UUSIEN OPISKELIJOIDEN VALINTA LAPIN YLIOPISTON OIKEUSTIETEI­DEN TIEDEKUNTAAN VUONNA 2012

PÄÄVALINTA

Oikeustieteiden tiedekuntaan otetaan vuonna 2012 suorittamaan sekä oikeusnotaarin että oikeustieteen maisterin tutkintoa yhteensä vähintään 123 ja kiintiöineen yhteensä enintään 140 uutta opiskelijaa.

Varasijajärjestelmää ei ole käytössä.

Sekä oikeusnotaarin että oikeustieteen maisterin tutkintoa varten opiskelemaan hyväksyttä­vistä valitaan yhteensä enintään 100 ylioppilaskiintiöstä, enintään 40 vapaasta kiintiöstä ja enintään 3 saamen kielentaitoisten kiintiöstä.

Valintamenettely

Ylioppilaskiintiöstä opiskelijat hyväksytään ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintako­keesta saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Vapaassa kiintiössä opiskelijat hyväksytään valintakokeesta ja oikeustieteen opinnoista saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Valinta suoritetaan siten, että ensin täytetään ylioppilaskiintiö ja sen jälkeen vapaa kiintiö.

Sekä ylioppilaskiintiössä että vapaassa kiintiössä hakevien tulee osallistua valintakokee­seen.

Kansainväliset hakijat

Kansainväliset hakijat hakevat samassa haussa suomalaisten hakijoiden kanssa joko ylioppi­laskiintiössä tai vapaassa kiintiössä. Hakijoilta edellytetään ulkomailla suoritettua koulutusta, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopin­toihin sekä suomen kielen taitoa. Opetus oikeustieteiden tiedekunnassa tapahtuu pääosin suomen kielellä.

Kansainvälisten hakijoiden hakumenettely

Opiskeluoikeutta haetaan sähköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta hakea yhteishaussa sähköisesti, voit tilata paperisen hakulomakkeen hakuaikana arkisin klo 9-15 puhelimitse Opetushallituksesta, puh. 020 690 696. Hakulomakkeita ei lähetetä sähköpostipyyntöjen perusteella. Hakuaika alkaa 5.3.2012 ja päättyy 3.4.2012 klo 16.15, jolloin myös paperisten hakulomakkeiden on oltava perillä opetushallituksessa, osoite Valtakunnallinen yhteishaun neuvontapalvelu, PL 380, 00531 Helsinki. Mahdolliset vaadittavat liitteet toimitetaan 12.4.2012 mennessä (keväällä valmistuvat viimeistään 5.6.2012) osoitteeseen Lapin yliopisto, Hakija- ja opiskelupalvelut, PL 122, 96101 Rovaniemi. Hakemuksen liitteisiin on merkittävä henkilötunnus. Katso tarvittavat liitteet hakulomakkeesta.

Hakuasiakirjoihin tulee liittää hakulomake, virallinen kopio tutkintotodistuksesta ja sen englanninkielinen käännös, todistus suomen kielen taidosta sekä kopio passin henkilötie­tosivusta. Lisäksi hakemuksessa tulee ilmoittaa, haluaako hakija kysymykset ruotsin vai suomen kielellä. Valintakokeen kysymykset laaditaan Valintakoevaatimukset -kohdassa ilmoitetun suomenkielisen aineiston pohjalta. Kysymyksiin on vastattava suomen tai ruotsin kielellä.

Kiintiöiden määräytyminen

Ylioppilaskiintiö käsittää ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon suorittaneet hakijat.

Vapaa kiintiö käsittää ne:

1) ylioppilaskiintiöön kuuluvat hakijat, jotka eivät ole tulleet hyväksytyiksi ylioppilaskiin­tiöstä

2) ei‑ylioppilaat, jotka ovat suorittaneet vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon

3) hakijat, jotka ovat suorittaneet avoimia yliopisto‑opintoja Lapin, Helsingin tai Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskusten toimeenpanosuunnitelmien mukaisesti tai erillisiä opintosuorituksia oikeustieteessä mainituissa yksiköissä, jolloin hakijalta edellytetään vähintään 85 opintopisteen (50 opintoviikon) laajuisia yliopisto‑opintoja oikeustieteessä edellä esitetyin tavoin ja peruskoulun oppimäärän mukaisia opintoja toisessa kotimaisessa kielessä ja yhdessä vieraassa kielessä

4) hakijat, joilla dekaani, kuultuaan ensin opiskelijavalintatoimikuntaa, toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Harkittaessa erivapauden myöntämistä osallistua valintakokeeseen, otetaan huomioon hakijan koulutus, suoritetut tutkinnot ja kurssit, työkokemus sekä toisen kotimaisen ja yhden vieraan kielen taito. Erivapauden myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on lukio‑opintoja ja ylioppilastutkintoa vastaava koulutuksen taso. Tässä tarkoitettua erivapautta koskevat hakemukset tulee toimittaa oikeustieteiden tiedekunnalle viimeistään 3.4.2012.

