Yliopiston yhteisen tutkijakoulun itsearviointi

Taustaksi

Lapin yliopiston yhteinen tutkijakoulu edustaa suomalaisessa yliopistomaailmassa varsin poikkeuksellista ratkaisua järjestää korkeatasoinen tutkijakoulutus. Se ensinnäkin toimii koko yliopiston tasolla, suunnittelee ja organisoi yhteistä, monitieteistä tutkijakoulutusta kaikille viidelle tiedekunnalle ja Arktiselle keskukselle. Toiseksi tutkijakoulu ei jaa tutkijapaikkoja, eikä sen koulutustoiminta rajaudu joillekin tietyille sisältöalueille. Tutkijakoulu pyrkii vastaamaan yliopiston erilaisten tutkimusalueiden koulutuksellisiin tarpeisiin ja koordinoi ja kokoaa tutkijoita eri tutkimusalueittain yhteen monitieteisiksi ryhmiksi. Kolmanneksi tutkijakoululla on myös yleisempi tehtävä kehittää koko yliopiston tasolla yhteisiä hyviä käytäntöjä tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen laadun varmistamiseksi. 

Tutkijakoulu on syntynyt tilanteessa, jossa Lapin yliopisto on lähtenyt ratkaisemaan tiedekuntien pienestä koosta sekä yliopiston nuoruudesta aiheutuvia haasteita tutkimukselle. Ratkaisuna tutkijakoulu hyödyntää pienen yliopiston erityistä resurssia tehdä tiedekuntarajoja ylittävää yhteistyötä. Tutkijakoulun toiminta haki hetken suuntaansa, kunnes noin kolme vuotta sitten sen toiminta-ajatus konkretisoitui tutkimuksellisen ammatillisuuden ja tiedon tuotannon osaamisen varaan. Kuluneiden vuosien aikana tätä toiminta-ajatusta on kokeiltu ja konkretisoitu. Samalla tutkijakoululle on – sen yliopisto-organisaation kannalta erityisen sijaintinsa takia – tullut uusia tiedepoliittisia tehtäviä. 

Lapin yliopiston yhteinen tutkijakoulu on yliopiston sisällä sijoittunut menetelmätieteiden laitokselle, joka huolehtii yliopiston yhteisestä tutkimusmenetelmien, tilastotieteen, sovelletun informaatioteknologian, filosofian ja matematiikan opetuksesta.  Samalla laitoksella sijaitsee myös kansainvälisen opetuksen yksikkö (KVO) sekä ennakointi- ja arviointikeskus (EAK). Kyse on siis yksiköstä, joka yhdistää menetelmät, filosofian, tietotekniikan, kansainvälisen opetuksen sekä käytännön ammattitutkimuksen ja toimii koko yliopiston tasolla.

Kokonaisuutena tutkijakoulu ei siis vastaa OPM:n rahoittamia valtakunnallisia tutkijakouluja, eikä tiedekuntien ohjelmia, vaan on täysin omanlaisensa myös syntyhistorialtaan. Tämän taustan tietäminen on tarpeen, jotta myöhemmin tulevaa arvioivaa tekstiä voisi ymmärtää. Lapin yliopiston yhteisen tutkijakoulun kannalta mahdollisuus osallistua valtakunnalliseen tohtorikoulutuksen arviointiin on tervetullut.  Se antaa mahdollisuuden lähitulevaisuuden strategioiden ja visioiden tietoisempaan työstämiseen ja toiminnan suuntaamisen.

 

Itsearvioinnin toteuttaminen

Itsearviointi on tehty tutkijakoulun johtajan, amanuenssin ja tiedesihteerin yhteistyönä. Heillä on kullakin oma näkökulmansa tutkijakouluun ja tutkijakoulutukseen. Tutkijakoulun johtaja, tutkimusmenetelmien professori Suvi Ronkainen , vastaa tutkijakoulutuksen strategisesta suunnittelusta ja sisällöllisestä ideoinnista yhdessä Tutkijakoulun suunnittelutyöryhmän kanssa. Hän on myös suunnittelutyöryhmän puheenjohtaja. Amanuenssi Hanne Alajoutsijärvi huolehtii tutkijakoulun koulutusohjelman ja toiminnan toteutettavuudesta ja yliopiston tiedesihteeri Tuula Tolppi opintokokonaisuuksien rakenteesta, tiedekuntarajat ylittävästä hallinnollisesta ja tiedepoliittisesta yhteistyöstä. Lisäksi kahdeltatoista tutkijakoulutettavalta pyydettiin vapaamuotoinen arviointi tutkijakoulun toiminnasta ja opetuksesta, mitä hyödynnettiin itsearviointia kirjoitettaessa.

