TAITEIDEN TIEDEKUNTA

HARJOITTELUVOUCHERIEN HAKUAIKA PÄÄTTYY 31.1.2012

Päätökset voucherin saaneista on tehty ja tästä ilmoitettu sähköpostitse opiskelijoille.  Koska osa vouchereista jäi käyttämättä, hakuaikaa jatketaan audiovisuaalisen mediakulttuurin, graafisen suunnittelun ja sisustus- ja tekstiilimuotoilun osalta 29.2.2012 klo 14.00 saakka.

Miksi harjoitteluun?

Harjoittelussa sinulla on hyvä tilaisuus päästä soveltamaan tietoja ja taitoja käytännössä. Työkokemuksella on suuri merkitys, kun vastavalmistuneena haet työpaikkaa. Harjoittelupaikan hakemiseen ja valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota niin, että tehtävät tukevat omia tavoitteitasi.

 

Milloin harjoitteluun?

Harjoittelun ajoittuminen opinnoissa voi vaihdella koulutusaloittain. Harjoittelu kannattaa suorittaa kuitenkin opintojen keskivaiheessa, jolloin voit hyödyntää oppimiasi tietoja ja taitoja tehokkaammin.

 

Miten rahoitan harjoittelun?

Harjoittelun voit suorittaa joko yliopiston harjoittelutuella tai palkatta opintotuella, mikäli saat harjoittelusta riittävästi opintopisteitä (15 op= harjoittelu 3kk ja raportti opinto-oppaan ohjeiden mukaan).

 

Harjoittelutuki eli voucher

Tiedekunnat saavat yliopiston budjetista määrärahan tutkinto-opiskelijoiden harjoittelun tukemiseen. Voucher tarkoittaa työnantajalle maksettavaa tukea harjoittelijan palkkakustannuksiin. Yhden voucherin suuruus on 1500 €. Tuki maksetaan työnantajalle harjoittelun jälkeen laskua vastaan. Harjoitteluaika on kolme kuukautta (3 kk).

 

Taiteiden tiedekunnan harjoitteluvoucherit on dekaanin päätöksellä jaettu koulutusohjelmittain seuraavasti:

graafinen suunnittelu 5 harjoitteluvoucheria,
mediatiede 4 harjoitteluvoucheria,
tekstiiliala 3 harjoitteluvoucheria,
vaatetusala 3 harjoitteluvoucheria ja
teollinen muotoilu 5 harjoitteluvoucheria.

 

Kriteerit vouchereille

Harjoitteluvoucher voidaan myöntää läsnä olevalle opiskelijalle, joka suorittaa Lapin yliopistossa sekä kandidaatin että maisterin tutkintoa. Kandidaatin tutkinto voi olla jo valmis.

 

Opiskelija, jolla on useampia opinto-oikeuksia Lapin yliopistossa, voi hakea voucheria ainoastaan ensisijaisen opinto-oikeuden perusteella.

 

Voucherin saannin edellytyksenä on, että pääaineen perus- ja aineopinnot on suoritettuna ja koostettuna opintosuoritusrekisterissä. Valintakriteerinä käytetään Lapin yliopiston rekisteriotteella olevien opintopisteiden määrää. Mikäli useammalla opiskelijalla on sama opintopistemäärä, kriteerinä käytetään pääaineen syventävien opintojen opintopisteiden määrää.

 

Voucherin saanut opiskelija tekee harjoittelusta raportin tiedekunnan asettamien vaatimusten mukaisesti (ks. opinto-opas). Harjoitteluvoucherin voi käyttää vain kerran Lapin yliopiston opintojen aikana.

 

Harjoitteluvoucher on käytettävä vuoden 2012 aikana. Voucheria ei saa sellaisiin opintoihin, joiden harjoittelua yliopisto rahoittaa muutenkin, esim. kuvataidekasvatuksen koulutus.

Harjoittelupaikka ja työsopimus

Opiskelija hakee itse harjoittelupaikan. Yliopisto saa myös harjoittelupaikkatarjouksia työnantajilta, joten myös nämä paikat ovat käytettävissä.  Harjoittelupaikka on hyväksytettävä harjoittelusta vastaavalla opettajalla. Tämän jälkeen opiskelija voi tehdä työnantajan kanssa työsopimuksen.

 

Hakuaika ja päätökset

Taiteiden tiedekunnan harjoitteluvouchereiden haku on käynnistynyt. Hakuaika päättyy tiistaina 31.1.2012 klo 16.15. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon. Hakulomake palautetaan opintopäällikölle. Hakulomakkeita saa tiedekunnan www-sivuilta.

 

Opintopisteet huomioidaan hakuajan päättymiseen asti. Päätös vouchereiden saajista tehdään helmikuun alussa. Päätöksestä ilmoitetaan tiedekunnan www-sivuilla, voucherit lähetetään postitse.

Lisätietoja: opintopäällikkö Maija-Sisko Tuomaala,
Maija-Sisko.Tuomaala@ulapland.fi, puh. 040 – 3565180