Saamen kieltä taitavana pidetään pyrkijää, joka on osoittanut saamen kielen taitonsa saamen kielen kokeessa. Sellaista saamen kieltä taitavaa hakijaa, joka tulee muutoinkin hyväksytyksi tiedekuntaan, ei lueta saamen kieltä taitavien kiintiöön kuuluvaksi.

Ylioppilaskiintiö

Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon enintään kuusi (6) ainetta: äidinkieli, toinen kotimainen kieli, kaksi vierasta kieltä, reaali ja matematiikka

Reaali tarkoittaa vanhamuotoista reaalikoetta tai uusimuotoisessa ainereaalissa yhtä yksittäistä seuraavista reaaliaineiden kokeista: psykologia, filosofia, historia ja yhteiskun­taoppi. Huomioon otetaan paras arvosana.

Pisteet annetaan vain kerran taulukossa mainitusta kokeesta.

Em. aineiden arvosanoista annetaan pisteitä seuraavasti:

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑---‑‑‑‑---------------------

                        L                    E                    M                   C                    B         A

--------------‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑---‑---------------------

äidinkieli           12                  10                  8                    6                       4        2

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑--------------‑---------------------

toinen kotim. kieli
pitkä                6                    5                    4                    3                    2            1                   

keskipitkä/lyhyt 4                    3                    2                    1                    0            0                     

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑-----------‑---‑---------------------

vieraat kielet
pitkä                6                    5                    4                    3                    2            1                   

keskipitkä/lyhyt 4                    3                    2                    1                    0            0                     

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑-----------‑---‑---------------------

matematiikka
laaja/pitkä        6                    5                    4                    3                    2            1

yleinen/lyhyt    4                    3                    2                    1                    0             0                     

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑--------------‑---------------------

reaali               6                    5                    4                    3                    2            1

‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑‑--------------‑---------------------

Ylioppilastutkinnosta pisteitä voi saada enintään 42.

Ylioppilaskiintiössä pisteitä voi saada enintään 122,0, joista 80,0 valintakokeesta ja 42,0 ylioppilastutkintotodistuksesta. Ennen hakuajan päättymistä korotetut arvosanat otetaan huomioon korotettuina.

Suomalaiseen ylioppilastutkintoon ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain mukaan rinnastettavasta tutkinnosta annetaan lähtöpisteitä opiskelijavalintatoimikunnan harkinnan mukaan enintään 42 pistettä. International Baccalaureate (IB) –tutkinnon, Reifeprufung-tutkinnon ja eurooppalaisen ylioppilastutkinnot (EB) arvosanat rinnastetaan ylioppilastutkintoon seuraavien taulukoiden mukaan:

IB-tutkinto                                                 Ylioppilastutkinto

7 Excellent                                                 laudatur

6 Very good                                                eximia cum laude approbatur

5 Good                                                       magna cum laude approbatur

4 Satisfactory                                              cum laude approbatur

3 Mediocre                                                  lubenter approbatur

2 Poor                                                         approbatur

Reifeprufung-tutkinto          Ylioppilastutkinto

15-13                                    laudatur

12-10                                    eximia cum laude approbatur

9-8                                        magna cum laude approbatur

7                                           cum laude approbatur

6-5                                        lubenter approbatur

4                                           approbatur

EB-tutkinto                            Ylioppilastutkinto

10.00-9.00                              laudatur

8.95-8.00                                eximia cum laude approbatur

7.95-7.00                                magna cum laude approbatur

6.95-6.00                                cum laude approbatur.

5.95-5.00                                lubenter approbatur

4.95-4.00                                approbatur

Henkilö, joka suorittaa ylioppilastutkinnon kokonaisuudessaan vasta syksyllä 2012, ei voi tulla hyväksytyksi ylioppilaskiintiössä.