Tärkeää olisi ollut kuulla myös tutkijakoulun suunnittelutyöryhmää, mutta se oli arvioinnin kirjoittamisen aikaan jo kesätauolla. Suunnittelutyöryhmän ääni on kuitenkin kuuluvissa tekstissä, sillä kuvauksen taustamateriaalina ovat olleet tutkijakoulun toiminta- ja taloussuunnitelmat, tutkijakoulun strategiapaperit, opetussuunnitelmat ja erilaiset työpaperit, jotka kaikki ovat olleet suunnittelutyöryhmän käsiteltävinä. Lisäksi työryhmän jäsenten vaihtuessa vuodenvaihteessa viimeinen kokous keskittyi aiemman toiminnan reflektointiin. Suunnitteluryhmä kommentoi tätä arviointia vielä syksyllä.

a) Koulutuksen tavoitteet, tehtävät ja toteutuksen innovatiivisuus

Tutkijakoulu näkee koulutuksensa tavoitteena olevan sekä tieteellisesti korkealaatuisen tutkimuksen että laadukkaan, monipuolisesti tutkimusta ja tietoa ymmärtävä tutkimuksen ammattilaisen. Tieteellisen tietämisen ammattilainen voi toimia myös muualla kuin akateemisissa instituutioissa mutta erityispiirteenä hänellä on tutkimuksellinen osaaminen, toimipa hän yksilötoimijana tai osana erilaisia asiantuntijayhteisöjä. Edelleen tieteellisen tietämisen ammattilaisen toimintakenttä on kansainvälinen. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että tutkijan fyysinen työpaikka voi olla ulkomailla kuin myös sitä, että asuipa hän missä tahansa tutkimusta tehdään erilaisten kansainvälisten tutkimusverkostojen ja tutkimussuhteiden osana. Koska tutkijan tehtävänä on asiantuntijuuden ja asiantuntemuksen luominen, myös tutkijakoulutuksen on heijastettava tätä. Yhtenä kiteytyksenä tästä ajattelusta tutkijakoulun toiminnassa on ammattitutkijahanke.

Yhteisen, monitieteisen tutkijakoulutuksen järjestämisen ja suunnittelun ohella tutkijakoulun tavoitteena on vahvistaa yliopiston tutkimuksen ja tutkijoiden kansainvälistä kiinnittymistä ja näkyvyyttä kansainvälisissä tutkimusverkostoissa.

Tutkijakoulu on myös aktiivinen tutkijakoulutukseen liittyvien laatua varmistavien toimintatapojen kehittäjä ja toteuttaja. Tämä näkyy myös siten, että esimerkiksi hyvää tieteellistä käytäntöä ei vain suunnitella ja opeteta kursseilla vaan ne on pyritty viemään pedagogisiin ratkaisuihin.

Tutkijakoulun luontevaksi tavoitteeksi on tullut erilaisten monitieteellisten tutkimusryhmien kokoaminen ja mahdollistaminen sekä koulutuksen että erilaisten tutkijatapaamisten avulla. Tutkijakoulusta onkin muodostanut koko yliopistoa koskeva poikkitieteellisen tutkimuksen ja tutkijoiden kohtaamisen kenttä.

