Uutiset
Kuvataiteen sivuaineopiskelijoiden näyttelyt esillä kaupungintalolla ja Galleria Värinässä (19.5.2016)

Lapin yliopiston opiskelijoiden Lasse Pohjalaisen ja Iina Kinnulan näyttelyt ovat esillä kaupungin näyttelytiloissa Rovaniemellä. Lasse Pohjalaisen näyttelyn Krypta – Pyhäinjäännöksiä nuoruudestani on esillä Galleria Värinässä 23.–27.5.2016 ja Iina Kinnulan INUIT – matka arktiseen -näyttely on esillä Rovaniemen kaupungintalon aulassa 24.5.–3.6.2016.

Kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden näyttely Galleria Valossa (17.5.2016)

Muutos, Kohtaaminen, Ihmisyys -näyttely esittelee syventäviä taideproduktioita Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoilta. Näyttely on esillä Galleria Valossa Arktikum-talossa 18.5.–8.6.2016. Avajaisia vietetään kansainvälisenä museopäivänä keskiviikkona 18.5.2016 kello 18.00. Lisäksi näyttelyyn pääsee tutustumaan taiteilijoiden opastamana 18.5.2016 kello 10:stä lähtien.

Väitös: Taiteilija voi osallistua keskusteluun ympäristökonflikteista nykytaiteen keinoin (17.5.2016)

Nykytaiteilija voi osallistua ympäristökonflikteja käsitteleviin keskusteluihin nykytaiteen keinoin. Taideprojektit voivat avata vuorovaikutusta ympäristökonflikteihin ja nostaa esiin syrjään jääneitä tarkastelukulmia. Taiteilija voi tulkita ympäristötutkimusta ja välittää tutkimustietoa yleisölle niin symbolisessa, moniaistisessa kuin monitasoisessakin muodossa, ilmenee TaM Maria Huhmarniemen väitöstutkimuksesta.

Väitös: Suomalaiset muotitaiteilijat osallistuivat suunnittelutöillään 1930–1950-luvuilla yhteiskunnalliseen keskusteluun (16.5.2016)

Suomalaiset muotitaiteilijat osallistuivat 1930–1950-luvuilla yhteiskunnalliseen keskusteluun suunnittelemiensa vaatteiden avulla. Muotitaiteilijoiden suunnittelemien pukujen sisältämistä surrealististyylisistä symboleista voi lukea heidän mielipiteitään yhteiskunnasta ja naisten asemasta demokratisoitumisen aikakaudella, ilmenee TaM Suvi Sandvikin tuoreesta väitöksestä.

Matkan varrelta -näyttely pääkampuksen gallerioissa (13.5.2016)

Matkan varrelta -näyttely esittelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden töitä. Näyttely on esillä tiedekunnan gallerioissa yliopiston pääkampuksella 17.5.–16.6.2016. Avajaisia vietetään maanantaina 16.5.2016. Tervetuloa!

Lapin yliopisto Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen ohjelmaan (11.5.2016)

Lapin yliopisto on valittu mukaan Suomen Akatemian rahoittamaan Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat -tutkimusohjelmaan.

Työelämään tutustuminen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa (9.5.2016)

Kun sain ensimmäisenä TET-harjoittelupäivänäni esittelykierroksen ympäri taiteiden tiedekuntaa, kiinnitin heti huomiota sen kauneuteen.

Elonkehä-keskustelutilaisuus: taide, tiede, arktiset alkuperäiskansat ja ilmastonmuutos (9.5.2016)

Ohjaaja Pauliina Feodoroff, kuvataitelija ja yliopistonlehtori Kalle Lampela sekä yliopistonlehtori Tapio Nykänen keskustelevat taiteen ja tieteen yhteistyöstä sekä ilmastonmuutoksesta Lapin yliopiston Mauri-salissa perjantaina 13.5.2016 klo 13.15–14.45.

Opiskelijoille näkyvyyttä urheiluseurayhteistyöllä (28.4.2016)

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta aloitti yhteistyönsä Rovaniemen Kiekko ry:n ja RoKi Hockey Oy:n kanssa vuonna 2014. Tiedekunnan opiskelijat ovat tehneet seuroille monipuolisia media- ja markkinointimateriaaleja osana projektiopintojaan.