Ylioppilaskiintiössä opiskelijat hyväksytään ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintako­keesta saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Saman pistemäärän saaneiden kesken järjestys määräytyy ensi sijassa valintakokeessa saatujen pisteiden ja sen jälkeen ylioppilastutkintotodistuksesta saatavien pisteiden perusteella. Jos useammalla pyrkijällä on ylioppilastutkintotodistuksesta saatavat pisteetkin samat, heidät kaikki hyväksytään tiedekuntaan.

Ylioppilaskiintiössä pyrkivän saamen kielentaitoisen opiskelijan saavuttama pistemäärä saa olla enintään 9,0 pistettä alempi kuin tässä kiintiössä viimeisenä hyväksytyn hakijan pistemäärä. Jos saamen kielentaitoisten kiintiössä mainitun pistemäärän saavuttaneita on enemmän kuin kolme, ratkaisee sisäänpääsyn valintakokeen pistemäärä.

Vapaa kiintiö

Vapaassa kiintiössä opiskelijat hyväksytään valintakoepisteiden ja oikeustieteen opinnois­ta saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Saman pistemäärän saaneiden kesken järjestys määräytyy valintakokeesta saatujen pisteiden perusteella. Jos useammalla pyrkijällä on valintakoepisteetkin samat, heidät kaikki hyväksytään tiedekuntaan.

Vapaassa kiintiössä pyrkivän saamen kielentaitoisen opiskelijan saavuttama pistemäärä saa olla enintään 5,0 pistettä alempi kuin viimeisenä tässä kiintiössä hyväksytyksi tulleen hakijan pistemäärä. Tasapisteiden sattuessa kaikki hyväksytään tiedekuntaan.

Vapaassa kiintiössä pisteitä voi saada enintään 93,0, joista 80,0 valintakokeesta ja 13,0 oikeustieteen opinnoista.

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaisista oikeustieteen opinnoista hakija saa lukea hyväkseen vähintään 10,0 ja enintään 13,0 lisäpistettä seuraavasti:

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tutkintovaatimusten 1.8.1996 ‑ 31.7.2005 välisenä aikana suoritetuista, opinto‑oppaiden 1996-1997 ‑ 2004‑2005 mukaisista tiedekunnan hyväksymistä oikeustieteen kandidaatin tutkinnon pakollisista perusopinnois­ta ja pakollisista aineopinnoista sekä Pohjois‑Suomen tuomarikoulun opinnoista lisäpistei­tä annetaan seuraavasti:

Pakolliset perusopinnot:

Oikeusfilosofia 2 lisäpistettä

Oikeusjärjestelmät ja oikeushistoria 2 lisäpistettä

Oikeusteorian perusteet 2 lisäpistettä

Roolit ja päätöksenteko lainkäytössä 4 lisäpistettä

 
Pakolliset aineopinnot:

Valtiosääntöoikeus 4 lisäpistettä

Hallinto‑oikeus 5 lisäpistettä

Velvoiteoikeus 4 lisäpistettä

Kirjanpidon perusteet 2 lisäpistettä

Kauppaoikeus 5 lisäpistettä

Esineoikeus 4 lisäpistettä

Immateriaali‑ ja kilpailuoikeus 2 lisäpistettä

Työ‑ ja sosiaalioikeus 5 lisäpistettä

Finanssioikeus 5 lisäpistettä

Persoonallisuus‑, perhe‑ ja jäämistöoikeus 5 lisäpistettä

Rikosoikeus 6 lisäpistettä

Prosessioikeus 6 lisäpistettä

Ympäristöoikeus 5 lisäpistettä

Kansainvälinen oikeus 4 lisäpistettä

Eurooppaoikeus 4 lisäpistettä

Kansainvälinen yksityisoikeus ja oikeusvertailu 4 lisäpistettä

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tutkintovaatimusten 1.8.2005 – 3.4.2012 välisenä aikana suoritetuista, opinto‑oppaiden 2005-2006 - 2011‑2012 mukaisista tiedekunnan hyväksymistä oikeusnotaarin tutkinnon pakollisista perusopinnoista ja pakollisista aineopinnoista sekä oikeustieteen maisterin tutkinnon pakollisista aineopin­noista ja pakollisista syventävistä opinnoista lisäpisteitä annetaan seuraavasti:

Oikeusnotaarin- tai oikeustieteen maisterin tutkinto

Pakolliset perusopinnot:

Oikeusjärjestelmät ja oikeushistoria 2 lisäpistettä

Oikeusteorian perusteet 2 lisäpistettä

Kirjanpidon perusteet 2 lisäpistettä

 

Pakolliset aineopinnot:

Persoonallisuusoikeus 2 lisäpistettä

Perhe‑ ja jäämistöoikeus 3 lisäpistettä

Velvoiteoikeus 4 lisäpistettä

Kauppaoikeus 5 lisäpistettä

Esineoikeus 4 lisäpistettä

Immateriaali‑ ja kilpailuoikeus, (1.9.2011 jälkeen nimellä Immateriaalioikeus) 2 lisäpistettä

Ympäristöoikeus 5 lisäpistettä

Työ‑ ja sosiaalioikeus 5 lisäpistettä

Hallinto‑oikeus I 3 lisäpistettä

Finanssioikeus 5 lisäpistettä

Rikosoikeus 6 lisäpistettä

Prosessioikeus I 4 lisäpistettä

Insolvenssioikeus 2 lisäpistettä

Kansainvälinen yksityisoikeus ja oikeusvertailu 4 lisäpistettä

Prosessioikeus II 4 lisäpistettä

Hallinto‑oikeus II 2 lisäpistettä

Valtiosääntöoikeus 4 lisäpistettä

Kansainvälinen oikeus 4 lisäpistettä

Eurooppaoikeus 4 lisäpistettä

 

Pakolliset syventävät opinnot:

Oikeusfilosofia 2 lisäpistettä

Valintakoe

Valintakoe pidetään tiistaina 19.6.2012 Rovaniemellä, Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä klo 12.00 alkaen.

Erillistä kutsua valintakokeeseen ei lähetetä. Valintakoe järjestetään seuraavissa paikoissa:

Rovaniemi, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8

Helsinki, Helsingin yliopisto, Porthania, Yliopistonkatu 3

Oulu, Oulun yliopisto, Linnanmaan yliopistorakennus (keskustasta n. 5 km)

Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto, Musica -rakennus, Seminaarinmäki 15 

Koesaleja koskevat tiedot ovat nähtävissä Rovaniemellä Lapin yliopiston (Yliopistonkatu 8) ala‑aulassa, sekä muilla koepaikkakunnilla koepaikan ilmoitustaululla samana päivänä 19.6.2012 klo 9.00. Oikean salin löytämiseksi on kokeeseen saavuttava hyvissä ajoin.

Valintakokeeseen osallistuvilla tulee olla mukanaan valokuvalla varustettu virallinen henkilötodistus. Valintakokeessa ei saa käyttää taskulaskimia, matkapuhelimia eikä muita vastaavia apuvälineitä. Valintakoe kestää viisi (5) tuntia.

Valintakokeesta on mahdollista saada enintään 80,0 pistettä.

Valintakokeessa käytetään suomen tai ruotsin kieltä. Pyydettäessä valintakoekysymykset voi saada ruotsin kielellä. Pyyntö saada kysymykset ruotsin kielellä tulee toimittaa opiskelijavalintatoimikunnalle 3.5.2012 mennessä.

Valintakokeen kysymykset voivat olla esimerkiksi oikeustapaus‑, essee‑, aineisto‑ tai monivalinta­kysymyksiä.

Aikaisempien vuosien valintakoekysymyksiin ja arvosteluperusteisiin voi tutustua tiedekunnan www‑sivuilla: www.ulapland.fi

Erityisjärjestelyt valintakokeessa

Opiskelijavalintatoimikunta voi hakemuksesta pidentää vammaisen pyrkijän koeaikaa sekä muutoinkin hyväksyä tällaiselle hakijalle erityisjärjestelyjä kuten sanelukoneen, tietokoneen tai avustajan käytön. Opiskelijavalintatoimikunnalle osoitettu erityisjärjestely­jen tarvetta koskeva hakemus on toimitettava Lapin yliopistoon viimeistään 3.5.2012.  Lisätietoja saa tiedekunnan opintopäälliköltä, puh. 040 4844 004. Kirjalliseen hakemukseen tulee liittää lääkärin antama asiantuntijalausunto, josta ilmenee vamman laatu sekä sen vaikutus valintakoetilanteessa. Tällainen lausunto voi olla korkeintaan kaksi vuotta vanha.

Valintakoevaatimukset

Valintakokeen kysymykset laaditaan 1.3.2012 ilmestyvien teoksien Oikeusjärjestys osat I ja III (Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja, sarja C 59 ja C 60) pohjalta.

Valintakoevaatimuksiin kuuluvat seuraavat artikkelit:

1. Oikeusjärjestys osa I, C 59 (8. täydennetty p.): Esineoikeus, Perheoikeus, Kansainvälisen yksityisoikeuden perusteet ja Henkilö- ja persoonallisuusoikeus.
2. Oikeusjärjestys osa III, C 60 (8. täydennetty p.): Velvoiteoikeus, Hallinto-oikeus, Miten laki syntyy? ja Oikeudenkäynnin ja täytäntöönpanon perusteet.