Tutkijakoulun tehtävänä on tiedepolitiikan tekeminen yliopiston sisällä. Tutkijakoulu osallistuu yliopiston valmisteilla olevan tutkimusstrategian laatimiseen ja toisaalta tutkijakoulu myös tukee strategian toteuttamista ottamalla se huomioon toiminnan suunnittelussa. Tutkijakoulun ja koulutuksen tehtäväksi onkin nähty yliopiston tutkimuksen kehittäminen ja aktivointi. Omanlaista tiedepolitiikkaa on myös se, että tutkijakoulusta on tullut jatko-opiskelijoiden epävirallinen äänenkannattaja: jatko-opiskelijat vaikuttavat yliopistossa tutkijakoulun kautta ja tutkijakoulu suuntaa nopeasti ja joustavasti opetustarjontaansa tutkijoiden tarpeiden mukaan.

Lapin yliopiston tutkijakoulutus irtoaa siitä ajatuksesta, että jatko-opintojen tehtävänä olisi väitöskirjatuotanto. Sen sijaan se näkee tutkijakoulutuksen vahvasti tiedollisen ja tutkimuksellisen osaamisen taitojen kehittäjänä sekä tutkijana toimimisen areenana. Tässä mielessä se on sekä idealtaan että toimintatavaltaan kaikkiaan innovatiivinen ratkaisu. Talon tutkijakoulutuksen innovatiivisuuden toinen ulottuvuus tulee siitä, että se yhdistää koko yliopiston jatko-opiskelijoita, ollen vahvasti monitieteellinen toimintaympäristö. Tämän on mahdollistanut jo aikaisemmin Lapin yliopistossa toteutettu korkeakoulujen organisoitumiseen liittyvä hallinnollinen innovaatio: tutkijakoulu sijaitsee menetelmätieteiden laitoksella, johon yksikkönä on keskitetty yliopiston monitieteistä opetusta koko yliopistolle antavat yksiköt.

b) Koulutuksen sisällöt, rakenteet ja nykyinen toimintaympäristö

Lapin yliopiston yhteisen tutkijakoulun tarjoama tutkijakoulutus rakentuu tutkijan ammattitaitoa vahvistavien ja tutkimuksen tekemisen eri vaiheita ja tutkimusyhteisön toimintaa tukevien toimintatapojen varaan.

Tutkijakoulun opetussuunnitelma sisältää lukuvuosittain 50 – 60 opintoviikkoa erilaisia kursseja ja tutkijatapaamisia. Kurssien sisällöt muodostuvat:
- Tutkimuksen eri vaiheita tukevasta kurssituksesta (esim. datasessiot)
- Ammatillisen osaamisen rakentamisesta (esim. erityyppiset kirjoittamiskurssit eri kielillä)
- Kohdennetuista, intensiivisistä tutkimuskursseista esim. menetelmiin, metodologiaan ja tieteenfilosofiaan liittyen (esim. epistemologia)
- Virikeluennoista ja niiden yhteydessä olevista tutkimusseminaareista
- Projektihautomoista ja tutkijatapaamisista

Edellä kuvattu toimintatapa kiteytyy ehkä parhaimmin sanoihin toiminnallisuus, vuorovaikutteisuus ja tutkimuksellisuus.  Tutkimuksellisuuden korostus näkyy myös opettajarekrytoinnissa. Lähes kaikki opettajat ovat väitelleitä tutkijoita tai ammattitutkijoita, mikä korostaa opetuksellisten kohtaamisten tutkimuksellista luonnetta. Opetus on suunniteltu siten, että ’opettamisen’ sijaan annetaan ja saadaan systemaattista ammatillista palautetta tutkimuksellisista taidoista ja tutkimuksen etenemisestä. Kursseissa suositaan luontevaa integrointia siten, että esim. tutkimukselliset taidot ja kirjoittamisen ja esittämisen taitojen tai kielitaidon kehittäminen on integroitu toisiinsa. Osaltaan opetusmuodot rakentuvat sen varaan, että jatko-opiskelijat itse toimivat tutkimusyhteisönä - toistensa vertaisohjaajina. Tämä on johtanut yhteen uuteen toimintatapaan: jatko-opiskelijoiden itsensä koordinoimaan, ohjattuun pienryhmätoimintaan, johon yhdistetään kurssimuotoisia koulutuspäiviä, seminaareja ja virtuaaliohjausta. (Esim. narratiivisen tutkimuksen piiri).

