OTK_kuvituskuva_Paarakennus_kesa.jpg

Esineoikeus

Esineoikeus on varallisuusoikeuden keskeinen osa-alue yhdessä velvoiteoikeuden kanssa. Sitä on pidetty omana suhteellisen itsenäisenä oikeudenalanaan niin kauan kuin oikeusjärjestyksen normeja on jäsennetty oikeudenaloista koostuvana oikeusjärjestelmänä. Esineoikeudessa on vanhastaan tarkasteltu varallisuusoikeuksia, joiden tyypillisenä sisältönä on oikeus tosiasiallisesti käyttää yksilöityä aineellista kohdetta, esinettä, tai oikeus saada suoritus esineen arvosta vaihdannassa. Esimerkkinä ensin mainitusta oikeustyypistä voidaan mainita vuokraoikeus ja viimeksi mainitusta panttioikeus, joka on tärkein luotonannossa käytettävä vakuusoikeus. Lähtökohtaisesti molemmat edellä mainituista esineoikeuksien sisällöllisistä ulottuvuuksista liittyvät puolestaan omistusoikeuteen, joka on perustavanlaatuinen esineoikeus.

Esineoikeuden tutkimuksen ja opetuksen painopiste on jo pidemmän aikaa ollut ongelmakokonaisuudessa, joka koskee yleisesti kaikkien varallisuusoikeuksien haltijoiden sivullissuojaan liittyviä ongelmia vaihdannassa.  Tällöin esineoikeudessa tarkasteltavaksi tulevat ennen kaikkea kysymykset varallisuusoikeuden sitovuudesta suhteessa sivullisiin eli muihin kuin oikeuden perustaneeseen tai luovuttaneeseen henkilöön nähden. Merkityksellisiä sivullistahoja ovat esimerkiksi tällaisen henkilön velkojat tai myöhemmät sopimuskumppanit, joille perustettua oikeutta ei voida ainakaan täysimääräisesti toteuttaa yhtä aikaa aiemmin perustetun oikeuden kanssa. 

Mainitut kysymykset varallisuusoikeuden sivullissitovuudesta ja siihen vaikuttavista perusteista ovat erityisen merkityksellisiä nykyisessä vaihdannalle ja luotonannolle pohjaavassa markkinatalousjärjestelmässä, jossa ne ovat jatkuvasti ajankohtaisia. Oppiaineeseen sisältyvän aineksen osaaminen luokin keskeisiä edellytyksiä ymmärtää ja kehittää nykyistä markkinataloudelle rakentuvaa vaihdantajärjestelmäämme.  Siihen liittyvät teemat ovat tärkeä osa juristikoulutusta ja siten myös esineoikeudellista tutkimusta, johon opetus perustuu. Juuri varallisuusoikeuksien sivullissitovuuteen liittyvä ongelmakokonaisuus kuvastaakin tyypillisiä esineoikeudelliseen ongelmanasetteluun ja ratkaisuargumentointiin liitettyjä, sen muusta varallisuusoikeudesta erottavia erityispiirteitä.

Varallisuusoikeudellisten oppiaineiden perinteisen työnjaon mukaan maapohjan yksilöidyn alueen, kiinteistön, kauppa on vanhastaan kuulunut esineoikeudessa opetettavaan ainekseen myös sopimussuhdetta koskevan sääntelyn osalta. Tätä voidaan perustella sillä, että kiinteistön kaupalla on välitön kytkös kiinteistöön kohdistuvien oikeuksien kirjaamisjärjestelmään, joka puolestaan on keskeisessä asemassa oikeuksien sivullissitovuuden määrittämisen kannalta. Kiinteistöoikeus onkin oma keskeinen esineoikeuden osa-alueensa.

Osin kiinteistöjä koskevien oikeussuhteiden vanhastaan keskeiseen asemaankin liittyen esineoikeuden normit ovat edelleen verraten kansallisia. Toisaalta esineoikeus on ollut aina samaan tapaan kuin muut oikeusjärjestelmän osa-alueet ulkomaisille vaikutteille avoin, ja varallisuusoikeuksien vaihdannan ja luotonannon kansainvälistyessä näiden vaikutteiden merkitys tullee lisääntymään. Oma tärkeä kysymyksensä onkin esimerkiksi se, miten kansallisessa varallisuusoikeudessa suhtaudutaan angloamerikkalaisessa taloudellisessa ja oikeudellisessa ympäristössä kehitettyjen rahoitus- ja vakuusmallien omaksumisen esiin nostamiin ongelmiin.