Uutiset
Markku Kiikeri tieteellisen lehden toimitusneuvostoon (23.5.2012)

Eurooppaoikeuden yliopistonlehtori Markku Kiikeri Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta on valittu Baltic Journal of Law & Politics -lehden toimitusneuvostoon.

Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiön apurahat (21.5.2012)

Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiö julistaa haettavaksi apurahoja oikeusfilosofiseen, oikeussosiologiseen ja näiden alojen aatehistorialliseen tutkimukseen. Apurahoja annetaan näiden alojen perustutkimukseen, tieteelliseen kokoukseen osallistumisesta aiheutuviin kustannuksiin, konferenssien järjestämiseen ja kansanvälisten yhteyksien ylläpitämiseen ja edelleen kehittämiseen.

Professori Tuula Linna Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi (20.4.2012)

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan prosessioikeuden professori Tuula Linna on valittu tieteellisten ansioidensa perusteella Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.

Kolme tietokantaa testikäytössä yliopiston verkossa huhtikuussa (2.4.2012)

Seuraavat tietokannat ovat Lapin yliopiston kirjaston kautta koekäytössä yliopiston verkossa huhtikuun ajan.

LYY: Päätös Joensuun juristikoulutuksesta pettymys (30.3.2012)

Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY on pettynyt opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) päätökseen puoltaa Itä-Suomen yliopiston toivetta juristikoulutuksen aloittamisesta Joensuun kampuksella.

Kolmelle yliopiston professorille professoripoolin tutkimusapuraha (19.3.2012)

Lapin yliopiston sosiaalityön professori Anneli Pohjola, esineoikeuden professori Eva Tammi-Salminen sekä matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola ovat saaneet Säätiöiden professoripoolin vuoden tutkimusapurahan.

Verkkoluentoja ulkomaalaisten työntekijöiden asemasta Suomessa (9.3.2012)

Europarlamentaarikko Hannu Takkula, Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen, työsuojelun vastuualueen lakimies Vesa Ullakonoja ja toiminnanjohtaja VTM Mikael Zewi ovat tehneet verkkoluentosarjan ulkomaalaisten työntekijöiden asemasta Suomessa.

Henkilökunnan ilmoittautuminen promootioon on avattu (9.3.2012)

Yliopiston henkilökunnan ilmoittautuminen promootioon on avattu. Kaikkien niiden, jotka osallistuvat tapahtumaan jossain roolissa, on ilmoittauduttava (ei promovoitavat henkilöt).

Kansainvälisiin maisteriopintoihin runsaasti hakijoita (5.3.2012)

Ensi syksynä Lapin yliopistossa alkaviin kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli hakemuksia yli 200 hakijalta 39:stä eri maasta.

Tiedekunnat valitsivat varadekaanit (31.1.2012)

Lapin yliopiston tiedekunnat ovat valinneet varadekaanit.

Nuorten naisten asema työmarkkinoilla (30.1.2012)

Europarlamentaarikko Hannu Takkula, työoikeuden professori Seppo Koskinen ja toiminnanjohtaja, valtiotieteen maisteri Mikael Zewi ovat valmistaneet Lapin ja Turun yliopistojen alumniyhteistyönä verkkoluentosarjan nuorten naisten asemasta työmarkkinoilla.

Jyrängiltä ja Husalta uusi kirja valtiosäännöstä (26.1.2012)

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan professori Jaakko Husa on julkaissut yhdessä emeritusprofessori Antero Jyrängin kanssa uuden teoksen Suomen valtiosäännöstä. Teoksen on julkaissut Lakimiesliiton kustannus.

Seminaari julkaisemisesta (23.1.2012)

Lapin yliopisto järjestää torstaina 9. helmikuuta 2012 seminaarin, jonka tavoitteena on käynnistää keskustelu tieteellisestä julkaisemisesta sekä keinoista lisätä julkaisujen tieteellistä näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.

Lapin yliopisto testaa plagiaatintunnistamisjärjestelmiä (20.1.2012)

Lapin yliopisto käynnistää plagiaatintunnistamisjärjestelmien pilotoinnin kevätlukukaudella 2012.

Neljännen promootion promoottorit on valittu (19.1.2012)

Lapin yliopiston neljäs promootio lähestyy, ja tiedekunnat ovat tehneet päätökset promoottoreista.

Väitös: Laadukas edunvalvonta perustuu yksilön oikeuksiin (13.1.2012)

Uudistettaessa edunvalvontaa koskevaa lainsäädäntöä ja hallintoa on aina pohdittava, mitä vaikutuksia uudistuksilla on päämiehen oikeuksiin, osoittaa Johanna Tornbergin väitöstutkimus.