Kohdan 1. ja 2. teosten hyväksytty suorittaminen valintakokeessa sisällytetään tiedekun­taan hyväksytyksi tulleen opiskelijan tutkintoon viiden opintopisteen laajuisena täydentävä­nä perusopintona (Suomen oikeusjärjestelmä 5 op). Hyväksymisraja opintojaksolle on 40 p. Tutkintoon voi sisällyttää valintakokeesta saadun Suomen oikeusjärjestelmä – opintojakson vain yhden kerran.

Kirjoja välittää:
Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta,
PL 122, 96101 Rovaniemi
Puh: 040 4844 041
Fax: 016 ‑ 362 935
E‑mail: valinotk@ulapland.fi

Kirjapaketin hinta on 154 € postikuluineen.

Oikeusjärjestys osa I (8. täydennetty p.) 70 €.
Oikeusjärjestys osa III (8. täydennetty p.) 70 €.
Postikulut 14 €.

Hakumenettely

Opiskeluoikeutta haetaan sähköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta hakea yhteishaussa sähköisesti, voit tilata paperisen hakulomakkeen hakuaikana arkisin klo 9-15 puhelimitse Opetushallituksesta, puh. 020 690 696. Hakulomakkeita ei lähetetä sähköpostipyyntöjen perusteella. Hakuaika alkaa 5.3.2012 ja päättyy 3.4.2012 klo 16.15, jolloin myös paperisten hakulomakkeiden on oltava perillä opetushallituksessa, osoite Valtakunnallinen yhteishaun neuvontapalvelu, PL 380, 00531 Helsinki. Mahdolliset vaadittavat liitteet toimitetaan 12.4.2012 mennessä (keväällä valmistuvat viimeistään 5.6.2012) osoitteeseen Lapin yliopisto, Hakija- ja opiskelupalvelut, PL 122, 96101 Rovaniemi. Hakemuksen liitteisiin on merkittävä henkilötunnus. Katso tarvittavat liitteet hakulomakkeesta.

Virheellisten tietojen antaminen hakulomakkeessa saattaa johtaa hakijan opiskelupaikan menetykseen.

Valintakoevilppi

Valintakokeessa vilppiin syyllistyneen pyrkijän koesuoritus hylätään.

Tulosten julkistaminen

Valintakokeen tulokset julkistetaan 17.7.2012. Tulokset julkistetaan yliopiston virallisella ilmoitustaululla ja tiedekunnan ilmoitustaululla. Tiedekuntaan hyväksytyille ja hylätyille lähetetään kirjallinen ilmoitus valintakokeen tuloksesta. Niiden hyväksyttyjen nimet, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa hakulomakkeessa, julkistetaan myös tiedekunnan www-sivuilla.

Oikaisupyyntömenettely

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan valintamenettelyyn tyytymätön hakija voi pyytää oikaisua neljäntoista (14) päivän kuluessa valintakokeen tuloksen julkistamisesta. Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti. Siinä on yksilöitävä mistä kohdin ja millä perusteella muutosta haetaan.

Oikaisupyynnöt on osoitettava oikeustieteiden tiedekunnan dekaanille ja toimitettava osoitteeseen Lapin yliopiston kirjaamo, Yliopistonkatu 8, postiosoite PL 122, 96101 Rovaniemi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 31.7.2012 kello 16.15.

Oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Valintamenettelyn tulos ei voi muuttua oikaisua hakeneen tai opiskelemaan jo valittujen vahingoksi.

ERILLISVALINNAT

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

1) OPISKELIJAVALINTA SUORAAN OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTOON HELSINGIN TAI TURUN YLIOPISTOSSA OIKEUSNO­TAARIN TUTKINNON (86/1996, 794/2004) SUORITTANEIDEN OSALTA

Aloituspaikat

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan valitaan vuonna 2012 suoraan oikeustieteen maisterin tutkintoa suorittamaan yhteensä enintään 5 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tai Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnon (86/1996, 794/2004) suorittanutta.