Lapin yliopiston yhteisessä tutkijakoulussa on käynnistynyt syyslukukaudella 2004 ammattitutkijakoulutus tutkimukseen suuntautuneille jatko-opiskelijoille. Koulutukseen on valittu 11 jatko-opiskelijaa, joista kolme on Lapin yliopiston taiteiden, kaksi oikeustieteiden, kolme kasvatustieteiden ja kolme yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta. Ammattitutkijakoulutuksen visio yhdistää tieteellisyyden ja ammatillisuuden. Tutkijalle kehittyy erityistutkimusalatietojen lisäksi siirrettäviä ja yleisempiä taitoja, joita voisi kutsua yleisesti erilaisen tiedon tuottamisen, hallinnoinnin ja asiantuntijuuden taidoiksi. Lisäksi koulutuksessa painotetaan tutkimukselle tärkeitä sosiaalisia ja viestinnällisiä taitoja kuten johtajuutta tutkimusprojekteissa, verkostoitumisen taitoja ja tekniikoita, akateemista professionaalisuutta ja eettisiä käytäntöjä, monitieteellisen käytännön vaatimuksia. Tämän johdosta hankkeen ydin on monitieteellinen tutkijaryhmä.

Koulutuksessa opetetaan ammattitutkijan työssä tarvittavia taitoja ja työtapoja, kuten menetelmäosaamista, epistemologioiden tuntemista, argumentointia ja tutkimuksellista kirjoittamista ja julkaisemista. Lisäksi projektien suunnittelu, hallinnointi ja asiantuntijana toimiminen sekä sopimusjuridiikka ovat eräitä koulutuksen painopisteitä. Ammattitutkijoita koulutetaan myös tietojohtamisessa, kansallisten ja kansainvälisten tutkijaverkostojen luomisessa ja ylläpidossa sekä niissä toimimisessa. Tämän lisäksi jokaiselle ammattitutkijahankkeen opiskelijalle on tehty kansainvälistymissuunnitelma. Opetusta tarjotaan siten, että kunkin koulutukseen osallistuvan henkilön kohdalla katsotaan, millaisiin taitoihin on erityisesti panostettava.

Tutkijakoulun opetuksen suunnittelun ja ideoinnin apuna on kaikkien tiedekuntien ja jatko-opiskelijoiden edustajista koostuva suunnittelutyöryhmä. Työryhmän tehtävä on laajempi kuin opetuksen suunnittelu: se kattaa useamman tasoisen jatko-opintojen ja tutkimuksen laadun arvioinnin ja kehittämisen. Työryhmä kokoontuu noin kerran kuussa. Sen kautta tutkijakoululla on kattava kuva eri tiedekuntien jatko-opintotilanteesta ja näin ollen Tutkijakoulu on linkkinä tiedekuntien ja jatko-opiskelijoiden välillä.

Tutkijakoulun toimintaan ja toiminnan suunnitteluun ja siitä tiedottamiseen kuuluu sekä professorien ja väitöstöiden ohjaajien sähköpostilista kuin myös jatko-opiskelijoille tehty oma sähköpostilista.

Tutkijakoulu pyrkii verkostoitumaan muiden Suomen yliopistojen kanssa jatko-koulutuksen tiimoilta. Lisäksi tutkijakoulu luo linkkejä ulkomaisiin yliopistoihin, jolloin tutkimuksen tekemisen tila laajenee rajojen ulkopuolelle. Tällaisia linkkejä on tehty mm. Ruotsiin Umeån yliopistoon.