Kasvo: Michael Marnin Jacobs ja valokuvan mennyt nykyhetki (27.4.2016)

Yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Michael Marnin Jacobs (s.1958) on opettanut Lapin yliopistossa valokuvausta päätoimisesti jo 23 vuotta. Tuona aikana hänen oman taiteensa lähestymistapa on muotoutunut historiaan ja valokuvauksen filosofiseen olemukseen pohjautuvaksi. Hänen mukaansa perinteinen manipuloimaton valokuva on taiteen väline, joka väistämättä pelaa erikoista peliään ajan kanssa.

Taiteiden tiedekunnan uudet näyttelyt pääkampuksella (22.4.2016)

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan uudet näyttelyt esittelevät maalauksia pinnalla olevista aiheista, piirroksia hiljaisuudesta, tunteen ympärille kietoutuvan piirustusinstallaation, ahdistavaa oloa visualisoivia sekatekniikkatöitä sekä Lapin yliopiston taideryhmä Kalton teoksia vapaudesta. Näyttelyt ovat esillä 12.5. asti. Avajaisia vietetään maanantaina 25.4.

Hyvä elämä kylissä -designkilpailulle kansainvälistä huomioita (22.4.2016)

Kemijoki Oy:n ja Arctic Design Weekin Hyvä elämä kylissä -designkilpailu on yltänyt loppukilpailuun kansainvälisen EMEA SABRE Awards -kilpailun sarjassa Community Relations.

Kuvataitelija Pirjetta Branderin näyttely sekä opiskelijoiden valokuvateoksia Valo- ja Katve-gallerioissa (15.4.2016)

Taiteiden tiedekunnan gallerioissa Arktikum-talossa on esillä 21.4.–15.5. yliopiston ja Wihurin rahaston vierailevan taiteilijan, kuvataiteilija Pirjetta Branderin akvarelleja ja animaatioteoksia, Saara Karttusen valokuvaproduktio vanhusten onnellisuudesta sekä Solja Temmeksen ja Petja Tuiskun valokuvainstallaatio. Avajaisia vietetään keskiviikkona 20.4. kello 18.

Klovnerikurssi yliopistolla (13.4.2016)

Elonkehä teatteriesityksen yhteydessä Lapin yliopistolla järjestetään torstaina 12.5.2016 kello 12–14 klovnerikurssi, jolla etsitään ihmettelevää ja leikkivää "klovnin kehomielentilaa" ja oman herkkyyden ja hölmöyden jakamista yhdessä muiden kanssa.

Lapin yliopiston opiskelijoiden Kaiku-messuosasto Milanon muotoiluviikolla (12.4.2016)

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden ja Tekes-rahoitteisen The Naked Approach -projektin yhteistyössä toteuttama vuorovaikutteinen messuosasto Kaiku on esillä Milanon muotoiluviikolla 12.–17. huhtikuuta. Osasto on taidonnäyte eri muotoilualojen yhteistyöstä, design-tietotaidosta sekä uusimman teknologian mahdollisuuksista tulevaisuuden vuorovaikutteisten ympäristöjen muotoilussa. Arktisten alueiden ainutlaatuisuudesta inspiraationsa saanut Kaiku kurkistaa arktisuuden kauneuteen ja arkeen erilaisista näkökulmista.

Uutuuskirja: Seppo Kuivakarin Hyönteisten epilogi (12.4.2016)

Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti on julkaissut Seppo Kuivakarin toisen kaunokirjallisen lyhytproosakokoelman Hyönteisten epilogi.

Elonkehä Lapin yliopistolla toukokuussa (7.4.2016)

Elonkehä – Laulujemme täytyy muuttua (jotta me voisimme muuttua) on kolmiosainen dokumenttiteatteriesitys, joka hahmottaa erilaisia tapoja kokea ilmastonmuutos.

Uudet näyttelyt: kamerakerhon teoksia, videoinstallaatioita, sekatekniikkatöitä, kokeellinen laboratorio sekä taidetta kestävyysjuoksusta (1.4.2016)

Taiteiden tiedekunnan uudet näyttelyt esittelevät yliopiston Kamerakerhossa valmistuneita teoksia, Dekadenssi Uus-Romanttinen Videodisco-Kabaree -videoinstallaation, omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvia kokeilullisia sekatekniikkatöitä, kolmesta installaatiosta koostuvan näyttelyn Välttämättömät, lasihissiin sijoittuvan kokeellisen laboratorion sekä taiteen ja urheilun välisiä yhteyksiä pohtivia taideprojekteja. Näyttelyt ovat esillä 21.4. asti. Avajaisia vietetään 4.4.2016. Tervetuloa!