Valintamenettely

Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tai Turun yliopiston oikeustieteelli­sessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnon (86/1996, 794/2004) suorittaneiden kiintiössä opiskelijat hyväksytään ilman valintakoetta oikeusnotaarin tutkintotodistuksesta saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Helsingin yliopiston tai Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tai Åbo Akademin taloudellis-valtiotieteellisessä tiedekunnassa vastaavassa koulutusohjelmassa opintonsa aloittaneen, jonka siirtymisen Lapin yliopistoon on Lapin yliopiston oikeustie­teiden tiedekunnan dekaani hyväksynyt, ei hae tässä kiintiössä.

Helsingin yliopistossa tai Turun yliopistossa oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneiden kiintiö

Oikeusnotaarin tutkinnon (86/1996, 794/2004) suorittaneiden hakijoiden oikeusnotaarin tutkintotodistuksesta otetaan huomioon pakollisten aineopintojen arvosanat ja oikeusnotaarin lopputyön arvosana. Pakollisten aineopintojen arvosanat ja oikeusnotaarin lopputyön arvosana muunnetaan tarvittaessa asteikolle 1-5 Lapin yliopiston 1.8.2005 voimaan tulleen muuntotaulukon mukaisesti. Mikäli oikeusnotaarin lopputyön arvosana on muu kuin edellä mainitusta muuntotaulukosta ilmenee, pisteytetään se tarvittaessa asteikolle 1-5 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston 28.11.2007 hyväksymän muuntotaulukon mukaisesti. Arvosanoista muodostuvat pisteet, joiden keskiarvo on hakijalle annettava yhteispistemäärä.

Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnosta (86/1996) pisteitä annetaan seuraavista pakollisista aineopinnoista (19 opintojaksoa):

Velvoiteoikeus, kauppaoikeus, esineoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, työoikeus, maa-,  vesi- ja ympäristöoikeus, eurooppaoikeus, oikeusteoria, oikeushistoria, oikeustaloustiede, kirjanpito, oikeussosiologia, kansainvälinen yksityisoikeus, rikosoikeus, prosessioikeus, valtiosääntöoikeus, kansainvälinen oikeus, hallinto-oikeus, finanssioikeus. Pisteet annetaan lisäksi oikeusnotaarin lopputyön arvosanasta.

Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnosta (794/2004) pisteitä annetaan seuraavista pakollisista aineopinnoista (15 opintojaksoa):

Velvoiteoikeus: Yleinen velvoiteoikeus, kauppaoikeus, esineoikeus, perhe- ja jäämistöoi­keus, työoikeus, maa-, vesi- ja ympäristöoikeus, kansainvälinen yksityisoikeus, rikosoi­keus, eurooppaoikeus, prosessioikeus, valtiosääntöoikeus, hallinto-oikeus, oikeusteoria, kansainvälinen oikeus, finanssioikeus. Pisteet annetaan lisäksi oikeusnotaarin lopputyön arvosanasta.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnosta (86/1996) pisteitä annetaan seuraavista pakollisista aineopinnoista (17 opintojaksoa):

Siviilioikeuden yleiset opit, velvoiteoikeus, esineoikeus, kauppaoikeus, työoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, valtiosääntöoikeus, kansainvälinen oikeus, hallinto-oikeus, finanssioi­keus, ympäristöoikeus, rikosoikeus, prosessioikeus, rikosten seuraamukset ja rikosproses­sin erityispiirteet, oikeushistoria, yleinen oikeustiede, oikeussosiologia ja kriminologia. Pisteet annetaan lisäksi oikeusnotaarin lopputyön arvosanasta.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeusnotaarin tutkinnosta (794/2004) pisteitä annetaan seuraavista pakollisista aineopinnoista (16 opintojaksoa):

Valtiosääntöoikeus, eurooppaoikeus, kansainvälinen oikeus, hallinto-oikeus, yleinen oikeustiede, velvoiteoikeus, esineoikeus, kauppaoikeus, työoikeus, perhe- ja jäämistöoi­keus, finanssioikeus, ympäristöoikeus, oikeushistoria, rikosoikeus, oikeussosiologia ja kriminologia, prosessioikeus. Pisteet annetaan lisäksi oikeusnotaarin lopputyön arvosanas­ta.