c) Koulutusyksikön profiloituminen

Tutkijakoulu on profiloitunut selkeästi nimenomaan tutkijakoulutukseen sekä yleisesti tutkimuksen kehittämiseen sekä sen laatua takaavien toimintatapojen suunnitteluun. Tutkijakoulu on Lapin yliopistossa asemassa, jossa se pystyy vastaamaan yliopiston yleisiin tarpeisiin ja reagoimaan tiedekuntien tarpeisiin. Tutkijakouluratkaisun erityisyys on siinä, että se tukee tiedekuntia tohtoritutkintojen saavuttamisessa. Samalla se koordinoi tehokkaasti yliopiston tutkijakoulutusresursseja ja toimii laadunvarmistuksena sekä käytäntöjä luomalla että opetusta järjestämällä. Näiden lisäksi tutkijakoulu toimii Lapin yliopiston tutkimuspolitiikan luojana. Vaikka päävastuu tutkijakoulutettavista onkin tiedekunnilla, nostaa yliopiston yhteinen tutkijakouluratkaisu tutkijakoulutuksen ja siten myös jatko-opiskelijoiden laadun koko yliopiston yhteiseksi asiaksi.

Tutkijakoulun yksi keskeinen idea onkin ollut yliopiston yhteisten, strategisesti tärkeiden toimintakäytäntöjen luominen.

d) Koulutuksen tulevaisuudennäkymät, määrälliset ja laadulliset tarpeet sekä rahoitus

Tutkijakoulun toiminta perustuu hyvin pitkälle tuntiopetuksena toteutettuun koulutukseen, minkä taustalla on systemaattinen suunnittelutyö.  Henkilöresursseja tutkijakoululla on kokopäiväinen amanuenssi ja tiedesihteeri. Tutkijakoulun johtajana toimiva tutkimusmenetelmien professorin virka on pääosin suunnattu perusopetukseen. Tiedesihteerin ajasta noin ¼ suuntautuu tutkijakoulutukseen. Tuntiopetusta varten tutkijakoululla on vuosittain 30 000 € ja ammattitutkijahanketta varten se on saanut hankerahaa samoin 30 000 € vuosille 2004-2006.

Tutkijakoulun resursseihin kuuluvat myös suunnittelutyöryhmä sekä aktiivisesti toimiva jatko-opiskelijoiden sähköpostilista. Yhtenä tärkeänä resurssina ovat erinomaiset yliopiston sisäiset suhteet ja kiinteä yhteistyö menetelmätieteiden laitoksen kanssa. Menetelmätieteiden laitoksen järjestämää menetelmäopetusta suunnitellaan osin rinnan tutkijakoulun tarjoaman koulutuksen kanssa. Menetelmätieteen laitoksen kurssit laventavat opetusohjelmaa ja samalla toimivat keinona rekrytoida lupaavia jatko-opiskelijoita tutkijakoulutukseen.

Tähän mennessä tutkijakoulu on vakiinnuttanut toiminta-ajatustaan ja hakenut uusia muotoja tutkijakoulutukseen, sekä saanut valmiiksi laajan opetussuunnitelman. Tulevaisuuden haasteena on tutkijakoulutuksen kansainvälistäminen sekä englanninkielisen tutkijakoulutuksen suunnittelu ja toteuttaminen. Tutkijakoulutuksen kansainvälistäminen tarkoittaa sekä cross-border yliopistojen yhteistyötä että ylipäätään sellaista kurssitarjontaa, joka yhdistäisi kansainväliset tutkijakurssit osaksi ohjelmaa. Tutkijakoulu on tukenut jatko-opiskelijoiden kansainvälistymistä lähinnä tarjoamalla informaatiota eri vaihtoehdoista, aktivoimalla jatko-opiskelijoita ja keräämällä itse tietoa alueelta. Tutkijakoulun henkilökunta kouluttautuu parhaillaan jatko-opiskelijoille suunnattujen vaihto-ohjelmien asiantuntijaksi. Yhteistyötä on tehty ja tullaan tekemään Fulbright Centerin kanssa.

