Yhteistoiminnallinen oppiminen, vastuukasvatus: Tohmon koulun musiikilliset koulukahvilakirppikset

Koskenranta Pirkko

Tohmon koulu järjesti syyslukukauden 2009 aikana kaksi musiikillista kyläkahvilakirppistä. Kirpputoreilla haluttiin yhteistoiminnallisuuden lisäksi edistää kestävää kehitystä, yrittäjyyskasvatusta, aitoa vuorovaikutusta eri-ikäisten kesken, yhteistyötä eri kylien välillä ja koko kaupungin myönteistä me-henkeä.

Aloitimme musiikillisten kyläkahvilakirppisten toteuttamisen marjaretkillä. Elokuussa poimimme mustikoita ja syyskuussa puolukoita. Keräsimme metsistä myös käpyjä. Tarkoituksemme oli leipoa marjoista uunittomia täytekakkuja ja paistaa mustikkapiirakoita kyläkahvilailtoihin. Kävyt olivat joulukahvilapöytäkoristelua varten.

Teimme parisataa kyläkahvilakirppismainosta ja oppilaat jakoivat niitä eri puolille Kemijärveä: tohmolaiset Tohmoon, levärantalaiset Levärannalle, vuostimolaiset Vuostimoon, tapionniemiläiset Tapionniemen kylään, halosenrantalaiset Halosenrannalle ja Kelloniemeen. Mainoksissa kerrottiin illan ohjelmasta, kirpputoripöytävarauksista ja koulukahvilasta. Käytimme karttaa apuna ja jokaisella oppilasparilla oli oma mainosten jakoalue.

Kahtena päivänä ennen syyskirppisiltaa kaikki koulumme 5.-6.luokan oppilaat leipoivat mustikka- tai puolukkakakkuja ja -piirakoita. Heidän tuli etukäteen määrätyssä ryhmässä ratkaista leivontaohjeet ja leivonnaiset onnistuivat erinomaisesti jokaisessa ryhmässä. 3.-4. luokkalaiset tekivät ohjeen mukaan puolukkamehua viinihapon avulla. Puolukkasurvoksen siivilöimisessä tarvittiin opettajan apua. 0.-2.luokan oppilaat askartelivat pöytäkoristeita puolukan- ja mustikanvarvuista. Käsityötunnilla 5.-6.luokan tytöt ompelivat vanhoista verhoista pöytäliinoja. Koulumme vanhimmat oppilaat päivystivät kahtena aamuna puhelimen ääressä kirpputoripöytävarauksia. Musiikkitunneilla jokainen luokka harjoitteli syksyisiä lauluja ja yksi kuudesluokkalainen poika oli rumpali ja toinen soitti sähkökitaraa.

leivonnaisia465x220.jpg
Oppilaiden leipomia suussa sulavia mustikka- ja puolukkakakkuja

Syksyn teemana oli sadonkorjuu. Myyntipöydät pursusivat marjahilloja, villavaatteita, leluja, kirjoja, pieneksi menneitä vaatteita ja liikuntavälineitä. 5.-6.luokkalaiset vastasivat kahvilasta. Oppilaat esittivät illan aikana syksyisiä lauluja. Jokainen oppilas sai esiintyä. Liikuntasalissa vieraili illan aikana noin 300 vierasta ja myyntipöytiä oli toistakymmentä.

Musiikillinen joulukirpputori rakentui pääpiirteittäin samalla tavalla kuin syyskirppis. Isommat oppilaat leipoivat marjakakkujen sijaan uunittomia suklaatäytekakkuja ja paistoivat kotona joulutorttuja. Kolmos- ja nelosluokkalaiset maalasivat syksyllä keräämämme kävyt kullan- ja hopeanvärisiksi ja tekivät niistä kynttilänalusia. Kertakäyttölautanen peitettiin foliolla, lautaselle liimattiin kuusenoksia, käpyjä ja punaisia helmiä. Joulukirpputorilla myytiin lisäksi arpoja, jossa jokainen arpa voitti. 5.-6-luokkalaiset olivat kiertäneet kaupoissa ja saaneet sieltä arpajaispalkinnot.

Illan musiikillinen osuus alkoi adventtilaululla, jonka aikana pikkuoppilaat tulivat liikuntasaliin albat yllään ja kynttilät kädessään. Hartaamman osuuden jälkeen laulettiin joululauluja ja matkattiin Korvatunturille. Ohjelma esitettiin kaksi kertaa. Kouluavustajamme oli illan aikana Joulupukki ja hän jakoi kaikille karkkeja.

Molemmat koulukahvilakirppikset onnistuivat hyvin. Kaikilla oppilailla oli mielekästä tekemistä ja ohjelmaa oli sopivasti. Oppilaat esiintyivät reippaasti ja tunnelma oli iloisen veikeä. Väkeä oli ympäri Kemijärveä ja ikärakenne oli vauvasta vaariin. Yksikään oppilas ei missään vaiheessa osoittanut turhautumista tai purnannut, kun esivalmisteluja piti tehdä tai kun koululle piti tulla illallakin.

kirppikset465x220.jpg
Iloisia yrittäjiä ja asiakkaita