F-siiven käyttäjäkokoukset jatkuvat (31.3.2016)

Kaikille F-siiven käyttäjille, henkilökunnalle ja opiskelijoille, tarkoitettu käyttäjäkokous järjestetään tiistaina 5.4.2016 kello 14.00 alkaen F-siipi, 2. kerros, kielistudio F2063.

Yliopisto kehittämään kaksisuuntaista kotoutumista taiteen keinoin (24.3.2016)

Lapin yliopisto on käynnistänyt uuden hankkeen maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten vuorovaikutuksen lisäämiseksi taiteen keinoin. Kohderyhminä ovat pakolaistaustaiset maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset nuoret.

F-siiven käyttäjäkokoukset jatkuvat (18.3.2016)

Kaikille F-siiven käyttäjille, henkilökunnalle ja opiskelijoille, tarkoitetut käyttäjäkokoukset jatkuvat tiistaina 5. huhtikuuta kello 14.00, F-siipi, 2. kerros F2063 kielistudio.

Teollisen muotoilun opiskelijoille menestystä ohutlevytuotekilpailussa (16.3.2016)

​Lapin yliopistossa teollista muotoilua opiskelevien Ella Murtomäen ja Minna Siikaluoman suunnittelema Pala-set-grillisetti on voittanut Plootu Fennica -ohutlevytuotekilpailun oppilaitossarjan. Voitto jaettiin kolmen samantasoisen työn kesken.

Taide ja kulttuuri kestävän kehityksen kohtaamisessa (15.3.2016)

Islantilaisen kuvataiteilija ja taidekasvattaja Ásthildur Jónsdóttirin näyttelyssä Arktikumissa 17.3.–17.4. korostetaan taiteen ja kulttuurin keskeistä asemaa kestävän kehityksen haasteiden kohtaamisessa.

Lapin yliopiston opiskelija vaatesuunnittelukilpailun finaalissa (10.3.2016)

Lapin yliopiston opiskelija Eeva-Marja Palolan suunnittelema vaatemallisto on valittu Ellen ja Nesteen järjestämän vaatesuunnittelukilpailun finaaliin. Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan 20. maaliskuuta asti.

Teema: Taiteiden tiedekunnan alkusysäyksestä kasvoi paradigman uudistaja (7.3.2016)

Lähes 30 vuotta sitten pätevistä kuvaamataidon opettajissa oli Suomessa pulaa. Uutta kuvaamataidon opettajien koulutusohjelman aloittamisesta kiinnostunutta yliopistoa etsittiin Pohjois-Suomen suunnalta. Taideteollinen korkeakoulu oli ensisijaisesti kiinnostunut perustamaan sivuosastonsa Oulun yliopistoon, jossa kuitenkin oltiin hankkeen suhteen passiivisia.

Vaatetussuunnittelun opiskelijat menestyksekkäästi urheilualan messuilla Müchenissä (3.3.2016)

Lapin yliopiston vaatetussuunnittelun maisteriopiskelijat osallistuivat kutsuttuina yhteen maailman johtavimpiin urheilualan messuihin ISPO Müncheniin 24.–27.1.2016. He onnistuivat herättämään muun muassa urheilujätti Adidaksen kiinnostuksen Masterclass-työpajassa luomillaan villeillä ideoilla.

Mapping the World -näyttely galleria Hämärässä (29.2.2016)

Galleria Hämärässä on esillä 2.–10.3.2016 Sebastian Reisin näyttely, joka pohtii erilaisia näkökulmia valokuvien esitykselliseen arvoon. Näyttelyn avajaiset ovat tiistaina 1. maaliskuuta kello 18.

Alumni Ville-Petteri Määtälle Kuvajournalismi-palkinto multimedia-sarjassa (23.2.2016)

Lapin yliopiston tuore alumni Ville-Petteri Määttä on voittanut opiskeluaikanaan tekemällään dokumentilla Kuvajournalismi 2015 -palkinnon multimedia-sarjassa. Voittajatyöt ovat näytteillä Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä 20.3.2016 asti.

Arctic Fashion Show 2016 huipentaa muotoiluviikon karnevaalitanssein (22.2.2016)

Arctic Design Weekin kohokohtia koetaan lauantaina 27. helmikuuta, jolloin Lapin yliopiston uudistuneessa F-talossa nähdään taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden toteuttama muotinäytös Arctic Fashion Show. Agoran catwalkilla nähdään kaksi karnevaalihenkistä esitystä, kello 18 ja 20.

Edellinen 1 2 3 ... 25 26 27Seuraava