Rehtorin aamukahvit (11.1.2012)

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotolan aamukahvitilaisuudet henkilökunnalle ja opiskelijoille jatkuvat kahvila Lovisassa maanantaina 23.1.2012 kello 8.30.

Ystäväperheeksi kansainväliselle opiskelijalle (10.1.2012)

Lapin yliopisto ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu hakevat ystäväperheitä kansainvälisille opiskelijoilleen. Ilmoittautumiset ystäväperheeksi pyydetään 15. tammikuuta mennessä.

Tuomas Pöysti ei ota vastaan osa-aikaprofessuuria (3.1.2012)

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja, oikeustieteen tohtori, dosentti Tuomas Pöysti ei ota vastaan informaatio- ja hallinto-oikeuden osa-aikaista professuuria Lapin yliopistossa. Lapin yliopisto kutsui 12.12.2011 oikeustieteen tohtori, dosentti Tuomas Pöystin informaatio- ja hallinto-oikeuden osa-aikaisen professorin tehtävään kymmenen prosentin tehtävänhoito-osuudella Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan 1.1.2012 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnalle uusi verkkojulkaisu (28.12.2011)

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan uuden verkkojulkaisun (Lapland Law Review) ensimmäisen numeron ovat toimittaneet oikeustieteen tohtori, filosofian lisensiaatti Tarja Salmi-Tolonen, lehtori Iris Tukiainen ja lehtori Richard Foley.

Monipuolisia rahoitusmahdollisuuksia työelämä- ja kuntatutkimukseen (21.12.2011)

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusasiamies Veli Pelkonen ja Työsuojelurahaston toimitusjohtaja Kenneth Johansson esittelivät tutkimusrahoitusmahdollisuuksia Lapin yliopiston Työelämä- ja kuntatutkimuksen rahoituspäivässä 16. joulukuuta. Kumpikin organisaatio rahoittaa sekä laajempia tieteellisiä tutkimushankkeita että jatko-opintoja ja post doc -tutkimusta.

Kaarina Määttä ja Minna Uotila vararehtoreiksi (16.12.2011)

Lapin yliopiston hallitus on valinnut opetuksesta vastaavaksi vararehtoriksi kasvatuspsykologian professori Kaarina Määtän ja tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi muotoilun tutkimuksen professori Minna Uotilan.

Tiedekunnat valitsivat uudet dekaanit (15.12.2011)

Lapin yliopiston tiedekunnat ovat tehneet esityksensä dekaaneiksi 1.1.2012 alkavaksi nelivuotiskaudeksi.

Haku kansainvälisiin maisteriopintoihin käynnissä (5.12.2011)

Lapin yliopistossa alkaa ensi syksynä neljä eri alojen kansainvälistä englanninkielistä maisteriohjelmaa. Haku niihin sekä taiteiden tiedekunnan englanninkielisiin maisteriopintoihin on parhaillaan käynnissä ja päättyy 17. helmikuuta 2012.

Kai Kokko ympäristöministeriön asettamaan ilmastopaneeliin (1.12.2011)

Ympäristöministeriö on asettanut ilmastopaneelin toimikaudelle 1.12.2011–31.12.2013. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta paneelissa on mukana professori Kai Kokko.

Matti Niemivuo oikeusministeriön asettamaan työryhmään (1.12.2011)

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelamaan tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säädösten uusimista. Lapin yliopistosta työryhmän jäseneksi nimitettiin professori, dekaani Matti Niemivuo.

Oikeusinformatiikan pohjoismainen konferenssi Lapin yliopistolla (22.11.2011)

Lapin yliopistolla järjestetään oikeusinformatiikan alan pohjoismaisten tutkijoiden ja opettajien vuotuinen tapaaminen 23.–25. marraskuuta. Tapahtuman teemoina ovat tänä vuonna julkisen sektorin viestinnän haasteet sekä tietosuojan toimivuus nykyisessä verkkoyhteiskunnassa.

Rehtorin aamukahvit (18.11.2011)

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotolan aamukahvitilaisuudet henkilökunnalle ja opiskelijoille jatkuvat kahvila Lovisassa maanantaina 28.11.2011 kello 8.30.

Hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen vaalien tulokset (18.11.2011)

Vaalilautakunta on vahvistanut Lapin yliopiston hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen jäsenten vaalien tulokset kokouksessaan 18.11.2011.

Lapin yliopistolle julkaisupoliittinen ohjelma (16.11.2011)

Lapin yliopisto ryhtyy valmistelemaan julkaisupoliittista ohjelmaa, joka ennakoi opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemia uusia julkaisupoliittisia linjauksia. Asiakirja on tarkoitus saada yliopiston hallituksen käsittelyyn kevään 2012 kuluessa.