OIKEUSTIEDETTÄ OPISKELEMAAN !

Vuonna 1979 perustettu Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta on nuorin maamme kolmesta oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Tiedekunnassa suoritettavat perustutkinnot ovat oikeusnotaarin (alempi korkeakoulututkinto) ja oikeustieteen maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinto. Oikeusnotaariksi valmistuminen kestää keskimäärin kolme vuotta ja sen jälkeen oikeustieteen maisteriksi valmistuminen kaksi vuotta. Tiedekunnassa voi lisäksi suorittaa jatkotutkintona oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin tutkinnot.
 

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa opinnot kattavat sekä yksityisoikeuden että julkisoikeuden. Opinnot muodostuvat perus-, kieli-, aine- ja syventävistä opinnoista. Pakollisten opintojen lisäksi opiskelija voi suorittaa täydentävinä opintoina joko tiedekunnan tarjoamia vapaaehtoisia kursseja tai sivuaineita muissa tiedekunnissa. Vastavuoroinen yhteistyö eri yliopistojen kanssa tarjoaa mahdollisuuden myös niiden oppiaineiden opiskeluun, joita Lapin yliopiston tiedekunnissa ei ole tarjolla.

Tiedekunta takaa korkealaatuisen opetuksen kaikilla keskeisillä oikeustieteen aloilla. Erityisosaamisalueita ovat oikeusinformatiikka, oikeuslingvistiikka, kulutusverotus, kansainvälinen rikosoikeus, väkivaltarikollisuus ja oikeusvertailu. Oikeusinformatiikan ja oikeuslingvistiikan professuurit ovat Suomen ainoat.

Opetusmuodot
Opetusmuotoina tiedekunnassa käytetään luentoja, oikeustapausharjoituksia, seminaareja ja kirjallisia töitä. Olennainen osa opiskelua ovat kirjalliset kuulustelut, joihin valmistaudutaan perehtymällä alan kirjallisuuteen. Oikeustieteen opinnoissa luetaan enemmän kuin useilla muilla tieteenaloilla. Tietoverkkojen ja laajojen tietokokonaisuuksien hallinta on välttämätön taito jokaiselle lakimieheksi aikovalle.

Opintojen aikana opiskelija voi hankkia käytännön työkokemusta suorittamalla vapaaehtoisen työharjoittelun joko yksityisellä tai julkisella sektorilla. Harjoittelujakso hyväksytään myös osaksi tutkintoa.

Kansainvälisyys
Kansainvälisyys on olennainen osa oikeustieteen opintoja. Yhteistyöverkosto Islannista Australiaan tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden lähteä vaihtoon opintojensa aikana. Jo joka kolmas oikeustieteen opiskelija käyttää mahdollisuuden hyväkseen ja suorittaa osan opinnoistaan ulkomaisessa yliopistossa. Vastavuoroisesti tiedekuntaan saapuu vuosittain kymmeniä ulkomaalaisia opiskelijoita. He ja ulkomaiset vaihto-opettajat tuovat osansa kansainvälisyyttä niin opetukseen kuin opiskelijaelämäänkin.

Artikla opiskelijan tukena
Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Artikla ry tukee jäseniään opintoihin liittyvissä asioissa mm. välittämällä kirjoja ja vanhoja tenttikysymyksiä. Järjestämällä erilaista vapaa-ajan toimintaa. Artikla huolehtii lisäksi ”oikkareiden” viihtymisestä Rovaniemellä lukuvuoden aikana.

Työelämään
Oikeustieteellinen tutkinto on yleistutkinto, joka antaa perusvalmiudet erilaisiin työtehtäviin niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Lakimiesten suurimpia työllistäjiä ovat elinkeinoelämä, valtionhallinto ja oikeuslaitos. Yhä useampi lakimies toimii myös kansainvälisissä tehtävissä. Monipuolinen kielitaito, tietotekninen osaaminen sekä muiden alojen tuntemus ovat tärkeitä valtteja työmarkkinoilla.