Tutkijakoulun toimintaa on sekä ideoitu että toteutettu melko vähäisellä budjetilla ja henkilömäärällä ja on selvä, että sen kehittäminen ja toteuttaminen edelleen vaatii enemmän resursseja. Tutkijakoulun johtajuus vaatii enemmän aikaa ja menetelmäopetuksen kansainvälistäminen esim. määräaikaisen ylimääräisen professuurin.

e) Koulutukseen rekrytointi, hakeutuminen ja hyväksyminen

Tutkijakoulu on avoin ja joustava organisaatio, jonka tilaisuuksiin ja kursseihin Lapin yliopiston kaikilla jatko-opiskelijoilla tai tutkijoilla on pääsy. Ainoastaan ammattitutkijakoulutukseen valitaan opiskelijat erillishaulla jo tiedekuntiin hyväksytyistä jatko-opiskelijoista. Hakijalta vaadittiin motivaatiopaperi, eli lyhyt kuvaus siitä, miksi haluaa hankkeeseen mukaan ja mitä siltä odottaa; HOPS, joka sisältää kuvauksen tutkimuksen vaiheesta, rahoitustilanteesta ja toimintasuunnitelmasta tutkimukselle ja tutkijanuralle. Tutkimuksen etenemisen aikataulun lisäksi vaadittiin rahoituksen hakusuunnitelmaa, kansainvälistymiseen liittyvät suunnitelmat ja tiedot tutkimuksellisista kontakteista. Lisäksi hakijalta odotettiin ohjaajien suositusta, tutkimussuunnitelmaa ja vapaamuotoista CV:tä. Esityksen koulutukseen otettavista tekivät tiedesihteeri ja tutkijakoulun johtaja ja lopullisen hyväksynnän teki suunnittelutyöryhmä. 

Tutkijakouluun rekrytointi perustuu tiedekuntien jatko-opiskelijarekrytointiin.  Tutkijakoulun kursseihin ja koulutukseen hakeutuminen perustuu jatko-opiskelijoiden omaan aktiivisuuteen ja tutkijakoulun tiedotukseen suoraan jatko-opiskelijoille. Ongelmaksi on tullut se, että osa kursseista vaatii suurta sitoutumista ja jo laajaa osaamista, jolloin liian varhaisessa vaiheessa kurssille tullut tutkija ei hyödy opetuksesta tai hän keskeyttää kurssin. Jatko-opiskelijoiden ohjaus heidän väitöstyönsä kannalta sopiville kursseille sekä opiskelijoiden sitouttaminen tutkijakouluun on selkeä kehittämisen alue.  Tämä vaatii entistä parempaa yhteistyötä ohjaajien ja tiedekuntien sekä laitosten kanssa. 

f) Koulutuksen organisointi, opetus ja ohjaus

Tutkijakoulussa opetuksen organisoinnissa pyritään mahdollisimman suureen joustavuuden ja asiantuntemuksen yhdistelmään. Tutkijakoulu on profiloitunut monitieteiseksi tutkijakoulutukseksi sekä tiettyjen tutkimuksellisten, yleisten taitojen opettamiseksi. Se ei korvaa tiedekunnista saatua ohjausta, eikä pääosin myöskään tiedekuntien tutkijakoulutusseminaareja. Sen sijaan tutkijakoulu tarjoaa systemaattisesti sellaisen lisän, jota yksikään laitos tai edes tiedekunta ei voisi itse järjestää. Lisäksi se kokoaa samojen aihepiirien tutkijoita. 

Tutkijakoulun opetussuunnitelman tekevät tutkijakoulun johtaja ja amanuenssi kuultuaan jatko-opiskelijoita ja ohjaajia.  Suunnittelutyöryhmä kommentoi suunnitelman ja jatkaa sen ideointia. Opetussuunnitelma hyväksytään opetus- ja tutkimusneuvostossa, joka on opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen perustettu hallintoelin. Erilaisten kurssien sisällöstä vastaavat opettajat sekä tutkijakoulun johtaja tai sisältöalan asiantuntija. Viimeisten vuosien suunnittelun pohjana on ollut myös opiskelijoiden tilannetta kartoittaneet kyselyt. Käytännön toteutuksen hoitaa amanuenssi.

Tutkijakoulu ei tarjoa varsinaisesti väitöstyön ohjausta, vaan ohjauksesta päättää laitos ja tiedekunta. Sen sijaan osa kursseista on rakennettu siten, että niiden kautta tutkija saa syvää ja jatkuvaa kommentointia menneillään olevan työnsä tiettyyn vaiheeseen.

