Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta on saanut Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämän ESR-rahoituksen PÄTE 2 - Lapin opettajien pätevöittämiskoulutus – jatkohankkeelle, jonka avulla pyritään parantamaan Lapin läänin opetushenkilökunnan kelpoisuustilannetta ja antamaan läänin koulujen opettajille työmarkkinoilla kysyttyjä erityisopettajan pätevyyksiä. Kaksoispätevyydet palvelevat yhtenäisen perusasteen kehittämistä Lapin alueella, jossa tarve kaksoispätevyyden omaavista opettajista on lisääntyvä. Tätä kautta pyritään lisäämään alueen kilpailukykyä ja opettajien työmarkkinakelpoisuutta.Tavoitteena on, että koulutushankkeen kautta osallistujat kehittävät omaa ammattitaitoaan ennaltaehkäisevässä työssä, ongelmien havaitsemisessa ja oppilaan tukemisessa. Erilaisten oppijoiden oppimisedellytyksiä parannetaan ja huomioidaan maahanmuuttajien, oppimisongelmien ja elämäntilanteiden aiheuttamat erityistarpeet. Rovaniemellä järjestettävä luokan/aineenopettajasta erityisopettajaksi pätevöittävä koulutus antaa erityiskasvatuksellista tietoa kohdata yksilöllisesti jokainen lapsi ja nuori ryhmässään, taitoa tukea oppilaita tehokkaasti oppimisprosesseissa sekä lisää pedagogista osaamista erityisvaikeuksien kohtaamisessa. Opettajille luodaan tiedollisia, taidollisia ja oppimisympäristöön liittyviä valmiuksia ohjata lasten oppimista siten, että jokainen oppilas saa oikea-aikaista ja riittävää tukea oppimiselleen ja kasvulleen. Hankkeen tavoitteena on erityisopettajakoulutuksen järjestämisen lisäksi kehittää seutukuntia palvelevia etäopetusratkaisuja ja etätutorointia pyrkimyksenään tätä kautta koulutuksellisen tasa-arvon lisääminen. Lisäksi hanke pyrkii kartoittamaan Lapin läänin tulevaisuuden täydennyskoulutustarpeita toteuttamalla laajan tarvetta kartoittavan kyselyn Lapin alueella.
VALINTAPERUSTEET ja HAKUOHJEET:
Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta järjestää yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen (erityispedagogiikka) ja EduCluster Finland Oy:n (myöhemmin ECF) kanssa
ERITYISOPETTAJAKSI -KOULUTUKSEN 40 op / 60 op
Koulutuksen tavoitteena on hankkia muodollinen pätevyys erityisopetuksen tehtävissä toimimiseen. Koulutus antaa sekä teoreettista että käytännöllistä erityispedagogista tietoa ja taitoa kohdata yksilöllisesti jokainen lapsi ja nuori ryhmässä, taitoa tukea oppilaita tehokkaasti oppimisprosesseissa sekä lisätä pedagogista osaamista erityisvaikeuksien kohtaamisessa.
Koulutus toteutetaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen tutkintovaatimusten mukaisesti. Koulutus suoritetaan monimuoto-opintoina työn ohessa. Koulutuksen kokonaislaajuus on 40 opintopistettä, jossa yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin opiskelua. Koulutuskokonaisuudesta 7 opintopistettä suoritetaan opetusharjoitteluna ja 33 opintopistettä muodostuu lähiopetuksesta, itsenäisestä työskentelystä ennakko- ja oppimistehtävineen, alan kirjallisuuteen ja uusimpiin tutkimuksiin tutustumisesta, tutustumiskäynneistä sekä sähköisessä oppimisympäristössä toimimisesta. Lähiopetusjaksot järjestetään pääsääntöisesti noin kerran kuukaudessa Rovaniemellä. Yhden kontaktijakson pituus on 3-5 päivää. Lähijaksoina hyödynnetään lauantaipäiviä sekä koulujen loma-aikoja mahdollisuuksien mukaan.
Erityisopettajaksi -koulutuksen kokonaislaajuus on 60 op, johon Erityisopettajaksi - kokonaisuus tuottaa 40 op:
- ammatillisia erityispedagogiikan perus- ja aineopintoja (33 op)
- harjoittelu erityisopetuksessa (7 op)
Järjestettävän 40 op:n koulutuksen suorittamisen sekä suoritetuista erityispedagogiikan perusopinnoista (25 op) annettavan 20 op:n hyvityksen huomioimisen jälkeen opiskelijalle anotaan todistusta erillisten erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (60 op) suorittamisesta Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnalta (Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004, 19 §).
Opinnot alkavat Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa marras-joulukuussa 2011 ja päättyvät vuoden 2012 lopussa.
Pääsyvaatimukset:
- luokanopettajan kelpoisuus tai
- ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pedagogiset opinnot (60 op/35 ov)
Lisäksi edellytetään erityispedagogiikan perusopinnot (25 op/ 15 ov ) sekä valintakokeen suorittaminen hyväksytysti vaadittu pisteraja ylittäen. Haku on avoin kaikille kriteerit täyttäville hakijoille koulutuksen järjestämispaikkakunnasta riippumatta.
Kustannukset ja opiskelijamäärä:
Osallistujan taustaorganisaatiolta (kunta, maakuntaliitto, työvoimahallinto tms.) veloitetaan koulutuksesta aiheutuvat kustannukset (9000 euroa). Opiskelijalle koulutus on maksuton. Osallistuja vastaa matka- ja majoituskustannuksista. Opiskelijaksi valitaan yhteensä 21 opiskelijaa.
