot.
Tiedot toimitetaan tiedekunnista ja yksiköistä hallintoyksikköön heti, kun teos on julkistettu, esitys on pidetty, ohjelmisto on luovutettu valmiina käyttöön, kuitenkin viimeistään seuraavan tammikuun puoleen väliin mennessä. Ilmoittaessasi tietoja täytä oheinen lomake, tulosta se selaimen tulostuskomennolla pdf-muotoon ja lähetä sähköpostilla Ulla Palovaaralle
Tiedot kirjataan kaikilta korkeakoulun henkilökuntaan kuuluvilta. Samoin tiedot kerätään, mikäli korkeakoulu on muulla tavoin (esim. tilojen tai ohjauksen kautta) olennaisesti mahdollistanut kyseisen taiteellisen tai taideteollisen toiminnan, tieto- ja viestintäteknisen ohjelmiston teon. Esimerkiksi apurahalla toimivien kohdalla yliopisto voi olennaisesti mahdollistaa toiminnan vaikka tekijä ei olisikaan palvelussuhteessa yliopistoon. Olennainen mahdollistaminen vaihtelee toiminnoittain, mutta yleisesti ottaen pelkkä työhuoneen luovuttaminen käyttöön ei vielä tarkoita olennaista mahdollistamista. Yliopistojen uuden aseman myötä dosentuuri muuttuu arvonimeksi, eikä siten pelkästään riitä siteeksi yliopistoon. Jatko-opiskelijoiden kohdalla toiminta kirjataan niiltä jatko-opiskelijoilta, jotka A) osallistuvat aktiivisesti jatkotutkinto-opetukseen ja B) ovat saaneet säännöllistä apurahaa vähintään 6 yhtäjaksoista kuukautta.