Tähän asti, koulutuksen suunnittelu ja organisointi on toiminut nopeasti ja joustavasti selkeine vastuunjakoineen. Se perustuu hyvin pitkälle muutaman keskeisen henkilön toimintaan ja heidän tietoonsa tutkijoiden ja tutkimusryhmien tarpeista ja on tässä mielessä hyvin haavoittuva. Suunnittelutyöhön olisi saatava myös ohjaajat ja tiedekunnat aktiivisemmin mukaan, sillä vain tällaisella tavalla voidaan tutkijakoulutusta tehdä strategisemmin ja ottaa huomioon myös kehittymässä olevat tutkimusalueet. Lisäksi tutkijakoulun ja tiedekuntien välinen työnjako vaatii sovittelua ja selkeyttämistä – tällä hetkellä tutkijakoulu toimii liian itseriittoisesti ja se on kehittänyt opetusohjelmansa niin nopeasti, etteivät kaikki ohjaajat edes tiedä kaikesta tutkijakoulun tarjonnasta.

g) Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö

Lapin yliopiston yhteisen tutkijakoulun toimintatapa on ollut innovatiivinen vastaus tiettyihin pienen yliopiston tutkijakoulutuksen ongelmiin. Tutkijakoulu on myös osa strategiaa, jolla vahva opetusyliopisto pyrkii vahvaksi tutkimusyliopistoksi ja siksi se on ensi vaiheessaan keskittynyt juuri yliopiston tiedekuntarajat ylittävään tutkijakoulutukseen.  Yhteistyötä tiedekuntiin ja väitöstöiden ohjaajiin tulee edelleen kehittää.

Tutkijakoulu on järjestänyt englanninkielisiä tutkijatapaamisia ja opetustilaisuuksia joidenkin teemojen ympäriltä vierailevien tutkijoiden vetäminä. Tällaisella tavalla oman tutkimuksen esittely ja käsittely englanniksi arkipäiväistyy.  Jatko-opiskelijoille on lähdetty rakentamaan kansainvälistämissuunnitelmaa ja kokeilemaan erilaisia tapoja lähettää tutkijoita ulkomaille. Tutkijakoulu on aloittanut yhteistyön Fulbright Centerin kanssa ja hakenut vierailevaa tutkijaa.

On selvä, että nimenomaan kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö on selkeä kehittämisen alue.

Tutkijakoulu on vasta nyt tilanteessa, jossa todellinen kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö on mahdollista. Tämän toteuttaminen vaatii kuitenkin vahvaa yhteistyötä tiedekuntien ja laitosten kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena on kokeilla tiettyjä yhteisiä kursseja pohjoisen alueen yliopistojen kanssa.  Umeån yliopiston kanssa, yhteistyössä oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa on suunniteltu tutkijakoulutuskurssia, joka yhdistäisi yhteiskuntatieteellisen tutkimusperinteen oikeustieteelliseen. Tulevaisuudessa tarkoituksena on kartoittaa muitakin lähialueen tutkijakoulutusyhteistyötä erityisesti pohjoisten alueiden perspektiivistä. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Lapin yliopiston perspektiivistä ’lähialuetta’ on koko laaja arktinen alue. Siksi toinen yliopisto, jonka kanssa tutkijakoulutusyhteistyötä on vireillä on Alaska Fairbanks University. Luontevaa olisi myös yhteistyö kaikista lähimmän yliopiston, Oulun yliopiston kanssa. Tähän asti se on ollut vähäistä, lähinnä yksittäiset Oulun yliopiston tutkijat ovat osallistuneettTutkijakoulun kursseille.