Mikäli keskiarvon laskemisessa huomioon otettaviin opintojaksoihin kuuluu muualla suoritettuja, oikeusnotaarin tutkintoon hyväksiluettuja opintojaksoja, nämä otetaan huomioon vain siltä osin kuin opintojakson arvosana on muunnettu oikeusnotaarin tutkinnossa käytettävälle arvosana-asteikolle 1-5. Mikäli opiskelija on siirtynyt opiskele­maan uuden tutkintoasetuksen mukaista tutkintoa ja siirtymäsäännösten soveltamisen takia hänen tutkintonsa rakenne poikkeaa sekä vanhan että uuden asetuksen mukaisesta, Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan valintatoimikunta ratkaisee tarvittaessa, miten valintaperusteita sovelletaan tällaisen hakijan keskiarvoa laskettaessa. Tasakeskiarvon sattuessa ratkaisee kirjallisen työn/oikeusnotaarin lopputyön arvosana. Jos tämäkin on sama, hyväksytään tiedekuntaan kaikki samaan keskiarvoon yltäneet. Opiskelijan opintomenestyksen keskiarvon on kuitenkin aina vastattava vähintään arvosanaa 3 ja lisäksi kirjallisen työn arvosanan on oltava vähintään 3.

Hakumenettely

Opiskeluoikeutta haetaan sähköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta hakea sähköisesti, voit tilata paperisen hakulomakkeen hakuaikana arkisin klo 9-15 puhelimitse Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalvelusta puh. 040 485 6583 ja 040 484 4478. Hakuaika alkaa 10.4.2012 ja päättyy 3.5.2012 klo 16.15, jolloin myös paperisten hakulomakkeiden ja mahdollisten vaadittavien liitteiden on oltava perillä Lapin yliopiston hakija – ja opiskelupalveluissa. Hakemuksen liitteisiin on merkittävä henkilötunnus. Osoite: Lapin yliopisto, Hakija- ja opiskelupalvelut, PL 122, 96101 Rovaniemi.

Tulosten julkistaminen

Valintapäätökset julkistetaan 31.5.2012. Tulokset julkistetaan yliopiston virallisella ilmoitustaululla ja tiedekunnan ilmoitustaululla. Tiedekuntaan hyväksytyille ja hylätyille lähetetään kirjallinen ilmoitus valintapäätöksestä. Niiden hyväksyttyjen nimet, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa hakulomakkeessa, julkistetaan myös tiedekunnan www-sivuilla.

Oikaisupyyntömenettely

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan valintamenettelyyn tyytymätön hakija voi pyytää oikaisua neljäntoista (14) päivän kuluessa valintakokeen tuloksen julkistamisesta. Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti. Siinä on yksilöitävä mistä kohdin ja millä perusteella muutosta haetaan.

Oikaisupyynnöt on osoitettava oikeustieteiden tiedekunnan dekaanille ja toimitettava osoitteeseen Lapin yliopiston kirjaamo, Yliopistonkatu 8, postiosoite PL 122, 96101 Rovaniemi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 14.6.2012 kello 16.15.

Oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Valintamenettelyn tulos ei voi muuttua oikaisua hakeneen tai opiskelemaan jo valittujen vahingoksi.

2) OPISKELIJAVALINTA SUORAAN OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTOON LAPIN YLIOPISTOSSA OIKEUSNOTAARIN TUTKINNON (86/1996) SUORITTANEIDEN OSALTA

Aloituspaikat

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan valitaan vuonna 2012 suoraan oikeustieteen maisterin tutkintoa suorittamaan yhteensä enintään 8, jotka ovat suorittaneet oikeustieteellisistä tutkinnoista annetun asetuksen (86/1996) 20 §:n 2 tai 3 momentin nojalla oikeusnotaarin tutkinnon Lapin yliopistossa. 

Valintamenettely

Lapin yliopistossa oikeusnotaarin tutkinnon (86/1996) suorittaneiden kiintiössä opiskelijat hyväksytään ilman valinta­koetta oikeusnotaarin/varanotaarin tutkintotodistuksesta saatavien pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Lapin yliopistossa oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneiden kiintiö

Lapin yliopistossa oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneiden kiintiössä opiskelijat hyväksy­tään ilman valintakoetta oikeusnotaarin tutkintotodistuksesta ja aikaisemmasta varanotaa­rin tutkintotodistuksesta hakijan ilmoittaman 11 pakollisen aineopinnon arvosanan ja oikeusnotaarin tai varanotaarin tutkinnon kirjallisesta työstä saatavien pisteiden mukaises­sa paremmuusjärjestyksessä.

Pisteitä annetaan seuraavasti:

11 pakollisen aineopinnon arvosanat:
erinomaiset tiedot = 3 pistettä
hyvät tiedot = 2 pistettä
tyydyttävät tiedot = 1 piste
Kirjallisesta työstä saatu arvosana sellaisenaan = 5‑10 pistettä.

Tasapisteiden sattuessa kaikki hyväksytään tiedekuntaan.

Oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneiden kiintiössä pisteitä voi saada enintään 43.