Lapin läänin alueelta valittavilla opiskelijoilla on mahdollisuus saada Lapin elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen myöntämää ESR-rahoitusta. Muiden kuin Lapin läänin alueen hakijoiden osalta osallistujan taustaorganisaatiolta (kunta, maakuntaliitto, työvoimahallinto tms.) veloitetaan koulutuksesta aiheutuvat kustannukset.
Opiskelijoiden valinta tapahtuu kahdessa vaiheessa.
Ensimmäinen vaihe:
Ensimmäinen vaihe tapahtuu määräaikaan mennessä Lapin yliopistoon lähetettyjen hakemusasiakirjojen ja aikaisemman opettajakokemuksen perusteella:
Opettajakokemuksesta annettavat pisteet: 0-15 pistettä
| Lastentarhanopettajana tai erityislastentarhanopettajana |
| Erityisopettajana tai erityisluokanopettajana |
| Peruskoulun tai kansakoulun opettajana |
3 piste = 1 vuotta
6 pistettä = 2 vuotta
9 pistettä = 3 vuotta
12 pistettä = 4 vuotta
15 pistettä = yli 5 vuotta
Pisteiden laskussa huomioitavan yhtäjaksoisen opettajakokemuksen ja työkokemuksen ajan on oltava vähintään 1 kk. Jos hakijan työkokemus on kestänyt 22 kalenteripäivää yli pisterajakuukauden, korotetaan se seuraavaan lukuun. Eli jos hakijalla on työkokemusta 9 kk 22 kalenteripäivää se lasketaan 10 kuukaudeksi. Työkokemuksena otetaan huomioon päätoiminen soveltuva työkokemus kasvatus- terveys- ja sosiaalialalla (20h/vko). Yli 5 vuotta pidempi työkokemus ei kuitenkaan lisää pisteiden määrää. Työkokemus osoitetaan ajan tasalla olevalla nimikirjanotteella tai kahden henkilön oikeaksi todistamalla ansioluettelolla, josta käy selvästi ilmi toimen tai viran tarkka nimike, päätoimisuus sekä alkamis- ja päättymispäivät.
Ensimmäisen vaiheen pisteitä ei oteta huomioon lopullisessa valinnassa.Ensimmäisen vaiheen pisteiden perusteella kutsutaan valintojen toiseen vaiheeseen kaksinkertainen määrä henkilöitä aloituspaikkojen määrään nähden.
Toinen vaihe:
Toisen vaiheen muodostaa
valintakoe, joka pidetään ke 26.10.- to 27.10. 2011 Lapin yliopistossa osoitteessa Yliopistonkatu 8. Osallistujalle valintakoe on yksipäiväinen.
Valintakoe koostuu kirjallisesta tehtävästä, yksilöhaastattelusta ja ryhmätilanteesta. Valintakokeen vastaanottajina on aina vähintään neljä henkilöä; kaksi edustajaa JY:n kasvatustieteen laitokselta ja kaksi ECF:sta. Valintakokeen jälkeen järjestetään kokous, jossa suoritetaan valintakokeisiin osallistuneiden valintakoepisteiden tarkistus ja opiskelijoiden valinta. Opiskelijavalinta tapahtuu kirjallisen kokeen, yksilöhaastattelun ja ryhmätehtävän summapistemäärän perusteella. Saman vertailuluvun saaneet asetetaan paremmuusjärjestykseen seuraavasti:
1. yksilöhaastattelun pistemäärän
2. kirjallisen kokeen pistemäärän perusteella.
3. ryhmätehtävän pistemäärän
4. arvonta (varasijat, saman pistemäärän saaneet hakijat)Osallistujat valitaan ECF:n opiskelijoiksi.
HAKUOHJEET:
Erityisopettajaksi pätevöittävän koulutuksen hakemukset toimitetaan seuraavaan osoitteeseen: Lapin yliopisto, KTK, Tarja Tuisku, PL 122, 96101 ROVANIEMI. Liitä kuoreen merkintä "Hakemus erityisopettajaopintoihin".
Tulosta hakulomake TÄSTÄ:
Hakulomake2011.pdf
Opintojen hakuaika käynnistyy torstaina 8.9. ja päättyy maanantaina 3.10.2011 klo 16.15, jolloin hakemusten tulee olla perillä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Hakemukseen tulee liittää oikeaksi todistetut kopiot suoritetuista erityispedagogiikan perusopintojen 25 opintopisteen/15 opintoviikon opinnoista, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilta myös opettajan pedagogisista opinnoista ja työkokemuksesta. Mukaan tulee liittää myös kopiot tutkintotodistuksesta. Todistusten tulee olla joko virallisesti tai kahden henkilön oikeaksi todistamia jäljennöksiä
Valinnan tulokset ilmoitetaan viikolla 45 yliopiston virallisella ilmoitustaululla. Kaikille hakijoille lähetetään tieto myös postitse.Koulutus toteutetaan mikäli rahoitusedellytykset täyttyvät.
Lisätietoja
Koulutuspäällikkö Janette Tolppi-Raittimo, p. 040-4844135, email:
Janette.Tolppi-Raittimo@ulapland.fi
Koulutussihteeri Tarja Tuisku, p. 040-4844136, email:
Tarja.Tuisku@ulapland.fi
Koulutuksen sisällölliset lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Terhi Ojala, p. 040-5285447, email. terhi.ojala@educlusterfinland.fi