Ultima Thule

Ultima Thule, äärimmäinen pohjoinen ranta, on monessa mielessä kiehtova käsite. Antiikin Kreikassa Ultima Thule liittyi viisauden, tiedon ja valon jumalaan Apolloon. Homeroksen mukaan hänellä oli tapana vierailla vuosittain pohjoisen meren äärellä, päättymättömän auringonpaisteen maassa. Myöhemmin saksalaisen romantiikan maisemakäsityksen myötä Ultima Thule sai toisen merkityksen. Romantiikan jälkiä seuranneet taiteilijat ja matkailijat kokivat sen puhdistautumisen ja mielen selkiinnyttämisen paikkana. Maan äärellä ihminen kohtasi itsensä ja näki tarkemmin oman sielunmaisemansa.

Pohjoisessa asuville Ultima Thule ei kuitenkaan ole paikka maailman reunalla, vaan sen keskellä. Se on paikka asua ja elää. Alueella on oma mielenkiintoinen asutushistoriansa. Ultima Thule kertoo ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon lisäksi kansojen kohtaamisesta ja kulttuureiden vuorovaikutuksesta. Esihistorian hämärästä nousee saamelaisen, norjalaisen, suomalaisen ja venäläisen kulttuurin kohtaamisen kiehtova arktinen kertomus.

Taidekasvatuksen yksikkö teki yhteistyötä norjalaisten museoiden ja ympäristötutkimuskeskusten sekä paikallisten matkailuyrittäjien kanssa ja järjesti kesällä 1998 matkan Jäämeren rannalle. Useiden taiteellisten työpajojen voimin tutkittiin alueen luontoa ja kulttuuria.

Kuvia