Hakumenettely

Opiskeluoikeutta haetaan sähköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta hakea sähköisesti, voit tilata paperisen hakulomakkeen hakuaikana arkisin klo 9-15 puhelimitse Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalvelusta puh. 040 485 6583 ja 040 484 4478. Hakuaika alkaa 10.4.2012 ja päättyy 3.5.2012 klo 16.15, jolloin myös paperisten hakulomakkeiden ja mahdollisten vaadittavien liitteiden on oltava perillä Lapin yliopiston hakija – ja opiskelupalveluissa. Hakemuksen liitteisiin on merkittävä henkilötunnus. Osoite: Lapin yliopisto, Hakija- ja opiskelupalvelut, PL 122, 96101 Rovaniemi.

Tulosten julkistaminen

Valintapäätökset julkistetaan 31.5.2012. Tulokset julkistetaan yliopiston virallisella ilmoitustaululla ja tiedekunnan ilmoitustaululla. Tiedekuntaan hyväksytyille ja hylätyille lähetetään kirjallinen ilmoitus valintapäätöksestä. Niiden hyväksyttyjen nimet, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa hakulomakkeessa, julkistetaan myös tiedekunnan www-sivuilla.

Oikaisupyyntömenettely

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan valintamenettelyyn tyytymätön hakija voi pyytää oikaisua neljäntoista (14) päivän kuluessa valintakokeen tuloksen julkistamisesta. Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti. Siinä on yksilöitävä mistä kohdin ja millä perusteella muutosta haetaan.

Oikaisupyynnöt on osoitettava oikeustieteiden tiedekunnan dekaanille ja toimitettava osoitteeseen Lapin yliopiston kirjaamo, Yliopistonkatu 8, postiosoite PL 122, 96101 Rovaniemi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 14.6.2012 kello 16.15.

Oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Valintamenettelyn tulos ei voi muuttua oikaisua hakeneen tai opiskelemaan jo valittujen vahingoksi.

MUUT HAKIJAT

MUISTA OIKEUSTIETEELLISISTÄ YKSIKÖISTÄ SIIRTYVÄT

Helsingin yliopiston tai Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekun­nassa tai Åbo Akademin taloudellis‑valtiotieteellisessä tiedekunnassa vastaavassa koulutusohjelmassa oikeustieteelliset opintonsa aloittaneiden, joiden siirtymisen Lapin yliopistoon on Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan dekaani hyväksynyt, ei tarvitse osallistua valintako­keeseen.

Hakumenettely

Opiskeluoikeutta haetaan sähköisesti osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta hakea sähköisesti, voit tilata paperisen hakulomakkeen hakuaikana arkisin klo 9-15 puhelimitse Lapin yliopiston hakija- ja opiskelupalvelusta puh. 040 485 6583 ja 040 484 4478. Hakuaika alkaa 10.4.2012 ja päättyy 3.5.2012 klo 16.15, jolloin myös paperisten hakulomakkeiden ja mahdollisten vaadittavien liitteiden on oltava perillä Lapin yliopiston hakija – ja opiskelupalveluissa. Hakemuksen liitteisiin on merkittävä henkilötunnus. Osoite: Lapin yliopisto, Hakija- ja opiskelupalvelut, PL 122, 96101 Rovaniemi.

Tulosten julkistaminen

Valintapäätökset julkistetaan 31.5.2012. Tulokset julkistetaan yliopiston virallisella ilmoitustaululla ja tiedekunnan ilmoitustaululla. Tiedekuntaan hyväksytyille ja hylätyille lähetetään kirjallinen ilmoitus valintapäätöksestä. Niiden hyväksyttyjen nimet, jotka ovat antaneet siihen suostumuksensa hakulomakkeessa, julkistetaan myös tiedekunnan www-sivuilla.

Oikaisupyyntömenettely

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan valintamenettelyyn tyytymätön hakija voi pyytää oikaisua neljäntoista (14) päivän kuluessa valintakokeen tuloksen julkistamisesta. Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti. Siinä on yksilöitävä mistä kohdin ja millä perusteella muutosta haetaan.

Oikaisupyynnöt on osoitettava oikeustieteiden tiedekunnan dekaanille ja toimitettava osoitteeseen Lapin yliopiston kirjaamo, Yliopistonkatu 8, postiosoite PL 122, 96101 Rovaniemi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 14.6.2012 kello 16.15.

Oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valintamenettelyn tulos ei voi muuttua oikaisua hakeneen tai opiskelemaan jo valittujen vahingoksi.