Lapin yliopiston tutkijakoulun vahvuus tulee sen toimintaideasta joka ulottuu kurssien toteuttamisen tapaan sekä erityisen vahvasta menetelmällisestä osaamisesta. Tässä mielessä se on kiinnostava niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Se, kuinka yhteistyötä kehitetään, sekä se millaisella tavalla yhteistyö organisoidaan ja keitä yhteistyökumppanit ovat on kuitenkin yhä edelleen pohdinnan alla.

h) Koulutuksen ja työelämän suhde

Tutkijakoulun toiminta-ajatus lähtee nimenomaan siitä, että tutkimus voisi olla ammatti. Pelkästään väitöskirjatutkimuksen tai tieteenalan jatko-opintojen antama osaaminen ei enää riitä, vaan tutkijan työ edellyttää yleisiä asiantuntijana toimimisen taitoja, neuvottelu- ja esiintymistaitoja, sopimusten ja hakemusten laadinnan osaamista sekä valmiuksia toimia projektien haku-, johtamis- ja muissa hallinnointiprosesseissa.  Tässä mielessä koulutuksessa on ajateltu työelämävastaavuutta pitäen kuitenkin mielessä se, että kyse on nimenomaan tieteellisestä ja tutkimuksellisesta osaamisesta.

Selkeämmin tätä ajatusta on päästy toteuttamaan ammattitutkijahankkessa. Sen pohjana on erityisesti yhteiskuntatieteellisen ja ihmistieteellisen tutkimustiedon kysynnän laajeneminen yliopistoinstituution ohi. Sen myötä väitelleen tutkijan työllistäjänä on tulevaisuudessa yhä useammin yksityinen sektori, elinkeinoelämä tai erilaiset asiantuntijatehtävät. Yhä useammin tutkija myös hankkii rahoitusta työlleen tai projektilleen erilaisin ehdoin toimivista kansainvälisistä ja kansallisista rahastoista ja joutuu sovittamaan erilaisia rahoituksia ja toimeksiantoja yhteen.

i) Koulutuksen laadun arviointi, palautejärjestelmät ja laadun kehittäminen

Tutkijakoulun yhdeksi tehtäväksi on muodostunut sellaisten yhteisten käytäntöjen suunnittelu, joka ylläpitää tutkijakoulutuksen laatua. Keskeinen elin on suunnittelutyöryhmä, joka on valmistellut  ”Hyvän ohjauksen oppaan”, ”HOPS – ehdotuksen” sekä periaatteet rehtorin apurahojen ja tutkijahuoneiden myöntämiseen. Tällä hetkellä on meneillään koko yliopiston eri tiedekuntien väitöskirjaprosessien arviointi.

Tutkijakoulu ylläpitää opetuksensa tasoa mm. opettajarekrytoinnilla. Se ylläpitää laajaa opettajien verkostoa, jota täydennetään jatkuvasti. Keskeinen kriteeri opettajien valinnalle on oma, menestyksekäs tutkimusosaaminen.

Lähes kaikesta tutkijakoulun opetuksesta (poikkeuksena projektihautomot ja tutkijatapaamiset) kerätään opiskelijapalautetta. Palautetta järjestetystä opetuksesta tulee myös jatko-opiskelijoilta itseltään  suoraan amanuenssille. Tutkijakoulu seuraa kursseille osallistumista ja suoritettuja opintoviikkoja. Tutkijakoulu on myös tekemillään erillisillä kyselyillä (2 kpl) hakenut kattavaa palautetta toiminnastaan. Kirjallista palautetta tutkijakoulun toiminnasta ja sisällöistä pyritään keräämään jatkossa aktiivisemmin.  Suureen osaan niistä tutkijakoulun uusista suosituksista, kuten apurahojen myöntökriteerit tai hyvät ohjauskäytännöt, on suunniteltu seuranta. Tärkeä laadun arvioinnin elin on suunnittelutyöryhmä, joka arvioi opetussuunnitelmaa eri tiedekuntien ja tieteenalojen näkökulmista sekä antaa suoraa palautetta sen kohteellisuudesta.

Palautejärjestelmä on alue, joka vaatii kehittämistä. Tutkijakoulun toiminnan tuloksellisuudesta yliopiston ja tiedekuntien näkökulmasta ei ole vielä kattavaa palautejärjestelmää. Osin tämän arviointi onkin vaikeaa, ottaen huomioon tehtävien monialaisuuden ja sen, että kyseessä on ollut toimintaansa kehittävä tutkijakoulu. Nyt olemassa oleva palautejärjestelmä toimii lähinnä koulutuksen suunnittelun pohjana ja perustuu ennen kaikkea jatko-opiskelijoiden kokemuksiin.